Esa Lehikoinen palaa ärjynuttuun!

Jokipoikien oma kasvatti puolustaja Esa Lehikoinen tekee paluun Jokipoikiin. 31-vuotias Lehikoinen on kiekkoillut kuluvana kautena Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla DEL2-liigassa EC Bad Nauheimin joukkueessa. Puolustajan sopimus kattaa loppukauden, eikä siinä ole purkupykälää. Jokipoikien edustuksessa yhdeksänä kautena esiintynyt Lehikoinen on joukkueen mukana keskiviikkoisessa vieraspelissä Kokkolan Hermestä vastaan.

 

Esa Lehikoinen on pelannut tällä kaudella DEL2-liigan EC Bad Nauheimin joukkueessa 11 ottelua, joissa on syntynyt tehot 0+3. Viime kaudella hän edusti samassa sarjassa pelannutta EC Kassel Huskiesia, jossa syntyi 39 ottelussa tehot 1+8.

Edellisen kerran Lehikoinen on edustanut Jokipoikia kaudella 2015–2016, jolloin hän nakutti 35 ottelussa pisteet 10+13. Samana kautena hän pelasi SM-liigaa Vaasan Sportin riveissä yhteensä 10 ottelua.

Liigapelejä hänelle on kertynyt myös Rauman Lukon sekä Hämeenlinnan Pallokerhon paidasta. Lisäksi Lehikoiselta löytyy kokemusta Tšekin liigasta kahden kauden ajalta. 

Mestistä puolustaja on pelannut Jokipoikien lisäksi LeKissä ja KooKoossa.

– On hienoa palata Joensuuhun ja tulla auttamaan kasvattiseuraa, Lehikoinen iloitsee Jokipoikien julkaisemassa tiedotteessa.

– Alun perin lähdin Saksaan paikkaamaan loukkaantunutta pelaajaa kuudeksi viikoksi, mutta se reissu venyi sitten neljän kuukauden mittaiseksi. Joukkueella ei ollut varaa pitää ylimääräistä ulkomaalaispelaajaa ja se reissu päättyi sitten siihen, Lehikoinen kertoo.

Jokipoikien kanssa sopimukseen päästiin nopealla aikataululla. Sopimuksessa ei ole purkupykälää, ja Lehikoinen pelaa siis ärjypaitojen mukana tänä keväänä päätyyn asti.

– Tutkailin markkinoita ja tuli puhetta Jokipoikien kanssa tästä mahdollisuudesta. Yhteinen sävel löytyi varsin nopeasti, ja olen ollut pari kertaa jo mukana joukkueen treeneissäkin. Tällä viikolla hyppään kunnolla mukaan remmiin, ja aion tietysti tuoda omalla kokemuksellani apua joukkueelle, Lehikoinen tuumii.

– Olen hyvässä kunnossa ja peli-iloa löytyy. Jokipoikien pelejä en ole nähnyt, mutta kuten lauantai osoitti, potentiaali on iso. Jospa se tästä nyt kääntyisi, joukkueen pitää vain saada hyviä kokonaisia pelejä alle.

Lehikoinen pelaa ensimmäisen ottelunsa tänään keskiviikkona Kokkolan Hermestä vastaan.

Ensimmäinen kotipeli on edessä puolestaan lauantaina 13. tammikuuta, kun Jokipojat kohtaa Mehtimäellä Rovaniemen Kiekon.

Kommentit   

+6 #1 HeHa 10.01.2018 09:16
Hyvä ! Syntyisikö tämän uutisen myötä positiivinen kommenttiketju? Mie ainakin peukutan. Talo ilman talkkaria on vähän hunningolla!
-6 #2 VasenPakki 10.01.2018 09:18
Nyt kun ois vielä oikea valmentaja niin tuon joukkueen potentiaalin voisi hyödyntää!
#3 Tolppalaukaus 10.01.2018 09:18
Maalintekijöitä tarvittaisiin hyökkäykseen mutta puolustukseen vaan hommataan pelaajia. Mielestäni puolustus oli riittävän hyvä. No jospa se Esa ne tarvittavat maalit tekee pakin tontilta. Alkaa olla puolustuksessa leveyttä sitten kun kaikki on pelikunnossa. Osa joutuu istumaan katsomossa...
+4 #4 JTK 10.01.2018 09:30
Hienoa, että talonmies palaa tositoimiin! Esa pitää järjestystä yllä kaukalossa ja muutenkin. Tuo mukanaan jämäkkyyttä ja kokemusta joukkueesen. Ukko, jos kerran on tikissään, niin eiköhän nähdä taklauksia ja toivottavasti myös tehojakin. Welcome! :)
+3 #5 puumaila 10.01.2018 09:45
Loistavaa! Siinä se liigatason vahvistus, ja enemmänkin. Pysyisit Esa nyt tovin maisemissa! Eiköhän yleisökin löydä hallille.
+4 #6 Eastside22 10.01.2018 09:47
Ehdottomasti tuo johtajuutta niin koppiin kuin kentällekkin , hyvä hankinta !
+2 #7 komposiitti 2 10.01.2018 12:37
Todella positiivinen uutinen ja ISO asia !!
+1 #8 Paitsio 10.01.2018 12:40
Jee, hienoa! Tervetuloa Esa! Jotenkin kyllä tuntuu että pakkipari Olkkonen-Viirla s ei ole kaikkein toimivin yhtälö... Rämäpää jäähyilijä Viirlas yhdistettynä hyökkäävän kiekollisen pakin kanssa. No, ehkä tuo valmennus parhaiten tietää... :) Tuli muuten huomattua, että Viirlas omaa Olkkosen vanhan pelinumeron ja Olkkonen Lehikoisen :D Tsemiä Jokipo, pistäkäähän verkot laulamaan tänäänkin!
+1 #9 Peks1 10.01.2018 13:12
Hyvää matkaa Kokkolaan. Rumputulta vaan, kyllä sinne jokunen kiekko uppoaa.
+1 #10 puumaila 10.01.2018 13:17
Hyökkäys on paras puolustus!
+1 #11 JTK 10.01.2018 14:02
Viime aikoina on sattunut pitkävedot tuloksellisesti todella hyvin kohdilleen. Tänään voisi kokeilla Jokipojille pitkästä aikaa vierasvoittoa kertoimella 2,4 vaikka Hermes onkin ollut paha vastus viime kohtaamisissa. Tsemppiä Jokipojille! :)
-1 #12 Korppu 10.01.2018 15:01
Hieno homma! Tervetuloa kotiin Lehikoinen!

Vielä kun jostain löydettäisiin maalintekijä niin alkaisi näyttämään hyvältä.
+1 #13 Repe 10.01.2018 15:31
Jatkoaika ja Jokipojat ratkaisee siinä.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    17.01. Jokipojat–SaPKo 3–1

    Mika Koivisto

    Eipä Koiviston taistelua ja päättäväisyyttä voi kuin ihastella illasta toiseen. Jaksoi jälleen raataa vaihdosta toiseen, blokata kuteja hirveän määrän ja taklata aina kun siihen tuli tilaisuus. Pari hyvin koivistomaista maalia SaPKoa vastaan lisäsi hyökkääjän kauden maalisaldon yhdeksään maaliin.

    Joel Olkkonen

    Vaikka Olkkoselle ei pisteitä SaPKoa vastaan merkattu, oli hän ehdottomasti Jokipoikien paras puolustaja molemmissa päissä kenttää. Toi jälleen kerran oman hyvän liikkeensä ansiosta kiekon useasti hyökkäysalueelle. Nautti myös valmennuksen luottamusta kellottaen eniten peliaikaa.

     

    Joonas Harald

    Timo Niemen loukkaannuttua edellisessä ottelussa oli Harald selkeä valinta maalinsuulle, eikä mies jättänyt vastaamatta huutoon. Vaikka kiekko välillä vähän poltteli, tuli sen vastapainoksi muutama erittäin komea torjunta. Torjunta-prosentiksi jäi 94,74 %.

     Kokonaistilanne:

    12 tähteä: Oskari Lehtinen
    9 tähteä: Lassi Raitanen
    8 tähteä: Timo Niemi, 
    Joonas Larinmaa, Mika Koivisto, Joel Olkkonen
    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki
    6 tähteä: Oula Uski

    5 tähteä:
    Timo Hiltunen ja Joonas Harald
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti, Roni Viirlas
    3 tähteä:
    Teemu Holttinen, Samu Pitkänen, Ville Halonen
    2 tähteä: Eppu Rissanen, Akseli Rouhiainen, Miro Väänänen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo, Niko Ervasti

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.