Rovaniemeltä kalliit pisteet

RoKi–Jokipojat 4–5 ja. (1–1, 2–2, 1–1, 0–1)

Jokipoikien vieraspelien voittoputki sai jatkoa myös Rovaniemellä. Tiukan matsin vei Jokipojat lopulta jatkoajalla. Ottelu oli ärjypaitojen kauden ensimmäinen, joka eteni jatkoajalle asti. Jokipojat koki ottelussa pari kovaa takaiskua, kun puolustajat Lassi Raitanen ja Joel Olkkonen molemmat loukkaantuivat taklaustilanteissa. Kumpikin joutui jättämään ottelun kesken. Jokipoikien maalintekijöinä kunnostautuivat varsinaisella peliajalla Niko Ervasti, Oskari Lehtinen kahdesti sekä Teemu Väisänen, jolle maali oli ensimmäinen ärjypaidassa. Ottelun ratkaisun viimeisteli jatkoajalla Timo Hiltunen. Joonas Larinmaa merkkautti puolestaan kolme syöttöpistettä. Timo Niemi torjui Jokipoikien maalilla 23 kertaa. 


Otteluraportti

Jokipojat otti kauden ensimmäisen jatkoaikavoittonsa kiihkeässä Mestis-ottelussa Rovaniemen Kiekon vieraana keskiviikkona. Ottelu päättyi lukemiin 4–5 (1–1, 2–2, 1–1, 0–1).

Rikkonainen ja vaiherikas vääntö ratkesi Timo Hiltusen komeaan maaliin, kun jatkoaikaa oli pelattu 1.38.

Joensuulaiset olivat koko ottelun takaa-ajoasemassa, ja tulivat tasoihin vain 12 sekuntia ennen loppusummeria, kun Oskari Lehtinen veivasi kiekon häkkiin ohi RoKi-veskari Paavo Hölsän. Vierasjoukkue onnistui tasoittamaan pelin ilman maalivahtia.

Peli oli melkoinen koettelemus Jokipojille, sillä joukkue joutui punnertamaan yli puolet ottelusta neljällä puolustajalla. Avauserässä Lassi Raitanen loukkaantui, kun hän löi päänsä yhteen RoKin Tino Metsävainion kanssa. Toisessa erässä Joel Olkkonen taklattiin selästä laitaan, ja hänet kannettiin jäältä paareilla.

– Kova kuorma oli pojilla. Mentiin pitkään neljällä pakilla. Täytyy kyllä kiittää poikia sitkeydestä, koko ajan olimme takaa-ajajina, mutta noustiin vain rinnalle ja voittoon, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kiitteli rykmenttiään.

– Kyllä me kopissa pohdittiin hyökkääjän siirtämistä pakiksi, mutta pojat uskoivat jaksavansa. Sen verran helpotettiin pakkien tehtäviä, että sentterit menivät kulmavääntöihin ja pakki pääsi huilaamaan maalin eteen, Varis selvitti.

Molemmista loukkaantumiseen johtaneista tilanteista RoKi sai 5+20 minuutin rangaistuksen, ensin Metsävainio korkeasta mailasta, ja sitten Tuomas Komulainen selästä taklaamisesta.

Avauserässä Jokipojat ei pystynyt viiden minuutin ylivoimaansa hyödyntämään, mutta onnistui toisessa erässä, ja Niko Ervasti tasoitti pelin lukemiin 2–2.

Teksti: Markku Saukko

 

Maalit ja syöttäjät

04.11 Malo Ville (Tino Metsävainio, Atte Antinaho) 1–0 yv.
13.54 Teemu Väisänen (Teemu Holttinen, Wiljami Kupiainen) 1–1
26.11 Jarkko Harjula (Olli-Aleksi Pietilä) 2–1
29.49 Niko Ervasti (Joonas Larinmaa, Roni Viirlas) 2–2 yv.
36.57 Antinaho (Atte Karppinen, Ville) 3–2 yv.
39.40 Oskari Lehtinen (Larinmaa, Jani Ollitervo) 3–3
55.42 Karppinen (Teemu Korpela, Antinaho) 4–3 yv.
59.48 Lehtinen (Oula Uski, Larinmaa) 4–4 im.
61.38 Timo Hiltunen (Samu Pitkänen) 4–5

Maalivahtien torjunnat

Paavo Hölsä, RoKi 11+11+2+0=24
Timo Niemi, Jokipojat 5+6+12+0=23 (Poissa 59.28-60.00)

Rangaistukset

RoKi 3x2 min + Tino Metsävainio 5 min+PRK + Tuomas Komulainen 5 min+PRK = 56 min
Jokipojat 7x2 min = 14 min

Yleisöä: 963

 

Jokipoikien kokoonpano

91 Joonas Larinmaa – 12 Oula Uski – 88 Oskari Lehtinen
24 Tuukka Rajamäki – 11 Ville Halonen – 61 Lauri Hukkanen
21 Miro Väänänen – 44 Samu Pitkänen – 28 Timo Hiltunen
50 Teemu Holttinen – 22 Eetu Rissanen – 17 Teemu Väisänen
26 Teemu Lahtinen

77 Lassi Raitanen – 70 Joel Olkkonen
2 Roni Viirlas – 10 Jani Ollitervo
27 Niko Ervasti – 3 Wiljami Kupiainen
 

31 Timo Niemi

(30 Joonas Harald)

 

Otteluennakko

Jokipoikien viimeinen viikko ennen joulutaukoa sisältää kaksi ottelua. Keskiviikoksi ärjypaidat matkustavat 550 kilometrin päähän kohtaamaan Rovaniemen Kiekon. Lauantaina Jokipojat saa puolestaan vastaansa kotiottelussa Kiekko-Vantaan. Rovaniemellä Jokipojille olisi tarjolla neljäs vierasvoitto putkeen. Jokipoikien kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa hyökkääjät Mika KoivistoJimi Aavikko ja puolustajat Joni Muranen ja Eppu Rissanen sekä pelikiellossa oleva puolustaja Fabien Bourgeois. Jokipoikien kokoonpano on tismalleen sama kuin viime lauantaina Peliittoja vastaan, joten maalilla jatkaa Timo Niemi.
Jokipoikien neljän kotitappion putki katkesi viime lauantaina Heinolan Peliittoja vastaan. Jokipojat ratkaisi ottelun lopullisesti kolmannessa erässä joukkueen viimeistellessä kolme maalia. Loppulukemat sarjajumboa vastaan olivat 6–2.

– Suuri juttu oli, että parannettiin pelin edetessä. Varsinkin vapautuminen näkyi pelissä, ja pystyttiin pelaamaan laadukkaasti. Oltiin alussa jähmeitä. Varmaan pelaajia jännitti, niin se näkyi, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kertaa.

– Kun peli vapautui, niin se pisti silmään. Laadukkaasti käännettiin peliä ja syötöt menivät lapaan. Alussa ne menivät ohi, mutta se parani pelin edetessä. Nousujohteinen peli meiltä.

– Ennen kaikkea voitettiin. Kotona ollaan pelattu laadukkaampiakin pelejä. Ollaan pelattu hyvin muutamia pelejä, mutta ei ole tullut tulosta, ja sehän se nuorta pelimiestä syö.

Jokipojat sai ottelussa Peliittoja vastaan onnistumisia laajalla rintamalla. Tämä varmasti oli tärkeää pelaajien itseluottamuksen kannalta, varsinkin kun otteet ovat heilahdelleet?

– Kumpi on tärkeämpää, voittaminen vai hyvä pelaaminen? Nuoresta pelaajasta kun on kysymys, niin aina se, kuinka hyvin pelaat oman roolisi, on tärkeä juttu. Voittaminenkin on tärkeää. Saatiin lisää onnistujia, niin se luo itseluottamusta varsinkin hyökkäyspäässä.

– Pitää muistaa, että onnistuja oli myös puolustaja Lassi Raitanen, joka on huilannut pitkään. Hän antoi pelissä mojovia taklauksia. Niitäkin tarvitaan. Sekin oli positiivista.

Jokipojat ja Rovaniemen Kiekko ovat kohdanneet toisensa kertaalleen niin vieras- kuin kotikentillään, ja molemmat joukkueet ovat vieneet pelit nimiinsä kotikaukaloissa.

Syyskuun lopulla Jokipojat oli kotonaan vahvempi 2–1, ja lokakuun 18. päivänä RoKi vei Rovaniemellä pisteet numeroin 4–2.

RoKin pelityyli on varsinkin kotikaukalossa erittäin aktiivinen. Rovaniemellä pelatussa pelissä Jokipojilla oli ottelussa erittäin vaikea alku RoKin paineistaessa kovaa.

– RoKi on tosiaan aktiivinen joukkue. Pitää sanoa, että jos joukkuetta vertaa ihan paperilla viime vuoteen, niin on siellä alakerrassa sellaisiakin pelaajia, jotka ovat pelanneet isoissa kaukaloissa ja parrasvaloissa. Siellä on hyviä pelaajia, siitä se lähtee liikkeelle. RoKi on laadukas joukkue, joka pelaa laadukkaasti, Jouni Varis analysoi.

Yksi RoKin kauden alakerran tukipilareista on ollut 46 ottelua Liigaa HIFK:n paidassa pelannut Eemeli Heikkinen.

RoKin parhaana pistemiehenä on tässä vaiheessa kautta puolestaan häärinyt 24 ottelussa tehot 6+12 nakuttanut Tino Metsävainio.

– On RoKillakin omat ongelmansa matkan varrella ollut. Mielenkiintoista huomenna katsoa, miten valmiita me ollaan pelaamaan heitä vastaan. Pitää olla alusta pitäen hyvin liikkuva joukkue, että kyydissä pysytään.

RoKi tulee varmasti kovaa päälle heti pelin alussa, miten tähän voi valmistautua?

– Sitä voi jokainen miettiä. Aamulla 8.15 starttaamme, ja siinä on pitkä päivä aikaa valmistautua, Varis naurahtaa.

– Se on selkeä asia, että kyllä meillä nuppi kestää, mutta pitää saada jalat liikkeelle. Kaikki on verryttelystä lähtien tehtävä viimeisen päälle. Jonkinlainen etuhan heillä on alussa, se on selkeä asia, ja siihen meidän pitää vastata.

Vaikka Jokipojat onkin kauden mittaan parantanut lähtöjään omasta päästä kiekon kanssa, niin on kiekollinen huolimattomuus omassa päässä ollut ajoittain joukkueen perisynti.

– Ainahan kiekon kanssa pelaamista harjoitellaan. Laadukkaita syöttöjä harjoitellaan. Sellainen rentous ja rytmitys pelaamisessa kotikaukalossa on ollut kadoksissa, Varis summaa.

– Pitää tunnistaa tilanne. Välillä tuntuu, että heti lähdetään kääntämään peliä. Pitää pystyä välillä pelaamaan myös alaspäin. Ei pakoteta peliä, varsinkin kun joukkueilla on trappeja vastassa. Se on aina pelaavan viisikon valinta.

– Pitää olla tarjonnat. Miten pelaaja näkee sen, että jos kaveri on lähellä, jolle syöttää, niin se on se helpoin syöttö. Jos ryhdytään antamaan pitkiä syöttöjä tai syöttöä poikittain, niin varsinkin isossa kaukalossa tulee ongelmia, sillä ne vaativat täydelliset ajoitukset, Varis kertoo.

– Viisikot tiiviinä molemmissa päissä kenttää, ja syöttämisen laatu ja avut lähellä, silloin se on helpompaa.

Jokipoikien hyökkääjä Jimi Aavikolla on Variksen mukaan edessä pitkä tauko peleistä. Aavikko sai päähänsä kovan iskun A-junioreiden ottelussa joulukuun alussa.

– Aavikon tilanne on todella huolestuttava. Hänellä on pitkä paussi edessä, Varis harmittelee.

Puolustajat Joni Muranen ja Eppu Rissanen ovat molemmat näillä näkymin tämän viikon poissa peleistä loukkaantumisten takia.

Ottelu RoKia vastaan alkaa Lappi-areenalla kello 18.30. 

  

Aiemmat kohtaamiset

RoKi-Jokipojat
2017: 4–2
2017: 6–5 ja.
2016: 2–4
2015: 2–6
2015: 1–2
2014: 3–1 (Suomi-sarja)
2010: 1–8
2009: 5–6

Saldo: 3–0–5 (maalit 24–33)

Jokipojat-RoKi
2017: 2–1
2017: 0–1 ja.
2016: 6–2
2016: 4–1
2015: 6–0
2014: 6–3 (Suomi-sarja)
2010: 8–1
2009: 3–4 ja.

Saldo: 6–0–2 (maalit 3513)

Kommentit   

+4 #1 Reikäpallo 12.12.2017 21:20
Juuri kuin Aavikko alkoi päästä peliin mukaan.
+8 #2 JTK 13.12.2017 08:09
Äijät lähtee piakkoin hallilta kohti Rovaniemeä, joten ei muuta kuin turvallista ja tuloksellista matkaa. Jutin sanoin: Kauas on pitkä matka! No paluuta saa kummasti lyhennettyä, kun ottaa pisteet mukaan.

Rokin kolme Kärppä-lainaa pelaavat A-nuorten SM-sarjassa. Pakki Joona Huttulalta löytyy yksi Liigamatsi. Hyökkääjä Atte Karppinen on ollut kovassa iskussa nuorissa tehden 35 ottelussa tehot 15+15=30.
+6 #3 Cånde 13.12.2017 11:46
Haraldille on näköjään tehty selväksi, että on kakkoskassari. Ihan kohtalaisestiha n Niemi on pelannut -15 peliä ja 89.7%. Heikko torjuntaprosent ti johtuu kyllä paljolti myös pakiston ajottaisesta tuuliajolla olosta. Ei tekisi kuitenkaan varmaan pahaa laittaa Haraldia maaliin K-Vantaa pelissä, että säilyisi jonkunlainen torjuntavire.

3-4.
-1 #4 rokkipoika 13.12.2017 12:57
Lainaus Reikäpallo:
Juuri kuin Aavikko alkoi päästä peliin mukaan.

Minkälainen rangaistus tästä päähän kohdistuneesta taklauksesta tuli?
-1 #5 JTK 13.12.2017 14:15
Itse ottelussa ei tullut edes jäähyä, mutta en ole muistanut kysyä tuliko mahdollisesti jälkikäteen mitään.
+7 #6 Cånde 13.12.2017 16:28
Fun fact: 6 viime pelin otannalla Jokipojat on kuntopuntarin kolmas.
+4 #7 Reikäpallo 13.12.2017 18:04
Lainaus Cånde:
Fun fact: 6 viime pelin otannalla Jokipojat on kuntopuntarin kolmas.

Toinen jännä fakta on että kaikki Jokipoikien ottelut on päättynyt varsinaisella peliajalla.
+4 #8 Reikäpallo 13.12.2017 19:08
Toivottavasti ei Raitaselle käynyt pahemmin.
+4 #9 Reikäpallo 13.12.2017 19:45
Sinne meni Olkkonen. Voi perse.
+8 #10 Peks1 13.12.2017 19:46
Olkkoselle kävi vielä pahemmin. Selkään taklattiin. Paareilla viedään. Ihan hämärän rajamailla. Vaikea tv-kuvan perusteella sanoa, että miten kävi. Mutta pahalta, pahalta näyttää.
+6 #11 aku 13.12.2017 19:50
No nyt ei enää voi tuota katsoa, sattuu liikaa sieluun... Toivottavasti ei käynyt oikeasti pahasti, näytti tosi ikävältä:(
+6 #12 Cånde 13.12.2017 20:11
Eli kaksi kärkipakkiako laitettiin lapin pellejen toimesta klesaksi? Toivottavasti saavat nuo hessut erityiskohtelua seuraavalla Joensuun keikalla.

Jokipojilla 14min ylivoima-aikaa kahteen ensimmäiseen sisältäen kaksi isoa jäähyä. Yksi yv-maali.
Rokilla 6min ylivoima-aikaa. Kaksi yv-maalia.
+8 #13 Peks1 13.12.2017 20:12
Voisko toimitus onkia Rovaniemeltä tietoja, että mikä on Olkkosen tilanne. Ero Raitaseen on siinä, että Raitanen meni koppiin omin jaloin.
+1 #14 ju.pe67 13.12.2017 20:13
Raitasen loukkaantuminen oli puhdas törmäys. Selkeä tuomarivirhe oli ulosajo rokin pelaajalle.
+2 #15 Peks1 13.12.2017 20:15
Vahinko joo, mutta pelaaja on vastuussa mailastaan ja mitä se maila teki Raitasen niskassa?
-7 #16 ju.pe67 13.12.2017 20:17
Ei mitään kun se ei ollut siellä..
+9 #17 rokkipoika 13.12.2017 21:00
Kova taistelu siellä on menossa, piste tulee ainakin. Tosin aika kova hinta on saatu maksaa.
+8 #18 jones 13.12.2017 21:00
Parane pian ja tsemiä Olkkonen!
+11 #19 rokkipoika 13.12.2017 21:05
Huh, mikä voitto!
+11 #20 Peks1 13.12.2017 21:06
Hiltunen laittoi kaikki kahville, kebabkioskille ja vaikka mille. 4-5 ja.
+9 #21 HeHa 13.12.2017 21:07
Jes! Tiimooo Hiltunen, Timo Hiltunen!!!
+4 #22 JTK 13.12.2017 21:19
Hieno voitto jatkoajalla Lappi-Areenalta . Nyt se kotimatkakin tuntuu lyhkäsemmältä. Harmi tuo Olkkosen juttu. Tsemppiä äijille ja turvallista kotimatkaa.

Katsoin tänään Sportin matsia niin iloksi täytyy todeta, että Paukku alkaa näköjään saada paikat kuntoon ja ukko liikku jo ainakin lähes entiseen tapaan ja tekipä vielä hienon maalinkin. :)
+4 #23 peluuri 13.12.2017 21:32
1 maali 14 minuutin ylivoimalla on keskiverto yv-prosentti. Se on sitten eri asia, miten yv-peli on toiminut. Joskus hyvä yv ei tuota maalia, joskus taas surkee yv tuottaa maaleja.(yksitt äisessä matsissa)
+3 #24 rokkipoika 13.12.2017 21:36
Yli puoli peliä neljällä pakilla. Purkan potkusta tuli kaks peliä penaltia, katotaas mitä noista tulee,.
-1 #25 aku 13.12.2017 21:38
Täällä iloitaan pisteistä, meikäläinen miettii että käveleekö Olkkonen enää koskaan...
Mikähän tässä elämässä on oikeasti tärkeää??
+6 #26 Peks1 13.12.2017 21:47
Lehdistötilaisu udessa ei käynyt mitään ilmi loukkaantuneist a, muuta kuin että Varis sanoi, että kaksi pakkia pihalle ja neljällä vetivät puoli peliä. Varis oli kummallisen tyyni, ei mitenkään avautunut tuosta selkääntaklaami sesta.
+5 #27 JTK 13.12.2017 21:57
Lainaus aku:
Täällä iloitaan pisteistä, meikäläinen miettii että käveleekö Olkkonen enää koskaan...
Mikähän tässä elämässä on oikeasti tärkeää??

Kun ei ole nähnyt tilannetta niin ei tiedä mitä arvella, mutta loukkaantumiset ovat aina ikävä asia. Toivotaan ettei kuitenkaan käynyt pahasti!
+4 #28 HeHa 13.12.2017 22:01
Lainaus aku:
Täällä iloitaan pisteistä, meikäläinen miettii että käveleekö Olkkonen enää koskaan...
Mikähän tässä elämässä on oikeasti tärkeää??


No voi halavattu, totta kait harmittaa ja huolettaa. Otsikkoa lainaten ”kalliit pisteet”, minkä vuoksi voitto tuntuukin paremmalta. Eikun fanit lakanaa värkkäämään seuraavaan kotipeliin, jos pahemmin kävi. Kuulostellaan.. .
+5 #29 VasenPakki 13.12.2017 22:02
Hieno voitto, MUTTA KARMAISEVALLA hinnalla! Parhaat pakit taas pois, pahin mahdollinen takaisku tuolle joukkueelle!!!

Toivotaan että ei vakavia vammoja tullut jätkille!!
-4 #30 Repe 13.12.2017 22:05
Eiköhän kannata odotella mahdollista koostetta pelistä, josta mahdollisesti voi päätellä nuo kaksi tilannetta, kun vaan pelkillä sanoilla "tietää" miten kävi.
+8 #31 rizee 13.12.2017 22:28
https://jokipojat.fi/uutiset/2017/12/taisteluvoitto-rovaniemelta

Jolle ja Lassi pelättyä paremmassa kunnossa! Säikähdyksellä selvittiin.
+6 #32 aku 13.12.2017 22:38
Hyvä uutinen:-) :-)
+6 #33 Peks1 13.12.2017 22:40
Olkkonenkin on bussissa ja pirteällä päällä. Helpottava tieto.
+6 #34 rokkipoika 13.12.2017 22:43
Lainaus aku:
Hyvä uutinen:-) :-)

Joko nyt saa iloita vieraspisteistä ?
+5 #35 jones 13.12.2017 23:03
Huh, onneksi kumpikin kunnossa.

Tuossa alussa toivotin paranemiset Olkkoselle, toki myös Raitaselle! Molemmat korvaamattomia joukkueelle.
+6 #36 Teppana85 14.12.2017 06:31
Pikaista paranemista jätkille. Lapin Kansan sivuilla kuva tilanteesta, jossa Komulainen taklaa Olkkosta.
+6 #37 rokkipoika 14.12.2017 07:52
Lainaus Teppana85:
Pikaista paranemista jätkille. Lapin Kansan sivuilla kuva tilanteesta, jossa Komulainen taklaa Olkkosta.

https://www.lapinkansa.fi/urheilu/roki-hukkasi-johtoaseman-neljasti-ja-havisi-kaksi-ulosajoa-vaikeutti-kotijoukkueen-iltapuhdetta-200594683/
+7 #38 Markku2 14.12.2017 11:51
Nähdäänköhän näiden loukkaantumiste n myötä nuori lupaava puolustaja Hämäläinen ensi pelissä?
+7 #39 JTK 14.12.2017 15:28
27.12. pelattavassa alle 17-vuotiaiden maaottelussa Suomi-Tshekki nähdään leijonapaidassa Juniori Jokipoikien kasvatti Valtteri Piironen. Yli 190cm pitkä puolustajalupau s pelaa nykyisin Rauman Lukon B-nuorissa. :)
+1 #40 since 1953 14.12.2017 16:06
Lainaus JTK:
27.12. pelattavassa alle 17-vuotiaiden maaottelussa Suomi-Tshekki nähdään leijonapaidassa Juniori Jokipoikien kasvatti Valtteri Piironen. Yli 190cm pitkä puolustajalupaus pelaa nykyisin Rauman Lukon B-nuorissa. :)


Ja on majussa Lukon ansiosta. Täältä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta nousta majuun. Kunnia sille kenelle kuuluu eli pelaajalle itselleen ja Lukolle!
+4 #41 Lappis2 14.12.2017 16:25
Lainaus Markku2:
Nähdäänköhän näiden loukkaantumisten myötä nuori lupaava puolustaja Hämäläinen ensi pelissä?


Odottelisin kyllä myös hyökkäsosastoll e Mikkosen Jesseä. Hyvä roolipelaaja 4 ketjuun.
+6 #42 JTK 14.12.2017 17:14
Lainaus Markku2:
Nähdäänköhän näiden loukkaantumisten myötä nuori lupaava puolustaja Hämäläinen ensi pelissä?

Hämäläisen Niko on ottanut huiman kehitysloikan tällä kaudella. Nikon lisäksi Rouhiaisesta on myös apua tarvittaessa.
+5 #43 Paitsio 14.12.2017 19:04
Lauantaina vika matsi ennen joulutaukoa. Pakistoon varmasti apuja kaivataan. Raitanen ilmeisesti pelikunnossa, Olkkonen ei. Toivottavasti tämä Rokin Komulainen saa aikas helvetisti pelikieltoa. Sanokaas viisaammat mistä näistä pelikielto asioista voi lukea (esim liiton sivut)?
+1 #44 JTK 14.12.2017 19:33
Hermes tiedottaa, että valmentaja Karhula siirtyy sivuun ja uutta käskyttäjää etsitään. No eipä ollut yllätys, kun katsoo joukkueen otteita kuluvalla kaudella.
+7 #45 jones 14.12.2017 19:53
Rene Fasel avasi puheet Ruotsin ja Suomen yhteisestä liigasta. En usko, että Faselin positionissa oleva henkilö huvikseen huutelee.

Hiltusen vuoro:

https://yle.fi/urheilu/3-9977974

Sikäli koskee Jokipoikiakin, että pitää olla valmis/kondikse ssa kun rupeaa tapahtumaan isosti. Koska jotain tulee tapahtumaan mutta koska ja mitä, sitä ei vielä tiedä.
+7 #46 JTK 14.12.2017 20:08
Niin kyllä jääkiekon maailmassa merkkaa paljon mikä on pelaajan kasvattajaseura ja mitä siellä on tehty pelaajan eteen. Toki suurin kunnia menestyksestä kuuluu pelaajalle itselleen ja toki muillekin seuroille.

Totuuden nimissä, kun katsoo Liigaa tai eri ikäluokkien maajoukkueiden pelejä tai NHL-varauksia niin aina nostetaan esiin kasvattajaseura t. Juniori Jokipojat on saanut vuosien saatossa korvauksia useista kasvateista eri ikäluokkien maajoukkueissa, joten silläkin suunnalla annetaan arvostusta kasvattajaseura lle.

Ja mikä parasta, kun nähdään tai soitellaan pelaajien kanssa, jotka ovat päässeet urallaan isoihin valoihin niin kyllä sieltä usein tulee kiitosta kasvattajaseura lle ja se lämmittää Ärjy-sydäntä aina yhtä paljon joka kerta. Tsemppiä vaan kaikille Jokipoikien kasvateille missä sitten pelaavatkaan.

Toivotaan, että Uke ja Eemeli pääsevät 20v. MM-kisoihin. Kiva katsella joka tapauksessa matseja vuoden vaihteessa.
+7 #47 JTK 14.12.2017 20:14
Lainaus jones:
Rene Fasel avasi puheet Ruotsin ja Suomen yhteisestä liigasta. En usko, että Faselin positionissa oleva henkilö huvikseen huutelee.

Hiltusen vuoro:

https://yle.fi/urheilu/3-9977974

Sikäli koskee Jokipoikiakin, että pitää olla valmis/kondiksessa kun rupeaa tapahtumaan isosti. Koska jotain tulee tapahtumaan mutta koska ja mitä, sitä ei vielä tiedä.

Eikös jossain vaiheessa ollut puhetta, että ensi vuoden alussa tulisi tiedotetta mitä 2019 keväällä EHKÄ tapahtuu. Hyvä, että jotain selvästi mietitään.
-9 #48 Repe 14.12.2017 20:34
No tuo Faselin ehdotus taisi pitää sisällään 6 joukkuetta Sm-Liigasta saman verran Elitserienistä, ei edes Eastside nää unta että Jokipojat olisi tuossa liigassa mukana.
-8 #49 Repe 14.12.2017 20:36
Ja tietenkin Liigaan jäisi joukkueita, mutta sen taso laskisi selvästi.
+7 #50 jones 14.12.2017 20:39
Lainaus Repe:
No tuo Faselin ehdotus taisi pitää sisällään 6 joukkuetta Sm-Liigasta saman verran Elitserienistä, ei edes Eastside nää unta että Jokipojat olisi tuossa liigassa mukana.


Pidätkö palstalaisia jotenkin idiootteina? Kukaan varmaan ole noin kuvitellutkaan. ...
+1 #51 rokkipoika 15.12.2017 13:08
Komulaiselle kolmen ottelun pelikielto
http://mestis.fi/index.php/component/k2/item/2723-rokin-komulaiselle-kolmen-ottelun-pelikielto.html
-7 #52 Repe 15.12.2017 17:16
Lainaus jones:
Lainaus Repe:
No tuo Faselin ehdotus taisi pitää sisällään 6 joukkuetta Sm-Liigasta saman verran Elitserienistä, ei edes Eastside nää unta että Jokipojat olisi tuossa liigassa mukana.


Pidätkö palstalaisia jotenkin idiootteina? Kukaan varmaan ole noin kuvitellutkaan....
Voi, voi pieni sarkasmi tarkoittaa idioottina pitämistä?, hyvää viikonloppua sinullekin :) Ja korjasinhan asiaa seuraavassa viestissäni, mutta kun ei täällä osa ymmärrä tosiaan lukemaansa, sillehän minä en voi mitään (Jokipoikien liigahaaveisiin liittyi se viestini-suppea mpi Liiga)
-1 #53 Repe 15.12.2017 17:18
Ja onhan ehdotettu 10+10 joukkueen määrää Liigassa ja Mestiksessä joka olisi lähellä, jos tuo kyseinen sarja toteutuisi.
+2 #54 Lptl 15.12.2017 18:15
Vaasassa aika ala-arvoista "fanikulttuuria"

https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000005492238.html
+4 #55 JTK 15.12.2017 18:57
Taitaa Ketterä tehdä Rokista hakkelusta, kun peli on 10 minuutin kohdalla jo 4-0! Hyvä homma taas pitkävedon kannalta! Tällä kaudella on jäänyt kuusi hyväkertoimista lappua kiinni, ihme kyllä. :)
-5 #56 Repe 15.12.2017 19:04
Lainaus Lptl:
Vaasassa aika ala-arvoista "fanikulttuuria"

https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000005492238.html


Jääkiekko on Suomessa "uskonto", älämölö olisi ollut myös kovaa, jos Suomi olisi hävinnyt tänään Etelä-Korealle.
#57 Repe 15.12.2017 20:06
Lainaus Repe:
Lainaus Lptl:
Vaasassa aika ala-arvoista "fanikulttuuria"

https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000005492238.html


Jääkiekko on Suomessa "uskonto", älämölö olisi ollut myös kovaa, jos Suomi olisi hävinnyt tänään Etelä-Korealle.


No niinhän se oli silloinkin kun Suomi hävisi Ranskalle mm-kisoissa, ja laittakaahan miinuksia kun ei näytä teillä enää sormet osuvan kummemmin näppäimistölle. .. ;)
#58 JTK 15.12.2017 20:17
Valmentaja sai lähteä, mutta Hermeksen synkkyys jatkuu, sillä Espoo johtaa jo 6-0. Laakson torjuntaprosent ti on reilusti alle 90 ja nyt painuu Jukurinkin vaan lisää 90 alle, kun kuusi on mennyt taakse ja torjuntoja on 24. Taitavat joutua veskarikaupoill e. Eikös siellä jo joku Kärppä-apu pyörähtänytkin tolppien välissä?
+1 #59 Repe 15.12.2017 21:19
Lainaus JTK:
Valmentaja sai lähteä, mutta Hermeksen synkkyys jatkuu, sillä Espoo johtaa jo 6-0. Laakson torjuntaprosentti on reilusti alle 90 ja nyt painuu Jukurinkin vaan lisää 90 alle, kun kuusi on mennyt taakse ja torjuntoja on 24. Taitavat joutua veskarikaupoille. Eikös siellä jo joku Kärppä-apu pyörähtänytkin tolppien välissä?


Joitakin aikoja sitten joku Hermes-pelejä jollain tavalla seuraava sanoi, että joukkue elää Kärppä-lainojen varassa. Eli tuon perusteella luhistuva seura ainakin Mestis-tasolla pitkässä juoksussa.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    28.03. Jokipojat–KeuPa HT 2–3

    Joel Olkkonen

    Olkkonen oli selkeästi Jokipoikien rohkein puolustaja kuljettamaan kiekkoa syvään hyökkäysalueelle. Lisäksi puolustuspeli pakkipari Esa Lehikoisen kanssa luisti hyvin. Olkkonen nautti myös valmennuksen luottamusta, sillä hän kellotti peliaikaa kauden viimeisessä kotipelissä peräti 27.19.

    Oskari Lehtinen

    Lehtinen oli Jokipoikien ehkä tärkein kenttäpelaaja, jos mittarina pidetään koko kauden tasaista suorittamista. Laituri viimeisteli KeuPaa vastaan Jokipoikien ensimmäisen maalin hyvin totuttuun tapaan eli kovalla ja tarkalla rannelaukauksella.

     

    Mika Koivisto

    Koivisto oli jälleen kerran suuressa roolissa ärjypaitojen alivoimalla. Lisäksi hyökkääjä jaksoi jälleen kerran karvata, repiä, raastaa, rouhia ja taklata kovaa. Koivisto on varmasti yksi uhrautuvimmista pelaajista, mitä Mehtimäellä on nähty.

    24 tähteä: Oskari Lehtinen
    16 tähteä: Mika Koivisto 
    15 tähteä: Joel Olkkonen 
    13 tähteä: Joonas Larinmaa
    10 tähteä: Tuukka Rajamäki ja Oula Uski
    9 tähteä: Lassi Raitanen 
    8 tähteä: Timo Niemi ja Sebastian Ylönen

    7 tähteä:
    Joonas Harald, Timo Hiltunen, Roni Viirlas, Miro Väänänen
    5 tähteä:
    Eppu Rissanen ja Samu Pitkänen
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti ja Ville Halonen
    3 tähteä:
    Teemu Holttinen,  Eetu Rissanen, Esa Lehikoinen
    2 tähteä: Akseli Rouhiainen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo, Niko Ervasti, Teemu Väisänen

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.

Tietosuojaseloste