Iisalmesta neljäs tappio putkeen

IPK–Jokipojat 4–0 (0–0, 4–0, 0–0)

Jokipoikien revanssiviikonlopun ensimmäinen koitos Iisalmen Peli-Karhuja vastaan toi ärjypaidoille neljännen peräkkäisen tappion. Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen kotijoukkueen viimeistely oli kovalla tasolla toisessa erässä IPK:n maalatessa peräti neljä kertaa. Jokipoikien viimeistely puolestaan tökki pahasti, eikä joukkue saanut tehtyä ottelussa maalin maalia. Ottelu oli ensimmäinen tällä kaudella, jossa Jokipojat jäi nollille. Ottelun puolivälin paikkeilla maaliltaan pois otettu Timo Niemi torjui Jokipoikien maalilla yhteensä seitsemän kertaa. Jonathan Iilahdelle torjuntoja merkattiin 13 kappaletta. 

 

Otteluraportti

Mestiksen revanssiviikonloppu käynnistyi Jokipoikien osalta selvällä tappiolla, kun Iisalmen Peli-Karhut oli perjantai-iltana tehokkaampi maalein 4–0 (0–0, 4–0, 0–0).

Kuten erälukemat osoittavat, ottelu ratkesi toisessa erässä. IPK pommitti reiluun kahdeksaan minuuttiin kolme kiekkoa Timo Niemen taakse, ja maalille vaihdetun Jonathan Iilahden taakse peliväline upposi vielä kerran.

Mitään iisalmelaisten ilotulitusta toinenkaan erä ei ollut, vaan pelitapahtumat pysyivät suhteellisen tasaisina läpi illan. Paljon kuvastaa se, että Timo Niemi torjui toisessa erässä vain kerran ennen veskarin vaihtoa.

– Taisi olla yhteensä viisi tai kuusi paikkaa, eli meni viimeistelyn kautta, IPK-päävalmentaja Janne Sinkkonen myönsi.

Nekin paikat syntyivät pitkälti joensuulaispuolustuksen huolimattomuudesta. Heikot hyökkäyksiinlähdöt ja turhat kiekonmenetykset koituivat kalliiksi.

– Siellä ollaan bobbyorria kiekon kanssa. Pitää alkaa olla nöyrä tälle pelille, tai muuten tulee turpaan illasta toiseen, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kuvaili.

– Peiliin katsomisen paikka. Pitää pelata kiekot pois silloin kun pitää.

Varis kertoi, että joukkue oli vieläpä painottanut huolellisuutta.

– Yksi teema oli, että ollaan huolellisia kiekon kanssa. Muutama paha virhe ja vastustaja pääsi karkuun, ja kun päällä oli tuollainen henki, niin ei kannata enempää selitellä, hän jatkoi.

Jos IPK käytti paikkansa tehokkaasti, jäi Jokipojilla paukut tyystin piippuun. Vaikka paikkoja ei aivan liukuhihnalta tullut, olisi tehokkaampi viimeistely voinut kääntää voimasuhteita.

– Se on vähän anteeksiantamatonta. Oli 3–1-hyökkäyksiä ja muita, joista ei saatu edes laukauksia, Varis murahti.

Teksti: Renne Ohtonen


Maalit ja syöttäjät

20.56 Niko Putkonen 1–0
27.09 Jussi Viitanen 2–0
28.30 Janne Katosalmi (Tatu Kokkola, Otto Huttunen) 3–0 yv.
34.42 Kokkola 4–0

Maalivahtien torjunnat

Tuomas Tolonen, IPK 8+8+10=26
Timo Niemi, Jokipojat 6+1+(0)=7 (Vaihto 28.30 3–0)
Jonathan Iilahti (0)+4+9=13

Rangaistukset

IPK 2x2 min = 4 min
Jokipojat 3x2 min + Eetu Rissanen 10 min = 16 min

 Yleisöä: 909

 

Jokipoikien kokoonpano

24 Tuukka Rajamäki – 11 Ville Halonen – 28 Timo Hiltunen
91 Joonas Larinmaa – 12 Oula Uski  – 88 Oskari Lehtinen
61 Lauri Hukkanen – 44 Samu Pitkänen – 16 Jesse Paukku

26 Teemu Lahtinen – 22 Eetu Rissanen – 50 Teemu Holttinen

77 Lassi Raitanen – 6 Joni Muranen
2 Roni Viirlas – 10 Jani Ollitervo
4 Juuso Akkanen – 74 Fabien Bourgeois
42 Eppu Rissanen

31 Timo Niemi
(30 Jonathan Iilahti)

 

Otteluennakko

Raskaan viime viikon kolmen tappion jälkeen Jokipojille tarjoutuu mahdollisuus kääntää kurssi revanssiviikonloppuna Iisalmen Peli-Karhuja vastaan. Mestiksen revanssiviikonlopun ensimmäinen koitos on perjantaina Iisalmessa, ja lauantaiksi joukkueet matkustavat Joensuuhun. Jokipojat saa viikonlopuksi takalinjoilleen takaisin tutun miehen Juuso Akkasen liittyessä joukkueen kokoonpanoon kahden ottelun ajaksi. Jokipoikien kokoonpanosta on varmuudella sivussa hyökkääjä Mika Koivisto. Hyökkääjä Ville Halonen tekee paluun kokoonpanoon pidemmän tauon jälkeen, ja hän aloittaa ykköskentän sentterinä. Myös viime viikolla loukkaantunut puolustaja Lassi Raitanen on pelikunnossa. Maalilla aloittaa Timo Niemi.

Jokipoikien viime viikko sisälsi kolme ottelua, mutta niistä joukkue ei saanut kerättyä pisteen pistettä.

Vaikka Jokipojat hävisi viime viikon kaikki kolme kamppailuaan, suoriutui Oula Uskin johtama kenttä laitureinaan Oskari Lehtinen ja Joonas Larinmaa hyvin. Joukkueen tekemästä viidestä maalista kaikki olivat kyseisen ketjun käsialaa.

Joko tulevana viikonloppuna on odotettavissa tehoja muiltakin kentiltä?

– Olemme tässä viikolla saaneet hyvät harjoitukset alle. Tekeminen mikä harjoittelussa näkyy kun siirtyy peliin, niin kyllä minulla on valtava luottamus, että muiltakin kentiltä tulee tehoja, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis uskoo.

– Pelaajalle kun tulee onnistumisia, niin kyllä se kummasti piristää. Kuitenkin pelissä on tärkeää moni muukin asia. Asiat lähtee pienistä asioista kentällä; otat kiekkoja kroppaan, voitat kaksinkamppailuja ja niin edelleen. Sitä kautta alkaa maalipaikatkin tulemaan, kun pystyt peliä viemään, Varis analysoi.

– Nyt on viikonloppuna paikat aukoa hanoja. Mutta totta kai se on itseluottamuskysymyskin. Jokainen sen nyt näkee, että joukkueelta asiat onnistuu, kun itseluottamus on kunnossa.

– Valmennuksen on turha lyödä pelaajille painetta. Toki meidän pitää olla vaativia, mutta turha pelaajia on paineistaa sen enempää. Kun pistät kaikkesi jäällä likoon ja olet henkisesti valmis, niin hyviä asioita tapahtuu.

Jokipojat voitti revanssiviikonlopun vastustajansa Iisalmen Peli-Karhut harjoituskaudella kahteen otteeseen.

Kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa elokuussa Jokipojat oli vahvempi maalein 6–3. Syyskuussa Iisalmessa Jokipojat vei tiukan ottelun nimiinsä lukemin 3–2.

– IPK pelaa paljon pystysuunnan kiekkoa, mutta kyllä heillä eilen Ketterä-ottelussa oli hitaampiakin lähtöjä. Hyvä joukkuehan siellä on. Kotiyleisöhän heillä on kova kannustamaan, Varis sanoo.

– Kulunut sanontahan tämä on, mutta me keskitymme omaan pelaamiseen. Meillä on selkeät teesit huomiseen, ja niitä lähdemme toteuttamaan, Jouni Varis tuumasi torstaina.

Viikonlopun yhtenä mielenkiintoisena pelillisenä asiana on se, miten joukkueiden pelaaminen onnistuu kaukalon koon muuttuessa pienemmästä isompaan. Iisalmen Kankaan jäähallin kaukalo on todella kapea, kun sitä verrataan Mehtimäen isompaan kaukaloon.

– Aika sähäkkä ja kiivas peli tulee perjantaina. Kaksi nälkäistä joukkuetta pelaa, joten varmasti nähdään kaksi laadukasta ottelua.

Kahden ottelun ajaksi Jokipoikien kokoonpanoon tulevalle Juuso Akkaselle tuleva viikonloppu on varmasti ikimuistoinen. Perjantain ottelu Iisalmessa on puolustajakonkarille 499. Mestiksen runkosarjaottelu, joten lauantaina mittariin pyörähtää jykevä tasalukema 500 ottelua.

– Hieno juttu, että Juuso on meidän mukana. Hän on harjoitellut meidän ja A-junioreiden mukana. Nautitaan joka hetkestä. Vietetään oikein railakas viikonloppu joukkueen kanssa.

Kokenut Akkanen tuo Variksen mielestä joukkueeseen ennen kaikkea kokemusta.

– Kokemus Juusolla on kova. Hän tietää, mitä voittaminen vaatii. Juusolla vahvuudet ovat olleet aina puolustuspelissä, ja sen kautta hänen on hyvä lähestyä pelaamista.

Puolustaja Wiljami Kupiainen ja hyökkääjä Miro Väänänen pelaavat viikonloppuna A-junioreiden mukana, joten he eivät ole mukana revanssiviikonlopun peleissä.

Ottelu Iisalmessa alkaa perjantaina kello 18.30.

  

Aiemmat kohtaamiset

IPK–Jokipojat
2017: 2–1
2016: 2–5
2014: 2–1 ja. (Suomi-sarja)
2014: 2–7 (Suomi-sarja)
2014: 4–7 (Suomi-sarja)

Saldo: 2–0–3 (maalit 12–21)

Jokipojat–IPK
2016: 2–5
2016: 0–2
2015: 8–4 (Suomi-sarja)
2015: 4–0 (Suomi-sarja)
2014: 3–4 (Suomi-sarja)

Saldo: 2–0–3 (maalit 17–15) 

Kommentit   

+2 #1 möly 26.10.2017 17:04
Joko olisi aika Samulla+muut hankitut vahvistukset aika nostaa tasoa? Vai onko nuo perinto paikkoja..
+3 #2 jones 26.10.2017 17:20
mölyn kanssa samat odotukset kärkipelaajista.

Ot:na. Kun täälläkin on näitä Jokipoikien farmihuorauksen "aka liigayhteistyös opimus" vaatijoita, niin Ketterä toimii taas loistavana esimerkkinä miksi ei koskaan pidä moiseen alistua.

Toisilla juhlapeli tulossa ja Saipa vie parhaat pelaajat..muute nkin Ketterällä tiukkaa. Liigaseura tekee sopimuksia vain omaa etua ajatellen
#3 rizee 26.10.2017 17:40
Lainaus JTK:
Karjalaisessa: Kaup.joht. Kari Karjalainen esittää, että kaupungin talousarvioon vuodelle 2018 sisällytetään 3,4 miljoonan euron investointi harjoitushallin ja kilpahallin sosiaalistentilojen remonttiin. Hienoa!!! :)

Toivottavasti tulisi kuppipenkit koko hallin ympäri puistonpenkkien tilalle.
+3 #4 Repe 26.10.2017 18:02
"Saipa vie parhaat pelaajat", no varmaan ovat vastahakoisesti pelaajat menneet Saipaan;) Ainahan se on niin ollut että paremmat pelaajat pelaavat paremmissa sarjoissa.
-3 #5 jones 26.10.2017 18:18
Lainaus rizee:
Lainaus JTK:
Karjalaisessa: Kaup.joht. Kari Karjalainen esittää, että kaupungin talousarvioon vuodelle 2018 sisällytetään 3,4 miljoonan euron investointi harjoitushallin ja kilpahallin sosiaalistentilojen remonttiin. Hienoa!!! :)

Toivottavasti tulisi kuppipenkit koko hallin ympäri puistonpenkkien tilalle.


Tuollainen pikkumuutos tekisi kyllä katsomoinfraan merkittävän parannuksen. Ei nykypäivän halliin tuollaiset enää kuulu.
+5 #6 halttunen 26.10.2017 19:22
Käsitääkseni kilpahallin remontti rajoittuu pelkästään pukukoppeihin ja muihin sosiaalitiloihi n,ja jos oikein muistan niin turvakaukalo on ensi kaudella pakollinen myös Mestiksessä hoten sekin ottaa muutaman satatonnia potista
+3 #7 JTK 26.10.2017 19:36
Joo turvakaukalo taitaa tulla. Eikös siitä ollutkin jossain vaiheessa jo juttua? Tiedotteessa sanottin, että sosiaalitilat kunnostetaan. Hienoa, että tulevat kuntoon sillä niitä käyttää monet henkilöt aamusta iltaan.

Sosiaalitiloissa ja niihin liittyen kuitenkin tapahtuu paljon. Taitaa olla neljä pukukoppia suihkuineen ja sauna. Tuomarien koppi, kuivarit, huoltotilat, valmentajien tilat, varastikopit ja vaksien sekä siivojien tilat jne.

Lisäjää eli uusi harkkahalli on todella tärkeä ja hyvä asia jääpulaa ajatellen. Siitä hyötyy useampi taho ja nuoret varsinkin.
+2 #8 Korppu 26.10.2017 19:37
Päädystä voisi tehdä kokonaan seisomakatsomon parantaa tunnelmaa huomattavasti kuten esimerkiksi Lappeenrannassa . Mutta jokatapauksessa hienoa että hallia tullaan remontoimaan :)
+5 #9 Repe 26.10.2017 19:43
Kyseesähän on pakko remontointi, ei ikuisesti voi jäädä 80-luvulle rakennuksen kunnossa.
+3 #10 jones 26.10.2017 20:20
Lainaus Repe:
Kyseesähän on pakko remontointi, ei ikuisesti voi jäädä 80-luvulle rakennuksen kunnossa.


No uudistettavahan se on, jos ei halua odotella muita ongelmia ja käyttökieltoja.

Noista sosiaalitiloist a on hyvä aloittaa, mutta ei vielä riitä.
-3 #11 Cånde 26.10.2017 20:30
Joo nuo puistonpenkit saisivat lähteä. Rumat kuin mitkä.

4-6 pinnaa pitäisi olla tavoitteena viikonlopulle eli kaksi voittoa. Ja ne myös tulee ellei enempää loukkaantumisia ilmene.
+4 #12 Peks1 26.10.2017 20:44
Kyllä minun mielestä toiseen päätyyn voisi jättää pienen seisomakatsomon . Eikös Porissa ja Mikkelissä ole remonttien jälkeenkin seisomakatsomot ? Mutta tässä vaiheessa Joensuussa korjataaan vasta pukukoppeja ym. Lieneekö katsomon remonttiin lähivuosina rahaa?
+3 #13 jones 26.10.2017 20:59
Lainaus Peks1:
Lieneekö katsomon remonttiin lähivuosina rahaa?


Toivottavasti.

Se noissa remonteissa on, että jos tehdään niin tehdään sitten kerralla kunnolla eli betonikuutio liigakuntoon. Siellähän on ilmeisesti tarveselvitykse t tehty ja varmaan jotain suunnittelupohj aa. Ei kun tätä toteuttamaan pala kerrallaan.
+5 #14 Riffixi 26.10.2017 21:30
Ja pikkukaupungin Sapko hankkii taas lisää laitapelaajia. Kai se tuo politiikka on heillä jotenkin toimiva. Ei ne muuten sitä tekisi.
Toki heillä ei oikein ole omia kasvatteja, rahaa toki enemmän,kuin Jokipojilla.
+4 #15 Peks1 26.10.2017 21:33
Netistähän löytyy asemakaavan muutoksesta paperi vuodelta 2015, jossa lukee että jyväskyläläinen arkkitehtitoimi sto on tehnyt 2013 jäähallille tarveselvitykse n. Mutta se ei tietystikään ole julkinen. Asemakaavapaper issa puhutaan myös laajennuksesta. Eli ei kun piikkaamaan betonia ;). Ja Föönin kirjassahan luki, että "Ainoa missä todella edistyimme olivat neuvottelut kaupungin kanssa hallin saneerauksesta. Siitä oli , ja varmaan on yhä, todella hyvät suunnitelmat." Mutta onko taas vaikkapa 2019 rahaa tehdä lisää remppaa? Se jää jännättäväksi.
+1 #16 Eastside22 26.10.2017 22:02
Nyky taloustilanteel la ei voi aikaa ennustaa.Sepä siitä , mut huomenna nokka kohti iisalmee , me yheksän asennetta omaavia . Flunssaa pukkaa mut , pakko on kaataan savolaiset kentällä ja katsomossa . TAISTELE JOKIPOOO!!!!!!
+1 #17 JTK 26.10.2017 22:17
Tsemppiä matkaan ja tuokaahan Savosta pisteet mukananne Kalpa viritteiseltä IPK:lta. Savolaisista, kun on kysymys, niin pisteet ovat vasta sitten varmoja, kun olette Ohtaansalmen paremalla puolella! :)
+1 #18 päätykatsomo 27.10.2017 10:53
Toivottavasti kurssi kääntyy takaisin voittojen tielle nyt viikonloppuna. Vaikka tasainen sarjahan tuo on. Voisi Akkanen pelata kyllä vielä tän koko kauden siellä pakistossa,elle i sinne jostain löydy sitä profiilipuolust ajaa ;)
+4 #19 möly 27.10.2017 14:04
Ei tullut Olkkonen meille. Nyt Lekin kokoonpanossa.
-4 #20 Repe 27.10.2017 15:05
Jos Juuso meinaa pelata "täydet minuutit" (keskimääräinen peliaika) niin haastetta tuo lisää että seuraava peli on jo huomenna.
+3 #21 Peks1 27.10.2017 15:32
Veikkaan, että käväisee vaan ihan muutaman kerran jäällä. Ehkä kuitenkin hieman enemmän peliaikaa kuin Jouni Rinne sai, joka vuonna 1998 palasi Kalpaan 8 vuoden pelaamattomuude n jälkeen ja teki 24 sekunnin peliajallaan tehot 0+2.
+2 #22 Repe 27.10.2017 15:42
Lainaus Peks1:
Veikkaan, että käväisee vaan ihan muutaman kerran jäällä. Ehkä kuitenkin hieman enemmän peliaikaa kuin Jouni Rinne sai, joka vuonna 1998 palasi Kalpaan 8 vuoden pelaamattomuuden jälkeen ja teki 24 sekunnin peliajallaan tehot 0+2.


Noihin tehoihin ei tuolla peliajalla moni jannu pysty sarjasta riippumatta:)
+2 #23 Repe 27.10.2017 15:46
Osin kuvaava kommentti muutama vuosi sitten Rinteellä liittyen kiinnostaako valmennus:) https://yle.fi/urheilu/3-7795000
+2 #24 jones 27.10.2017 19:37
Voihan kilin kenkulat vinkulat.

Yrittäkkäähän nyt taas ryhdistäytyä. Alkaa olla tummia lumisadepilviä pyhäselän taivaanrannassa..

Ei kyllä Niemen Timpalla kiekot tartu näin alkukaudesta. Ja hyökkäyksessä pahoja ongelmia ja ja ja ja..yhtä kaikki. Hiukan on tekemistä vielä.
+1 #25 jii74 27.10.2017 20:03
4-0 2erän jälkeen.jotain pitäs tehdä jokipoikien,nie mi floppasi ja ei kunnon maalinteko paikkojakaan ole saatu aikaan.vauhtia on kyllä riittänyt,mut peli onnetonta.
+2 #26 Repe 27.10.2017 20:09
Oisko 4-0 40 min myös Ipk:n hyvyyttä?:) Ryhdistäytyisiv ät sen verran Jokipojat 3.erässä että suurin osa ilmaislipun haltijoista ei jää kotiin huomenna.
-6 #27 tilkka 27.10.2017 20:41
Hilppa! Soittele Haapakoskelle ja pyydä valmentamaan Jokipoikien? Varis ulos ja pian!!!
+2 #28 lerski11 27.10.2017 20:52
Niin kyllähän asia on sillä tavalla että Varis ja Aaltonen on semmosia nössö valmentajia. Jokipoikien pitäs hankkii semmonen valmenaja kellä on vähän ees munaa!
+3 #29 Riffixi 27.10.2017 20:54
Aaltonen ja Varis. Kun eletään kädestä suuhun,niin ei voida satsata meritoituneisii n valmentajiin. Yleensä valmentaja vaihtuu,kun menestystä ei tule. Eipä tuo nyt ollut kenellekään yllätys,että huonolla pakistolla lähdettiin kauteen. Mitä lie seurajohto luvannut varikselle? Että minkälaisen joukkueen saa eteensä ?
+4 #30 Riffixi 27.10.2017 20:56
Onhan se nyt noloa,jos mehtimäen betonimöhkäle on täynnä ilmaispelissä ja poikia viedään kuin litran mittaa!
+2 #31 JTK 27.10.2017 20:56
Taisi jotkut täällä epäillä, että Juusolla ei kunto riitä? No veti kuitenkin 20 minuuttia eikä tullut miinustakaan. Kyllä Juusolta kuntoa löytyy, kun vetää meillä C-junnujen treenejä ja treenaa itse A:n mukana! :)
+3 #32 Peks1 27.10.2017 21:05
Akkanen ei tosiaankaan tainnut olla jäällä takaiskujen aikaan mitä katsoin. Ja positiivisen puolelle menee Ville Halonen, näytti minusta olevan ihan hyvässä vedossa loukkaantumisen sa jälkeen.

Huomenna ei parane sössiä enää. Muuten usko alkaa mennä.
+2 #33 Peks1 27.10.2017 21:12
Ohhoh. Kylläpäs Sapko taas romahti ottelun lopussa.
+2 #34 JTK 27.10.2017 21:24
Myllyniemi on ollut lujilla Sapkon tykityksessä 45 torjunnallaan. Ratilainen oli myös iskussa lohipaitojen maalilla torjuen 26 kertaa ja yksi maali meni taakse.

Nyt meidän äijien pitää tehdä kunnon ryhtiliike huomiseen juhlaotteluun ja maksaa potut pottuina IPK:lle tai ei hyvä heilu!
-2 #35 jones 27.10.2017 21:32
Lainaus JTK:

Nyt meidän äijien pitää tehdä kunnon ryhtiliike huomiseen juhlaotteluun ja maksaa potut pottuina IPK:lle tai ei hyvä heilu!


Ei heilu ei.

Mutta faktahan on, että alkukauteen kelluttiin Iilahden ja yhden kentällisen varassa. Itse pelihän ei ole ollut kunnossa.

Nyt ei enää riitä ja peli ei ole kehittynyt. Syöksy oli odotettavissa jos kärkiäijät ei kanna. Ei kanna ja kusessa ollaan.
+2 #36 Repe 27.10.2017 21:57
Huolestuttava tilanne Jokipojilla jos Jtk on myös huolissaan.
+2 #37 Repe 27.10.2017 22:03
Mutta onko joukkueella uskoakaan? Esimerkkinä siitä illan tv-peli, hyvän Liigatasoisen maalivahdinkin takia Ketterä otti loppukirin ja voitti Sapkon.
+2 #38 Riffixi 27.10.2017 22:19
Mielestäni pitäisi palata aivan peruskysymyksee n ääreen? Ymmärtääkö seurajohto,kuin ka tasokas tämän päivän Mestis onkaan ? Tämä sarja ei ole " omien poikien" temmellyskenttä ,vaan raakaa tulosurheilua,j ossa vain parhaat pelaavat. Millään entisellä ei ole merkitystä,vaan on osattava hankkia pelaajia,jotka pystyvät antamaan joukkueelle joka ikinen päivä parastaan. Kun katsotte muiden joukkueiden nimilistoja,nii n siellä on suuri määrä omien ikäluokkien parhaita ja entisiä liigapelaajia. Omia kasvatteja ei ole kuin suurempien Mestiskaupunkie n joukkueilla. Meillä kun ei ole varaa laadukkaan joukkueen ylläpitoon,sill ä aiemmat huonot talousvuodet kummittelevat vielä muistissa. Olisi todella tärkeää saada isoja sponsoreita,joi den avulla voitaisiin kehittää seuraa. Piste.
+2 #39 Vanha SaPKolainen 27.10.2017 22:48
Lainaus Peks1:
Ohhoh. Kylläpäs Sapko taas romahti ottelun lopussa.


Ylimieliset mestismestarimm e paskoivat täydellisesti housuihinsa viimeisen 7 minuutin aikana. Enpä ole vähän aikaan nähnyt, että kahden puolen erän täydellisen hallinnan jälkeen lahjoitetaan voitto vastustajalle. Toki vastustajan maalivahti Myllyniemi pelasi aivan loistavan ottelun. Mutta kolmen maalin kunniakuja vastustajalle lopussa on Vanhalle SaPKolaiselleki n liika katsoa. Huhhuh.
+3 #40 Eastside22 28.10.2017 01:32
Paikalla olleenna,ei hävitty maalivahti peliin .Ei päästy oman pelin päälle , oli käsittämäntä koko joukkukkueen ,oli mikä oli . Nyt on asenne muututtava , se on henkistä ....
+1 #41 Eastside22 28.10.2017 01:52
Uskon tähän äijä nippuun ja toivottavasti se nälkä voittaa tänään , vaikka juuson kunniaks .

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    18.11. Jokipojat–Espoo United 2–4

    Oskari Lehtinen

    Lehtinen kellotti jälleen kerran hyökkääjistä eniten peliaikaa. Väänsi jälleen kerran tärkeitä aloituksia. Viimeisteli Jokipoikien ensimmäisen maalin väkisin pienestä kulmasta. Luottomies niin yli- kuin alivoimalla.

    Eppu Rissanen

    Oli oikeastaan ainoa Jokipoikien puolustaja, joka yritti horjuttaa eilen pelanneita Unitedin pelaajia fyysisellä pelillään. Oli erittäin hyvä alivoimilla. Kellotti puolustajista toiseksi eniten peliaikaa. Oli ainoa Jokipoikien pelaaja, joka jäi tehotilastossa plussalle.

     

    Timo Niemi

    Piti jälleen kerran Jokipojat mukana pelissä hyvillä torjunnoillaan varsinkin kahden ensimmäisen erän aikana. Vaikka taakse meni kolme kiekkoa, ei Niemeä voida syyttää mistään takaiskusta. Merkkautti yhteensä 29 torjuntaa.

     Kokonaistilanne:

    8 tähteä: Oskari Lehtinen
    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki, Timo Niemi
    5 tähteä: 
    Joonas Larinmaa
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti, Lassi Raitanen
    3 tähteä:
    Oula Uski
    2 tähteä: Timo Hiltunen, Roni Viirlas, Ville Halonen, Eppu Rissanen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.