Tappio niskassa joulutauolle

Tappio niskassa joulutauolle
 Kuvaaja: Mikko Makkonen

Jokipojat–K-Vantaa 1–2 vl. (0–1, 1–0, 0–0)

Jokipoikien viimeinen peli ennen joulutaukoa Kiekko-Vantaata vastaan Mehtimäellä venyi rankkareille asti. Ottelu oli ärjypaitojen ensimmäinen, joka eteni voittolaukauskilpailuun. Kaksi pinnaa matkasi lohipaitojen mukaan Vantaalle vierailijoiden Roope Niskasen ollessa ainoa onnistuja voittolaukauskilpailussa. Kokonaisuutena Jokipojilla oli paikat viedä peli nimiinsä jo varsinaisella peliajalla, mutta joukkueen viimeistely ei ollut toivotulla tasolla. Jokipoikien ottelun ainokaisen viimeisteli Roni Viirlas toisessa erässä ylivoimalla. Ärjypaitojen maalilla torjunut Timo Niemi merkkautti 18 torjuntaa. 

 

Otteluraportti

Jokipoikien pelaamisessa oli havaittavissa sama ongelma kuin edellisessäkin pelissä Kiekko-Vantaata vastaan Mehtimäellä. Ärjypaitojen viimeistelystä puuttui viimeinen terä, eikä kotijoukkue pystynyt pelissä ohittamaan vierailijoiden maalivahti Jani Kauton kuin yhden kerran.

– Laadukas peli molemmilta joukkueilta. Olisi voinut päättyä kummin päin vaan, oikeastaan kuten meidän kaikki aiemmat keskinäiset pelitkin, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varista ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tuurannut apuvalmentaja Ville Väänänen summasi.

Vierailija aloitti ottelun terävästi ja se pääsikin pyörittämään peliä hyökkäyspäässä. Kiekko-Vantaan hyvästä alusta huolimatta ottelun alun paras maalipaikka tuli Jokipoikien Tuukka Rajamäelle.

Rajamäki katkaisi keskialueella syötön ja hän pääsi nokikkain Kiekko-Vantaan Jani Kauton kanssa, mutta Kautto torjui Rajamäen kudin.

Jokipoikien saadessa ylivoiman ottelun hallinta siirtyi kotijoukkueelle. Ottelun avausmaalin viimeisteli kuitenkin vierailija irtokiekon lipuessa Sakari Turtiaiselle. Turtiaisen rannelaukaus upposi maaliin kovan ruuhkan takaa.

Kiekko-Vantaa sai erän aikana useasti toimitettua kiekon viivalta Timo Niemen vartioiman maalin edustalle, mutta parista hyvästä paikasta huolimatta verkot eivät ensimmäisen erässä enää heiluneet.

Erän lopussa Jokipojillakin oli hyvää pyöritystä hyökkäyspäässä, mutta parhaalle maalintekosektorille ärjypaidoilla ei ollut asiaa.

– Saatiin hyvä startti tähän otteluun. Edellisestä kerrasta opittiin: aloitettiin hyvin, ja pystyttiin luomaan hyvin maalipaikkoja, Kiekko-Vantaa päävalmentaja Pasi Arvonen kertasi.
 
Toisessa erässä Jokipojat oli suorastaan suvereeni. Joukkue hallitsi selkeästi toista erää, ja se sai aikaiseksi kaikilla kentällisillään painetta ja maalipaikkoja hyökkäyspäädyssä.

Ottelun tasoitus nähtiin ylivoimalla Roni Viirlaksen toimesta. Viirlas viimeisteli jo kauden seitsemännen maalinsa hienolla ohjauksella maalin edestä.

Loppueränkin Jokipojat hallitsi peliä, mutta kiekot eivät millään löytäneet tietään Kauton selän taakse useasta hyvästä maalipaikasta huolimatta. Monet ohjaukset ja laukaukset lipuivat ohi Kauton vartioiman maalin.

– Toinen erä oli selkeästi kotijoukkueen, siinä vähän oltiin huolimattomia kiekon kanssa. Selvittiin siinä hengissä toisen erän pyörityksen jälkeen. Siitä iso kiitos maalivahdille, Arvonen kiitteli Kauttoa.
 
– Kakkoserässä oli mahdollisuus muutama maali tehdä. Kaveri oli köysissä, mutta sitkeästi he puolustivat ja maalivahti otti tarvittavat, Väänänen puolestaan summasi toista erää.
 
Kolmas erä oli kokonaisuudessaan erittäin tasainen. Vaikka vierailijoiden pelaamisessa oli toisessa erässä näkyvissä väsymisen merkkejä, kaivoivat kolmen vieraspelin viikkoa pelanneet lohipaidat jostain voimia vielä kolmanteen erään.

Erän selkeästi paras maalipaikka tuli Kiekko-Vantaan Toni Leinoselle, joka pääsi yksin läpi Jokipoikien hukatessa kiekon keskialueella. Leinosen veto suuntautui kuitenkin yli maalin.
 
– Kolmannessa erässä kanssa vähän tuhlailtiin maalipaikkoja, oli läpiajoa ja kaikennäköistä, Arvonen harmitteli.
 
Jatkoajalla paras maalipaikka oli puolestaan pirteästi pelanneella Jokipoikien Mika Koivistolla, joka teki paluun kaukaloon loukkaantumisensa jälkeen. Koivisto pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta verkko ei Kauton takana heilunut.
 
Voittolaukauskilpailussa ainoana onnistuneen Kiekko-Vantaan Roope Niskasen kova laukaus upposi Timo Niemen längistä sisään. Jokipoikien laukojina toimineiden Tuukka Rajamäen, Timo Hiltusen ja Oskari Lehtisen yritykset olivat puolestaan helppo pala Kautolle torjua.
 
– Ylpeä olen joukkueesta ehdottomasti. Pitkä reissu takana, ja pystytään kuitenkin klaaraamaan peli rankkareilla. Hyvä taistelu. Iso parannus meiltä kolmanteen erään, Arvonen päätti.
 
– Tavoite oli lähteä pelaamaan kauden parasta kotipeliä. Tyytyväinen voi olla meidänkin joukkueeseen. Ihan varmasti jos tuolla ilmeellä pystytään jatkamaan, niin niitä kolmen pinnan voittojakin alkaa tulemaan myös täällä kotona, Väänänen analysoi.
 
Jokipoikien ensimmäinen ottelu joulutauon jälkeen on 29.12 pelattava vieraspeli Imatralla Ketterää vastaan.
 

Maalit ja syöttäjät

13.30 Sakari Turtiainen (Toni Leinonen, Joona Harjama) 0–1
23.19 Roni Viirlas (Joonas Larinmaa, Oskari Lehtinen) 1–1 yv.
65.00 Roope Niskanen 1–2 vl.

Maalivahtien torjunnat

Timo Niemi, Jokipojat 5+4+7+2=18
Jani Kautto, Kiekko-Vantaa 7+7+9+2=25

Rangaistukset

Jokipojat 2 min
K-Vantaa 3x2 min = 6 min

Yleisöä: 742

 

Jokipoikien kokoonpano

24 Tuukka Rajamäki – 44 Samu Pitkänen – 28 Timo Hiltunen
91 Joonas Larinmaa – 12 Oula Uski – 88 Oskari Lehtinen
23 Mika Koivisto – 11 Ville Halonen – 61 Lauri Hukkanen
21 Miro Väänänen– 22 Eetu Rissanen – 50 Teemu Holttinen

77 Lassi Raitanen – 10 Jani Ollitervo
2 Roni Viirlas – 74 Fabien Bourgeois
27 Niko Ervasti – 3 Wiljami Kupiainen
42 Eppu Rissanen
 

31 Timo Niemi

(30 Joonas Harald)

 

Heilin tähdet 

*** Lassi Raitanen

Vielä pelin alussa Raitasen pelaamisessa oli vielä hakemista, mutta pelin edetessä nähtiin jälleen se, että Raitanen on kiekollisesti Mestiksen parhaimpia puolustajia. Antoi jälleen kerran myös mojovia taklauksia ja blokkasi suuren määrän kiekkoja. Kellotti myös eniten peliaikaa.

** Roni Viirlas

Puolustavana puolustajana Jokipoikiin tullut Viirlas on napannut itselleen vakiopaikan ylivoiman maskimiehenä. Viimeisteli jo kauden seitsemännen maalinsa hienosti ohjauksella tutulta paikalta, eli maalin edestä. 

Timo Niemi

Vaikka Niemi ei joutunutkaan Kiekko-Vantaata vastaan kovaan kiekkosateeseen 18 torjunnallaan, oli joukossa muutama hieno pelastus.  Napannut hyvillä otteillaan selkeän ykkösmaalivahdin paikan Jonathan Iilahden siirryttyä Liigaan. 

 

Otteluennakko 

Jokipoikien viimeinen ottelu ennen joulutaukoa on lauantain kotimatsi Kiekko-Vantaata vastaan. Hyvän alkukauden pelannut Kiekko-Vantaa on tällä hetkellä Mestiksessä sarjakakkosena, ja Jokipojat puolestaan viimeisellä pudotuspelipaikalla kahdeksantena. Jokipoikien kokoonpanosta ovat sivussa hyökkääjä Jimi Aavikko sekä puolustajat Joel Olkkonen ja Joni Muranen. Puolustaja Fabien Bourgeois puolestaan vapautuu kahden ottelun pelikiellostaan, joten hän on pelikelpoinen lauantaina. Myös hyökkääjä Mika Koivisto ja puolustaja Eppu Rissanen tekevät paluun kokoonpanoon loukkaantumisten jälkeen. Maalilla aloittaa jälleen kerran Timo Niemi.

Ärjypaidat pelasivat edellisen pelinsä keskiviikkona Rovaniemellä RoKia vastaan. Tiukan matsin vei lopulta Jokipojat jatkoajalla numeroin 5–4.

– Se oli haasteellinen peli. Pitkä oli matka, ja roikuttiin pelissä mukana. Hyvä onnistuminen loppuun. Toki meillä oli paikat tehdä maalit aiemminkin. Hyvä nousu lopussa, ja jatkoajalla (Timo) Hiltunen otti homman haltuun ja teki hienon maalin, Jokipoikien Jouni Varis kertaa joukkueen kauden ensimmäistä jatkoaikavoittoa.

Jokipoikien pakisto koki ottelussa kovia, kun ykköspakkiparissa esiintyneet Lassi Raitanen sekä Joel Olkkonen joutuivat molemmat jättämään ottelun kesken.
 
– Koettiin pelissä kovia menetyksiä kun Lassi ja Joel tippuivat pelin edetessä. Siellä oli kaksikin sentteriä valmiina hyppäämään puolustajaksi, mutta pakit sanoivat, että he jaksavat. Toki puolustuspeliä muutettiin. Hyökkääjiltä vaadittiin enemmän puolustusvastuuta.
 
– Harmittaa alivoimalla lasketut maalit. Kaksi todella tärkeää vieraspistettä saatiin, Rovaniemelle ei ole ikinä helppo mennä.
 
Ottelu oli Jokipojille kauden ensimmäinen peli, joka eteni jatkoajalle asti. Onko kolmella kolmea vastaan pelaamista kuinka paljon harjoiteltu?
 
– Meillä on selkeä systeemi kolmella kolmea vastaan pelaamisessa. Hyvinhän me pelattiin, ja hallittiin kiekkoa. Uskallettiin tuoda kiekko pois hyökkäysalueelta. Viidellä viittä vastaankin voitaisiin enemmän kiekon kanssa pelata, Varis summaa.
 
Jokipojat on edellisestä seitsemästä ottelustaan ja tarjolla olleista 21 pisteestä saalistanyt yhteensä viisi voittoa ja pisteitä on 14. 
 
Lauantain ottelu on Jokipojille kauden 25. matsi, joten runkosarjasta on Jokipoikien osalta pelattu puolet lauantain ottelun jälkeen. Kuinka Varis summaa runkosarjan ensimmäistä puoliskoa?
 
– Vaihtelevaa on ollut. Maanantaina lyödään kaikki yhteen joukkueen kanssa. Meillä on ottelut selkeästi jaksoitettu. Huomenna voitolla ollaan pistetavoitteesta parin voiton päässä. 40 pisteen päälle meidän piti päästä tähän mennessä, siihen ei nyt ihan päästä.
 
– Taaksepäin kun katsoo, niin muutama peli tavallaan hävittiin omaa huonouttamme. Paljon on tapahtunut kaikenlaista. Raitanen, joka on ykköskorin pakkeja, on ollut kauan sivussa. Maalivahtia on lähtenyt liigaan ja niin edelleen.
 
– Meidän pitää parantaa kevättä kohti, ja pistemäärän pitää nousta. Huomenna on erittäin tärkeä peli saada pisteet. Kiekon kanssa aina voidaan pelata paremmin. Puolustuspeli on välillä olllut todella vahvaa.
 
– Alivoimakin oli erittäin vahvaa muutama peli sitten, mutta nyt on tullut pieniä lapsuksia. Tärkeä on toki pysyä boksista poissa. Töitä on paljon. Viimeiseen peliin asti peliä pitää kehittää. Paljon pelaamisessamme on hyviä juttuja, mutta paljon pitää pystyä parantamaankin, Varis analysoi.
 
Jokipojat ja Kiekko-Vantaa ovat mitelleet toisiaan vastaan tällä kaudella kolmesti. Vantaalaiset ovat vieneet täyden pistepotin kahdesta ottelusta.
 
Lokakuun puolivälissä Vantaalla Jokipojat oli parempi 4–1, kun puolestaan Mehtimäeltä lohipaidat veivät pisteet marraskuun alussa lukemin 2–1
 
Edellinen joukkueiden välinen kohtaaminen oli kolmisen viikkoa sitten Vantaalla, jolloin pisteet jäivät kotijoukkueelle loppulukemien ollessa 4–3. Lauantain kohtaaminen onkin joukkueiden viimeinen keskinäinen ottelu runkosarjassa.
 
Kaikki ottelut Kiekko-Vantaata vastaan ovat olleet tiukkoja. Onko samanlainen peli huomennakin luvassa?
 
– Toivotaan, että peli menee meille tällä kertaa reilusti, Varis naurahtaa.

– Meidän pitää olla huomenna rohkeita ja uskaltaa pelata Vantaata vastaan. Pitää kamppailla, ja pitää mennä iholle. Pitää olla myös kova ja tyly tilanteissa. Kiekko-Vantaa on taitava ja hyvin rakennettu joukkue. Toki heitä auttaa Jokereiden tuki. Se on heidän etunsa. Iso haaste meille, mutta niin se pitää ollakin.
 
Kiekko-Vantaa on ollut erityisen kovassa vireessä nimenomaan vieraskaukaloissa. Ennen perjantain kierrosta lohipaidat ovat voittaneet 11 vierasmatsistaan peräti yhdeksän!
 
Lohipaidat ovat parhaillaan vieraskiertueella, ja perjantaina joukkue kohtaa Iisalmessa Peli-Karhut. Kiekko-Vantaa pelasi myös keskiviikkona vieraspelin, joten joukkueella on kolmen ottelun vieraspelin viikko.
 
Vaikka Jokipojat ei pelaa perjantaina ja pääsee otteluun levänneempänä, tasoittaa puntteja hiukan se, että Jokipojat matkusti keskiviikkona ja torstaina yhteensä 1 100 kilometriä Rovaniemen reissun vuoksi.
 
Lauantain ottelun jälkeen on edessä joulutauko. Jokipoikien seuraava ottelu on perjantaina 29.12 pelattava matsi Imatralla Ketterää vastaan.
 
– Maanantaina ollaan porukalla vielä yhdessä. Keskiviikkona ja torstaina on vielä Joensuussa oleville pelaajille toimintaa. Fabien (Bourgeois) lähtee jo sunnuntaina käymään kotona. Joulun pyhien jälkeen sitten jälleen kokoonnutaan.

– Pitää uskaltaa puhaltaa ulos ja rentoutua. Saa olla perheen ja ystävien kanssa, ja viettää rauhallinen joulu. Uutta intoa uhkuen sitten tapaninpäivän jälkeen kokoonnutaan, Varis kertoo.
 
Ottelu Kiekko-Vantaata vastaan alkaa kello 17.00.
 
  
 

Aiemmat kohtaamiset  

Jokipojat–K-Vantaa
2017: 1–2
2017: 1–2 ja. (playoffs)
2017: 3–4 (playoffs)
2017: 2–5
2017: 1–4
2016: 4–2
2016: 2–0
2014: 4–2
2014: 3–6
2013: 3–2
2013: 1–4
2012: 4–2
2012: 5–1
2011: 2–4
2011: 3–4 ja.
2010: 3–1
2010: 2–1 (playoffs)
2010: 3–1 (playoffs)
2010: 6–1
2009: 3–2 ja.
2008: 5–2
2008: 3–4 rl.
2008: 3–4 rl.
2007: 2–4
2007: 6–2
2006: 5–4
2005: 3–1
2005: 2–4
2004: 3–2
2004: 3–5
2001: 4–5 ja.
2000: 1–2

Saldo: 16–0–16 (maalit 96–89)

K-Vantaa–Jokipojat
2017: 4–3
2017: 1–4
2017: 5–1 (playoffs)
2017: 3–1 (playoffs)
2017: 0–1 vl.
2016: 1–4
2015: 6–4
2015: 3–4 ja.
2014: 1–4
2013: 2–4
2012: 3–2 vl.
2012: 2–4
2012: 6–7 vl.
2011: 3–5
2011: 2–3
2010: 3–6
2010: 2–4 (playoffs)
2010: 2–5
2009: 4–5
2009: 1–2
2008: 5–3
2007: 2–0
2007: 0–4
2007: 3–5
2006: 2–5
2006: 6–0
2005: 3–3
2005: 6–2
2004: 3–2
2001: 0–1
2000: 7–1

Saldo: 11–1–19 (maalit 91–99)

Kommentit   

+9 #1 Reikäpallo 15.12.2017 21:02
Miten voi olla hermes noin sekaisin? 3 otteluun 22 päästettyä maalia.
+10 #2 JTK 16.12.2017 07:38
Lohipaidoilla on tappiollinen ja raskas peli alla eiliseltä ja ovat istuneet bussissa kuitenkin aika paljon ja kokeneet myös "hotellikuolema n", niin nyt vaan heti täysi rumba päälle. Eka erään muutama maali ja vierailijoilta heti luulot pois. Pisteet pidetään himassa ja sitten hyvillä mielin joulunviettoon! :)

A-nuoret ovat vierasturneella . Tänään on peli Hermestä vastaan ja huomenna varsinkin on kova vastus Diskos, joka taistelee kärkisijoista. Tsemppiä jätkille matseihin! :)
-6 #3 Repe 16.12.2017 11:12
Ratilainen juhlii kotihallissaan K-vantaan voittoa, ja turha naputtaa pessimismistä, tälläinen tunne on vaan tämän päivän pelistä.
-3 #4 Repe 16.12.2017 11:15
Vantaan ennakko:https:/ /kiekko-vantaa. fi/uutiset/kaik ki-likoon-viela -kerran-ennen-j oulutaukoa
-3 #5 Repe 16.12.2017 11:17
https://kiekko-vantaa.fi/uutiset/kaikki-likoon-viela-kerran-ennen-joulutaukoa
+3 #6 Petromax 16.12.2017 13:42
Lainaus Repe:
Ratilainen juhlii kotihallissaan K-vantaan voittoa, ja turha naputtaa pessimismistä, tälläinen tunne on vaan tämän päivän pelistä.

Sepä soma että löytyy K-Vantaallekin fanittaja.Repe on ihana. Jatka vain samaan malliin.
#7 Repe 16.12.2017 16:48
Lainaus Petromax:
Lainaus Repe:
Ratilainen juhlii kotihallissaan K-vantaan voittoa, ja turha naputtaa pessimismistä, tälläinen tunne on vaan tämän päivän pelistä.

Sepä soma että löytyy K-Vantaallekin fanittaja.Repe on ihana. Jatka vain samaan malliin.


En ole K-Vantaan fani, mutta näin aavistelen pelin päättyvän. Myönnän sitten olevani väärässä jos päättyy toisinpain, kuten kunnon "lätkäjätkät" tekevät, joita tässä saitissa on vähissä.
+1 #8 JTK 16.12.2017 18:41
A-nuoret haki pisteet Kokkolasta voittamalla Hermeksen 2-3. Puolustaja Aappo Mustonen teki kaksi maalia ja Ville Sivonen teki tehot 1+1. Lindroos torjui 34 kertaa.
+5 #9 Teppana85 16.12.2017 19:53
Olis ollu voitettavissa tämä peli, vaan kun ei saada maaleja.
+2 #10 Cånde 16.12.2017 20:13
Lainaus Teppana85:
Olis ollu voitettavissa tämä peli, vaan kun ei saada maaleja.

Niin olis, peli olisi pitänyt tappaa toiseen erään kun liike oli hyvää ja lohi ihan aisoissa. 2-3 maalia olisi voinut tulla lisää siinä erässä. Komeita taklauksiakin tuli useita.

Tulos harmittaa, mutta ihan hyvä esitys oli tänään sarjakakkosta vastaan!

E: Voi kun tuon Ervastin saisi pidettyä.
-3 #11 Riffixi 16.12.2017 20:18
Niinpä,. Tappiolle on aina syynsä. Vantaa oli ihan sillassa toisessa erässä ja peli olisi pitänyt tappaa silloin,mutta kun ei ole tuota voittamisen kulttuuria ja sitä kautta itseluottamusta päästä tekopaikoille. Vastustaja mietti,että antaa poikien pörrätä mutta kylläpä nuo toisen erän torjunnat kertoi kaiken. Kautto 7 ja Niemi 5. Eli pyörittiin,mutt a ei laukauksia. Katsomossa puhuttiin,että Vantaata ei pidä päästää voittolaukauksi in,sillä Kautto parempi kuin Niemi ja meidän pojat ei ole sillä tapaa maalintekijöitä ,kuin Vantaa . Ja senhän näki. Rajamäki ei ole tehnyt pitkään aikaan maalia,joten väärä valinta. Hiltunen laitettiin siksi,koska teki hienon maalin Rovaniemellä ja ratkaisi pelin. Lehtinen on snaipperi,mutta ei nyt mitään keinoa suorittaa. Itse olisin laittanut Raitasen, Larinmaan ja Samun.
-3 #12 Takapatja 16.12.2017 20:49
Jokipojille harmittava tappio mutta miten mahtoi A-Nuorissa debytoinut Kekarainen pelata? Jatkanut samaa mitä B-Junnuissa tehnyt kauden eli dominointia luistelematta(? )
+2 #13 peluuri 16.12.2017 22:27
Turha höpöttää mistään voittamisen kulttuurin puutteesta noin ratkaisevana, kun vasta edellisen matsin voittivat. Voittolaukauski saa ja ampujia voi jossitella, jos ei ole muuta tekemistä.Suori ttaapa laukauksen kuka tahansa jokiposta, todennäköisyys onnistua on noin 0.2 eli joka viides onnistuu. Jonas Donskoit on sitten erikseen..
-8 #14 jii74 17.12.2017 07:27
Yleisöä: 742... näinhän porukka häviää,kun Varis puikoissa.taita a pudotuspelit olla saatavilla vain tuurilla,kesälo mat alkaa runkosarjan jälkeen.Vitutta a!!!
+5 #15 Reikäpallo 17.12.2017 08:17
Lainaus jii74:
Yleisöä: 742... näinhän porukka häviää,kun Varis puikoissa.taitaa pudotuspelit olla saatavilla vain tuurilla,kesälomat alkaa runkosarjan jälkeen.Vituttaa!!!

Lopetakkaa jo tuo Variksesta jankkaaminen.
-1 #16 Repe 17.12.2017 10:36
Kertauksena: Yleisön vähäisyyteen on monta syytä, joita en viitsi enää kerrata. Harvoin on tosin käynyt niin että jäähallissa on vähemmän katsojia kuin Katajan pelissä, vaikka Kataja myös vaihtelevasti pelannut Korisliigaa. Eilen Katajan pelissä 808 katsojaa.
+1 #17 Repe 17.12.2017 10:37
802 katsojaa siis.
+6 #18 Teppana85 17.12.2017 10:46
Just mietin tuossa samaa. Vielä jokunen vuosi sitten oli yleensä Jokipoikien lauantai-peliss ä enemmän väkeä kuin eilen molemmissa yhteensä.
+1 #19 Riffixi 17.12.2017 12:02
Joo nuo syyt on kerrattu moneen kertaan.. Kaupungissa myös tiettyä jokipojat vastaisuutta,jo ka on jo säälittävää. Sitä saa mitä tilaa. Eniten ihmetyttää nuo ilmaispelien tai kaksi yhden hinnalla kampanjoiden epäonnistuminen . Muistan kolme neljä vuotta sitten kun oli jokipojat ja Jukurit runkosarjan matsi PKOn tarjoamana. Yleisöä 3000.
Oli niitä aikoja. Katajan rahat tulee kylläkin muualta kuin lippuluukulta.
-4 #20 VasenPakki 17.12.2017 12:04
Joo, olipa taas sellainen taaperrus että jäi vituttamaan ja rankasti!!! Ei tässä lajissa pärjää jos ei osaa perusasiaa eli maalintekoa!!! Kiitos aivan surkeasta alkukaudesta, jokipojat. Nyt lienee aikaa ihan oikeasti siellä seurajohdossa että miten tästä eteen päin??? Yleisömäärissä ollaan pahasti pakkasella, joukkue pelaa päin perssssssettä jne....

Espoo painaa parin pinnan takaa ohi heittämällä ja eipä tuo Hermeskään ole kuin 12 pinnan päässä...
#21 VasenPakki 17.12.2017 12:06
Ja kyllähän tuo alkaa olemaan surkuhupaisaa että katajan peli on vetänyt enemmän katsojia.... NYT TOIMINTAA JOKIPO
+1 #22 JTK 17.12.2017 12:13
Useita lajeja ja varsinkin kiekkoa on tarjolla helposti ja halvalla eri lähteistä tuotettuna suoraan kotisohvalle, niin nykyajan ihmiset jää kotiin. Otteluitakin on liikaa niin ihmiset alkaa ainakin osittain kyllästymään ja kärsivät ns. kiekkoähkystä.

Itestäkin huomaa, että joulutauko tulee tarpeeseen. En tiedä montako peliä on tullut katsottua tällä kaudella, mutta paljon. Liigaa, Mestistä, CHL, SHL, maaottelut, ja älytön määrä livenä eri ikäluokkien junnupelejä. Tosin heti joulunpyhinä niitä pelejä rupeaa taas jo kaipaamaan. On tää vaan niin hieno laji. :)
-8 #23 tilkka 17.12.2017 12:25
JTK. Kyllä ihmiset tulee katsomaan pelejä jos siellä on kilpailukykyine n joukkue ja valmennus! Kävihän alkukaudesta porukkaa katsomassa pelejä, nyt joukkue pelaa miten sattuu. Joukkueessa ei ole kunnon valmennusta ei maalintekijöitä jotka pystyvät ratkaisemaan pelin! Turha syyttää kalliita lippuja tai muuta. Joukkueen johto on epäonnistunut valmennuksessa joukkueen rakentamisessa ja markkinoinnissa . Syyttäkööt itseänne kun ollaan Suomi-Sarjan karsintoihin menossa!!
+6 #24 JTK 17.12.2017 12:37
Tuo totta Tilkka, että menestys lisää yleisöä, mutta se ei enää vaikuta niin paljon kuin ennen tämän sähköisten viestimien kautta tulevan tarjonnan takia. Yleisömäärät ovat laskussa yleisesti ottaen menestyipä seura tai ei.
+3 #25 Riffixi 17.12.2017 12:56
Tilkka on oikeassa. Jos ei makseta palkkaa,niin ei saada maalintekijöitä ,eikä muitakaan talentteja. Ennemmin ne valitsee ruuhka-Suomen josta helpompi mennä farmisopimuksen kautta liigaan. Ei ole sattumaa,että liigan farmit ovat Mestiksen kärjessä. Tämä on tulosurheilua ja jos kysytään esim.huippuseur oilta,niin siellä pelaa parhaat,eikä paikallisrakkau della on mitään merkitystä. Niin se vain on. Ei varista ja Aaltosta valittu siksi,että ne on parhaat vaan halpoja ja tuttuja. Ja jos lähdetään scouttamaan niin eipä siinä paljon valmentajalla ole annettavaa.
+2 #26 ju.pe67 17.12.2017 13:38
En kyllä Aaltosen halpuudesta tiedä, aikoinaan c-junnujen valmentajana ryösti kyllä vanhemmat ihan pystyyn. Ja mitä tulee yleisömääriin niin se ei ole pelkästään jokipoikien ja jääkiekon ongelma. Ei kesällä joman otteluissa ollut tuhattakaan kun oli vastassa joku huonompi joukkue. Jokipojat tuotteena noilla hinnoilla ei vaan ole kiinnostava.
+3 #27 JTK 17.12.2017 14:03
Farmiseurat eivät maksa palkkaa juuri lainkaan, kun Liiga-seurat maksavat pelaajiensa palkat. Farmiseurat ovat rooliensa vankeja eivätkä voi tehdä pitkälle meneviä tavoitteita. Farmi voi voittaa Mestiksen, mutta mitä sitten ja mitä siitä jää käteen? Mestiksessä ei ole enää montaa oikeaa Mestis-seuraa jolla on omaa pelaajatuotanto a ja tavoitteita paremmasta.

Olen jutellut useiden ihmisten kanssa, jotka ovat sidoksissa joillain tapaa Liiga-seurojen toiminnassa niin kyllä siellä pyritään olemaan mahdollisimman omavaraisia pelaajien suhteen. Ei sielläkään raha puissa kasva. Kun on useita omia hyviä omia kasvatteja niin sitä enemmän jää rahaa ostaa ne tavittavat todella hyvät vahvistukset. Esim. Jukureilla ei ole paljoa omaa pelaajatuotanto a niin joukkue on nyt täynnä keskinkertaisia vahvistuksia, jotka kuitenkin maksavat selvää rahaa. Ei ole helppoa menestyä Liigassakaan, jos vähän rahaa ja ei kunnollista omaa pelaajatuotanto a.
-1 #28 Repe 17.12.2017 14:49
Onhan Joma ja Kataja tehneet töitä senkin eteen, että sponsoreita riittää. En tosin ihmettele miksi Jokipojilla ei ole vastaavia kuvioita taustalla. Miten voisi markkinoida seuraa, jos kysyttäisiin seuran tavoitteita? Joutuisi kaivamaan Immosen "liiba laaba"-tiedotte en, joka ei vakuuttaisi ketään sponsoria ainakaan tuolta pohjalta.
+6 #29 JTK 17.12.2017 16:36
A-nuoret ovat parasta aikaa pelaamassa Jyväskylässä Diskosta vastaan, jolle peli on tärkeä, että sijoittuu sarjassa toiseksi ja pääsee näin alempaan SM-sarjaan. K-Kissat varmisti jo menonsa ja toisesta paikasta Diskoksen lisäksi taistelee K-Vantaa.

Diskoksen taso on noussut huimasti JYP Akatemian lopetettua toimintansa. Diskoksen sivuilla toivotaan porukkaa kannustamaan hallille tänään ja tavoite on kuulema päihittää Jokipoikien rumpuryhmä! Toki en tiedä onko rumpalit paikalla, mutta peli on 2-2 vika erässä.
+1 #30 JTK 17.12.2017 17:12
Diskos voitti 3-2, mutta vasta jatkoajalla. Lohipaidat näyttäs voittavan Lekin, kun johtavat kahden erän jälkeen vieraissa jo 0-4. Käsittääkseni Diskos ja K-Vantaa päätyvät näin samaan pistemäärään. En muista mikä ratkaisee paremmuuden tasapisteissä.

Meidän maalit tekivät Heimonen sekä Sivonen ja Kettunen torjui 35 kertaa. Jokipojat sijoittuu Mestiksen alkusarjassa neljänneksi. Siitä on hyvä jatkaa tauon jälkeen ja nyt ei muuta kuin treenaamaan ja kinkun ja rosollin syöntiin
-1 #31 rizee 17.12.2017 17:13
Mikael Ruohomaa - Olympiajoukkuee n porteilla

http://www.jatkoaika.com/Haastattelu/mikael-ruohomaa-lopettamisen-partaalta-olympiajoukkueen-porteille/197093
+6 #32 JTK 17.12.2017 17:52
Jep, eli Diskos menee alempaan SM-sarjaan ja Vantaalaiset jatkavat Mestiksessä. Ei auttanut vaikka voittivat Lekin 3-5.
+3 #33 jones 18.12.2017 10:23
Joululomalle itsekin nyt, joten..

Hyvät joulut palstalaisille, repellekin!

Palataan tunkiolle.
+3 #34 Peks1 18.12.2017 11:15
Hyvää joulua palstalaisille. Ja muistetaan, että jääkiekko on vaan urheiluviihdett ä, ei siis ole maailman vakavin asia, jos Jokipo häviää tai yleisömäärät tippuvat. Positiivisin mielin sitten taas joulun jälkeen paikan päälle peliin ja kannustamaan oman kaupungin kiekkosankareit a. Tämä palsta on kuitenkin merkitykselline n asia, saa välillä lepuuttaa aivojaan täällä arjen ja töiden lomassa.
+2 #35 jones 18.12.2017 17:55
Unohtu, mutta lisätään vielä ennen huilia, kun ei ole ollut puhetta vielä.

Uusi alkoholilaki tulee voimaan. Se mahdollistaa mm. kaljan tarjoilun katsomoon jääkiekkopeleissä.

Antaa mahdollisuuksia ottelutapahtuma n kehitykseen...
+2 #36 Peks1 18.12.2017 18:10
Ehdottamasti on hyvä juttu. Mallia voi katsella vaikka muista maista, miten siellä on kaljan saanti järjestetty urheilukatsomoi hin. Esim. Riian Dinamon pelissä sai muovituopin viedä ihan vapaasti katsomoon. Tuoppiteline oli myös. Jokipojilla voisi olla vaikka yksi katsomon osa, jonne saisi vapaasti viedä muovituopin ja siellä olisi kuppipenkin vieressä tuoppiteline myös.
+3 #37 JTK 19.12.2017 08:07
A- ja B-nuorten Mestiksen otteluohjelmat ovat julkaistu. A-nuoret aloittaa 6.1.2018 kotiottelulla Ketterää vastaan ja B-nuoret vierasottelulla S-Kiekkoa vastaan.

C-nuoret aloittaa samana päivänä SM-sarjan, kun vieraaksi saapuu HIFK ja heti seuraavana päivänä tulee vieraita Turusta eli TPS!
-1 #38 Joreh33 19.12.2017 11:22
Pysyykö A-nuoret vielä kasassa? Hämäläistä huudeltu muualle pelaaman. Kapteeni pitkällä sairastuvalla. Sivosen seuran vaihto. Inttiin lähteepi suurin osa ja maalivahdit Kettunen Lindroos päässeet parempiin orgaanisaatioih in
-1 #39 möly 19.12.2017 13:23
Mikäs nyt A-maksaa?? Onko ongelmia..?
+1 #40 Peks1 19.12.2017 19:13
Vitjaz purki Karhusen sopimuksen. Karhunen on loukkaantunut tällä hetkellä. Kuntouduttuaan Karhunen voisi hakea pelituntumaa Jokipojista, vai mitä?
-3 #41 JTK 20.12.2017 10:07
Hermeksen uusi valmentaja on Ari-Pekka Pajuluoma ja Jukureiden apuvalmentaja Ville Nieminen siirtynee ensi kaudeksi Pelicansin päävalmentajaks i, jonne Dufvakin ilmeisesti oli tyrkyllä kiekkopiirien huhujen mukaan.

Niemisen pestiä ei ole virallisesti julkaistu, mutta huhuja asiasta liikkui jo aikoja sitten ja nyt siitä on jutta Suomikiekossa.
+5 #42 JTK 21.12.2017 07:00
Karjalaisessa on tänään juttua tulevasta alle 17-vuotiaiden maaottelusta ja suomen joukkueessa pelaavasta Jokipoikien kasvatista Valtteri Piirosesta.

Lisäksi on juttu 21-vuotiaasta Jonne Wälkystä, joka pelasi meillä useita vuosia junnuissa viimeisimpänä A-nuorissa. Kovaa taklaava pakki pelaa nykyisin rapakon takana GMHL-junnuliiga ssa ja toimii joukkueensa Bradford Bullsin kapteenina. Hän on tehnyt 22 ottelussa tehot 11+15=26!
+2 #43 Peks1 21.12.2017 20:14
Jatkoajassa on kolme tuoretta juttua Jokipojista. Hyviä juttuja, mukava lukea.
+2 #44 Eastside22 21.12.2017 22:02
Punamustien puolesta toivotan kaikille myötä eläneille , Hyvät Joulut sekä Uudet Vuodet .
+2 #45 JTK 21.12.2017 22:39
Lainaus Peks1:
Jatkoajassa on kolme tuoretta juttua Jokipojista. Hyviä juttuja, mukava lukea.

Jep, tosi hyvät jutut ja Jone antaa hyviä kommentteja.

Atte Hyttinen siirtyy Jokipoikien A-nuorista Koplaan. Tsemppiä Atte! Pitää tulla kattoo joku matsi.
-2 #46 Peks1 22.12.2017 09:50
Miksi hän siirtyy kesken kauden? Onko hän yli-ikäinen? Tai onko Koplan pelit kovempitasoisia kuin A:n pelit?
#47 Paitsio 22.12.2017 12:01
Hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille! Pistetään verkot tötterölle taas joulun jälkeen :)
+2 #48 pahkis 22.12.2017 14:37
Taitaa olla noista junnuista useampi kasvamassa ulos joka tapauksessa, joten sinällään jo järkeäkin hiukan kartoittaa tulevaisuutta.

A-junnujen kausihan tavallaan meni jo pipariksi, koska se SM-karsintasarj a jäi haaveeksi. Kevätkaudella junnutkin pelaavat 'vain' Mestiksen mestaruudesta.
+2 #49 JTK 22.12.2017 17:03
Suurin osa äijistä A-nuorissa on aikamiehiä ja realiteetit tulevat vastaan, kun urheilua ja työelämää sovitetaan yhteen. Ei ole helppo yhtälö. Toisten puolesta ei voi puhua, mutta kyllähän Nuorten Mestiksessä pelataan ja harjoitellaan enemmän kuin II-divisioonass a, joten siellä tämä yhtälö on helpompi toteuttaa. Esim. Koplalla on ollut tällä kaudella 14 ottelua ja A:lla 26.

Lisäksi A:n mestiksessä mennään ympäri Suomea, kun kakkosessa matkat ovat paljon lyhyempiä.

Pahkis on oikeassa, että reilut 20v. äijien pitää pysähtyä miettimään ja kartoittaa tulevaa kiekkouraa ja mitä siltä haluaa. Sen verran korjausta, että haaveeksi ei jäänyt SM-karsintasarj a vaan Nuorten SM-Liigan Alempi jatkosarja. Mestis on A:lle oikea paikka pelata tällä hetkellä kuten edustuksellakin ja taistella siinä mahdollisimman hyvin.
+2 #50 st1 22.12.2017 17:16
Tänne ei ole kukaan laittanut niin laitan itse. Pe 29.12. Ketterä-Jokipoj at peliin koetetaan saada iso fanibussi. Käykää halukkaat lähtijät ilmottautumassa Punamustien sivulla mahdollisimman pian. Ohjeita saa myös Punamustien Facebook sivun kautta. Rauhaisaa joulua kaikille.
+3 #51 JTK 23.12.2017 10:06
Nuorten joukkue on nyt nimetty MM-kisoihin ja Räsänen sekä Vaakanainen ovat kisoissa mukana.

Hyvää joulua kaikille palstalaisille! :)
+3 #52 tilkka 23.12.2017 18:45
Hyvää ja Rauhallista joulua kaikille!!!
+2 #53 Reikäpallo 24.12.2017 02:35
Hyvää joulua kaikille!
+1 #54 HeHa 24.12.2017 14:18
Jouluaaton fiiliksissä minusta tuntuu, että Jokipojilla on edessä hyvä kevät. Ja omiinhan pitää uskoa. Hyvää joulua mehtimäkeläisen lukijoille!
-2 #55 rokkipoika 27.12.2017 01:22
Lainaus JTK:
Nuorten joukkue on nyt nimetty MM-kisoihin ja Räsänen sekä Vaakanainen ovat kisoissa mukana.

Hyvää joulua kaikille palstalaisille! :)

Yllättävåä, että kaksi selkeää tuomarivirhettä Kanada-pelissä.
-2 #56 JTK 27.12.2017 06:59
Jep, Kanadalaisen pelaajan viheltämättä jäänyt rike mistä seurasi maali vielä ymmärtää, sillä niitä aina tulee, mutta 1-0 maali vaikka katsottiin haaston jälkeen videolta oli outoa, että se hyväksyttiin. No ollaan rapakon takana se on syytä muistaa.

Tuomarivirheet ei poista sitä faktaa, että Kanada oli parempi, mutta Suomen esitys oli kuitenkin toiveita herättävä ettei ihan hiettopussina olla kuten viime kerralla. Tilanne nopeus on vain pirun kova huippumaata vastaan pienessä kaukalossa ja rekointia pitä saada nopeutettua. Homman pitää tulla selkäytimestä, kun ei ole aikaa miettiä oikeaa ratkaisua.

No tänään hallille sitten kannustamaan alle 17-vuotiaita maaottelussa Tshekkejä vastaan. Toivotaan, että tulee porukkaa niin saatais jatkossakin tänne kansainvälisiä pelejä.
#57 Riffixi 27.12.2017 13:03
17 vuotiaat pelaa maaotteluita siis tänään Joensuussa ja huomenna Savonlinnassa. Itä-Savo lehdessä sivun juttu tapahtumasta ennakkoon. Oliko karjalaisessa mitään?
+1 #58 JTK 27.12.2017 13:19
Viime viikolla Karjalaisessa oli iso juttu maaotteluista. Mukana oli esim. valmentaja Marttilan kommentit sekä maajoukkueessa pelaavan Jokipoikien kasvatin Piirosen kuulumisia. Huomenna pelataan siis Savonlinnassa ja sitten vielä Imatralla.

Suomen joukkue kokoontui eilen Tanhuvaaraan ja veti pari jääharjoitusta. Tänään sitten nähdään miltä touhu näyttää PKS Areenalla.
#59 JTK 27.12.2017 17:07
Piironen pelaa tänään kolmos pakkiparissa numerolla 26. Parinaan hänellä on Samu Koskenkorva Kärpistä.
+1 #60 VasenPakki 27.12.2017 20:27
pikkupoikien maajoukkuepelis sä 1537 katsojaa ja tunnelma parempi kuin kertaakaan tällä kaudella jokipoikien pelissä! kyllä joensuu on kiekkokaupunki kun lipun hinta tuotteeseen nähden fiksu (10€) ja peli mielenkiintoine n... Sit toinen juttu, että olipa mahtava kattoa peliä kun ei rummut soinu koko hiton aikaa!!! PUNAMUSTAT HEITTÄKÄÄ NE RUMMUT POIS. kiitos!
#61 JTK 27.12.2017 20:38
Jep, yleisöä oli kivasti. Peli oli ihan viihdyttävää ja kyllä se maaottelu tuo aina oman fiiliksensä kansallislaului neen. Väliohjelmat erätauoilla oli ihan jees ja varsinkin tauon pituus 15min oli sopiva.

Itse matsi päättyi 0-2 Tshekeille ja kyllä he olivat piirun verran parempia. Maalipaikat oli aika kortilla kummallakin paitsi loppua kohden ne lisääntyi, Suomen yrittäessä saada kuparista rikki. Matsi oli kaikkiaan tasainen. Valtterilla on kaikkien lappujen mukaan numero 26, mutta kyllä hän taisi pelata numerolla 2 tai sitten mulla on asiaa optikolle.
-2 #62 JTK 27.12.2017 20:53
Ai niin, Räsänen jatkaa Sapkon pääkäskijänä ainakin vielä ensi kauden. Sapko saa tälle viikolle Saipasta lainaan Antton Mönkäreen, joten hän pelannee Jokipoikiakin vastaan.
+1 #63 JTK 28.12.2017 11:29
Keupan pelaaja ja seuran Mestikseen nousun taustalla isossa roolissa ollut Taneli Maasalo on ensi helmkuusta lähtien Rauman Lukon markkinointipää llikkö. Hän opiskeli pelatessaan Keupassa Suomi-sarjaa urheiluliiketoi mintaa ja teki työharjoittelua JYPissä. Kaveri saattaa päästä vielä pitkälle urallaan urheilubisnekse ssä. Tämmösiä jeppejä Suomikiekko tarvitsee.
+1 #64 pahkis 28.12.2017 13:03
Liitossa voitaisiin pohtia, että onko 17 minuuttia mitenkään järkevän mittainen erätauko nyky-Mestiksess ä ja alati laskevilla katsojamäärillä . 34 minuuttia erätaukoja on ihan rehellisesti yksi syistä, miksei ainakaan omalla kohdalla halut kasva lähteä katsomaan edustuksen matseja.

Voisi jo sen Hjalliksen puffaaman perinnön haudata, varsinkaan kun Hartwall Arenalla ei enää pelata liigaa sielläkään.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    17.01. Jokipojat–SaPKo 3–1

    Mika Koivisto

    Eipä Koiviston taistelua ja päättäväisyyttä voi kuin ihastella illasta toiseen. Jaksoi jälleen raataa vaihdosta toiseen, blokata kuteja hirveän määrän ja taklata aina kun siihen tuli tilaisuus. Pari hyvin koivistomaista maalia SaPKoa vastaan lisäsi hyökkääjän kauden maalisaldon yhdeksään maaliin.

    Joel Olkkonen

    Vaikka Olkkoselle ei pisteitä SaPKoa vastaan merkattu, oli hän ehdottomasti Jokipoikien paras puolustaja molemmissa päissä kenttää. Toi jälleen kerran oman hyvän liikkeensä ansiosta kiekon useasti hyökkäysalueelle. Nautti myös valmennuksen luottamusta kellottaen eniten peliaikaa.

     

    Joonas Harald

    Timo Niemen loukkaannuttua edellisessä ottelussa oli Harald selkeä valinta maalinsuulle, eikä mies jättänyt vastaamatta huutoon. Vaikka kiekko välillä vähän poltteli, tuli sen vastapainoksi muutama erittäin komea torjunta. Torjunta-prosentiksi jäi 94,74 %.

     Kokonaistilanne:

    12 tähteä: Oskari Lehtinen
    9 tähteä: Lassi Raitanen
    8 tähteä: Timo Niemi, 
    Joonas Larinmaa, Mika Koivisto, Joel Olkkonen
    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki
    6 tähteä: Oula Uski

    5 tähteä:
    Timo Hiltunen ja Joonas Harald
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti, Roni Viirlas
    3 tähteä:
    Teemu Holttinen, Samu Pitkänen, Ville Halonen
    2 tähteä: Eppu Rissanen, Akseli Rouhiainen, Miro Väänänen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo, Niko Ervasti

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.