Jokipojat pesi kasvonsa Lempäälässä

LeKi–Jokipojat 1–4 (1–1, 0–2, 0–1)

Jokipojat onnistui pesemään kasvonsa tyylikkäästi eilisen rökäletappion jäljiltä joukkueen voittaessa vierasreissun jälkimmäisessä ottelussa Lempäälän Kisan. Kokonaisuutena melko tasaisessa ottelussa Jokipoikien viimeistely oli kotijoukkuetta selkeästi laadukkaampaa. Voiton myötä Jokipojat nousi takaisin pudotuspeliviivan yläpuolelle. Ärjypaidoista maalinteossa onnistuivat kertaalleen Joel Olkkonen ja Oula Uski sekä Samu Pitkänen kahdesti. Jokipoikien maalilla torjunut Joonas Harald oli loistavalla pelipäällä merkkauttaen yhteensä 24 torjuntaa. 

 

Otteluraportti

Jokipojat ryhdistäytyi perjantain Turun-tappiostaan ja voitti Mestiksessä lauantaina Etelä-Suomen kiertueensa toisessa ottelussaan Lempäälässä LeKin maalein 4–1 (1–1, 2–0, 1–0).

LeKi oli menettänyt melkein kentällisen tamperelaisseurojen liigamiehistöihin, ja vastaavasti Jokipoikien pisteykkönen Oskari Lehtinen palasi pelikieltonsa jälkeen jäälle.

Pelitapahtumiltaan tasainen ottelu ratkesi vierasjoukkueen parempaan viimeistelyyn, hyviin vastaiskuihin sekä aktiiviseen karvaukseen. Erityisesti Jokipojat pelasi isäntiä kurinalaisemmin ja puolusti koko joukkueena.

Nuorten MM-kisoissa Suomen vastuuveskarina vuodenvaihteessa torjunut Ukko-Pekka Luukkonen päästi helposti vieraiden avausmaalin, jonka viimeisteli ykköskentän puolustaja Joel Olkkonen.

Toinen erä alkoi Jokipojilta tehokkaasti, kun Oula Uski karvasi kiekon Jere Rouhiaiselta ja teki jo kauden 14. maalinsa. Kun vielä ennen erän puoliväliä entinen jokipoika Santeri Arousva katseli läheltä Samu Pitkäsen 3–1 -osumaa, alkoi ottelu lipua vieraiden suuntaan.

Maalivahti Joonas Harald oli tämän jälkeen paljon vartijana, sillä isännät hakivat kavennusta todella ärhäkästi. Haraldin varmat torjunnat veivät kuitenkin jo lopunkin uskon viime peleissä huonosti viimeistelleeltä kotijoukkueelta.

– Koko joukkueelta nähtiin hyviä prässejä ja fiksua pelaamista, kehui vielä toisenkin maalin (1–4) tehnyt ja ottelun parhaana palkittu Samu Pitkänen omiaan.

Teksti: Heikki Arppi

 

Maalit ja syöttäjät

02.57 Joel Olkkonen (Lauri Hukkanen, Miro Väänänen) 0–1
11.34 Filip Krivosik (Sami Laakso, Jimi Jalonen) 1–1 tv.
21.26 Oula Uski 1–2
27.59 Samu Pitkänen (Joonas Larinmaa, Eetu Rissanen) 1–3
50.55 Pitkänen (Eppu Rissanen, Eetu Rissanen) 1–4

Maalivahtien torjunnat

Ukko-Pekka Luukkonen, LeKi 7+10+8=25
Joonas Harald, Jokipojat 4+8+12=24

Rangaistukset

LeKi 4x2 min = 8 min
Jokipojat 5x2 min  = 10 min

Yleisöä: 248

 

Jokipoikien kokoonpano

24 Tuukka Rajamäki – 11 Ville Halonen – 88 Oskari Lehtinen
23 Mika Koivisto – 12 Oula Uski – 91 Joonas Larinmaa 
22 Eetu Rissanen – 44 Samu Pitkänen – 28 Timo Hiltunen 
61 Lauri Hukkanen– 21 Miro Väänänen – 50 Teemu Holttinen

41 Esa Lehikoinen – 70 Joel Olkkonen
2 Roni Viirlas – 10 Jani Ollitervo
77 Lassi Raitanen – 42 Eppu Rissanen
6 Joni Muranen

30 Joonas Harald
(31 Timo Niemi)

 

Ennakkopätkä

Jokipojille tarjoutuu perjantaisen murskatappioon päättyneen TuTo-matsin jälkeen pikainen mahdollisuus palata voittojen tielle. Lauantaiksi ärjypaidat matkustavat Lempäälään kohtaamaan LeKin. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla täyden pistepotin ovat vieneet vierasjoukkueet (lukemin 0–3 ja 2–6). Jokipojat saa kokoonpanoon takaisin pelikiellosta kärsineen hyökkääjä Oskari Lehtisen. Kokoonpanosta on varmuudella sivussa loukkaantumisen takia puolustaja Fabien Bourgeois. A-junioreiden matkassa ovat puolustaja Wiljami Kupiainen ja hyökkääjä Teemu Lahtinen. Jokipoikien maalilla aloittaa eilen huilannut Joonas Harald.

 

Aiemmat kohtaamiset

LeKi–Jokipojat
2017: 0–3
2016: 2–1
2016: 2–3
2016: 2–3
2015: 1–2
2014: 1–3
2013: 5–2
2012: 3–5
2012: 2–6
2011: 3–5
2011: 0–3
2011: 7–1
2010: 4–3 ja.
2010: 3–4 (playoffs)
2010: 1–2
2009: 4–3
2009: 0–2 (playoffs)
2009: 3–0
2008: 4–2
2008: 5–4
2007: 2–3 rl.

Saldo: 8–0–13 (maalit 54–60)

Jokipojat–LeKi
2017: 2–6
2017: 1–2 vl.
2016: 2–1
2016: 6–2
2016: 4–0
2014: 5–2
2013: 1–3
2013: 3–5
2012: 3–2
2012: 2–6
2011: 2–1
2010: 4–5
2010: 4–1
2010: 3–2 ja. (playoffs)
2010: 7–1 (playoffs)
2010: 1–2 vl.
2009: 3–4
2009: 3–0 (playoffs)
2009: 4–3 ja. (playoffs)
2009: 2–3 ja.
2008: 2–1
2008: 5–0
2007: 4–1

Saldo: 14–0–9 (maalit 73–53)

Kommentit   

-13 #1 jii74 03.02.2018 08:22
0 pisteen viikko. Varikselle 10v jatkosopimus.
+4 #2 puumaila 03.02.2018 08:32
Ei tainnu jäähä eilisestä pelistä paljo lapasille kerrottavaa. Se surkeeta jos tosiaan peli koetaan hävityks eka erän jälkeen. Näkyikö Lehtisen poissaolo pelissä noin paljon? Tappiota tulee se selvä, mutta se rassaa miten se tulee. Nyt hampaat esiin ärjyt! murrr...
-11 #3 VasenPakki 03.02.2018 10:29
Ihan sama mitä sanotte tai vaikka miinustatte, mutta katastrofi on jälleen lähellä!! Karsintoihin matkaa viisi (!!!!!!) pistettä, Hermes tulee vielä ohi.

Tänään 0 pistettä.
+7 #4 puumaila 03.02.2018 10:37
Huom! Peliä ei oo vielä pelattu, tietääkseni.
+7 #5 Paitsio 03.02.2018 11:54
Nyt näyttää kentälliset hyvältä! Tsemppiä peliin Jokipo!!! Tuokaahan pisteet kotiin! :)
+9 #6 JTK 03.02.2018 12:04
Tänään varmaankin Harald maalille ja Lehtinen tulee takas kaukaloon ja pisteet kotiin. Nyt ne on otettava pois kulkemasta, kun Leki tarpoo juuri nyt syvällä eikä ole voittanut aikoihin. Iskunpaikka...

Itsellä menee pelien seuraaminen tänään ohitte, mutta toki muuten ollaan asian "ytimessä", kun lätkäukkojen kanssa vietetään iltaa! Tsemppiä edustukselle ja junnuille peleihin! Hengessä ollaan mukana ja palataan "ääneen" taas huomenna? :)
+6 #7 Peks1 03.02.2018 14:52
Minä laitoin kakkosta lapulle. Leki on kuntopuntarissa hännillä ja uskon, että Jokipojat eilisestä parantaa etenkin kun Lehtinen tuo asennetta lisää.
+6 #8 Peks1 03.02.2018 14:58
Eilen muuten haastattelussa Larinmaa sanoi, että tuli Joensuuhun jääkiekon pelaamisen lisäksi myös etenkin opiskelujen takia. Ihan kiva oli kuulla tuollainenkin fakta. Ensi kaudeksi Jokipojat voisi tehdä kaikista pelaajistaan lyhyet videohaastattel ut, että pelaajat tulisivat yleisölle paremmin tutuiksi.
+4 #9 Paitsio 03.02.2018 19:22
Jee! Hieno voitto! Hyvä Jokipo!!! :)
+4 #10 sambialainen heimolaulaja 03.02.2018 19:37
Hyvä äijät!!! Erittäin maukkaat kolme pistettä.
+6 #11 Peks1 03.02.2018 19:43
Tarkkaa puolustuspeliä, siinä voiton avaimet. Hyvä Jokipo!
+8 #12 tilkka 03.02.2018 19:59
Paikan päällä katsomassa matsia .Hyvä peli Jokipolta! huhuilivat et sanomalehti valmentaisi ensikaudella Jokipoa?
+3 #13 Peks1 03.02.2018 20:19
Kelpais!
+4 #14 jussi 03.02.2018 21:29
Sanomalehti? Ei aukee minulla
+5 #15 möly 03.02.2018 21:32
Lainaus jussi:
Sanomalehti? Ei aukee minulla

Olisiko petri karjalainen.
+5 #16 Petromax 03.02.2018 21:44
jii74 ja vasuripakki.
Voi hyväpäivä näitä palstan ilopilkkuja. Pitäis palkita nää veijarit joskus pelinalkajaisik si oikein kukkapuskalla suuremmoisesta panoksesta seuran hyväksi. Jatkakaa valitsemallanne linjalla hamaan maailmantappiin
Hyvää ja turvallista kotimatkaa joukkueelle sieltä Pirkanmaalta kotipuoleen!
+6 #17 rokkipoika 03.02.2018 21:48
Hyvä tason nosto eilisestä. Tuli ehjä 60 minuuttia ja Harald oli vakuuttava maalilla.
+2 #18 Theme_84 04.02.2018 07:38
Hieno voitto Lekiä vastaan :) Jälleen lähempänä pudotuspeli paikkaa. Tänään Koistinen pelaa Koplan paidassa Pepoa vastaan, ottelu alkaa klo 18.00
+1 #19 rizee 04.02.2018 10:42
Lainaus möly:
Lainaus jussi:
Sanomalehti? Ei aukee minulla

Olisiko petri karjalainen.

Ankka mikä ankka. Ei pidä paikkaansa.
-2 #20 puumaila 04.02.2018 10:49
Mikäs herra tämä Karjalainen? Suurikin sateentekijä?
-2 #21 Peks1 04.02.2018 11:09
Googlettamalla kyllä saa sen kuvan että nousujohteisest i eteenpäin menevä koutsi. Harmi että huhu on ankka.
+4 #22 JTK 04.02.2018 12:13
A-nuoret voitti eilen sarjakärjen KJT Haukat peräti 2-8. Lahtinen 3+1, Kupiainen 1+3 ja Rouhiainen ja Kettunen 1+2. Jokipojat siirtyi kärkeen ja tänään vastaan tulee sarjan kakkonen Leki.

B-nuoret hävisi sarjakärki TPS Akatemialle 4-1. Meidän maalista vastasi Mikael Piiranen.

C-nuoret otti makiat pisteet Porista voittamalla Ässät lukemin 3-6. Toisen polven kiekkolija puolustaja Vili Westerman iski tehot 2+2!
+1 #23 JTK 04.02.2018 20:15
A-nuoret voitti Lekin 2-3. Maaleista vastasivat Surakka, Wörlin ja Pellikka. Lindroos nappasi kiekon kiinni 46 kertaa. KOOVEE voitti B-nuoret 6-1. Meidän maalista vastasi Hjälm.

C-nuoret hävisi Tapparalle 5-1. Meidän osuman iski Asikainen.
+1 #24 Joreh33 04.02.2018 20:22
A-nuorilla erittäin tappavaa pelaamista. Saman tahdin jatkuessa pytty on keväällä joensuussa!!
#25 Scoutti 04.02.2018 20:48
Mikko Fisk tehnyt hyvää työtä A-nuorissa tälläkin kaudella !
+1 #26 Riffixi 04.02.2018 22:43
Jokohan olisi aika nimetä Harald ykköseksi?
-1 #27 JTK 05.02.2018 08:04
Lainaus Scoutti:
Mikko Fisk tehnyt hyvää työtä A-nuorissa tälläkin kaudella !

Juurikin näin. Joukkueesta on poistunut vuosien aikana useita tärkeitä pelaajia, mutta se ei ole näkynyt suorittamisessa ja tuloksissa. Vuodesta toiseen ollaan kuitenkin hienosti kuuluttu Nuorten Mestiksen kärkiporukoihin .

Uudet joukkueen pelaajat ja jotkut vanhemmistakin ovat ottaneet taas tälläkin kaudella hienoja kehitysloikkia eteen päin.

Saa nähdä keitä pelaajia ensi kauden edustuksen valmennustiimi nostaa A-nuorista edustuksen kesärinkiin ja lähteekö keitä mahdollisesti jonnekin muualle?
-2 #28 Joreh33 05.02.2018 10:37
Lainaus JTK:
Lainaus Scoutti:
Mikko Fisk tehnyt hyvää työtä A-nuorissa tälläkin kaudella !

Juurikin näin. Joukkueesta on poistunut vuosien aikana useita tärkeitä pelaajia, mutta se ei ole näkynyt suorittamisessa ja tuloksissa. Vuodesta toiseen ollaan kuitenkin hienosti kuuluttu Nuorten Mestiksen kärkiporukoihin.

Uudet joukkueen pelaajat ja jotkut vanhemmistakin ovat ottaneet taas tälläkin kaudella hienoja kehitysloikkia eteen päin.

Saa nähdä keitä pelaajia ensi kauden edustuksen valmennustiimi nostaa A-nuorista edustuksen kesärinkiin ja lähteekö keitä mahdollisesti jonnekin muualle?

Juniori vuodet tulevat täyteen Rouhiaisella, pellikalla ja heimosella. Eikös -97 syntyneitä saa olla ensivuonna kokoonpanossa max 3kpl?
+2 #29 Reikäpallo 05.02.2018 11:10
Lainaus Riffixi:
Jokohan olisi aika nimetä Harald ykköseksi?

Nyt peluuttaisin Haraldia. Kuuma maalivahti eikä Niemi ole esittänyt mitään kummoista.
#30 JTK 05.02.2018 12:01
Taitaa olla niin, että tällä kaudella Nuorten Mestiksessä saa käyttää neljää -96 syntynyttä pelaajaa ottelua kohden.
#31 rizee 05.02.2018 12:02
Juniori Jokipoikien valmennuspäälli köksi 1.4. alkaen Simo Karjalainen.
#32 JTK 05.02.2018 12:11
Lainaus rizee:
Juniori Jokipoikien valmennuspäälliköksi 1.4. alkaen Simo Karjalainen.

Jep, hieno homma! Kerroin tästä jo edellisessä viestiketjussa ja hänen tulevasta toimenkuvastaan . Karjalaisessa oli myös aiheesta pieni juttu. :)
#33 rizee 05.02.2018 12:51
Lainaus JTK:
Lainaus rizee:
Juniori Jokipoikien valmennuspäälliköksi 1.4. alkaen Simo Karjalainen.

Jep, hieno homma! Kerroin tästä jo edellisessä viestiketjussa ja hänen tulevasta toimenkuvastaan. Karjalaisessa oli myös aiheesta pieni juttu. :)

Hyvä homma. Minulta turha repost siis, en jaksanut tätä viestiketjua pidemmä tutkia :)
+3 #34 JTK 05.02.2018 14:09
Uudesta Mehtimäen pesäpallostadio nista tulee Kerubi Stadion. Sinne tulee myös Karjalainen Sport Bar ja Stadionia voi käyttää monella tapaa. Sinne on jo sovittu alustavasti pari musiikkitapahtu maa!

Hienoa, kun Mehtimäen aluetta kehitetään ja alkaa olla jo aika hyvin keskitetty eri lajien toimintaa alueelle. Tuossa hallilla, kun juttelee eri joukkueiden toimihenkilöide n kanssa, jotka käyvät täällä pelaamassa, niin kyllä ihastelevat Mehtimäen aluetta! :)
+1 #35 päätykatsomo 05.02.2018 17:40
Kyllä ehdottomasti pitäisi peluuttaa Haraldia maalilla nyt, on kuumempi veskari tällä hetkellä kun Niemi. Tällä viikolla 3 todella tärkeää peliä, 5-6 pinnaa minimisaavutus tulisi olla. Helppoja matseja ei missään nimessä ole yksikään tässä sarjassa, mutta uskaltaisin väittää että JOS 2-3 voittoa tulee,pleijarip aikka alkaa olla varma, kotietukin olis tuolloin lähellä- ja tärkeintä, karsintaviivaan tulisi rakoa. Kaikki matsit tällä(kin) viikolla varsinkin ovat ns.6pisteen pelejä. Nyt kaipais hallille porukkaa kannustamaan!
Ja mehtimäen alueesta pitää todeta kyllä, että loistavaa kun keskitetään urheilupaikkoja samalle alueelle.Vielä kun saadaan se uusi harkkahalli jääurheilulle,j a toivottavasti kilpahallin kokonaisvaltain en remontti joskus myös tulee niin alkas olla olosuhteet kohillaan.-ja toivottavasti uusi palloiluhalliki n joskus vielä nousee ja keskuskentän remppa(toivotta vasti valoineen) on hoideltu niin alkaa olla ne olosuhteet kohillaan.No,tä ä vähän Off-topic mutta menköön
+1 #36 JTK 05.02.2018 21:18
Lainaus möly:
Lainaus jussi:
Sanomalehti? Ei aukee minulla

Olisiko petri karjalainen.

Petri Karjalainen toimii toukokuusta lähtien alle 16-vuotiaiden valmentajana.
-1 #37 JTK 06.02.2018 12:03
Tänään on Liigan lisäksi tarjolla varsin herkullinen matsi, CHL-finaali. Toivotaan, että JYP pystyy laittamaan kampoihin Växjölle ja tuo palkintorahat 300 000 euroa mukanaan Jypinkylään! Växjö Lakers on selvä ennakkosuosikki . Se johtaa SHL-sarjaa ylivoimaisesti.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    16.02. Jokipojat–TuTo 2–3 ja.

    Sebastian Ylönen

    Ranskalaisveskari pelasi hyvän debyytin ärjypaidassa. Joutui varsinkin kakkoserässä kovaan kiekkosateeseen TuTon paineistaessa, mutta torjui kaiken sen mitä torjuttavissa oli. Osallistui rohkeasti peliin hyvän mailapelaamisensa myötä. Torjui 33 kutia torjuntaprosentin ollessa 91,67.

    Timo Hiltunen

    Hiltunen pelasi TuToa vastaan kiekollisesti hyvän pelin. Laitahyökkääjä oli syöttämässä Jokipoikien ensimmäistä maalia, ja viimeisteli itse hienon soolon päätteeksi ottelun tasoituksen. Tehotilastoon merkintä +2.

     

    Miro Väänänen

    Vaikka Väänänen sai peliaikaa TuToa vastaan harmittavan vähän (7.05), oli nuorukainen aina jäällä ollessaan todella aktiivinen pelaamisessaan. Teki hyviä ratkaisuja niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Mikäli Väänäsen kehityskäyrä jatkaa samanlaista nousua kuin tähänkin asti, voi hänestä tulla Jokipoikien tärkeimpiä hyökkääjiä.

     Kokonaistilanne:

    13 tähteä: Oskari Lehtinen
    11 tähteä: Mika Koivisto ja Joonas Larinmaa
    10 tähteä: Joel Olkkonen
    9 tähteä: Lassi Raitanen 
    8 tähteä: Timo Niemi ja Oula Uski

    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki, Joonas Harald, Timo Hiltunen
    6 tähteä: 
    Roni Viirlas

    5 tähteä:
    Eppu Rissanen
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti
    3 tähteä:
    Teemu Holttinen, Samu Pitkänen, Ville Halonen, Eetu Rissanen, Esa Lehikoinen, Sebastian Ylönen, Miro Väänänen
    2 tähteä: Akseli Rouhiainen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo, Niko Ervasti

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.