Vuosi 2017 päättyi kotitappioon

Vuosi 2017 päättyi kotitappioon
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen
Vuosi 2017 päättyi kotitappioon
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen
Vuosi 2017 päättyi kotitappioon
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen
Vuosi 2017 päättyi kotitappioon
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen

Jokipojat–SaPKo 2–3 (1–0, 0–2, 1–1)

Jokipoikien syyskausi Mestiksessä päättyi harmillisen tutuksi tulleella tavalla: Mehtimäellä vähän katsojia ja pelin tuloksena kotitappio. Kamppailu hallitsevaa mestaria Savonlinnan Pallokerhoa oli kauden aiempien kohtaamisten tapaan tiukka, mutta tiiviisti puolustanut SaPKo vei tällä kertaa täyden pistepotin lukemin 3–2. Jokipoikien maalit iskivät Mika Koivisto ja Joel Olkkonen (1+1). Ärjypaitojen maalia vartioinut kakkosvahti Joonas Harald esiintyi epävarmasti mutta torjui kuitenkin 25 kertaa. Jokipojat putosi tappionsa myötä sarjassa sijalle kymmenen. Syyskauden 14 kotiottelustaan joukkue voitti vain kuusi. Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin vain 836, mutta valitettavasti siinäkin oli selvästi ilmaa.

 

Otteluraportti

Savonlinnan Pallokerhon vierasvoiton avaimena oli tiukka puolustuspeli. Jokipoikien puolustuspeli ei aivan yltänyt yhtä korkealle tasolle kuin vierailijoilla.

– Lähdettiin eilistä peliä purkamaan sillä, että meidän pitää pystyä puolustamaan paremmin. Minun mielestä siinä tänään onnistuttiin, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen kertasi ottelun jälkeen. SaPKo oli hävinnyt perjantaina kotipelissä IPK:lle 6–3. 

– Alkoi löytymään niitä elementtejä: syödä kiekkoa ja omaa maalia vartioida. Niitä elementtejä toteutettiin, Räsänen jatkoi.

– Tänään me oltiin maalin verran huonompia kuin SaPKo. Tämä on vain nieltävä, mutta ei tämä miltään hyvältä tunnu. Pojat laittaa itsensä likoon, ja siellä on kuitenkin äijää ja miestä tuossa joukkueessa, mutta palkintoa ei tullut näihin kahteen peliin, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis harmitteli joulutauon jälkeistä kahta tappiota.

Jokipojat hallitsi ottelun ensimmäistä erää, ja joukkueen kiekollinen peli oli laadukasta ja raikasta.

Syötöt napsuivat hyvällä prosentilla omille ja hyökkäyksiinlähdöt omalta kenttäpuoliskolta päätyivät kovalla prosentilla vierailijoiden puolustusalueelle.

SaPKo ei saanut erän aikana omaa karvauspelaamistaan sille tasolle, mitä hallitsevalta mestarilta on totuttu näkemään.

SaPKo kuitenkin puolusti omaa maalinedustaansa tiivisti, eikä ärjypaidoilla ollut erän aikana hyville maalipaikoille asiaa.

Erän ainoan maalin viimeisteli Jokipoikien Mika Koivisto ylivoimalla. Joel Olkkosen viivasta lähettämän rannelaukauksen Koivisto ohjasi maalin edestä ohi SaPKon veskari Roope Urpolahden.

– Hyvä startti joukkueelta otteluun. Ensimmäisessä erässä oltiin kuskin paikalla, Varis summasi.

Vierailija pääsi aloittamaan kakkoserän ylivoimalla, joka toimi hyvin. Jokipoikien alivoimanelikko ei saanut peliä missään välissä poikki, ja väsyneen nelikon pitkä taistelu päättyikin vierailijoiden tekemään ylivoimamaaliin kun jäähyä olisi ollut jäljellä 21 sekuntia.

SaPKo hiukan paransi peliään ensimmäisestä erästä, ja vähitellen joukkue pääsi peliin mukaan. Jokipojillakin oli toisessa erässä omat hetkensä, mutta joukkue ei silti päässyt parhaille paikoille SaPKon edelleen pitäessä Jokipojat irti maalinedustan irtokiekoista.

SaPKo karkasi ottelun puolivälissä johtoon Kasperi Piitulaisen lyödessä irtokiekon maaliin.

Toisen erän edetessä loppua kohti pelin taso tippui, ja ajoittain molempien joukkueiden pelaaminen oli päätöntä roiskimista.

– Toinen erä oli meiltä vaikea. SaPKo tuli rinnalle ja ohi, Varis kertasi.

Tasaisesti alkaneen kolmannen erän ensimmäisen viimeisteli vierailija karaten jo kahden maalin johtoon.

Jokipojille tarjoutui kolmannessa erässä parikin mahdollisuutta kaventaa ylivoimalla, mutta aivan se viimeisin terävyys viimeistelyssä jäi ärjypaidoilta saavuttamatta.

Jälkimmäisen ylivoiman loputtua Joel Olkkosen komea rannelaukaus toi kotijoukkueen kuitenkin maalin päähän.

Ottelun loppua kohden tuomarilinja muuttui sallivammaksi. Suuren osaa pelistä tuomarilinja oli tiukka, mutta viimeiseen neljään minuuttiin tuomareiden pilliin viheltely ei ollut yhtä herkässä kuin aiemmin.

Jokipojat haki kavennusta vielä ilman maalivahtiakin, mutta vierailijoiden tiivis pelaaminen tylsytti Jokipoikien pyristelyt.

– Minun mielestä pelattiin kaksi viimeistä erää erittäin hyvää hyökkäyspeliä myös. Luotiin paljon tilanteita, ja sitä kautta kyllä varmasti ansaittiin kolme pistettä, Räsänen sanoi.

– Tyytyväinen olen. Eilen luotiin älyttömästi maalipaikkoja, mutta kaveri kävi meidän alueella ja rokotti niistä maaleja. Pitää olla tyytyväinen viikonloppuun, että edes kolme pistettä tuli, hän jatkoi.

– Kolmannessa erässä maali toi meille vähän lisävirtaa, mutta kuitenkin vastustaja puolusti meitä paremmin, ja oli maalin verran parempi, Jouni Varis summasi.

– Kopissa on aika pettynyt joukkue tällä hetkellä, Varis sanoi.

Jokipoikien pelit jatkuvat ensi vuoden puolella. Vuoden 2018 ensimmäinen viikko tarjoaa ärjypaidoille kolmen ottelun viikon, joka käynnistyy keskiviikkona vierasottelulla Espoo Unitedia vastaan.

 

Maalit ja syöttäjät

10.10 Mika Koivisto (Joel Olkkonen, Tuukka Rajamäki) 1–0 yv.
21.40 William Mäkinen (Henri Keskilohko) 1–1 yv.
30.23 Kasper Piitulainen (Joona Monto, Jimi Kuronen) 1–2
45.17 Keskilohko (Matias Pulli, Jaakko Lantta) 1–3
55.52 Olkkonen (Oula Uski, Joonas Larinmaa) 2–3

Maalivahtien torjunnat

Joonas Harald, Jokipojat 7+10+8=25 (poissa 58.57–60.00)
Roope Urpolahti, SaPKo 7+8+8=23

Rangaistukset

Jokipojat 3x2 min = 6 min
SaPKo 4x2 min = 8 min

Yleisöä: 836

 

Jokipoikien kokoonpano

91 Joonas Larinmaa – 12 Oula Uski – 88 Oskari Lehtinen
24 Tuukka Rajamäki – 44 Samu Pitkänen – 28 Timo Hiltunen
23 Mika Koivisto – 11 Ville Halonen – 61 Lauri Hukkanen
21 Miro Väänänen– 22 Eetu Rissanen – 50 Teemu Holttinen
17 Teemu Väisänen

77 Lassi Raitanen – 70 Joel Olkkonen
2 Roni Viirlas – 74 Fabien Bourgeois
42 Eppu Rissanen – 6 Joni Muranen
 

30 Joonas Harald

(31 Timo Niemi)

 

Heilin tähdet 

*** Joel Olkkonen

Olkkosen kiekolliset ratkaisut SaPKoa vastaan olivat hyviä. Toi totuttuun tapaan hyvällä liikkeellään kiekon hyökkäysalueelle useamman kerran. Komean rannelaukauksesta syntyneen maalin lisäksi saalisti yhden syöttöpisteen.

** Lassi Raitanen

Raitanen muodostaa Olkkosen kanssa selkeästi Jokipoikien parhaan pakkiparin. Puolustaja antoi SaPKoa vastaan useita kovia puhtaita niittejä. Raitanen pelasi Jokipoikien kenttäpelaajista eniten, liki 27 minuuttia!

* Mika Koivisto

Vaikka Koivisto ei olekaan profiloitunut maalitykkinä, viimeisteli hän toisessa pelissä peräkkäin. Menee tilanteeseen kuin tilanteeseen täysiä, eikä varmasti jätä mitään pelitilannetta puolitiehen. Blokkasi jälleen kerran tukun vetoja niin alivoimalla kuin tasakentällisinkin.

 

Ennakkopätkä

Jokipoikien vuoden 2017 viimeinen matsi on lauantainen kotiottelu hallitsevaa mestaria Savonlinnan Pallokerhoa vastaan. Molemmat joukkueet lähtevät otteluun tappio niskassaan, sillä kumpikin joukkue hävisi perjantaina omat kamppailunsa. Imatralla Ketterä oli perjantaina Jokipoikia parempi lukemin 6–4, ja SaPKo joutui puolestaan kotonaan nöyrtymään Iisalmen Pallo-Karhuille numeroin 3–6. Jokipojat ja SaPKo ovat kohdanneet kuluneena kautena kahdesti, ja molemmilla kerroilla täyden pistepotin on vienyt vierasjoukkue. Molemmat ottelut ovat olleet tasaisia, sillä kumpainenkin ottelu on ollut niin sanottu maalin peli. Jokipoikien kokoonpanosta on varmuudella sivussa hyökkääjä Jimi Aavikko. Jokipoikien maalilla aloittaa pitkästä aikaa Joonas Harald. Ottelu alkaa Mehtimäellä kello 17.00.

 

 

Aiemmat kohtaamiset 

Jokipojat–SaPKo
2017: 2–3
2017: 1–2 ja.
2016: 3–4
2016: 5
–1
2016: 1–2 ja.
2015: 3–4
2015: 5–4 vl.
2014: 0–3
2014: 4–1
2013: 4–2
2013: 4–3
2013: 5–2
2012: 5–1
2012: 3–4
2012: 5–2 (playoffs)
2012: 3–2 ja. (playoffs)
2012: 3–1 (playoffs)
2012: 1–5
2011: 3–5
2011: 4–2
2010: 2–3 ja.
2010: 3–4
2010: 3–6
2010: 3–0
2009: 6–4
2009: 2–3
2008: 4–5
2008: 3–2 rl.
2007: 0–2
2006: 3–2 ja.
2006: 5–3
2004: 3–1 (Suomi-sarja)
2003: 8–3 (Suomi-sarja)
2003: 4–3 ja. (Mestis-karsinta)
2003: 4–5 (Suomi-sarja)
2002: 2–2 (Suomi-sarja)
2002: 4–6 (Suomi-sarja)
2001: 1–2 (Suomi-sarja)
2000: 5–2
1999: 3–4
1999: 3–1

Saldo: 21–1–19 (maalit 135–110)

SaPKo–Jokipojat
2017: 0–1
2017: 4–2 (cup)
2017: 4–2
2016: 7–1
2016: 4–0
2016: 6–3
2015: 2–3 ja.
2015: 1–5
2014: 4–1
2014: 3–2
2013: 4–5 vl.
2013: 1–4
2013: 2–4
2013: 4–5 vl.
2012: 2–5
2012: 1–2 (playoffs)
2012: 2–1 (playoffs)
2012: 3–1
2012: 2–3
2011: 4–3 ja.
2011: 5–2
2011: 3–1
2010: 4–3
2010: 5–4 vl.
2009: 3–2 ja.
2008: 1–8
2008: 2–3
2008: 5–2
2007: 2–3 ja.
2007: 5–4
2006: 5–3
2004: 2–7 (Suomi-sarja)
2003: 1–4 (Suomi-sarja)
2003: 4–2 (Mestis-karsinta)
2003: 2–2 (Suomi-sarja)
2002: 2–6 (Suomi-sarja)
2001: 1–5 (Suomi-sarja)
2001: 6–2 (Suomi-sarja)
2000: 3–8
1999: 3–6
1999: 2–3

Saldo: 20–1–20 (maalit 122–128)

Kommentit   

+2 #1 Repe 30.12.2017 10:37
Eilisen pelin kooste: https://www.youtube.com/watch?v=YlFsw4qvAHo
-6 #2 möly 30.12.2017 11:33
Pakit peruttaa Niemen syliin yms.. Jos Jokipojat putoo viivan alle niin sieltä ei nousta. V####u että V#####aa tää jokavuotinen paska. Eilen päivällä olin viellä varma että hallille kattoo tänään peliä mutta tuon eilisen sulamisen jälkeen meni hermot niin olkoon.Tämä on vain mun mielipide..ei jaksa ei..
-4 #3 VasenPakki 30.12.2017 11:42
Sama juttu, hyvä fiilis ois ollu lähteä kattomaan hyvää lätkämatsia tänään, mutta äänestän jaloillani ja PYSYN POISSA!!! Enkä perk maksa 15e / 19e, nyt miettikää tuota hintaa!!!!!!!!!
-1 #4 möly 30.12.2017 12:18
Joo..Ja se tää ärtymys korostuu vielä enemmän kun minua ei kiinnosta muu kuin lätkä Joensuussa. Minua ei kiinnosta koripallo,pesäp allo ja jne..Ei minulla Katajaa,Jomaa mitään vastaan ole..
-1 #5 JTK 30.12.2017 13:55
Avarakatseisuut ta veljet niin kiekosta saa paljon irti. Tänäänkin on hieno lätkäpäivä, sillä tarjolla on paljon muitakin kiinnostavia matseja, jos ei halua hallille mennä.

Sieltä tulee Liigamatseja ja tietysti myöhemmin illalla vieä nuorten MM-matsi Suomi-Slovakia. Eilen muuten leimattiin Tuulolan kisapassi, joten Räsäsen Eemeli ei pelaa näissä kisoissa. Suomen U17-joukkue voitti eilen Imatralla Tshekin 3-0.

Toivotaan, että Jokipojat otti eilisestä opiksi ja tänään, jos johtoasemassa ollaan niin pelataan kurinalaisesti ja järkevästi johtoa turvaten. Tällä kaudella olan katsonut paljon Liigaa ja esim. TPS on loistava esimerkki siitä miten homma hoidetaan.

Ei muuta kuin uutta nakkia haulikkoon ja Sapkolle kyytiä tänään. Tsemppiä! :)
+4 #6 aku 30.12.2017 16:31
En ole paha uhoomaan, mutta sen kyllä sanon, että jos tänään häviävät niin en enää tänä vuonna mene hallille:-)
-1 #7 Repe 30.12.2017 16:45
Lainaus aku:
En ole paha uhoomaan, mutta sen kyllä sanon, että jos tänään häviävät niin en enää tänä vuonna mene hallille:-)


Varman päälle uhosit:)
+2 #8 rokkipoika 30.12.2017 17:24
Koivisto 1-0 ylivoimalla!
-1 #9 möly 30.12.2017 19:16
Onko positiivisia ajatuksia kellä?
-1 #10 jii74 30.12.2017 19:17
ONNITTELUT JOUNI VARIS !!! hyvältä näyttää.jokipoj at sarjassa numero 10.
+2 #11 Peks1 30.12.2017 19:18
Ennen kautta vaikutti, että ihan hyvä porukka Jokipojilla tähän sarjaan. Nyt vuodenvaihteess a ollaan kymppisijalla. Yksilöt pitäisi olla ihan hyviä, mutta eihän tuo joukkuepelaamin en ole oikein koko kautena sujunut. Eikä se kyllä vaikuta todennäköiseltä , että yht'äkkiä alkaisi hirmuinen voittoputki ja sitä kautta pudotuspeleihin . Hyvä jos karsinnat vältetään. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, viihteestähän tässä kyse.
-3 #12 möly 30.12.2017 19:19
Jokipojat oli marraskuun lopulla 10 pistettä tavoitteestaan entä nyt?
-2 #13 veivi 30.12.2017 19:39
Siitä on mieleni hyvä ettei ole tarvinnut maksaa montaa sataa tuosta myötähäpeän tuntesta tänä talvena.
Oon nimittäin jo monet sataset säästäny. Syy: Peli täyttä paskaa ja lipuissa 10€ liikaa pelitasoon nähden. Täysin uskomatonta että jo kymmeniä vuosia seurattu tätä ja joka kausi kusetuksen maku suussa hinta laatusuhteessa. No nyt en aio maksaa latiakaan ennenkun peli on lipun hintaa vastaava.
-4 #14 jiikoo12345 30.12.2017 19:47
et ole Veivi ainoa. Puheet jostain liigasta on sitä ihteään.
-5 #15 Teppana85 30.12.2017 19:48
Kyllä liput on liian kalliit näihin peleihin. Ompahan lyhyet kioskijonot kun ei ole porukkaa.
-5 #16 Riffixi 30.12.2017 19:58
Kyllä se on pojat niin että ei tämä tästä muutu miksikään, ennenkuin joukkue saa uutta virtaa jostain. Variksen avulla sitä muutosta ei valitettavasti synny. Joukkueessa ei aistinut kolmannessa erässä minkäänlaista halukkuutta ja kirivaihdetta. Aivan kuin olisi jo luovutettu.
+3 #17 JTK 30.12.2017 20:02
Oho, Jokipojat hävisi taas näköjään. Kyllähän nuo tulokset puhuvat puolestaan, että joku mättää? Materiaalin puolesta pitäs kuitenkin pystyä parempaan. Paha on sivullisena sanoa mitä pitäs tehdä, eikä pidäkään mennä viisastelemaan, sillä näitä tietäjiä riittää muutenkin ihan liikaa.

Kyllä siellä varmasti näitä mietitään jokkueen sisällä ja tilanne ei missään nimessä ole helppo. Nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Tsemppiä anyway!
-1 #18 Teppana85 30.12.2017 20:06
Lainaus Riffixi:
Kyllä se on pojat niin että ei tämä tästä muutu miksikään, ennenkuin joukkue saa uutta virtaa jostain. Variksen avulla sitä muutosta ei valitettavasti synny. Joukkueessa ei aistinut kolmannessa erässä minkäänlaista halukkuutta ja kirivaihdetta. Aivan kuin olisi jo luovutettu.


Niin se on. Valmentaja tuskin loppukaudella vaihtuu, joten toivokaamme kädet ristissä että karsinnat vältetään.
-1 #19 Peks1 30.12.2017 20:14
Sen uuden valkun pitäisi löytyä omalta kylältä, koska ei varmaan ole varaa junantuomaan. Osaiskohan Juuso Akkanen valmentaa? Ei tietysti ole hänellä mitään kokemusta valmentajana olemisesta, mutta pukukopista ja jäältä on paljon kokemusta. Ja varmaan ois ihan pelaajien arvostama tyyppi noin lähtökohtaisest i.
#20 möly 30.12.2017 20:24
Entä A-valmentaja?
+2 #21 JTK 30.12.2017 20:27
Akkanen luo jo uraansa valmentajana Juniori Jokipojissa. Ehkäpä sitten joskus tulevaisuudessa myös edustuksessa? Eihän sitä koskaan tiedä!
-3 #22 Peks1 30.12.2017 20:49
Kynä ja Akkanen. Kynä peluuttais pakit ja Akkanen hyökkääjät. Tai toisinpäin, ;) Mutta siinä olisi sellainen tunnettu ja arvostettu kaksikko penkin takana, että sponsorit ja yleisö kiinnostuisivat ihan eri tavalla. Toki se maine ja kunnia on heidän kohdallaan kovin katoavaista, jos tulee paljon tapppioita :(
+7 #23 HeHa 30.12.2017 21:03
Yhtä peliä lukuunottamatta olen nähnyt syyskauden kaikki pelit. Eihän joukkue noin huono ole mitä sarjataulukko osoittaa. Monessa pelissä on oltu ihan hyvin mukana, mutta sitten kuitenkin hävitty. Aiempina kausina tultiiin monesti takaa ja ohi. Henki, taisteluhenki vai mikä mättää? Nimiä mainitsematta joukkueessa on monta alisuoriutujaa.
Ensimmäisen kerran tuli mieleen jopa Suomi-sarjakars innat. Kävin jopa katsomassa sarjataulukkoa, mitkä joukkueet siellä kärjessä pelaavat. Kaikesta huolimatta parempaa uutta vuotta! Omiin pitää aina uskoa!
+4 #24 rokkipoika 30.12.2017 21:23
Joulkue täynnä yksilöitä,kentä lliset ei toimi. Yksittäisiä hyökkäyksiä, syöttöpaikkoja ei löydy. Joukkueessa ei taida olla johtajuutta.
+7 #25 peluuri 30.12.2017 21:42
Jos jotakin kiinnostaa Jokipo niin paljon, et tänne haluaa kirjoitella, niin silloin maksaa myös pääsymaksun ja käy matseissa paikan päällä. En ymmärrä sitä logiikkaa, että ollaan olevinaan kiinnostuneita joukkueesta ja sitten kuseksitaan joukkueen kintuille olemalla kotona ja arvostelemalla, jotta näin toimien edesauttaa sitä, että ensi kaudellakin saa purkaa omaa pahaa oloaan johonkin ulkopuoliseen (tässä tapauksessa Jokipo)
-1 #26 Riffixi 30.12.2017 22:26
Nyt karjalaisen toimittajakin puuttuu jutussaan tilastoihin,kun varis tuli valmentajaksi. Ihan oikein. Myös yleisömäärät ovat huolestuttavast i laskeneet. En usko että tuo lipun hinta on se tärkein asia,vaan tappiot. Kotiotteluita ei voi hävitä noin paljon. Ja tuo pelitapa,miten tappiot tulee . Seurajohdon olo varmasti lohduton,kun kassa tyhjä ja peli ei kulje.
+4 #27 Scoutti 30.12.2017 22:48
Mielenkiintoist a ja intohimoista keskustelua palstalla, niin kuin kuuluukin :) Hyvä, että mielipiteitä ja kehitysideoita on ilmassa.
Itse olen seurannut Joensuulaisen kiekkokulttuuri n kehityskaarta 1980-luvulta näihin päiviin. Valitettavasti kehitys ei ole ollut tasaista ja olemme pudonneet mm. Kalpan, Saipan, Kookoon, Jukureiden ja Sportin kelkasta. Syitä on turhaa alkaa analysoimaan tarkemmin tällä kertaa, mutta tämän pelikauden taaperrukseen löytyy selkeästi pari syytä:
Pelaajien roolitus pielessä. Samat pelaajat yli-ja alivoimassa, mikä vie energiaa ja tulosta molemmissa erikoistilantei ssa ja osa pelaajista pelaa otteluissa alle 10 min ja osa reilusti yli 20 min. Tämä näkyy selvästi pelien ratkaisuvaihees sa väsymyksenä.
Pelikuri. Valitettavan usein pelit ratkeavat samojen pelaajien kurittomaan pelaamiseen hyökkäyspäässä kiekonmenetyksi nä tai jäähyinä.
Syyskauden Jokipo onnistujat löytyvät +/- tilastosta plussan puolella tilastoissa olevista pelaajista .
-1 #28 VasenPakki 30.12.2017 22:53
Hyvä pointti peluuri mut sehän on täysi fakta että palaute pitää kestää ja se ei ole kintuille kuseksimista että palautetta täällä antaa ja äänestää jaloillaan! joukkue alisuorittaa illasta toiseen ja joukkueen esityksissä tai organisaatiossa ei reagoida asioihin niin mitä tässä sitten odotellaan...?? ?
-2 #29 Peks1 30.12.2017 23:03
Niko Ervasti olisi pitänyt pitää täällä. Siinä on hyvä pelimies. Iilahti johtaa niillä muutamalla ottelullaan edelleen Mestiksen torjuntaprosent titilastoa. Se kaveri vasta oliskin pitänyt pitää täällä.
-2 #30 Peks1 30.12.2017 23:18
Rops on myynyt jo 2700 kausaria ensi kaudelle hintaan 59 euroa kpl.
Ropsin toimistolla on mielikuvitusta ja rohkeutta tehdä asioita eri tavalla kuin mihin ovat yleensä tottuneet.

https://www.lapinkansa.fi/urheilu/nyt-se-on-varmaa-rovaniemen-palloseura-toteuttaa-erikoisen-kausarihaasteensa-kausikortteja-tilattu-jo-2700-kappaletta-200635794/
+2 #31 peluuri 30.12.2017 23:29
Asiallinen vastaus "vasemmalta pakilta". Tarkoitan sitä, että jos kaikki jokiposta kiinnostuneet ostaisivat 1 kauden ajan lippuja, seuraavalla kaudella ei tarviis voivotella joukkueen surkeutta..(tie dän, että hieman naiivi ajatus:)) toisaalta myös ihmettelen,ette i livenä haluta katsoa, jos kerran kiinnostaa, mutta ei tämän viestin pointti..
+5 #32 JTK 30.12.2017 23:45
Suomi pelaa just Slovakiaa vastaan nuorten MM-kisoissa ja huomasin, että Slovakian päävalmentajana on Ernest Bokros, joka pelasi Jokipojissa pakkina joskus 90-luvun alussa muistaakseni?

Olin jääkiekon MM-kisoissa vuonna 2002 Ruotsissa, Göteborgissa paikan päällä, kun Slovakia voitti historiallisen MM-kullan. Silloin Ernest oli apuvalmentajana ja törmäsin häneen lentokentällä pois lähtiessä. Onnittelin häntä MM-kullasta ja muisteltiin Jokipoikien aikoja. :)
+3 #33 jussi 30.12.2017 23:58
Lainaus Riffixi:
Kyllä se on pojat niin että ei tämä tästä muutu miksikään, ennenkuin joukkue saa uutta virtaa jostain. Variksen avulla sitä muutosta ei valitettavasti synny. Joukkueessa ei aistinut kolmannessa erässä minkäänlaista halukkuutta ja kirivaihdetta. Aivan kuin olisi jo luovutettu.
. Samoin huomasin kolmannessa erässä haluttomuutta, intohimoa jne. mitä tarvitaan takaa-ajossa/ pelien voittamisessa. Pisteitähän on vielä jaossa paljonkin tosin Jokipoikien peliin pitää saada iloa ja tulosta. Toivotaan näin käyvän. Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
+3 #34 jussi 31.12.2017 00:00
...siis intohimon puuttumista
-2 #35 HuuHaa 31.12.2017 08:15
Odottiko joku oikeasti,että jokipojat menestyy tällä kaudella??Joukk ueen rakentaminen lähtee valmentajasta,n yt jokipojat pestasi amatööri valmentajan,jol loin ei voi odottaa juuri mitään menestystä,tämä oli ainakin minulle selvää jo silloin kun Varis palkattiin,nyt katsojat äänestävät jaloillaan ja talous on tiukilla kun menestystä ei tule,kyllä näillä pelaajilla mitkä nyt pelaa jokipojissa pitäisi pystyä parempaan,mut minkäs teet kun päävalmentaja on aivan hukassa jääkiekon suhteen.
-2 #36 jiikoo12345 31.12.2017 09:03
Lainaus peluuri:
Asiallinen vastaus "vasemmalta pakilta". Tarkoitan sitä, että jos kaikki jokiposta kiinnostuneet ostaisivat 1 kauden ajan lippuja, seuraavalla kaudella ei tarviis voivotella joukkueen surkeutta..(tiedän, että hieman naiivi ajatus:)) toisaalta myös ihmettelen,ettei livenä haluta katsoa, jos kerran kiinnostaa, mutta ei tämän viestin pointti..


Pidätkö ihmisiä todella näin tyhminä? Maksettava mitä hintoja tahansa keksitään pyytää lipuista? Halveksit joensuulaisia kiekosta kiinnostuneita katsojia!
-3 #37 jiikoo12345 31.12.2017 09:18
Markkinoinnin osaamisestasi kertoo postauksesi hyvinkin paljon. "Ensi kaudella, ensi kaudella....".
-3 #38 veivi 31.12.2017 09:40
Lainaus peluuri:
Jos jotakin kiinnostaa Jokipo niin paljon, et tänne haluaa kirjoitella, niin silloin maksaa myös pääsymaksun ja käy matseissa paikan päällä. En ymmärrä sitä logiikkaa, että ollaan olevinaan kiinnostuneita joukkueesta ja sitten kuseksitaan joukkueen kintuille olemalla kotona ja arvostelemalla, jotta näin toimien edesauttaa sitä, että ensi kaudellakin saa purkaa omaa pahaa oloaan johonkin ulkopuoliseen (tässä tapauksessa Jokipo)
Juu sillähän se peli paranee kun tullaan huivi päässä sankoin joukoin sinne lehterille suuta mutristelemaan. (katekismus ja virsikirja lakkarissa)Tuol la logiikalla kauppiaskin voi myydä viikon vanhaa maitoa ylihintaan asiakkaille. sitten ensvuonna on kauppiaalla varaa myydä tuoretta maitoa kunhan on ensin tarpeeks moni ostanu kurrit pois ylihintaan. Tervemenoo rahoittamaan. minä rahoitan vasta kun siellä ei tarvii havetä organisaation tonttuilua.
-2 #39 VasenPakki 31.12.2017 10:20
Joukkueen pitäs pelata tolla miehistöllä sijoista 3-6. Jos jokipojat keikkus tällä hetkellä noilla sijoilla ja taistelisi aidosti kotiedusta pleijareihin niin myös yleisöä olisi!!

Nyt sijoitus 10 ja nuo edellä mainutut sijat on karannu. Miksi tähän ei reagoida, mitä oikeasti odotetaan? Karsintoja? Sijoja 9 tai 10 että vältetään karsinnat ja samalla pleijarit?
+2 #40 Peks1 31.12.2017 10:39
Olihan se Bokros divariin silloin ihan kova pakki. Kaudella 1992-1993 Bokros oli divarin pakkien pistepörssissä sijalla 10 tehoin 9+19 ja +33. 42 ottelua pelasi. Jokipojissa pakeista vain Petri Matikaisella oli paremmat tilastot. Hesarin jutussa (3.3.1993) sanotaan, että Bokros ja Kolnik kuuluisivat kyllä Slovakian maajoukkueeseen , mutta heitä ei nappaa, koska Slovakian pitää itsenäistymisen sä jälkeen, eli 1993, aloittaa C-divarista.
-2 #41 Peks1 31.12.2017 10:50
Onko kellään samanlaista muistikuvaa, aika kultaa muistoja ja voi muistaa väärinkin, mutta mulle on palanut verkkokalvolle sellainen kuva, että Kolnik lämäsi siniseltä ilman mitään maskia maalin ja tuuletti sitten polvillaan sitä maalia. Muistikuva on, että Kolnik vaan ampui niin kovaa, että saattoi mennä kaukaakin sisään ilman maskia.
+3 #42 JTK 31.12.2017 11:07
Kolnik teki monta maalia lämärillä. Hän pystyi laukomaan kovaa ja yllättävästi eri tilanteista eikä kiekkoa tarvinnut asetella. Monet veskarit saivat kiekon maskiin, kun eivät kerinneet reakoida kiekkoon. Muutama veskari taisi ottaa vähän lukuakin.

Kolnikin veto oli yllättävä, koska maila ei noussut korkealle vaan piiska lähti nopeasti ja matalalta. Muistaakseni oli joku tutkauskin, mutta siinä tilanteessa, kun kaikki saavat rauhassa asetella kiekon ja laukoa niin Kolnik ei tainnut erottua muista sen ihmeemmin. Pelitilanteessa hänen laukaus oli kovimpia mitä olen nähnyt.
+3 #43 Teppana85 31.12.2017 11:08
Kyllä kritiikkiä pitää antaa jos aihetta on. Käyn kyllä peleissä minäkin aina kun paikalle pääsen, pointti onkin siinä ettei hinta/laatusuhd e ole lähellekään sitä mitä tuolla rahalla pitäisi saada.
Seurajohdossa on pohtimista varmaan ihan riittävästi asian tiimoilta, kuten Immonen sanoi niin rahaa ei sada taivaalta.
+4 #44 Scoutti 31.12.2017 11:46
Katsojamäärät eilen Kataja 1400 ja Jokipojat 800, jossa ilmaa... Pelit taasen samaan aikaan . Onko tosiaan mahdotonta neuvotella seurojen kesken pelien alkamisaika eri aikaan esim klo 15 ja klo 18, jolloin voisi käydä katsomassa molemmat ottelut ? Yhteistyötä kannattaisi harkita jatkossa, jos pelipäivät samat Katajan kanssa. Voisi olla myös yhteislippu molempiin peleihin sopivaan hintaan.
+3 #45 Teppana85 31.12.2017 12:32
Lainaus Scoutti:
Katsojamäärät eilen Kataja 1400 ja Jokipojat 800, jossa ilmaa... Pelit taasen samaan aikaan . Onko tosiaan mahdotonta neuvotella seurojen kesken pelien alkamisaika eri aikaan esim klo 15 ja klo 18, jolloin voisi käydä katsomassa molemmat ottelut ? Yhteistyötä kannattaisi harkita jatkossa, jos pelipäivät samat Katajan kanssa. Voisi olla myös yhteislippu molempiin peleihin sopivaan hintaan.


Takavuosina Kataja oli kärsijänä näissä päällekkäisissä otteluissa, nyt päinvastoin.
+1 #46 Peks1 31.12.2017 13:03
Kyllä Peluurilla on pointti. Jos huonoina aikoina ei käydä peleissä tukemassa seuraa, niin todennäköisemmi n niitä parempia aikoja ei tule koskaan. Ei se niin toimi, että ensin seuran pitää päästä huipulle ja vasta sitten mennään peliin. Koska huipulle ei pääse, jos ei tueta koko ajan matkan varrella.
-2 #47 Repe 31.12.2017 13:21
Älkää huoliko, kyllä Jokipojat Keupan ensi lauantaina voittaa, eikä tämä viesti ollut ironiaa.
+2 #48 JTK 31.12.2017 13:37
Parasta aikaa on käynnissä Sveitsissä pelattavan Spengler Cupin loppuottelu Kanada-Sveitsi. Repesin äsken, kun pelaaja meni jäähylle niin jäähyaitiossa on pelaajille nahkaiset lentokoneen penkit ja pisteenä i:n päälle pelaajan vieressä seisoo tyylikkäästi pukeutunut lentoemäntä, joka tarjoilee pelaajalle juotavaa ja pyyhkeitä. Tuossahan saattaa tulla tunkua jäähylle.

Tuo on kans hyvä juttu, kun tuomareilla on mikit ja heidän keskustelu pelaajien kanssa kuuluu lähetyksessä.
+2 #49 Repe 31.12.2017 13:58
Lainaus JTK:
Parasta aikaa on käynnissä Sveitsissä pelattavan Spengler Cupin loppuottelu Kanada-Sveitsi. Repesin äsken, kun pelaaja meni jäähylle niin jäähyaitiossa on pelaajille nahkaiset lentokoneen penkit ja pisteenä i:n päälle pelaajan vieressä seisoo tyylikkäästi pukeutunut lentoemäntä, joka tarjoilee pelaajalle juotavaa ja pyyhkeitä. Tuossahan saattaa tulla tunkua jäähylle.

Tuo on kans hyvä juttu, kun tuomareilla on mikit ja heidän keskustelu pelaajien kanssa kuuluu lähetyksessä.


Sveitsissä panostetaan laatuun:) Ja jäähylle tuossa tapauksessa ehdottomasti, jos peli on ratkennut;)
+5 #50 jones 31.12.2017 14:08
Lainaus Peks1:
Muistikuva on, että Kolnik vaan ampui niin kovaa, että saattoi mennä kaukaakin sisään ilman maskia.


Se lämäri oli ihan kauhea pommi! Olikohan Junkkareiden veskari joka sai tuon maskiinsa ja maski halkesi....

Lubomir Kolnik aiheutti meissä nuoremmissa pientä buumia mailan lavan taivutukseen. Tuo kun oli varsin omalaatuinen. Taivutti lapaa silleen lappeelleen ja toimi varsinkin lämäreissä. Mutkaa ei lavassa ollut juurikaan.

Näitä Kolnikin ja Andrejevin kaltaisia persoonia kaivattaisiin, että yleisö löytäisi takaisin halliin. Tuolloin osattiin rekrytoida ja etsiä mielenkiintoisi a pelaajia. Ilmaiseksi et saa mutta silläkin on hintansa sitten.

Jos en väärin muuten tulkinnut, niin mailavirtuoosi Vladimir Andreyev on kuollut jo aika nuorena. :(

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=74003
+1 #51 Repe 31.12.2017 14:45
Aikanaan oli Jokp:lla surkuhupainen "vahvistus" John Corriveau, joka ei edes osannut luistella:)
+1 #52 Repe 31.12.2017 14:48
Tai pelivuosista oli jo liikaa aikaa: http://www.eliteprospects.com/player.php?player=47349
#53 Teppana85 31.12.2017 14:52
Lainaus JTK:
Parasta aikaa on käynnissä Sveitsissä pelattavan Spengler Cupin loppuottelu Kanada-Sveitsi. Repesin äsken, kun pelaaja meni jäähylle niin jäähyaitiossa on pelaajille nahkaiset lentokoneen penkit ja pisteenä i:n päälle pelaajan vieressä seisoo tyylikkäästi pukeutunut lentoemäntä, joka tarjoilee pelaajalle juotavaa ja pyyhkeitä. Tuossahan saattaa tulla tunkua jäähylle.

Tuo on kans hyvä juttu, kun tuomareilla on mikit ja heidän keskustelu pelaajien kanssa kuuluu lähetyksessä.


Voiskohan täälläkin vastustajien jäähyboksiin laittaa mini-jetsetin kaljahanoineen :)
+1 #54 JTK 31.12.2017 17:10
"Paha-poika" Luke Sellars kaudella 2008-09 oli värikäs persoona ja aika karu ilmestys koppikäytävällä tatskoineen. Hänen syöttönsä olivat järkyttävän kovia ja menivät hyvin perille. Toki osalla äijistä ei ollut ranteissa tarpeeksi voimaa ottaa syöttöjä kiinni.
#55 Riffixi 31.12.2017 19:30
HuuHaa on oikeassa. Eiköhän palata kaikki maanpinnalle ja hyväksytä tosiasiat. Ei mopolla moottoritielle. Näillä mennään ja enempää ei ansaita. Yleisö menee menestyvän joukkueen mukana,valitett avasti.
-4 #56 tilkka 31.12.2017 19:42
Toivottavasti Immonen ja kumppanit antaisivat potkut Varikselle ja hankkisivat nykykiekon omaavan nuoren tulevaisuuden valmentajan. Jos Varis jatkaa niin suomi-sarja kutsuu ja sitä me fanit emme halua! Hyvää uutta vuotta kaikillle
+1 #57 Repe 01.01.2018 10:40
Lainaus tilkka:
Toivottavasti Immonen ja kumppanit antaisivat potkut Varikselle ja hankkisivat nykykiekon omaavan nuoren tulevaisuuden valmentajan. Jos Varis jatkaa niin suomi-sarja kutsuu ja sitä me fanit emme halua! Hyvää uutta vuotta kaikillle


Eiköhän pelillisesti Jokipojat pysy Mestiksessä, Suomisarjaan täältä pelien kautta on taidettu viimeksi tippua 70-luvulla.
-2 #58 JTK 01.01.2018 11:42
Uusi vuosi ja toivottavasti myös uudet kujeet, sillä ensi viikolla on kolme matsia Espoota, Sapkoa ja Keupaa vastaan, joten vastus on kova. Espoolta pisteet niin siitä on hyvä jatkaa. Seuraavalla viikolla vastassa ovat Hermes ja Roki ja niistä on kyllä voitot otettava.

Viikonloppuna alkaa vihdoin junnuillakin pelit. A-nuoret aloittaa sunnuntaina Imatralta ja B-nuoret pelaavat ensin Seinäjoella ja sitten Kokkolassa.

C-nuoret aloitaa kivikovan SM-sarjan kahdella kotipelillä, kun vastaan tulevat HIFK sekä TPS!
+2 #59 puumaila 01.01.2018 12:19
Valmentajan iästä ja ajastaan jälkeenjääneisy ydestä puheenollen...J os katsotaan vaikkapa U20-kisojen valmentajia, on aika moni heistä jo reilusti ikämiehiä. Joten ei ainakaan sillä perusteella voi Varista hyllyttää. Otteluita voitetaan ja hävitään myös monella eri valmennusteoria lla ja pelityylillä, ei ole olemassa ns. yhtä voittavaa tapaa valmentaa. Sillä tietysti on merkitystä, onko valmentaja ns. voittava valmentaja, tosin taitaa sekin mennä niin että tänään voittava coutsi voi olla jonain päivänä se entinen voittava coutsi. Asiat taitaa lätkässäkin jotenkin lähteä kulkemaan tiettyyn suuntaan suuntaan, ja yksi asia pistää lumipallon liikkeelle, ja sitten vaan odotellaan lumivyöryä :). Ennenwanhaan jokipojat tunnettiin juonikkaasta ja liukkaasta pelityylistä, ja mehtimäki oli monien vastustajien painajainen. Sellaisia aikoja ootellessa...Hy vää Uutta Vuotta!
+3 #60 Repe 01.01.2018 14:09
Siinäpä kertauksen vuoksi joenuuulaista kiekkohistoriaa . Ja miinustelijat kertokaa, miksi Keupa voittaisi lauantaina? Ei täysin vakuuttavaa ole ollut Keupankaan peli viime aikoina. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jokipojat
#61 Teppana85 01.01.2018 17:30
Lainaus jones:


Jos en väärin muuten tulkinnut, niin mailavirtuoosi Vladimir Andreyev on kuollut jo aika nuorena. :(

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=74003


Vladimir Andreyev kuoli 21.12.2013 sydänkohtauksee n, toimi uransa jälkeen juniorivalmenta jana kotimaassaan.
+1 #62 jones 01.01.2018 22:23
Lainaus Teppana85:
Lainaus jones:


Jos en väärin muuten tulkinnut, niin mailavirtuoosi Vladimir Andreyev on kuollut jo aika nuorena. :(

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=74003


Vladimir Andreyev kuoli 21.12.2013 sydänkohtaukseen, toimi uransa jälkeen juniorivalmentajana kotimaassaan.


Kiitos tiedosta. Harmillista mutta rööki varmasti jouduttanut kohtausta. Spaddu kun herralle maistui rajusti jo pelaajana.

Olkoon varoittava esimerkki junnuille.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    17.01. Jokipojat–SaPKo 3–1

    Mika Koivisto

    Eipä Koiviston taistelua ja päättäväisyyttä voi kuin ihastella illasta toiseen. Jaksoi jälleen raataa vaihdosta toiseen, blokata kuteja hirveän määrän ja taklata aina kun siihen tuli tilaisuus. Pari hyvin koivistomaista maalia SaPKoa vastaan lisäsi hyökkääjän kauden maalisaldon yhdeksään maaliin.

    Joel Olkkonen

    Vaikka Olkkoselle ei pisteitä SaPKoa vastaan merkattu, oli hän ehdottomasti Jokipoikien paras puolustaja molemmissa päissä kenttää. Toi jälleen kerran oman hyvän liikkeensä ansiosta kiekon useasti hyökkäysalueelle. Nautti myös valmennuksen luottamusta kellottaen eniten peliaikaa.

     

    Joonas Harald

    Timo Niemen loukkaannuttua edellisessä ottelussa oli Harald selkeä valinta maalinsuulle, eikä mies jättänyt vastaamatta huutoon. Vaikka kiekko välillä vähän poltteli, tuli sen vastapainoksi muutama erittäin komea torjunta. Torjunta-prosentiksi jäi 94,74 %.

     Kokonaistilanne:

    12 tähteä: Oskari Lehtinen
    9 tähteä: Lassi Raitanen
    8 tähteä: Timo Niemi, 
    Joonas Larinmaa, Mika Koivisto, Joel Olkkonen
    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki
    6 tähteä: Oula Uski

    5 tähteä:
    Timo Hiltunen ja Joonas Harald
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti, Roni Viirlas
    3 tähteä:
    Teemu Holttinen, Samu Pitkänen, Ville Halonen
    2 tähteä: Eppu Rissanen, Akseli Rouhiainen, Miro Väänänen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo, Niko Ervasti

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.