Turusta suurinumeroinen voitto

TuTo–Jokipojat 1–6 (0–0, 0–2, 1–4)

Jos Jokipojat joutui kauden ensimmäisessä Turussa pelatussa ottelussaan kärsimään suurinumeroisen tappion, niin tällä kertaa suurinumeroisen voiton vuoro. Samalla Jokipojat katkaisi neljän ottelun tappioputkensa. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia hienokseltaan, mutta pelaaminen oli molemmin puolin sekavaa. Toiseen erään Jokipojat sai pelinsä uomiin, ja joukkue karkasikin kakkoserässä kahden maalin karkumatkalle Oula Uskin (1+1) ja Mika Koiviston (1+1) maaleilla. Kolmannessa erässä Jokipoikien maalintekijöinä kunnostautuivat puolestaan Roni Viirlas, Timo Hiltunen, Tuukka Rajamäki (1+1) ja Joel Olkkonen. Joonas Larinmaa saalisti kaksi syöttöpistettä. Kahden ottelun huilin jälkeen Jokipoikien maalinsuulle paluun tehnyt Joonas Harald torjui yhteensä 18 kertaa saaden samalla myös yhden syöttöpisteen.

 

Otteluraportti

Voitolla Jokipojat katkaisi neljän ottelun tappioputken ja vankisti kuudetta sijaansa. Takaa-ajomatka neljäntenä oleviin turkulaisiin kutistui vain kolmeen pisteeseen. Runkosarjan neljä parasta saa kotiedun puolivälieriin.

Jokipojat ratkaisi pelin toisen erän maaleillaan ja maalivahti Joonas Haraldin (18 torjuntaa) huippuotteilla. Sen mitä Harald ei saanut kiinni, joensuulaisten puolustus siivosi ansiokkaasti.

– Alussa jalat olivat sementtiä, mutta kädet olivat kyllä silkkiä tässä ottelussa. Toisessa erässä olisimme voineet tehdä paria maalia jo ennen kuin saimme johto-osuman, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis viittasi esimerkiksi Teemu Holttisen hukkaamaan läpiajoon.

Jokipojat jatkaa pelejään lauantaina Espoossa, missä vastaan asettuu paikallinen United. Espoolaisjoukkue on sarjassa yhdeksäntenä ja on kerännyt kahdeksan pistettä Jokipoikia vähemmän.

Lauantain ottelun jälkeen Jokipojilla on jäljellä enää kolme runkosarjaottelua, joten lauantaina jaossa on tärkeät pisteet niin pudotuspelipaikan kuin kotiedunkin tavoittelun kannalta.

– Pelasimme TuToa vastaan kauden parhaan vieraspelimme, ja siitä nautitaan hetki. Vire pitää saada jatkumaan Espoossa, mutta eipähän tarvitse ajella 570 kilometriä ennen peliä, Varis pohdiskeli.

Jokipoikien riveissä on liikkunut vatsatauti, jonka myötä yksi pelaaja laitettiin perjantaina eristykseen. Perjantai-iltana Varis sanoi tarkistavansa tilanteen, tarvitseeko lauantain peliin hälyttää Joensuusta vahvistuksia.

Teksti: Petteri Ikonen

Maalit ja syöttäjät

30.22 Mika Koivisto (Oula Uski, Joonas Larinmaa) 0–1
38.16 Uski (Larinmaa) 0–2 av.
44.57 Roni Viirlas (Tuukka Rajamäki, Koivisto) 0–3 tv.
45.19 Timo Hiltunen 0–4 tv.
48.38 Aleksi Halme (Niclas Lucenius, Sami Salminen) 1–4
57.59 Rajamäki (Joonas Harald) 1–5 av. tm.
59.49 Joel Olkkonen 1–6 tm.

Maalivahtien torjunnat

Julius Pohjanoksa, TuTo 9+12+7=28 (Poissa 56.59-57.04, 57.24-57.59, 58.21-59.49)
Joonas Harald, Jokipojat 8+5+5=18

Rangaistukset

TuTo 4x2 min = 8 min
Jokipojat 6x2 min = 12 min

Yleisöä: 1 485

 

Jokipoikien kokoonpano

23 Mika Koivisto – 12 Oula Uski – 91 Joonas Larinmaa
24 Tuukka Rajamäki – 21 Miro Väänänen – 88 Oskari Lehtinen
61 Lauri Hukkanen – 44 Samu Pitkänen – 28 Timo Hiltunen
50 Teemu Holttinen – 22 Eetu Rissanen – 17 Teemu Väisänen
26 Teemu Lahtinen

41 Esa Lehikoinen – 70 Joel Olkkonen
2 Roni Viirlas – 10 Jani Ollitervo
6 Joni Muranen – 74 Fabien Bourgeois

30 Joonas Harald
(35 Sebastian Ylönen)

 

Otteluennakko

Jokipoikien runkosarjan viimeisen kolmen ottelun ruuhkaviikon jälkimmäiset kaksi peliä ovat molemmat vierasmatseja. Perjantaiksi joukkue matkustaa Turkuun, jossa vastaan asettuu Jokipoikia kaksi sijaa ylempänä ja kuusi pistettä edellä oleva TuTo. Lauantaina vastaan asettuu puolestaan Espoo United. Jokipojat on hävinnyt neljä edellistä peliään putkeen, mutta kolmesta viimeisestä matsista ärjypaidat ovat kaikista raapineet yhden pisteen per peli. Jokipoikien kokoonpanosta on varmuudella sivussa maalivahti Timo Niemi, puolustaja Lassi Raitanen sekä keskushyökkääjä Ville Halonen. Puolustaja Eppu Rissanen joutuu myös jättämään pelin väliin. Teemu Lahtinen nousee kokoopanoon 13. hyökkääjäksi. Maalilla aloittaa kaksi edellistä peliä huilannut Joonas Harald.

Ärjypaitojen edellinen ottelu oli keskiviikkona Mehtimäellä. Opiskelijoiden kiekkokarnevaalissa kotiyleisö joutui kuitenkin pettymään Jokipoikien taipuessa 11. peräkkäisen voiton saaneelle Imatran Ketterälle jatkoajalla numeroin 1–2.

– Tarkka pelihän se oli molemmin puolin. Maalipaikat olivat aika vähissä. Nousujohteinen peli meiltä. Haastetta oli kokoonpanon kanssa poissaolojen takia, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kertaa.

– Tietysti harmittaa ylivoima, ensimmäiset kaksi ylivoimaa emme olleet terävillämme. Toki Ketterän alivoima oli jämäkkää, kuten meidänkin alivoima oli jämäkkää.

– Ylivoimaa pitää parantaa viikonloppua kohti. Alkuviikosta harjoiteltiin ylivoimaa ja tehtiin meidän mielestä hyvät ratkaisut, ja hyvältä se näyttikin. Pelissä ei päästy kuitenkaan niin rohkeasti ja raikkaasti pelaamaan.

– Viidellä viittä vastaan oli arkuutta kiekon kanssa pelaamisessa. Oliko se sitten jännittämistä, vai mistä ikinä se johtuikin, niin emme olleet parhaimmillamme. Kolmannessa erässä tultiin tasoihin, ja peli oli auki. Mahdollisuus oli ottaa kolmekin pistettä, Varis summaa.

Kuten kolmessa Jokipoikien aikaisemmassakin pelissä, joukkue esitti hyvää peliään valitettavasti vain yhden erän ajan. Mitä se vaatii, että joukkue pystyisi pelaamaan hyvin läpi ottelun?

– Se vaatii keskittymistä vaihdosta vaihtoon ja rentoutta. Meillä oli aiemmin vaikeuksia kakkoserien kanssa, mutta eilen se meni jo ihan miehekkäästi. Täytyy muistaa, että kentällä on aina vastustajakin. Rentoutta ja rohkeutta kiekolliseen peliin tarvitaan.

– Mietitäänkö liikaa virheitä? Painotamme, että pitää uskaltaa pelata. Kiekon kanssa meidän pitää pelata enemmän syöttömällä. Siihen kaivataan rohkeutta. Jos joku virhe tulee, niin se vaan sitten tulee.

– Ei virheitä pidä mennä pelkäämään, vaan pitää rohkeammin pelata kiekolla suoraviivaisesti. Sitähän se on ollut niissä erissä, missä olemme pystyneet tehokkaasti tekemään maaleja.

Ainakin eilen maali selkeästi vapautti joukkueen peliä. Onko nyt ollut liikaa puristamista, kun maaleja ei ole tullut toivotulla tavalla?

– Nyt kun on ollut vähän jännää, niin rentous olisi silloin hirveän tärkeä asia. Olemme jo pelanneet niin paljon, että pelaamisen pitää tulla pelaajien selkäytimestä. Tiedetään miten me pelaamme ja miten vastustajat pelaa, joten nyt pitää vain uskaltaa heittäytyä siihen peliin.

 – Kilpailu pisteistä on kovaa, niin pelaajille tulee jännitystä. Rentoutta haetaan, mutta eilenkin nähtiin, että kuinka paljon se maali vapauttaa. Pitää tehdä niitä maaleja muutama enemmän, niin se pelaaminenkin on vapaampaa. Turha jännittää. Pikku jännitys on aina hyvästä, mutta pitää uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja.

Jokipoikien viisi edellistä peliä ovat kaikki olleet todella tiukkoja, sillä kaikki viisi kamppailua ovat päättyneet maalin erolla. Joko joukkueilla on playoff-moodi päällä, kun matsit ovat tässä vaiheessa runkosarjaa niin sanottuja maalin pelejä?

– Kyllä se moodi on tainnut alkaa jo joulutauon jälkeen. Toki se on joissain peleissä näkynyt jännityksenä. Kyllä me se rentous löydetään. Toivotaan, että pysyttäisiin nyt flunssa-aallosta erossa. Räkää on siellä sun täällä. Sekin vaikutti, että osa pelaajista pelasi eilen puolikuntoisena. 

TuTon ja Jokipoikien kohtaamiset ovat painottuneet runkosarjan loppupuolelle.

Ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen oli 19. tammikuuta ja viimeinen runkosarjakohtaaminen on huomenna perjantaina 23.2. Kaksi aiempaa koitosta on päättynyt TuTon voittoon (5–0, 3–2) ja yksi Jokipoikien (6–1).

Onko TuTon pelaaminen pysynyt samanlaisena tässä reilun kuukauden aikana?

– Ei siellä hirveitä eroja ole ollut. Kutakuinkin samanlaista on heidän pelaaminen ollut. Eikä tässä vaiheessa isoja muutoksia kukaan hae. Heidän pelaamisensa on selkeätä.

Helppoja pisteitä ei Turustakaan ole tarjolla, sillä kotijoukkue TuTo on tähän mennessä kerännyt kotiotteluistaan kolmanneksi eniten pisteitä koko Mestiksessä.

TuTon kovasta hyökkäyksestä puuttuu varmuudella yksi kova syömähammas, sillä konkarihyökkääjä Aki Keinänen on perjantain ottelusta sivussa pelikiellon vuoksi.

Kotijoukkueen puolustaja Kalle Valtola on kerännyt tähän mennessä pisteitä 14+29. Valtolan yhteispistemäärä 43 on vain kahden pisteen päässä Mestiksen puolustajien piste-ennätyksestä.

Kaudella 2007-2008 Mestiksen nykyinen kurinpitäjä Pasi "Pablo" Järvinen viimeisteli TuTon paidassa 45 pistettä.

Jokipojat on ajoittain pystynyt pitämään TuTon taitavat hyökkääjät irti kiekosta, ja viemään vastustajalta pelitilan. Onko se paras lääke tuota taitavaa hyökkäystä vastaan?

– Se on sitä kiekotonta ja riistopelaamista. Tänä päivänä kiekossa jos pystytään hyökkäysalueella kiekko riistämään, niin useassa tilanteessa se johtaa maalipaikkaan. Pitää peliä rytmittää, ettei aina mennä tukka putkella. Jos haluat taitoa rikkoa, oli se kiekko meillä tai vastustajalla, niin jos sinua ei kukaan painosta, niin kyllähän sinä pystyt syötön antaamaan.

– Sitten kun tulee paine kiekolliseen, että miten se peli silloin soljuu. Se on yksinkertainen asia. Se vaatii hyvän liikkeen ja viisikon reagoinnin yhdessä. Kyllä kun se meillä toimii, niin se on ollut parhammillaan tehokasta. Se on yksi meidän tapa pelata, Jouni Varis analysoi.

Jokipojilla on runkosarjaa jäljellä viisi ottelua, joista neljä kohtaamista (TuTo, United, IPK ja LeKi) on niin sanottuja kuuden pisteen pelejä. Jäljellä ovat tärkeät pelit ovat varmasti hyvä mittari joukkueen henkiselle kantille?

– Varmasti niin se on jokaiselle joukkueelle. Olisi hienoa jos todellakin saisimme Turusta kuusi pistettä ja kuusi pistettä myös Espoosta. Sitten saisimme jo 12 pistettä, ja silloin toisin serpentiinejä ja ilmapalloja kopin täyteen, Varis naurahtaa.

– Kuuteenkin pisteeseen ollaan viikonlopusta tyytyväisiä. Kova päivä on huomenna luvassa. Valmistautumisen merkitys on iso, että päästään heti pelin alussa peliin kiinni.

Jokipoikien joukkueessa on liikkeellä flunssaa.

– Ollaan pienen flunssan kourissa. Toivotaan, että pysytään nyt terveenä tämä loppuviikko.

– Ville Halonen ja Lassi Raitanen ovat poissa. Toivotaan, ettei taudit lähde nyt jylläämään. Kaikenlaiset käsidesit on käytössä ja kaikki mahdollinen pyritään tekemään. Se, että pysyttäisiin nyt terveänä, on iso juttu.

– Kyllä tässä pystyy räkä poskella menemään ihan kuten hiihtäjätkin kisoissa, se ei haittaa mitään. Kunhan ei ryhdytä kuumeilemaan, se vie voimat.

Ottelu TuTon ja Jokipoikien välillä alkaa Turun Kupittaalla kello 18.30.

 

 

Aiemmat kohtaamiset

TuTo–Jokipojat
2018: 5–0
2016: 4–2
2016: 3–2
2016: 2–3

2015: 2–7
2014: 2–1
2013: 5–3
2013: 6–4 (playoffs)
2012: 4–1
2012: 1–2 ja.
2011: 4–3 ja.
2011: 2–3 ja.
2011: 1–4
2010: 2–5
2010: 6–5
2009: 0–5
2009: 2–3 (playoffs)
2009: 4–2 (playoffs)
2009: 4–2
2008: 4–2
2008: 9–0
2007: 5–0
2007: 2–0
2006: 3–1
2006: 6–0
2005: 4–1
2005: 4–5
2004: 6–4
2004: 3–3 (Mestis-karsinta)
2001: 3–2 ja.
2000: 2–3 ja.
2000: 3–0
1999: 5–3

Saldo: 22–1–10 (maalit 118–82) 

Jokipojat–TuTo
2018: 2–3 ja.
2018: 6–1
2017: 3–1
2016: 2–1
2016: 4–3 ja.

2015: 3–2 vl.
2014: 4–3 vl.
2013: 5–3

2013: 3–4 ja.
2012: 5–1
2012: 1–3
2011: 4–2
2011: 3–2
2010: 5–4 vl.
2010: 4–1
2009: 3–2
2009: 3–0 (playoffs)
2009: 3–2 ja. (playoffs)
2009: 2–4
2008: 5–0
2007: 4–5 ja.
2007: 4–2
2007: 0–1
2006: 4–1
2006: 5–6
2005: 6–3
2005: 1–2
2004: 1–1
2004: 0–5 (Mestis-karsinta)
2001: 2–2
2000: 0–3
2000: 1–0
1999: 3–5

Saldo: 20–2–11 (maalit 101–76)

Kommentit   

+1 #1 Paitsio 22.02.2018 16:18
Sen verran eiliseen peliin palatakseni, niin joukkueena pelaaminen, yhteen hiileen puhaltaminen oli ajoittain totaalisesti kadoksissa :( Mikä lie siihen sitten syynä? Jatkuvat muutokset kentällisissä, maalivahdin vaihdot, vai mikä? Yksittäiset pelaajat nousivat kyllä isoihin rooleihin, mutta kun on kyse joukkuepelistä, niin peliä ei vain voiteta noilla yksittäisillä tähdillä, vaikka kuinka hyviä ovatkin! Tietysti näiden tähtipelaajien poisjäänti tai loukkaantuminen vaikuttaa varmasti olennaisesta muun joukkueen pelaamiseen tuoden epävarmuutta peliin. Toivotaan kuitenkin ettei Raitasen ja Halosen poissaolo vaikuta omiin äijiin, mutta konkari Keinäsen pelikielto taasen purisi Tuton joukkuehenkeen negatiivisesti. .. :D Tsemppiä etelän turneelle Jokipo! Ja muistakaahan, että molemmat joukkuueet olette jo nöyryyttäneet, niin eiköhän tehdä sama uudelleen!
+1 #2 JTK 22.02.2018 21:07
Eiköhän nyt viimeistään kannattas antaa Mirolle kunnolla vastuuta ja katsoa mitä siitä tulee? Luistin kaverilla kuitenkin liikkuu aika raikkaastai! No oli miten oli ja koutsit varmaan ovat kartalla ja ei muuta kuin tsemppiä peleihin!

Kävin kattoo eka erän Koplan peliä ja uutta vahvistusta, Pikkaraista. Hyvää pakin peruspeliä ja hemmetin hyviä syöttöjä sekä avauksia. Ei ollut kiirettä, mutta toki vastustaja oli umpi surkea ja pelin tempo kävelyn asteella. Kopla johti erän jälkeen 5-0 ja Pikkarainan sai yhden syöttöpisteen.
-5 #3 Peks1 22.02.2018 23:01
Koplalla yleisoä 150. Ei nyt varsinaista yleisöryntäystä saanut Pikkarainen aikaan, vaikka oiskin paras kotijoukkueen pelaaja sitten Brendlin. Mutta ehkä toisella kierroksella, kun panokset kovenee.

Tuto saattaa olla liian kova, mutta Espoosta voisi pisteitä saadakin, jos perjantaina Jokipojat ei vedä itseään ihan piippuun Turussa. Espoosta ei koskaan tiedä miten ne pelaa, ailahtelee kuin tuuliviiri.
-5 #4 jiikoo12345 22.02.2018 23:07
Kiekkokoplalle sellaisia terveisiä, että playoff -peliin ei ole syytä lähteä kävelyvauhdilla . Toiseen ja kolmaneteen erään vierailija nosti tempoa ja ne päättyi 2-2.
#5 jii74 23.02.2018 00:31
https://youtu.be/Wwi7xJ0DcCE
-3 #6 puumaila 23.02.2018 09:26
Tutolla ei Keinänen (vaikka ei nyt pelaakkaan) ainoa jolla päre palaa herkästi...toiv ottavasti pillipiiparit ovat ajan tasalla. Lucenius paha pideltävä, vaan ei mahdoton.
-3 #7 penkinlämmittäjä 23.02.2018 16:39
tänään on erittäin paha paikka...
-1 #8 Repe 23.02.2018 16:45
Matsi tulee VeikkausTv:ltä.
+2 #9 Repe 23.02.2018 16:46
Tuto-matsi siis.
-3 #10 JTK 23.02.2018 16:48
Mietin kumpaan kovakertoimisee n panostan tänään, Tshekkiin vai Saksaan. Pistin rahat Tshekkiin ja nyt kyllä... harmittaa!

Etukäteen ajattelin kisoista, kun NHL-äijät eivät ole käytössä niin Suomi ei häviä tässä niin paljon kuin Ruotsi, Kanada ja USA ja tie mitalipeleihin on siloiteltu. Mutta ei ollut mitään jakoja Marjamäen luotsaamalla Suomella tällä(kään) kertaa.

Saksa puolestaan käytti tilaisuuden hyväksi ja marssi loppuotteluun ja nappaa joka tapauksessa mitalin! Huh huh, hienoa!!! :)
-1 #11 JTK 23.02.2018 16:51
Lainaus Repe:
Matsi tulee VeikkausTv:ltä.

Matsi tulee myös Elisa Viihde Sport ykköseltä!
-1 #12 Scoutti 23.02.2018 17:02
Tärkeä viikonloppu edessä. Tsemppiä !
-1 #13 rokkipoika 23.02.2018 17:12
Lainaus JTK:
Lainaus Repe:
Matsi tulee VeikkausTv:ltä.

Matsi tulee myös Elisa Viihde Sport ykköseltä!

Sekä Fanseatilta!
-2 #14 JTK 23.02.2018 19:53
A-nuorilla on yksi peli viikoloppuna ja se on huomenna kotona Ketterää vastaan. B-nuoret pelaa kaksi kotiottelua Rokia ja KJT Haukkoja vastaan.

C-nuorilla on myös kaksi kotiottelua, kun vieraaksi saapuvat Tappara sekä Pelicans.
+2 #15 rokkipoika 23.02.2018 20:03
Mitä kummaa sieltä Kupittaalta kuuluukaan :)
+2 #16 Teppana85 23.02.2018 20:06
Vaarallinen 0-2 johtoasema viimeiseen erään, ettehän rupea nyt sulamaan Jokipojat, jookosta?!
-2 #17 JTK 23.02.2018 20:15
Mukavat lukemathan nuo ovat ja mitä olen kerennyt peliä välillä vilkuilee niin eka erää hallitsi Tuto ja toka erää Jokipojat. Uski (1+1) iski maalin alivoimalla.
+4 #18 JTK 23.02.2018 20:23
Jokipojat hyökkäsi kolmella nollaa vastaan ja matsi on nyt 0-3. Oho, nyt tuli jo 0-4! :)
+3 #19 Paitsio 23.02.2018 20:42
1-5!!!! Ihan mahtavaa!!!
+3 #20 Paitsio 23.02.2018 20:45
1-6! Mahtavaa Jokipo!!!!
+2 #21 jones 23.02.2018 20:46
Olen jokseenkin häkeltynyt TuTon esityksestä.

Jokipojille 6 pisteen voitto. Espoosta nyt yllätys, kiitos!
+2 #22 Kittee 23.02.2018 20:47
Jokipojat eivät esittäneet ihmeitä, mutta Tuto oli onneksi tänään vielä huonompi.

Arvokkaat pisteet ja tyylipisteitähä n tässä lajissa ei kuitenkaan jaeta.
+3 #23 Peks1 23.02.2018 20:50
Katsoin Fanseatilta joka minuutin. Todella kummallinen peli, molemmat lepsutteli puolivauhdilla ja Jokipojat puttaili maaleja kuin golfia ois pelannut. Parempi voitti, siitä ei jäänyt epäselvyyttä.
+2 #24 jones 23.02.2018 20:54
Juu, oli omituinen matsi kyllä. Kummatkin hiihteli läpi 60min.

TuTon kaveri heitti vielä viimeisessä erässä ihme saksipotkut hyökkäyssinisel lä. :D

Harald pelasi hyvin. Alkaisin kyselemään kiinnostaako jatkaa joensuussa.
+1 #25 JTK 23.02.2018 21:15
Kun näki osan pelistä ja Tuton koutsin Elomon haastiksen (ihan pihalla) niin ei Tuton osakkeet ainakaan nousseet pudotuspelejä ajatellen. Ei muuten tarvii Elomon ainakaan Liigan pääkoutsin urasta haaveilla enää. Juna meni jo. :)
+1 #26 Peks1 23.02.2018 21:20
Elomohan tais sanoa jotain sen suuntaista, että on ylpee jätkistä. Pitäs tarkistaa nauhalta, miten se sanoikaan, mutta jotain se sekoili tosiaan.

Harald sai syöttöpisteen.
+1 #27 rokkipoika 23.02.2018 21:26
Lainaus Peks1:
Elomohan tais sanoa jotain sen suuntaista, että on ylpee jätkistä. Pitäs tarkistaa nauhalta, miten se sanoikaan, mutta jotain se sekoili tosiaan.

Harald sai syöttöpisteen.

Ei se tainnu mitään negatiivista sanoa kuin, et oli vaikee toinen erä. Ihmeen vaisu valmentaja.
+2 #28 Eastside22 23.02.2018 21:29
KIITOS JOKIPOO , nyt oli asenne kohillaan . Tää Asenne mukaan loppu karkeloihin . Tuomarit oli tänään fiksumpia , kuin meillä tuomitsevat epäammattimaise t pellet , neiti luseniukselle , sekä maalivahdille uskaltiin antaa jäähyt .
-1 #29 Eastside22 23.02.2018 21:35
Lainaus jones:
Juu, oli omituinen matsi kyllä. Kummatkin hiihteli läpi 60min.

TuTon kaveri heitti vielä viimeisessä erässä ihme saksipotkut hyökkäyssinisellä. :D

Harald pelasi hyvin. Alkaisin kyselemään kiinnostaako jatkaa joensuussa.

Härskillä optio ja tänne ei tule enää pelaajia liiga pykälällä , jos ei oo sitoutunu joukkueeseen niin se siitä .
+2 #30 Peks1 23.02.2018 21:48
Eastside, tuo sitoutuminen on hyvä sana.

Luin nimittäin eilen vanhoja kausiennakkoja ja muita juttuja Jokipojista kaudelta 2008-2009 jatkoajasta ja mehtimäkeläises tä. Kesällä 2008 tuli Pike ja vaan motivoituneet ja koirakouluun sitoutuvat saivat pahvin kouraan. Tulos oli sen mukainen. Vähän sama juttu oli kesällä 1988, joitain vähemmän motivoituneita runkomiehiä jätettiin ilman pahvia. Ja lento oli sen muikaista kuin oli motivaatio ja sitoutuminen. Vaikkei kumpanakaan kautena ollut varsinaisia tähtipelaajia joukkueessa.
+1 #31 jones 23.02.2018 22:02
Jaa, tämä oli kauden tähän astisista Jokipoikien paras vieraspeli, Variksen mielestä. Mielestäni sitten rahkeissa on vielä paljon varaa..

Jokipojat kyllä pelasi jo playoff-lätkää, joten ei pidä antaa liikaa tyylipisteitä. Alastulo oli kuitenkin kymppi.

Huomenna on paha rasti. Pitää vetää taas kauden parasta, jos meinaa pisteitä saada. Espoo pelailee kuin tuuliviiri, mutta Jokipoikia vastaan aina kuitenkin hyvin.
+3 #32 jones 23.02.2018 22:05
Tän kuvan voisi nimetä vaikka "tuuliajoilla"

http://www.jatkoaika.com/Kuvat/Timanttikuva/voi-veljet-miss%C3%A4-lienette/199040
+1 #33 D-Katsomo 23.02.2018 22:12
Fanseatilta peliä katselin ja mielestäni ehjä suoritus jätkiltä! Silmään pisti taas Väänänen ja jos en iha väärässä ole niin ei hävinnyt aloitustakaan koko pelissä!! Ja niitäkin oli kymmenkunta.
#34 Peks1 23.02.2018 22:13
Niin ja seuraavaksi lähin pelaaja kuvan ulkopuolella oli myös jokipoika, se oli aluksi 3-0-hyökkäys.
-3 #35 Paitsio 23.02.2018 22:19
Lainaus Eastside22:
Lainaus jones:
Juu, oli omituinen matsi kyllä. Kummatkin hiihteli läpi 60min.

TuTon kaveri heitti vielä viimeisessä erässä ihme saksipotkut hyökkäyssinisellä. :D

Harald pelasi hyvin. Alkaisin kyselemään kiinnostaako jatkaa joensuussa.

Härskillä optio ja tänne ei tule enää pelaajia liiga pykälällä , jos ei oo sitoutunu joukkueeseen niin se siitä .

No joopa joo! Luuletko että tänne tulee yhtään pelaajaa jos ei saa liigapykälää soppariin? Eiköhän jokainen itseään kunnioittava pelaaja halaja aina astetta ylöspäin. Ei tämä hyväntekeväisyy ttä kuitenkaan ole!
#36 rokkipoika 23.02.2018 22:28
Lainaus Paitsio:
Lainaus Eastside22:
Lainaus jones:
Juu, oli omituinen matsi kyllä. Kummatkin hiihteli läpi 60min.

TuTon kaveri heitti vielä viimeisessä erässä ihme saksipotkut hyökkäyssinisellä. :D

Harald pelasi hyvin. Alkaisin kyselemään kiinnostaako jatkaa joensuussa.

Härskillä optio ja tänne ei tule enää pelaajia liiga pykälällä , jos ei oo sitoutunu joukkueeseen niin se siitä .

No joopa joo! Luuletko että tänne tulee yhtään pelaajaa jos ei saa liigapykälää soppariin? Eiköhän jokainen itseään kunnioittava pelaaja halaja aina astetta ylöspäin. Ei tämä hyväntekeväisyyttä kuitenkaan ole!

No montas pelaajaa Jokipojilla on nyt rosterissa, jolla on liigapykälä sopparissa?
+1 #37 Eastside22 23.02.2018 22:35
Satun tietämään tään johtavan organisaation kautta , et jos ei sitouduta niin ei tarvii tulla ....
#38 jones 23.02.2018 23:10
Jokohan muuten alkaa PKS-areenallaki n ensikaudella viina virtaamaan katsomoon? Liekkö yksi pääty pyhitetään tähän?

Toivottavasti ovat nyt ainakin hokaisseet tämänkin mahdollisuuden. Tiedä vaikka alkaisi päädyssä laulu raikaamaan? :D
#39 peluuri 23.02.2018 23:42
Lainaus Teppana85:
Vaarallinen 0-2 johtoasema viimeiseen erään, ettehän rupea nyt sulamaan Jokipojat, jookosta?!

Mikä Ihmeen vaarallinen 0-2 johtoasema.? 0-1 johtoasema on paljon vaarallisempi.. !
+1 #40 peluuri 23.02.2018 23:44
Lainaus Peks1:
Eastside, tuo sitoutuminen on hyvä sana.

Luin nimittäin eilen vanhoja kausiennakkoja ja muita juttuja Jokipojista kaudelta 2008-2009 jatkoajasta ja mehtimäkeläisestä. Kesällä 2008 tuli Pike ja vaan motivoituneet ja koirakouluun sitoutuvat saivat pahvin kouraan. Tulos oli sen mukainen. Vähän sama juttu oli kesällä 1988, joitain vähemmän motivoituneita runkomiehiä jätettiin ilman pahvia. Ja lento oli sen muikaista kuin oli motivaatio ja sitoutuminen. Vaikkei kumpanakaan kautena ollut varsinaisia tähtipelaajia joukkueessa.

Ihan asiaa sinänsä, mutta kyllä niitä tähtipelaajiaki n oli..
#41 Korppu 24.02.2018 02:26
Hienoa Jokipojat! Erittäin maistuva voitto!

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    28.03. Jokipojat–KeuPa HT 2–3

    Joel Olkkonen

    Olkkonen oli selkeästi Jokipoikien rohkein puolustaja kuljettamaan kiekkoa syvään hyökkäysalueelle. Lisäksi puolustuspeli pakkipari Esa Lehikoisen kanssa luisti hyvin. Olkkonen nautti myös valmennuksen luottamusta, sillä hän kellotti peliaikaa kauden viimeisessä kotipelissä peräti 27.19.

    Oskari Lehtinen

    Lehtinen oli Jokipoikien ehkä tärkein kenttäpelaaja, jos mittarina pidetään koko kauden tasaista suorittamista. Laituri viimeisteli KeuPaa vastaan Jokipoikien ensimmäisen maalin hyvin totuttuun tapaan eli kovalla ja tarkalla rannelaukauksella.

     

    Mika Koivisto

    Koivisto oli jälleen kerran suuressa roolissa ärjypaitojen alivoimalla. Lisäksi hyökkääjä jaksoi jälleen kerran karvata, repiä, raastaa, rouhia ja taklata kovaa. Koivisto on varmasti yksi uhrautuvimmista pelaajista, mitä Mehtimäellä on nähty.

    24 tähteä: Oskari Lehtinen
    16 tähteä: Mika Koivisto 
    15 tähteä: Joel Olkkonen 
    13 tähteä: Joonas Larinmaa
    10 tähteä: Tuukka Rajamäki ja Oula Uski
    9 tähteä: Lassi Raitanen 
    8 tähteä: Timo Niemi ja Sebastian Ylönen

    7 tähteä:
    Joonas Harald, Timo Hiltunen, Roni Viirlas, Miro Väänänen
    5 tähteä:
    Eppu Rissanen ja Samu Pitkänen
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti ja Ville Halonen
    3 tähteä:
    Teemu Holttinen,  Eetu Rissanen, Esa Lehikoinen
    2 tähteä: Akseli Rouhiainen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo, Niko Ervasti, Teemu Väisänen

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.

Tietosuojaseloste