Kalavelkojen maksu onnistui

K-Vantaa–Jokipojat 1–4 (0–0, 0–1, 1–3)

Kahden vähiten maaleja päästäneen joukkueen kohtaaminen oli odotetun tiukka taisto Kiekko-Vantaan ja Jokipoikien kohdatessa lauantaina. Viime keväänä Kiekko-Vantaa oli puolivälierissä Jokipoikia parempi vieden voitot puhtaasti, joten voiton myötä Jokipoikien kalavelkojen maksu onnistui. Kotijoukkueen viimeistely yski läpi koko pelin Jokipoikien käyttäessä omat paikkansa tehokkaasti. Ottelun ensimmäisen maalin viimeisteli Jokipoikien Mika Koivisto komean rystyvedon myötä. Maali oli joukkueen varakapteenille ensimmäinen ärjypaidassa. Muina Jokipoikien maalintekijöinä kunnostautuivat Samu Pitkänen, Oskari Lehtinen sekä Lassi Raitanen (1+1). Myös Raitaselle maali oli ensimmäinen ärjypaidassa. Jokipoikien maalilla Jonathan Iilahti oli jälleen kerran yksi voiton takuumiehistä torjuen yhteensä 25 kertaa. 

 

Otteluraportti

Jokipojat taisteli lauantaina maukkaan voiton, kun joensuulaisjoukkue kukisti jääkiekon Mestiksen vierasottelussaan Kiekko-Vantaan maalein 4–1 (0–0, 1–0, 3–1).

Kiekko-Vantaa loi ottelussa runsaasti maalintekopaikkoja, mutta Jonathan Iilahti piti maalinsa puhtaana varsinaisen peliajan loppuhetkille saakka. Nollapeli meni rikki vasta, kun Kiekko-Vantaan Viljami Wacklin pääsi yllättämään 1-2-kavennuksellaan.

– Silloin kun jätkät tekevät neljä maalia, ei tarvitse miettiä omaa nollapeliä, Iilahti alleviivasi.

Avauserässä Iilahti torjui Kiekko-Vantaan Toni Leinosen ja Joonas Hyttisen huippupaikat. Kiekko-Vantaa tuskaili maalintekonsa kanssa, mutta Jokipoikien riveistä kaksi pelaajaa sai maalitilinsä auki tärkeässä paikassa. Joensuulaisten kaksi ensimmäistä maalia tehneet Mika Koivisto ja Samu Pitkänen iskivät kauden avausmaalinsa.

Koiviston edellinen osuma oli maaliskuulta 2016 KooKoon liigajoukkueen riveistä. Pitkänen tuhri huippupaikan toisessa erässä, mutta päätöserässä joensuulaiskapteeni ohitti Kiekko-Vantaan maalivahti Juho Ratilaisen (14 torjuntaa). Liperiläislähtöinen Ratilainen pelasi vielä viime kaudella Jokipojissa.

Iilahti joutui ensimmäisen kerran kaivamaan kiekon selkänsä takaa toisessa erässä, mutta Kiekko-Vantaan 1–1-tasoitus hylättiin videotarkastuksen jälkeen.

Maalivahti sai myös vastustajan valmentajan Pasi Arvosen kehut. Jokipojat nousi voitolla sarjassa toiseksi.

– Iilahti oli todella hyvä. Olen pettynyt erikoistilannepelaamiseemme. Meillä oli paikat sekä yli- että alivoimalla. Vastakkain oli kaksi laadukasta ja hyvin organisoitua joukkuetta, Arvonen pohdiskeli.

Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis oli tyytyväinen suojattiensa ehjään suoritukseen.

– Tyytyväinen pitää olla. Nyt tuli ehjä 60-minuuttinen, mitä tässä on haluttukin. Kolme pistettä lämmittää tosi paljon. Vastustaja oli ihan sarjan kärkeä, mutta me onnistuimme paremmin maalinteossa, Varis summasi.

Teksti: Petteri Ikonen

 

 

Maalit ja syöttäjät

30.43 Mika Koivisto 0–1
45.12 Samu Pitkänen (Tuukka Rajamäki, Lassi Raitanen) 0–2 yv.
55.35 Viljami Wacklin (Janne Kivilahti, Juuso Perttilä) 1–2
58.34 Oskari Lehtinen (Roni Viirlas, Oula Uski) 1–3
59.09 Raitanen 1–4 tm.

Maalivahtien torjunnat

Juho Ratilainen, Kiekko-Vantaa 4+5+5=14 (poissa 59.03-59.09)
Jonathan Iilahti, Jokipojat 9+9+7=25

Rangaistukset

Kiekko-Vantaa 3x2 min = 6 min
Jokipojat 6x2 min = 12 min

Yleisöä: 559

 

Jokipoikien kokoonpano

91 Joonas Larinmaa – 12 Oula Uski  – 88 Oskari Lehtinen
24 Tuukka Rajamäki – 44 Samu Pitkänen – 16 Jesse Paukku
23 Mika Koivisto – 21 Miro Väänänen – 28 Timo Hiltunen

50 Teemu Holttinen – 22 Eetu Rissanen – 61 Lauri Hukkanen
17 Teemu Väisänen

2 Roni Viirlas – 10 Jani Ollitervo
77 Lassi Raitanen – 3 Wiljami Kupiainen
6 Joni Muranen – 74 Fabien Bourgeois 

30 Jonathan Iilahti
(31 Timo Niemi)

 

Otteluennakko

Jokipoikien runkosarjan kolmannen viikon jälkimmäinen ottelu on lauantaina Vantaalla, jossa vastaan asettuu viime keväältä erittäin tuttu vastus Kiekko-Vantaa. Jokipojat joutui nöyrtymään viime keväänä pudotuspelien puolivälierissä Kiekko-Vantaalle suoraan neljässä ottelussa, joten Jokipojilla on runsaasti maksettavana kalavelkoja lohipaidoille. Kiekko-Vantaa ylsi viime kaudella hopeamitaleille asti. Jokipoikien kokoonpanosta edelleen on varmuudella sivussa hyökkääjä Ville Halonen. Uusi pelaaja sairastuvalla on keskiviikon Ketterä-ottelussa tällin saanut puolustaja Eppu Rissanen. Jokipoikien maalilla aloittaa keskiviikkona huilannut Jonathan Iilahti.

Jokipoikien hyvä kotivire sai jatkoa keskiviikkona joukkueen voittaessa sarjanousija Imatran Ketterän lukemin 5–3. Voitto oli Jokipojille kotiotteluista kolmas peräkkäinen täysi pistepotti.

– Alkuhan ottelussa oli huono, mutta sitten pelattiin jämäkät kakkos- ja kolmoserät. Hyvä nousu ja ihan ok peli meiltä, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kertaa.

– Mutta eniten harmittaa Eppu Rissaseen kohdistunut taklaus. Se meni tuomareilta ohi. Sitä nyt on kelailtu, niin taklaus tuli suoraan päähän. Tällä hetkellä Eppu ei pysty pelaamaan.

– Tuo tilanne harmittaa kovastikin. Meillä loukkaantui pelaaja ja vastapuoli ei saa rangaistusta, sellainen ei saa mennä läpi. Toki ihmiset tekevät virheitä. 

Jokipojat sekoitti kokoonpanoaan ensimmäisellä erätauolla ja veikin nimiinsä kaksi jälkimmäistä erää. Ottiko joukkue selkeästi itseään niskasta kiinni heikon ensimmäisen erän jälkeen?

– Harvoin pelissä pystyy noin paljon parantamaan. Kyllähän se henkisellä puolella on. Siihen reagoitiin kuten pitikin ja saatiin sitä kautta joukkue pelaamaan hyvin.

– Kyllähän pelaajat ymmärtävät sen, että jokaisessa pelissä pelataan voitosta lain sallimilla keinoilla. Valmentajat yrittävät auttaa joukkuetta, ja pelaajat auttavat omalla panoksellaan. Se nyt toimi keskiviikkona. Mutta ei se ole idea, että aina pitää herätellä, Varis summaa.

Kiekko-Vantaa tekee tiivistä yhteistyötä KHL-seura Helsingin Jokereiden kanssa. Tämä näkyy myös vantaalaisten pelipaidoissa, sillä pelipaitojen ulkoasu on yhteneväinen Jokereiden kanssa. Lohilogon lisäksi paidoissa on myös Jokereiden logo.

Jokipojat ja Kiekko-Vantaa ovat päästäneet Mestiksessä vähiten maaleja, sillä viidessä ottelussa molempien joukkueiden verkkoon tehty vain 12 osumaa.

– Kaikki nyt tietävät, että sarjan kärkijoukkue siellä on vastassa. Voitto vaatii meiltä huippupelin. Turha sinne on ajaa yli 400 kilometriä pelaamaan huonosti.

– Heti alussa pitää olla hereillä. Meidän pitää pelata omaa peliä mahdollisimman hyvin sekä puolustaa ja hyökätä laadukkaasti.

Lohipaitojen valmentajaksi valittiin täksi kaudeksi Pasi Arvonen, joka on tuttu SM-liigaseura Hämeenlinnan Pallokerhon penkin takaa jo useamman kauden ajan.

Vaikka Vantaalla on päävalmentaja vaihtunut, eroaako joukkueen pelitapa siitä, mitä se oli viime keväänä puolivälierissä?

– Ei hirveitä eroja viime kevääseen ole. Hyvin pitkälti pelityyli on samanlainen, mutta vähän eri tavalla he rytmittävät peliä. Kovaa tulevat päälle, Varis analysoi.

Kiekko-Vantaassa on tällä kaudella yhden ottelun torjunut joensuulaisyleisölle tuttu mies, sillä Jokereiden sopimuspelaajiin kuuluva maalivahti Juho Ratilainen pelasi hyvän ottelun SaPKoa vastaan torjuen 30 kutia ja päästäen vain yhden.

19-vuotias Ratilainen torjui viime kaudella ärjypaidassa 18 ottelussa. Ratilainen aloittaa Kiekko-Vantaan maalilla Jokipoikia vastaan.

Ennakkoon jo kova Kiekko-Vantaan rosteri on saanut viime aikoina kaksi kovaa vahvistusta. Viime kauden kapteeni ja runkosarjan paras pistemies, hyökkääjä Toni Leinonen siirtyi takaisin lohipaitoihin ottelukohtaisen sopimuksen myötä.

Lisäksi joukkue sai lainalle Liigaseura KooKoosta lainalle puolustaja Veeti Vainion, joka on ollut tuttu näky Suomen juniorimaajoukkueissa.

Vaikka Jokipojat on voittanut viidestä ottelustaan neljä, ovat joukkueen otteet pelien sisällä heilahdelleet.

– Tähän aikaan kaikilla joukkueilla tuppaa olemaan niin, että pelin taso heilahtelee. Maalimäärät kuitenkin ratkaisevat. Jos tulee heikompi hetki, niin pitää pystyä tappamaan vastustajan tunne ja elää ne hetket sillä tavalla, että omissa on sulku päällä koko ajan. Ei tässäkään sarjassa sellaisia pelejä tule, että viedään peliä 60 minuuttia, Jouni Varis muistuttaa.

– Jokaisella joukkueella tulee olemaan ne hetkensä. Ne pitää pelata sen mukaan, miten se pelin virtaus silläkin hetkellä on. Mutta se on ihan selvää, että huomenna pitää pelata 60 minuuttia jämäkästi koko ajan. Se antaa meille mahdollisuuden voittoon, Varis päättää.

Ottelu Vantaan Tikkurilassa alkaa lauantaina kello 17.00.

 

 

Aiemmat kohtaamiset 

K-Vantaa–Jokipojat
2017: 5–1 (playoffs)
2017: 3–1 (playoffs)
2017: 0–1 vl.
2016: 1–4
2015: 6–4
2015: 3–4 ja.
2014: 1–4
2013: 2–4
2012: 3–2 vl.
2012: 2–4
2012: 6–7 vl.
2011: 3–5
2011: 2–3
2010: 3–6
2010: 2–4 (playoffs)
2010: 2–5
2009: 4–5
2009: 1–2
2008: 5–3
2007: 2–0
2007: 0–4
2007: 3–5
2006: 2–5
2006: 6–0
2005: 3–3
2005: 6–2
2004: 3–2
2001: 0–1
2000: 7–1

Saldo: 10–1–18 (maalit 86–92)

Jokipojat–K-Vantaa
2017: 1–2 ja. (playoffs)
2017: 3–4 (playoffs)
2017: 2–5
2017: 1–4
2016: 4–2
2016: 2–0
2014: 4–2
2014: 3–6
2013: 3–2
2013: 1–4
2012: 4–2
2012: 5–1
2011: 2–4
2011: 3–4 ja.
2010: 3–1
2010: 2–1 (playoffs)
2010: 3–1 (playoffs)
2010: 6–1
2009: 3–2 ja.
2008: 5–2
2008: 3–4 rl.
2008: 3–4 rl.
2007: 2–4
2007: 6–2
2006: 5–4
2005: 3–1
2005: 2–4
2004: 3–2
2004: 3–5
2001: 4–5 ja.
2000: 1–2

Saldo: 16–0–15 (maalit 95–87)

Kommentit   

+4 #1 jones 13.10.2017 19:53
Lainaus JTK:
Tänään on useita pelattavia kohteita hyvillä kertoimilla. Jukurit-Lukko peli antaa Lukolle hyvän 1,98 kertoimen sarjajumboa vastaan. Sapkolla on hyvä vieraskerroin 2,00 konttaavaa Hermestä vastaan. Toki joskus Hermeskin nappaa sen eka voiton, mutta jospa ei vielä tänään? IPK-Keupa antaa Keupalle 1,93 ja Ketterä-Leki Lekille 2,60! Hyvät kertoimet kummallakin. Näiden neljän kohteen yhteiskerroin on 19,87, jos uskaltaa kaikki kohteet laittaa lapulle?


Toivottavasti et laittanut taloa kiinni tähän lappuun...tosin moni noista on toki osumassa. :D

Keupa piti Jokipoikia mankelissa ja IPK murskaa ne. Onneksi ei tullut taaskaan veikattua.

Ja K-Vantaalle jää lisää kalavelkaa. Ei oo saumaa yllätykseen Jokipojilla.
+2 #2 JTK 13.10.2017 21:50
Ei ollut talo kiinni vaan muutamia kymppejä, onneksi! :) Lukko ja Sapko piti, mutta muut eivät. Olis vaan pitänyt pelata taas kahta varminta kohdetta eikä ruveta muita ahnehtimaan.

Huomenna A-nuorilla on kotimatsi K-Laseria vastaan kello 16:00 ja sunnuntaina Rokia vastaan kello 14:00.

C-nuoret pelaavat myös kotona KJT Haukkoja ja KooKoota vastaan. Matsit ovat harkkahallissa huomenna kello 15:15 ja sunnuntaina jo 12:30.

B-nuoret ovat vierasturneella Pelicans Akatemian sekä KJT Haukkojen vieraana.
+2 #3 Korppu 14.10.2017 06:51
K-Vantaa-Jokipo jat 2-5! Tikkurila on ollut useasti suotuisa paikka Jokipojille.
-4 #4 Repe 14.10.2017 10:48
Alhaalla videossa Joonas Hyttisen mietteitä päivän pelistä:https:/ /kiekko-vantaa. fi/uutiset/laua ntai-illan-huum aan-vieraita-jo ensuusta
-6 #5 Repe 14.10.2017 10:50
ttps://www.yout ube.com/watch?t ime_continue=15 &v=Z_0Ydc6LLfk
-10 #6 Repe 14.10.2017 10:52
No,Vantaan sivuilta löytyy...
-4 #7 Repe 14.10.2017 11:04
https://kiekko-vantaa.fi/
+3 #8 rokkipoika 14.10.2017 12:53
Epun loukkaantumises ta tuli mieleen, että aika monestihan viime kaudella oli päähän kohfistuneet taklaukset katsottu läpi sormien.
+8 #9 JTK 14.10.2017 13:49
Ratilainen on lohipaitojen maalilla juuri sopivasti Jokipoikia vastaan. Kyllähän pisteet ovat varmasti kovan työn takana Vantaalta. Jokipojilla on hyvä kerroin pitkävedossa, mutta pitää ottaa muita kohteita lapulle tällä kertaa. Toivotaan, että Jokipojat saa pisteet matkaan! :)
+3 #10 rokkipoika 14.10.2017 17:20
Huono pelin alku. Ylivoimallakaan ei saatu mitään aikaiseks, sitä vastoin KiValta kaks miestä läpi. Iilahti pitää nollat taulussa.
+1 #11 rokkipoika 14.10.2017 17:30
Paukku sai jäähyn, kun oikeesti ois pitäny tulla KiValle mailasta kiinni pitämisestä.

Siis vastustajan mailasta:D
+3 #12 Teppana85 14.10.2017 17:34
Laukaisukartan mukaan KiValla toimii puolustus.
-9 #13 Repe 14.10.2017 17:38
Eräs harmiton kommentti -6 tällä hetkellä. Vaikka toistan itseäni niin kertoo tästä saitista. Saittepa "pyynnostänne" taas tämän kommentin:)
+5 #14 sambialainen heimolaulaja 14.10.2017 17:40
Meidän peli on kyllä paikka paikoin aivan karseeta kuraa mutta onneksi on Iilahti ollut aivan jäätävässä vireessä koko alkukauden.
-5 #15 Repe 14.10.2017 17:41
Jtk, silloin on uskalletteva pelata myös Jokipoikia vastaan kun on kyse rahasta, eikä jättää kohdetta pois rivistä. Pitäisiköhän vuosien jälkeen aloittaa pitkäveto, sen pelaaminen on nykyään netissä helppoa.
-4 #16 Repe 14.10.2017 17:46
Lainaus sambialainen heimolaulaja:
Meidän peli on kyllä paikka paikoin aivan karseeta kuraa mutta onneksi on Iilahti ollut aivan jäätävässä vireessä koko alkukauden.


Jos noin ollut niin ei "viivytystaiste lu" auta koko peliä, vaan Vantaa tekee pari maalia häkkiin.
+5 #17 sambialainen heimolaulaja 14.10.2017 17:53
Lainaus Repe:
Lainaus sambialainen heimolaulaja:
Meidän peli on kyllä paikka paikoin aivan karseeta kuraa mutta onneksi on Iilahti ollut aivan jäätävässä vireessä koko alkukauden.


Jos noin ollut niin ei "viivytystaistelu" auta koko peliä, vaan Vantaa tekee pari maalia häkkiin.


Toiveissa tietysti olisi tänäänkin, että erä tai pari pelattaisi ihan koko joukkueena hyvin ja sitten kädet kyynerpäitä myöten ristiin että se riittää voittoon.
+3 #18 JTK 14.10.2017 17:56
Se on Repe kertoimista kiinni ketä pelataan eikä uskalluksesta. Lohipaitojen kerroin on niin pieni ettei toinna riskeerata sen takia.

C-nuoret hoiti äsken tyylikkäästi Haukat 6-1. B-nuoret voitti vieraissa Pelicans Akatemian 4-7. Inkinen jatkaa hurjaa maalitehtailuaa n tehden nyt neljä maalia.

A-nuorten peliä kerkesin katsoa kaksi erää ja äijät olivat tosi vaisuja eikä oikein mikään onnistunut. K-Laser ei ollut kummoinen, mutta silti oltiin kahden erän jälkeen tappiolla 2-4! Vika erässä on näköjään onneksi tullut ryhtiliike ja äijät kampesi rinnalle ja ohi 6-4!! Hienoa!! :)
+2 #19 Lptl 14.10.2017 18:06
Paukku turhalle jäähylle ja Samu tyhjästä paikasta ohi.
-9 #20 Repe 14.10.2017 18:10
Lainaus JTK:
Se on Repe kertoimista kiinni ketä pelataan eikä uskalluksesta. Lohipaitojen kerroin on niin pieni ettei toinna riskeerata sen takia.

C-nuoret hoiti äsken tyylikkäästi Haukat 6-1. B-nuoret voitti vieraissa Pelicans Akatemian 4-7. Inkinen jatkaa hurjaa maalitehtailuaan tehden nyt neljä maalia.

A-nuorten peliä kerkesin katsoa kaksi erää ja äijät olivat tosi vaisuja eikä oikein mikään onnistunut. K-Laser ei ollut kummoinen, mutta silti oltiin kahden erän jälkeen tappiolla 2-4! Vika erässä on näköjään onneksi tullut ryhtiliike ja äijät kampesi rinnalle ja ohi 6-4!! Hienoa!! :)


Ok, ei tule täällä kirjoittelustas i mieleen, milloin olisit pelannut Jokipoikia vastaan, olipa ne kertoimet mitä tahansa.
-1 #21 jiikoo12345 14.10.2017 18:41
kyllä kiekkolaser pelaa parempaa, älykkäämpää kiekkoa. Mukava oli seurata 60 minuuttia hyvää ja jännittävää peliä. 4 eurolla sai erittäin paljon rahalleen vastinetta.
-2 #22 selästä taklaaja 14.10.2017 18:43
Joo, kaksi erää ja laukaisukartta kertoo Vantaan varsin selkeästä hallinnasta. No, mitäpä tuosta jos tuo tärkein elikä maalitilasto pysyy tuollaisena loppuun asti...
+5 #23 JTK 14.10.2017 18:45
En ole täällä kaikkia vetojani esiin tuonut ja monesti olen Jokipoikia vastaan sekä puolesta pelannut vuosien saatossa. Tosin tällä kaudella en ole juurikaan Jokipoikien pelejä pelannut. Viimeksi pelasin vastaan, kun Peliitat oli täällä vieraana ja reisillehän se meni, mutta ei harmittanut niin paljon, kun Jokipojat voitti. Peliitoilla oli hyvä, mutta realistinen ylikerroin, joten piti kokeilla. Mainitsinkin kohteesta jotain etukäteen.
+4 #24 Lptl 14.10.2017 18:51
Ja nytkö lähti Pitkäseltä apina selästä!
+6 #25 rokkipoika 14.10.2017 18:52
Ei ole totta, Pitkänen tekee 0-2!
#26 JTK 14.10.2017 19:01
Katson Liigaa, joten en tiedä miltä Jokipoikien peli näyttää, mutta tuloksesta päätellen meillä menee erittäin hyvin! Nyt olis ollut hyvä kerroin Jokipojilla, "jos" voitto tulee! Hyvä, että Samukin onnistui! :)
+9 #27 Lptl 14.10.2017 19:15
1-4. Mukava iltapuhde.
+7 #28 runopoika 14.10.2017 19:18
Makeat pisteet tälleen,
voitto maistuu jälleen.

Kiitoksia Jokipojat! Upeaa taistelua.
+7 #29 tilkka 14.10.2017 19:20
Paikan päällä!! Kiitos Jokipojat!!!!
+9 #30 jones 14.10.2017 19:23
Ihanaa olla väärässä! Vaikka Jokipojilla suotuisa historia Vantaalla, niin todellinen yllätysvoitto vahvasta K-Vantaasta!
+6 #31 sambialainen heimolaulaja 14.10.2017 19:24
Riittihän se tänäänkin. KIITOS JOKIPO!!!
+9 #32 selästä taklaaja 14.10.2017 19:26
Onhan tuo todella hieno voitto! Vantaa on ehdottomasti kovimpia ellei kovin porukka tässä sarjassa. Ja kun hyvä maalivahti on puoli joukkuetta, kuten on sanottu niin ainakin Jokipoikien kohdalla se näkyy pitävän paikkansa. Kun takana on illasta toiseen loistava maalivahtipeli niin kyllä se ruokkii myös koko joukkueen toimintaa.
+7 #33 JTK 14.10.2017 19:27
Hieno ja selvä 1-4 voitto! Hyvät pisteet ja arvokas päänahka yhdeltä sarjan suosikeista ja vieläpä heidän kotiluolastaan! Voi olla tällä hetkellä kopissa melua ja hyvä pöhinä!

Tästä on hyvä lähteä kohti vaativaa kolmen pelin ensi viikkoa. Yksi kotipeli ja kaksi vieraspeliä todella kaukana. Onnittelut koko porukalle ja turvallista kotimatkaa! :)
-2 #34 Repe 14.10.2017 19:40
Ja Jtk jos kertomista oli kiinni, niin Jokipoikien kerroin 3,75 oli huono?:) Et uskonut Jokipoikien voittoon piste. Mutta sitähän et myönnä, mutta se siitä asiasta.
-1 #35 JTK 14.10.2017 19:51
Juuri näin Repe en uskonutkaan vaikka sitä toki toivoinkin ja olen mielelläni tässä kohtaa väärässä Jokipoikien voittaessa. Ja kato nyt Repe, jos olisin pelannut Vantaata pienellä kertoimella ja ottanut riskin niin huonosti olisi käynyt tässä kohtaa kuten jo aikaisemmin aavistelin.
#36 Repe 14.10.2017 21:00
Raporttia pelistä:https:/ /kiekko-vantaa. fi/node/1651
#37 Repe 14.10.2017 21:02
https://kiekko-vantaa.fi/, sieltä ekana otsikkona.
+7 #38 Periman 14.10.2017 22:03
Iilahti on voittava maalivahti - jälleen kerran. Onnittelut koko joukkueelle voitosta!
+3 #39 Eastside22 14.10.2017 22:15
KIITOS ÄIJÄT.!!!!!!!
+8 #40 rizee 15.10.2017 09:28
Toivottavasti johtoporras pitää Raitasesta kaksin käsin kiinni. Rivakat jalat ja pehmeät kädet. Ketterää vastaan pelatussa kotipelissä taklasi kovaa, puolusti hyvin ja lisäksi oli kyllä viihdyttävä pelaaja hyökkäyspäässä. Ja se Ketteräpelin perstaklaus sytytti kyllä Mehtimäen yleisön. I like!
+6 #41 jones 15.10.2017 14:19
Lainaus rizee:
Toivottavasti johtoporras pitää Raitasesta kaksin käsin kiinni. Rivakat jalat ja pehmeät kädet. Ketterää vastaan pelatussa kotipelissä taklasi kovaa, puolusti hyvin ja lisäksi oli kyllä viihdyttävä pelaaja hyökkäyspäässä. Ja se Ketteräpelin perstaklaus sytytti kyllä Mehtimäen yleisön. I like!


Kyllä, loistava löytö. Vaikuttaa kaikenlisäksi joukkuepelaajal ta isolla sydämmellä. Tästä kertoo lukuisat heittäytymiset kiekon tielle! Samaan posilaariin menee kyllä Viirlas. Isäntä. Jatkoa molemmille ajoissa!

Negatiivisena nostan Ollitervon. Haluaisin nähdä tältä junantuomana enemmän. Se toki posia, että on plussalla tehotilastoissa kun hyökkäykseen ei ole ollut mitään annettavaa.

Samoin Paukku. Tulosta tiskiin tai kamat kassiin ja Vaasaan Tomekin suojiin asennetta rakentamaan. Kyllä Tomek on ripityksissään ollut jyvällä nähdyn perusteella...6 peliä 1+0. Olkoon ollut loukkaantunut, mutta ei liigapelaajan näköinen.
-1 #42 Repe 15.10.2017 14:57
Ei Liiga ole oikea paikka asenteen hakuun, kuten ei muukaan sarja. Kuten jo aiemmin olen sanonut että lähiajat näyttää onko kiinnostusta Sportilla, jos yleensä on tällä hetkelläkään enää.
+2 #43 Peks1 15.10.2017 16:24
Minusta pitäisi alkaa taas tekemään kuten ennen oli Mehtimäkeläisen kaltaista makasiiniohjelm aa Jokipojista. Jos nykyinen Mehtimäkeläinen ei siihen ryhdy, löytyisikö kaupungista muita tahoja? Esim. Punamustat ja Jatkoaika yhteistyössä ;). Tai kaikki kolme yhdessä: Jatkoaika, Punamustat ja Mehtimäkeläisen ylläpitäjät.
+4 #44 JTK 15.10.2017 17:42
C-nuoret jatkoi voittokulkuaan kaataen KooKoon 5-2. A-nuoret kaatoi puolestaan sarjajumbon Rokin selvin numeroin 12-1. B-nuoret voitti vieraissa kovan KJT Haukat lukemin 1-4.

Hyvä viikonloppu jälleen meikäläisittäin . Edustus voitti oman pelinsä ja Juniori Jokipoikien kilpaikäluokat voittivat kaikki pelinsä!!! :)

HUOMIO! Huomenna alkaa Juniori Jokipoikien Suurarvonta. Arpoja on myynnissä kaikkiaan 7000 kpl ja myyntiaika on huomisesta aina 10. tammikuuta 2018 asti. Palkinnot ovat hyvät ja pääpalkintona on henkilöauto Hyundai i20, arvo lähes 15 000 euroa!!!

Arpoja myyvät juniorijoukkuee t sekä seura, joten ostakaahan arpa, kun vastaan tulee ja tuette näin Juniori Jokipoikia ja samalla saattaa auto vaihtua uuteen tai sitten vaikkapa pääsee matkalle ym. :)
+1 #45 JTK 15.10.2017 19:30
Pitkävedoista, kun on ollut puhetta niin äsken meni tarkalle, kun pelasin Jypille vähintään kahden maalin voittoa ja onneksi JYP teki 2-4 maalin tyhjiin vähän ennen loppua. Rahat tulee 2,85 kertaisena takaisin! Jippii Jyppi! Pitää ostaa osalla voittorahoista Suurarvonnan arpoja! :)
+1 #46 Repe 15.10.2017 20:45
Lainaus JTK:
Pitkävedoista, kun on ollut puhetta niin äsken meni tarkalle, kun pelasin Jypille vähintään kahden maalin voittoa ja onneksi JYP teki 2-4 maalin tyhjiin vähän ennen loppua. Rahat tulee 2,85 kertaisena takaisin! Jippii Jyppi! Pitää ostaa osalla voittorahoista Suurarvonnan arpoja! :)


Muuten et olisi ostanut?;)
+6 #47 JTK 16.10.2017 14:08
Jokipoikien mediavastaava Lauri Hyvönen teki tempauksen hyväntekeväisyy teen liittyen ja polki taannoin pyörällä Joensuusta Ruotsin Uumajaan. Tempauksen tuotto 8 000 euroa lahjoitetaan tänään Pohjois-Karjala n keskussairaalan lastenosastolle Joensuussa iltaravien yhteydessä. Hienoa Lauri!!! :)
-14 #48 Repe 16.10.2017 15:00
Laurista oli joku viikko sitten haastattelu P-K-radiossa. Hävisi vedon, ja joutui sitten polkemaan... Joskus nuo lahjoitukset voisi mennä jollekin muulle osastolle, ihan vaan omana mielipiteenäni. Kun sairautta on muissakin kuin lapsissa.
+6 #49 JTK 16.10.2017 17:19
Repe hei herätys! Et voi olla tosissas ihan oikeesti? No eipä sun jutuissas ole ennenkään ollut paljoa järkeä ja yleensä aina löydät joka asioista jonkin negatiivisen puolen. No taitohan se on tuokin, mutta...?
+8 #50 möly 16.10.2017 17:37
Kyllähän tuo Repen kommentti kertoo nimimerkin takana olevasta henkilöstä paljon.!
Tollaset aivopierut kannataa jättää kirjoittamatta.
-9 #51 Repe 16.10.2017 18:21
No ei siitä pääse yli eikä ympäri että aina samalle osastolle, ei kyse ole mistään aivopierusta että halveksisin lapsipotilaita, hoitoalalla olen itsekin ollut töissä. Kun ette ole todennäköisesti hoito-alaa itse tehneet, niin olkaa hiljaa!
-8 #52 Repe 16.10.2017 18:59
Ei maassa nimeltä Suomi monestikaan osata monipuolisesti ajatella avustuskohteita (vanhukset, vammaiset ja mielenterveyspo tilaat) siinäpä esimerkkejä ketkä ovat jo osin heitteillä nykyaikana.
-11 #53 Repe 16.10.2017 20:26
Ja kerroppas Jtk missä kommenteissani ei ole ollut järkeä? Poislukien provoviesteihin samalla mitalla vastaukseni. Luuletko olevasi joku tämän palstan "kingi"? Silloin pitää myös perustella väitteet:)
+7 #54 Peks1 16.10.2017 20:37
Jokipojille mennyt omiin selvästi vähiten maaleja, myös kun suhteuttaa pelattuihin otteluihin. Oiskohan niin, että sitä yhtä pakkia ei enää aktiivisesti etsitä, kun puolustus on OK muutenkin?
+5 #55 JTK 16.10.2017 21:07
Laurin "pienestä" pyöräretkestä on iso juttu Iltasanomien nettisivuilla! :)
-6 #56 Riffixi 17.10.2017 00:29
Mielestäni nuo JTK ja Repe tulisi sulkea tältä sivustolta hetkeksi. Sivuston fokus ja tarkoitus on ollut jo kauan kadoksissa. Ylläpito lienee seurannut tilannetta hetken . Vaihtakaa meilejä ja siirtykää hetkeksi omiin sfääreihinne. Vai oletteko vierailleet muiden seurojen sivustoilla? Suosittelen.
+3 #57 rokkipoika 17.10.2017 00:46
Nyt muuten vasta huomasin, et tostas ylhäältähän on hävinny se keskustelu- osio.
+4 #58 rizee 17.10.2017 07:42
Minun mielestä tämä ”kommenttikentt ä” on aina oheiseen uutiseen kommenttien jättämistä ja pientä kehittävää keskustelua varten. Keskitytään aiheeseen eli Jokipoikiin, eikös vaan?

Aikuisten ihmisten ei tohdi täällä ryhtyä jonninjoutavaan suun aukomiseen, kun tiedän, että näitä nuoremmatkin lukevat. Nimeltä mainitsemattoma t keskustelupalst at olkoot tunteiden purkamista varten (kun ei tänä viestinnän kehittymisen aikana kehdata grillijonossaka an enää höyryjä purkaa).
+1 #59 JTK 17.10.2017 13:05
Jypistä ukkoja toistaiseksi voimassa olevilla soppareilla Mestikseen. Tuomas Salmela palaa Rokiin ja Arttu Likola menee lainalle Keupaan, josta puolestaan Markus Jokinen pääsee antamaan näyttöjä Jyppiin.
-9 #60 Repe 17.10.2017 15:24
Itselläni on jo ollut jonkin aikaa pääsy kirjautumaan Jatkoaikaan, odottelen että pääsisin siellä keskustelemaan. Mitenhän moni tälläkin palstalla olisi "jäähyllä" siellä?:) Siellä siihen kategoriaan pääsee muillakin "avuilla" kuin arvostelemalla muiden kirjoituksia:)
-9 #61 Repe 17.10.2017 15:26
http://keskustelu.jatkoaika.com/ siellä voitte käydä lukemassa eri nikkien pelikieltojen syitä
-9 #62 Repe 17.10.2017 16:43
Ihan oikein voisitte ylläpito lopettaa tämän palstan, Repeltä saatte kannatusäänen siihen. Joensuun "kulta-ajat" ovat ohi jääkiekkokeskus telun osalta kuten kaukalossakin.
+9 #63 Teppana85 17.10.2017 16:50
Repen anti tälle palstalle kiteytyy tuossa viestissä #62.
-6 #64 Repe 17.10.2017 17:06
Lainaus Teppana85:
Repen anti tälle palstalle kiteytyy tuossa viestissä #62.


Ja Teppanan jääkiekkotietäm ys tuohon viestiin. Tätähän tämä keskustelu on täällä näiden "niilojen" kanssa ollut, räkyttämistä ja räkytän sitten takaisin. Ja minä ainoa syypää olevinaan:)
-6 #65 Repe 17.10.2017 17:09
Onhan se nähtävästi monen vaikea ymmärtää täällä että jääkiekkokeskus teluun mahtuu monenlaisia mielipiteitä. Jos se on keskustelun tason ylläpitämistä ottaa yksi nikki silmätikuksi, olen varmaan ymmärtänyt jäkiskeskustelu n väärin:)
+1 #66 Eastside22 17.10.2017 20:46
Kaikki kunnia laurille äijämäisestä teosta . Kohde oli hyvä ja se on äijä joka pitää lupauksensa . Repe miten on , oisko munaa tehä vastaava reissu , epäilen . Tuo tommosen naamion taakse taakse suojautuminen on oikeesti neitimäistä , tuu seur peliin ja esitä sanottavas .

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    18.11. Jokipojat–Espoo United 2–4

    Oskari Lehtinen

    Lehtinen kellotti jälleen kerran hyökkääjistä eniten peliaikaa. Väänsi jälleen kerran tärkeitä aloituksia. Viimeisteli Jokipoikien ensimmäisen maalin väkisin pienestä kulmasta. Luottomies niin yli- kuin alivoimalla.

    Eppu Rissanen

    Oli oikeastaan ainoa Jokipoikien puolustaja, joka yritti horjuttaa eilen pelanneita Unitedin pelaajia fyysisellä pelillään. Oli erittäin hyvä alivoimilla. Kellotti puolustajista toiseksi eniten peliaikaa. Oli ainoa Jokipoikien pelaaja, joka jäi tehotilastossa plussalle.

     

    Timo Niemi

    Piti jälleen kerran Jokipojat mukana pelissä hyvillä torjunnoillaan varsinkin kahden ensimmäisen erän aikana. Vaikka taakse meni kolme kiekkoa, ei Niemeä voida syyttää mistään takaiskusta. Merkkautti yhteensä 29 torjuntaa.

     Kokonaistilanne:

    8 tähteä: Oskari Lehtinen
    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki, Timo Niemi
    5 tähteä: 
    Joonas Larinmaa
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti, Lassi Raitanen
    3 tähteä:
    Oula Uski
    2 tähteä: Timo Hiltunen, Roni Viirlas, Ville Halonen, Eppu Rissanen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.