Maratonpelin kautta kesälomille

Maratonpelin kautta kesälomille
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen
Maratonpelin kautta kesälomille
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen
Maratonpelin kautta kesälomille
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen
Maratonpelin kautta kesälomille
 Kuvaaja: Joona-Pekka Hirvonen

Jokipojat–Kiekko-Vantaa 1–2 ja.
(0–0, 0–0, 1–1, 0–0, 0–1)

Jokipoikien kausi mallia 2016–17 päättyi maanantai-iltana kello 22.10 Mestiksen kuudenteen sijaan. Kiekko-Vantaa voitti neljännen puolivälieräottelun toisessa jatkoerässä ja eteni välieriin suoraan 4–0. Vasta videotarkistuksen jälkeen hyväksytyn ratkaisumaalin iski Atte Mäkinen, kun ottelua oli pelattu 90.18. Vaikka taisto vähämaalinen ja tiukka, molemmille joukkueille aukeni runsaasti hyviä maalitilanteita varsinkin pelin alkupuolella. Kevätkauden melkoiseen mahalaskuun – viimeisessä 18 ottelussa vain yksi voitto varsinaisella peliajalla – päättäneen Jokipoikien kohtaloksi koitui jälleen kerran tehottomuus maalipaikoissa sekä heikko ylivoimapeli. Joonas Larinmaa onnistui kuitenkin lopulta kolmannen erän puolivälissä, ja kotijoukkue oli kiinni voitossa. Se ei silti riittänyt, kun K-Vantaa tasoitti ilman maalivahtia pelatessaan. Jokipoikien maalilla Jonathan Iilahti torjui yhteensä 44 kertaa.

 

Otteluraportti 

Vaikka puolivälieräsarja Kiekko-Vantaata vastaan päättyi suoraan neljässä ottelussa vantaalaisten hyväksi, kaatui Jokipojat saappaat jalassa.

Pudotuspeleissä pelit ratkeavat pieniin asioihin, ja tällä kertaa Jokipoikien pelit päättyivät vastustajaa heikompaan viimeistelytaitoon.

– Vantaalle onnittelut välieräpaikasta. Kyllä tässä on tunne pinnassa. Kyllähän tämä pettymys on, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis harmitteli ottelun jälkeen.

– Pelaajat vetivät parhaan pelinsä tämän päivän pelissä. Ottelusarjassa kuvaa se, että nämä pelit olivat tasaisia. Mutta sitten kyllä meillä näkyi tänäänkin, että meillä on laadukkaita maalintekotilanteita, mutta pitäisi laittaa sisään, hän jatkoi.

– Tämä viimeinen peli oli näistä peleistä meille kaikista haasteellisin. Jokipojat pystyi vielä parantamaan viimeiseen peliin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä summasi.

Kiekko-Vantaa oli ensimmäisessä erässä hallitsevampi osapuoli. Se sai aikaiseksi pitkiä pyörityksiä Jokipoikien puolustuspäässä, mutta Jokipoikien puolustus maalivahti Jonathan Iilahden johdolla piti Jokipoikien maalin koskemattomana.

Vaikka vierailijat hallitsivat ensimmäistä erää, sai Jokipojat erän aikana aikaiseksi saman verran laadukkaita maalipaikkoja. Jokipojat oli erän aikana erittäin terävä omassa vastahyökkäyspelaamisessaan.

Jokipoikien vastahyökkäykset päättyivät hyvällä prosentilla parhaalle maalintekosektorille.

Jos Jokipoikien Iilahti oli ensimmäisessä erässä vakuuttava maalillaan, niin samaa oli myös Kiekko-Vantaan Jani Kautto, joka venyi erässä monta kertaa hyvään torjuntaan.

Molemmat joukkueet pääsivät erän aikana kertaalleen kokeilemaan ylivoimiensa toimivuutta. Pitkästä aikaa myös Jokipoikien ylivoima näytti vaaralliselta.

Jos Kiekko-Vantaa pyöritti peliä hyvin hyökkäyspäässä ensimmäisessä erässä, niin toisessa oli puolestaan Jokipoikien vuoro olla selkeästi hallitsevampi osapuoli.

Kotijoukkue sai jokaisella kentällään aikaiseksi painetta Kiekko-Vantaan maalille. Jokipojat oli toisen erän aikana myös erittäin terävä kiekonriistoissaan.

Erän paras maalipaikka oli ehdottomasti Jokipoikien Ville Halosella, mutta kiekko sujahti puolityhjästä maalista hiukan ohi.

Erään pitkän pyörityksen päätteeksi Kiekko-Vantaa otti aikalisän saadakseen väsyneelle viisikolle lepoaikaa pitkän kiekon jälkeen.

Jokipojat pääsi erän aikana pariin otteeseen ylivoimalle, mutta kummankaan ylivoiman toimivuus ei ollut ensimmäisen erän tasolla.

Myös vierailijoilla oli erän aikana pari hyvää paikkaa viimeistellä ottelun avausmaali, mutta tolppaa lähemmäksi kiekko ei mennyt.

Kolmas erä käynnistyi Jokipoikien hallinnassa. Hetken joukkueet pelasivat vauhdikkaasti päästä päähän, ja hyviä maalipaikkoja nähtiin jälleen molemmissa päissä.

Jokipojat jatkoi painettaan ja pääsi sen ansiosta ylivoimalle. Ylivoima vaikutti jälleen vaikelta, mutta juuri kun Kiekko-Vantaa tuli täysilukuiseksi, Jokipojat viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin.

Maalin edessä pomppineen kiekon suti verkon perukoille jälleen kerran loistavan pelin pelannut Joonas Larinmaa.

Jokipoikien maalin jälkeen Kiekko-Vantaa sai peliinsä virtaa. Jokipoikien kiekolliset ratkaisut eivät johtotilanteessa olleet hyvällä tasolla. Kiekko-Vantaa puolestaan pelasi hyökkäyspäässä kiekkoa jatkuvasti maalille ansaiten hyviä maalipaikkoja.

Ottelun loppuhetkillä Kiekko-Vantaa otti maalivahdin pois maaliltaan. Joukkue kavensikin ottelun runkosarjassa Kiekko-Vantaalle eniten pisteitä tehneen Toni Leinosen kovan lämärin myötä, joten edessä oli jatkoerä.

– Iso juttu tietysti joukkueelta loppuun ilman veskaria tuo tasoitusmaali, Mälkiä kiitteli. 

Ensimmäinen jatkoerä käynnistyi vierailijoiden hallinnassa. Hyvän paineistuksen katkaisi joukkueen ottama hyökkäyspään jäähy.

Jokipojat pääsi ensimmäisessä jatkoerässä kahteen otteeseen ylivoimalle, mutta samalle tasolle kuin ensimmäisessä erässä ei ylivoiman toimivuus taaskaan yltänyt.

Joukkueiden vähitellen väsyessä pelaaminen meni varovaiseksi varmisteluksi. Jokipojat oli ensimmäisessä erässä kokonaisuutena hiukan paremmalla jalalla liikkeellä ja oli siten hiukan hallitsevampi osapuoli.

Peli jatkui myös toisessa jatkoerässä väsyneen varovaisena. Kiekko-Vantaan terävän vastahyökkäyksen päätti Atte Mäkinen, joka iski maalivahdin varusteista kimmonneen kiekon sisään.

– Jatkoerissä molemmilla joukkueilla oli paikkoja. Jokipojilla niitä oli vähän enemmän, koska se pääsi jostain syystä ylivoimaa pelaamaan paljon meitä enemmän, Mälkiä sanoi. 

– Kaikkineen haluan kiittää Jokipoikia. Kaikki pelit – jopa se kolmas peli, vaikka se tuloksellisesti repesi – olivat todella tasaisia pelejä. Tänään ei ehkä niin monella osa-alueella oltu parempia, mutta kolmessa edellisessä pelissä pienissä asioissa pystyttiin olemaan parempia.

– Molemmilla oli hetkensä. Me pystyttiin selviämään niistä hetkistä, jolloin Jokipojilla oli momentum. Suhteellisen tehokkaasti pystyttiin omat hetkemme käyttämään. Siitä tulee toi 4–0 tulos, mikä on sinällään pieni yllätys.

– Ei varmaan olisi kukaan uskonut, että tämä menee neljästä. Hatunnosto vastustajalle. Pani kyllä kaikkensa likoon, tänään varsinkin, Mälkiä jatkoi.

Päävalmentaja Varis oli luonnollisesti pettynyt siihen, että joukkueen pelit katkesivat puolivälieriin.

– Jokipojat kun lähti tällä joukkueella viime kesänä, niin oli erilaiset tunnelmat lähtökohtaisesti. Tässä olen kuukauden ollut mukana, niin kovassa paineessa ovat pojat olleet, ja siinä painetilassa itsekin tulin siihen, Varis kertasi.

– Se on selvää, että tämä pitää käydä huolella läpi ja tehdä johtopäätökset. Jokaiselle pelaajalle haluan antaa kiitokset, että antoivat kaikkensa jäällä.

– Toki koko valmennukselle, yhteistyökumppaneille, hierojille, linja-auton kuljettajalle ja niin pois päin kiitokset. Siellä on tehty hienoa työtä. Hetken sain olla tässä mukana. Harmittaa kovasti. Olisi ehdottomasti haluttu sarjaa jatkaa. Nyt kävi näin.

Varis hyppäsi Jokipoikien peräsimeen, kun joukkueen pelillinen ilme oli enemmän kuin sekaisin ja itseluottamus alamaissa pitkän tappioputken myötä. Saiko Varis tuotua pelillisesti joukkueeseen niitä asioita, mitä olisi halunnut?

– Jos sanon suoraan, niin en. Jotain saatiin. Kun lähdettiin maanantaina, niin oli kolmen pelin viikko. Nyt neljään viikkoon oli 11 peliä. Kiekollista peliä saatiin jonkin verran vietyä eteenpäin.

– Kun katson Kiekko-Vantaan pelaamista, niin siinä näkee sen, että viisikot ovat olleet kasassa, ja peli on siellä selkärangassa. Me pääsimme eteenpäin, mutta paljon enemmän olisin halunnut harjoitella, Varis päätti.

 

Maalit ja syöttäjät

49.34 Joonas Larinmaa (Santeri Arousva, Lauri Huhdanpää) 1–0
57.17 Toni Leinonen (Lasse Uusivirta, Julius Rantaeskola) 1–1 im.
90.18 Atte Mäkinen (Uusivirta, Frank Gymer) 1–2

Maalivahtien torjunnat

Jonathan Iilahti, Jokipojat 10+6+13+8+7=44
Jani Kautto, K-Vantaa 7+8+5+12+2=34

Rangaistukset

Jokipojat 2 min
K-Vantaa 6x2 min = 12 min

Yleisöä: 1 323

 

Jokipoikien kokoonpano

23 Tuomas Huhtanen – 44 Samu Pitkänen – 88 Oskari Lehtinen
92 Lauri Huhdanpää – 12 Oula Uski – 91 Joonas Larinmaa
27 Ossi Pellinen – 11 Ville Halonen – 65 Nico Friman
90 Ville Silvast – 71 Kasimir Puruskainen – 14 Heikki Puustinen
50 Teemu Holttinen

47 Matti Koistinen – 2 Joel Olkkonen
20 Santeri Arousva – 42 Eppu Rissanen
4 Juuso Akkanen – 21 Ville Räsänen

30 Jonathan Iilahti
(31 Samuel Jukuri)

 

Jokipoikien ottelut puolivälierissä

Ke 15.03. klo 18.30 K-Vantaa–Jokipojat 3–1
Pe 17.03. klo 18.30 Jokipojat–K-Vantaa 3–4
La 18.03. klo 17.00 K-Vantaa–Jokipojat 5–1
Ma 20.03. klo 18.30 Jokipojat–K-Vantaa 1–2 ja.

Mestiksen puolivälieräparit

SaPKo–KeuPa HT 4–0
TuTo–Peliitat 4–0
K-Vantaa–Jokipojat 4–0
Hermes–Espoo United 2–2

Välieräpaikkaan vaaditaan neljä voittoa.

 

Heilin tähdet

*** Joonas Larinmaa

Larinmaa oli jälleen kerran Jokipoikien näkyvimpiä hyökkääjiä. Haastoi jatkuvasti omalla hyvällä liikkeellään ja kiekonkäsittelyllään vantaalaisia. Viimeisteli Jokipoikien ainoan maalin, kuten monesti aiemminkin, ajamalla röyhkeästi maalin edustalle.

** Jonathan Iilahti

Ensimmäisen kerran pudotuspeliottelun Jokipoikien maalilla aloittanut Iilahti oli Kiekko-Vantaata vastaan loistava. Ajoittain kiekko hieman poltteli, mutta esitti vastapainoksi myös muutamia huipputorjuntoja.

Matti Koistinen

Puolustuspään konkari oli mies paikallaan. Vaikka kellotti kenttäpelaajista eniten peliaikaa (33.48), jaksoi Koistinen pelata kovalla tasolla läpi ottelun. Liigaan siirtyvä Joel Olkkonen sai varmasti paljon oppia pelatessaan Koistisen pakkiparina.

 

Otteluennakko

Jokipojat on tällä hetkellä selkä seinää vasten. Tilanne on joukkueen kannalta karu: joukkueen on voitettava maanantaina kotiluolassa Mehtimäellä puolivälieräsarjaa 3–0 johtava Kiekko-Vantaa tai edessä on siirtyminen kesälaitumille. Jokipoikien kokoonpanosta ovat varmasti poissa keskushyökkääjä Joona Manninen ja puolustaja Joni Muranen. Edellisestä pelistä sivussa olleet konkarihyökkääjät Ossi Pellinen ja Tuomas Huhtanen palaavat takaisin kokoonpanoon. Ensimmäistä kertaa puolivälieräsarjassa Jokipoikien maalilla aloittaa Jonathan Iilahti.

Jokipojat ja Kiekko-Vantaa kohtasivat edellisen kerran lauantaina Vantaalla. Omat etsikkoaikansa paremmin käyttänyt kotijoukkue nappasi ottelusarjan kolmannen voittonsa lukemin 5–1.

– Kyllähän me alussa oltiin vähän jaloissa, ei päästy kunnolla peliin. Toisen erän ensimmäiseen 12 minuuttiin päästiin pelin päälle ja pystyttiin luomaan paikkoja. Toki niitä oli ensimmäisessä erässäkin, kun oli kaksi läpiajoakin, mutta ei pystytty niistä tekemään, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kertaa.

– Toisessa erässä pystyttiin tuottamaan pitkään pitkään aikaan viisikkona paineistusta. Pystyttiin paineistamaan vastustajan puolustus sellaiseen tilaan, että pystyttiin viisikkona hyökkämään vastustajan maalille.

– Siinä luotiin laadukkaita paikkoja, mutta tulos ei näkynyt taululla. Vantaan ensimmäinen paikka, ja kiekko oli maalissa ja peli 3–1:een. Kaikkemme yritimme tehdä, mutta eihän se mennyt tuloksen suhteen niin kuin piti.

– Paikoista pitäisi laittaa kiekot maaliin. Viimeistelyssä pitää olla terävämpi, jos halutaan kevättä jatkaa, Varis summaa.

Edellisessä kotiottelussa Jokipojat pelasi koko ottelusarjan parhaan ottelunsa, mutta sekään ei tuottanut voittoa. Perjantaina Kiekko-Vantaa oli Mehtimäellä parempi lukemin 4–3.

Perjantaina Mehtimäellä Jokipojat pelasi ensimmäisessä erässä ottelusarjan ehdottomasti parhaan eränsä.

– Siinä pelattiin kiekollisena sitä peliä, mitä meidän pitää pystyä pelaamaan. Meidän pitää pystyä pelaamaan kiekon kanssa sellaista peliä, mikä aiheuttaa vastustajan puolustukselle painetilan. Se oli ehjä erä meiltä. Puolustettiin ja hyökättiin aktiivisesti.

– Tämän päivän tosiasia on se, että nopea pelaaminen on se juttu, mitä haetaan. Viivelähdöt eivät ole niitä juttuja, millä haetaan maali, niillä haetaan esimerkiksi vaihto. Pelin nopea kääntäminen näkyi siinä pelissä, ennen kaikkea pelattiin kiekon kanssa yhdessä. 

– Kiekon kanssa on oltava puolustusvalmius kunnossa. Vaikka meillä on kiekko, niin pitää muistaa, että vastustaja myös pyrkii riistoihin.

– Kun otetaan ylivoimamaalit pois, niin suuri osa maaleista on tehty riistosta. Eikä ole kulunut kuin viisi sekuntia riistosta, niin on maali kolahtanut. Ei hirveästi tarvitse miettiä, mihin pitää pelissä panostaa. Niihin panostavat kaikki muutkin.

Ennen puolivälieräsarjan käynnistymistä päävalmentaja Jouni Varis toivoi, että tuomarit eivät ratkaisisi pelejä. Miten tuomarit ovat onnistuneet?

– Vantaalla pelatuissa peleissä tuomarit ovat onnistuneet hyvin. Kotipelissä linja ei ollut johdonmukainen. Jos se alkaa ailahtelemaan, eli tulee helposti jäähyjä tai jostain ei tule, niin sitten se alkaa tunnepuolella herkästi pullahtamaan. Ei pitäisi pullahtaa. Pelataan kuitenkin isoista asioista.

– Tässäkään puolivälieräsarjassa ei ole yksikään pelaaja loukkaantunut pahasti minkään taklauksen suhteen, mutta meillä on silti pelaaja ollut pelikiellossa. Tuomarit eivät peliä ratkaise, meidän pitää ne pelaamalla ratkaista. Totta kai sitä aina toivoo, että tuomiot menee tasapuolisesti.

– Äkkikuolemia ja filmaamista on jäällä näkynyt. Se on raukkamaista. En ainakaan toivo meidän pelaajien missään nimessä alkavan hyppimään. Se ei vaan kuulu lätkään, "Jone" lataa.

Vaikka tilanne on Jokipoikien kannalta tukala, löytyy viime kaudelta hyvä esimerkki, jonka perusteella Jokipoikien ei kannata antaa periksi.

Viime keväänä Mestiksen puolivälierissä Mikkelin Jukurit johti ottelusarjaa juuri Kiekko-Vantaata vastaan voitoin 3–0. Monet veikkasivat, että Jukurit marssii välieriin suoraan neljän voiton myötä.

Toisin kuitenkin kävi, sillä Kiekko-Vantaa taisteli ottelusarjan seitsemänteen peliin asti. Viimeisessä mahdollisessa ottelussa peli meni vielä jatkoerään asti.

Jukurit kuitenkin vei seitsemännen kohtaamisen, ja joukkue marssi lopulta aina mestaruuteen asti.

Hyvin usein ottelusarjaa johtavan joukkueen vaikeimmaksi peliksi sanotaan sitä ottelua, jonka voittamalla joukkue pääsisi pudotuspelien seuraavalle kierrokselle.

– Kyllä tässä nyt mitä olen neljä viikkoa ollut, niin sen paremmin joukkue pelaa, mitä kovempi paikka on. Aiemmin ei tiedetty, että pelataanko peräti omasta sarjapaikasta, niin silloin joukkue näytti luonnettaan. Mitä kovempi paikka, niin pystytään pelit hoitamaan.

– Uskon, että maanantainakin joukkue jättää kaikkensa jäälle. Silloin on sauma jatkaa sarjaa. Se vaatii jämäkän esityksen koko joukkueelta. Pitää olla jokaisessa tilanteessa vahva niin henkisesti kuin fyysisesti.

Jokipoikien ylivoima on takkuillut jo tovin, ja varsinkin kevään tiukoissa peleissä erikoistilanteiden merkitys korostuu entisestään. Mitä ylivoimassa pitäisi parantaa?

– Ylivoiman pitää olla enemmän liikkuvampaa. Kiekon pitää liikkua, ja miesten pitää vaihtaa paikkaa. Edelleenkin se on liian yksipuolista, eikä ole yllätyksellisyyttä.

– Silloin kun olemme tasakentällisin parhaimmillamme, niin silloin liikutaan ja kiekko liikkuu. Ahdistamme vastustajan stressitilaan kiekon kanssa. Niinhän sen pitäisi olla ylivoimassakin, varsinkin kun vastustajalla on pelaaja vähemmän.

– Siinä jotenkin puudutaan ja tyydytään mukavuusalueella olemiseen. Jämäkkyyttä laittaa kiekkoa maalille ja mennä maalille tarvitaan.

Jokipoikien ongelmana varsinkin kahdessa vierasottelussa on ollut viimeistely. Joukkue on tehnyt molemmissa vierasotteluissaan vain yhden maalin.

Jokipoikien onneksi joukkue sai pelaavaan kokoonpanoonsa takaisin runkosarjassa joukkueesta eniten maaleja tehneen Joonas Larinmaan.

– Larinmaa tuo meille lisäarvoa. Hän on pelirohkea, taitava ja hyvä liikkumaan. Erittäin monipuolinen pelaaja. Hän olisi saanut tulla takaisin aikaisemmin. Puhutaan laadukkaasta pelaajasta. Hän on röyhkeä ja päättäväinen ratkaisuissaan. Hyvä pelaaja meille.

Hyökkääjä Joona Manninen kärsii ylävartalovammasta, jonka takia hänen kautensa on mahdollisesti ohitse. Puolustaja Joni Murasen pelikunto katsotaan päivä kerrallaan, mutta näillä näkymin hän ei maanantaina pelaa.

Ottelusarjan neljäs kamppailu Mehtimäellä alkaa kello 18.30.

 

Aiemmat kohtaamiset

Jokipojat–K-Vantaa
2017: 3–4 (playoffs)
2017: 2–5
2017: 1–4
2016: 4–2
2016: 2–0
2014: 4–2
2014: 3–6
2013: 3–2
2013: 1–4
2012: 4–2
2012: 5–1
2011: 2–4
2011: 3–4 ja.
2010: 3–1
2010: 2–1 (playoffs)
2010: 3–1 (playoffs)
2010: 6–1
2009: 3–2 ja.
2008: 5–2
2008: 3–4 rl.
2008: 3–4 rl.
2007: 2–4
2007: 6–2
2006: 5–4
2005: 3–1
2005: 2–4
2004: 3–2
2004: 3–5
2001: 4–5 ja.
2000: 1–2

Saldo: 16–0–14 (maalit 94–85)

K-Vantaa–Jokipojat
2017: 5–1 (playoffs)
2017: 3–1 (playoffs)
2017: 0–1 vl.
2016: 1–4
2015: 6–4
2015: 3–4 ja.
2014: 1–4
2013: 2–4
2012: 3–2 vl.
2012: 2–4
2012: 6–7 vl.
2011: 3–5
2011: 2–3
2010: 3–6
2010: 2–4 (playoffs)
2010: 2–5
2009: 4–5
2009: 1–2
2008: 5–3
2007: 2–0
2007: 0–4
2007: 3–5
2006: 2–5
2006: 6–0
2005: 3–3
2005: 6–2
2004: 3–2
2001: 0–1
2000: 7–1

Saldo: 10–1–18 (maalit 86–92)

Kommentit   

+1 #1 JTK 19.03.2017 18:48
Tulos tai ulos tilanne on A-nuorillakin ensi keskiviikkona ottelussa Vierumäkeä vastaan sillä Vierumäki voitti tänään 4-2. Vika maali tuli tyhjiin. Ratilainen vaihdettiin maalilta 3-1 tilanteessa ja tilalle tuli eilen torjunut Lindroos. He torjuivat yhteensä 33 kertaa, kun Vierumäen Vehviläinen torjui 40 kertaa. Lahtinen ja Pellikka tekivät meidän maalit.

Eilen yllätystappion kokenut Liiga K-vantaa rökitti tänään Hermeksen 0-7, joten sekin pari ratkeaa keskiviikkona.
+2 #2 möly 19.03.2017 19:10
Ratilaiselle 6 torjuntaa joista 3 maalia,Hörps !! Liekkö saanut edustuksesta..F leku tartunnan..
+4 #3 Teppana85 19.03.2017 19:50
Nyt tulta munille pojat! Ja kaikki kynnelle kykenevät kannustamaan!
+1 #4 jokipofani 19.03.2017 20:23
Kun joensuulaisen palloiluyleisön tuntee...tietää että jäädään alle 1200. Jopa alle 1000
+3 #5 jokipofani 19.03.2017 20:25
Eastside? Mikä sairastapaus? Lähinnä pelottaa että kuinka vakava jos et pääse ensivuonnakaan? Pelottaa että faniryhmä "kuolee" ilman sinua. Tsemppiä ja toipimisia, Kuningas!!!
+4 #6 Partsi 16 19.03.2017 20:32
Kyllähän Jokipojat vie huomisen pelin. K-Vantaa miettii jo omaa kotimatsia jossa voi sarjan katkaista. KAIKKI HUOMENNA HALLILLE!! JOKIPOJAT uuteen nousuun
+3 #7 jussi 19.03.2017 23:10
Tulossa ollaan.
+4 #8 Petromax 20.03.2017 09:43
Liput jo hankittu.
-2 #9 möly 20.03.2017 12:22
Yleisö veikkaus. 875.. Kiitos jokipojat. Tavataan syksyllä uudelleen iskukykyisellä porukalla..
+4 #10 vanha parta 20.03.2017 12:42
Kyllä Jokipojat tänään voittaa, tämä ottelusarjan tilanne 0-3 on yleensä vähän suotuisampi meille ottaa se eka voitto, joka oli viimeksikin kotipelissä otettavissa. Eli vetolappuun kotivoitto.
+4 #11 Peks1 20.03.2017 12:44
Kokoonpano näyttää hyvältä. Voitto tulee.
+3 #12 Theme_84 20.03.2017 13:09
Kyllä Jokipojat tänään voittaa, nyt tarvitaan meitä faneja tukemaan Jokipoikia, eli kaikki hallille :) Kokoonpano näyttää hyvältä :)
#13 Riffixi 20.03.2017 14:30
Niin,kun meillä on maalivahtiongel ma ja hitaat pakit niin tässä on tulos.
Maalilla on kaveri,joka on pelannut viimeisen kahden vuoden aikana hädin tuskin kymmenen ottelua. Jukurin itseluottamus on mennyt jo aikaa sitten. Osa syy tietysti löytyy pakeista.
+2 #14 selästä taklaaja 20.03.2017 15:04
Minä kyllä uskon, että Jokipojat voittaa tänään. Vierailla ei tässä tasaisessa sarjassa riitä "nälkää" vaan sarja jatkuu..
Maalivahtipeli taitaa ratkaista tämän tasaisen taistelun....
#15 JTK 20.03.2017 15:32
Tiukassa on ollut kipsi mikä viime vuoden puolella äijien itseluottamukse n päälle valettiin. Tällä jengillä on rahkeita paljon parempaan tämän päivän Mestistasolla varsinkin.

Itseluottamukse n mentyä moni on alisuorittanut ja siitä kipsi on vain pahentunut. Kaiken lisäksi Jesse siirtyi urallaan etipäin ja jatkuvasti on ollut avainpelaajia loukkaantuneena . Valmentaja vaihtui myös! Nää vaikuttaa väkisinkin omalta osaltaan.

Hienosti äijät pystyivät kaiken hässäkän keskellä kuitenkin itsensä playareihin asti pelamaan.

Nyt on turha enää jännittää, kun lomat uhkaa painaa päälle. Antaa Lohipaitojen puristaa mailasta sillä heillä on paineet katkaista ottelusarja. Kipsit nurkkaan ja joka äijä puristaa itsestään kaiken irti kaukalossa niin sen jälkeen voi poistua pää pystyssä kävipä ottelussa sitten miten tahansa. Tsemppiä Ärjyt!!

A-nuorten "ratkaisupeli" on siirretty torstaille yo-kirjoitusten vuoksi.
#16 Teppana85 20.03.2017 17:22
Veikataan tasuria 60min jälkeen 3-3, varmasti ei jää tänään asenteesta kiinni. Huhtanen vois nitoa vantaalaisia seinille heti ekasta vaihdosta lähtien ja laittaa parit maalit siinä sivussa :)
+2 #17 selästä taklaaja 20.03.2017 19:14
Eihän tuota oikein uskoisi playoff-peliksi ...paljon avoimia maalipaikkoja ainakin Jokipojille. Ei vaan näköjään onnistu tuo maalinteko :( Eihän sitä yksittäistä pelaajaa tietysti pitäisi moittia, mutta sinne Euroopan reissulle on näköjään jääneet myös tuon Samun taidot ja peli-ilo :(
+2 #18 Peks1 20.03.2017 19:39
Paikkoja ois, mutta eivät mistään saa sisään.
+3 #19 Lptl 20.03.2017 21:40
Tästähän tuli pitkä ilta. Ääni ei kestä.
#20 jii74 20.03.2017 22:11
PERKEELEEEE!!!! !
+3 #21 Peks1 20.03.2017 22:13
Ei ollut mikään hyvä kausi, mutta nyt onneksi voi suunnata katseet eteenpäin kohti seuraavaa kautta.
#22 Theme_84 20.03.2017 22:14
Hieno ottelu oli, voitto ois kelvannu. Iilahdelta loistava ottelu, piti pitkään Jokipoikia pystyssä.
#23 jii74 20.03.2017 22:15
ei jatkopahvia manninen,puusti nen,pitkänen,si lvast,uski,halo nen...kaikki alisuorittajia, niinkuin koko joukkue.sanoin kyllä et huonompi joukkue kasattiin täksi vuodeksi ja tässä tulos siitä.
-3 #24 jiikoo12345 20.03.2017 22:26
Lainaus jii74:
ei jatkopahvia manninen,puustinen,pitkänen...kaikki alisuorittajia,niinkuin koko joukkue.sanoin kyllä et huonompi joukkue kasattiin täksi vuodeksi ja tässä tulos siitä.


oliko tosiaan pelaajien syytä?
+4 #25 Peks1 20.03.2017 22:26
Jatkoon Huhtanen, Lehtinen, Larinmaa, Halonen, Uski, Koistinen. Olkkonen mennee Liigaan. Sopparit taitaa jo olla Räsäsellä ja Rissasella.
+3 #26 Teppana85 20.03.2017 22:33
Eiköhän Samu vielä löydä pelivireensä, vaikka tämä kausi meni ali odotusten. Huhdanpäällä meni kyllä näköjään ihan hengailuksi koko kevät.
+2 #27 Peks1 20.03.2017 22:37
No Samu myös jatkoon, jos lupaa treenata huippukuntoon. Onhan ne pelitaidot varmaan jossain tallessa.
+3 #28 Riffixi 20.03.2017 23:01
1. Viimeisestä 18 pelistä voitimme yhden varsinaisella peliajalla.

2. Maalien määrä ottelua kohti oli todella heikko.

3. Ylivoimaa ei enää voi huonommin pelata.

4. Omasta päästä lähdöt todella hitaita. Vastustajat karvasivat pakkimme pihalle.

Äh....en jaksa.
+3 #29 HeHa 20.03.2017 23:09
En aio jossitella enkä väännä puukkoa haavassa, vaan sanon, että KIITOS JOKIPOJAT tästä kaudesta!!!!!!
+2 #30 Eastside22 20.03.2017 23:10
Se oli siinä , mutta pakko kiittää meijän rumpaleita . Eli Toni , Vili ja Timppa . Ovat tehneet hienoo työtä jo monen kauden ajan . Ilman heitä ei ois tätä vähääkään kannustusta .
+2 #31 Lptl 20.03.2017 23:12
Täältä myös kiitokset joukkueelle kaudesta ja kannattajille toki myös. Ja Eastsidelle paranemisia! Hallin tuntuu tyhjältä ilman sinua.

Syksyllä sitten taas.

https://youtu.be/NU3sLKL9AGI
+1 #32 Eastside22 20.03.2017 23:41
Jonen aikaan yv meni aivan ulalle ja se oli tään sarjan lähes tärkein moventum . Ii maalissa ja Larinmaa näyttivät esimerkkiä , mut ei vaan ......
+2 #33 jokipofani 20.03.2017 23:46
Lainaus Eastside22:
Jonen aikaan yv meni aivan ulalle ja se oli tään sarjan lähes tärkein moventum . Ii maalissa ja Larinmaa näyttivät esimerkkiä , mut ei vaan ......

Tsemppiä ja voimia paranemiseen! Joko ensikaudella olet taas mukana? :)
+6 #34 JTK 21.03.2017 07:51
Hyvä taistelu eilen äijiltä, mutta ei ihan riittänyt. Tänä vuonna oltiin kuudenneksi paras joukkue ja katotaan mitä ensi kausi tuo tullessaan? Kiitos äijät! Hyviä päätöspippaloit a!! :)

Iilahti oli hyvä eilen ja toivotaan, että on hyvä myös ensi kaudella. Saa sitten nähdä onko Juho toinen veskari vai joku muu?

Nuorista pelaajista Räsäsellä on soppari ensi kaudelle ja A-nuorissa on 1-3 kolme äijää lisää joita kannattas ehdottomasti ruveta ajamaan sisään Mestikseen, jos eivät sitten ole menossa muualle? B-nuorista on ainakin pari junnua lähdössä Lukkoon.

Saa nähdä jatkaako ketä meidän vierastyöläisis tä? Olkkonen varmaankin menee HPK:n rinkiin, mutta lunastaako sitten pelipaikan?

Kiekko jatkuu kaikesta huolimatta ja A:lla on tiukka paikka torstaina, kun ottelusarja on katkolla Vierumäkeä vastaan. Mielenkiintoise t Liigan playarit alkavat myös tänään, joten seurattavaa riittää ja paljon kesää kohti mentäessä!!
+3 #35 Theme_84 21.03.2017 08:11
Lainaus Peks1:
Jatkoon Huhtanen, Lehtinen, Larinmaa, Halonen, Uski, Koistinen. Olkkonen mennee Liigaan. Sopparit taitaa jo olla Räsäsellä ja Rissasella.


Pitkänen myös jatkoon, uskon että Pitkäsellä tulee parempi kausi ens kaudella :) Toinen maalivahti onkin kysymysmerkki että saako Jukuri vai Ratilainen kakkospaikan..
+3 #36 rokkipoika 21.03.2017 08:42
Lainaus Eastside22:
Jonen aikaan yv meni aivan ulalle ja se oli tään sarjan lähes tärkein moventum . Ii maalissa ja Larinmaa näyttivät esimerkkiä , mut ei vaan ......

Tässä oisin kyllä eri mieltä. Yv-pelaaminen ei tuntunu toimivan oikein koko kauden aikana. Itse huomasin, et ois jopa kehitystä tapahtunu tässä neljän viikon aikana, mut viimeistely oli se joka meillä tökki.
+3 #37 rokkipoika 21.03.2017 08:44
Lainaus Theme_84:
Lainaus Peks1:
Jatkoon Huhtanen, Lehtinen, Larinmaa, Halonen, Uski, Koistinen. Olkkonen mennee Liigaan. Sopparit taitaa jo olla Räsäsellä ja Rissasella.


Pitkänen myös jatkoon, uskon että Pitkäsellä tulee parempi kausi ens kaudella :) Toinen maalivahti onkin kysymysmerkki että saako Jukuri vai Ratilainen kakkospaikan..

Jotenkin sain sellasen kuvan, et Samu haluaa nyt panostaa opiskeluun, et jääkö sit Jokipojat taka-alalle. Saa nähä.
+4 #38 JTK 21.03.2017 09:56
Pellinen, Huhtanen, Lehtinen ja Larinmaa ainakin olis kiva nähdä täällä ensi kaudellakin. Sitten vielä sopiva määrä uusia täsmävahvistust a siihen päälle + omat kasvatit.

Ehdottomasti pitäs tehdä yhteistyösoppar i jonkun tai joidenkin Liigaporukoiden kanssa. Hyvin toimii muillakin niin miksi ei meilläkin. Esim. Sapkon malli näyttäs toimivan tosi hyvin. Kannattas kysyä ja selvitellä miten homma toimii parhaiten.

Yhteistyö on Mestiksen nykypäivää ja ei kannata antaa siinä tasoitusta muille. Oikein tehtynä vie myös omaa toimintaa ja pelaajia etiäpäin. 2-5 äijää Liigasta kauden aikana ringissä ei olis pahitteeksi, kun tulee kuitenkin taas loukkaantumisis ta johtuvia ongelmia.
+3 #39 Peks1 21.03.2017 10:10
Liiga-yhteistyö n pitäisi olla sellaista, että ne liigalaiset myös pelaavat sitten koko kauden eikä niin, että ovet käyvät kuin hollituvassa. Mutta Sapkollahan taisivat ne parhaat ukot pysyä koko kauden joukkueessa.... ?
+3 #40 Periman 21.03.2017 10:14
Kiitos Jokipojille tästä kaudesta. Paljon jännittäviä hetkiä olemme kokeneet Mehtimäellä ja fanseatissa. Ei Jokipojat huonosti pelannut, mutta Kiekko-Vantaa puolusti ja hyökkäsi terävästi ja Jani Kautto oli liian hyvä maalissa. Parempaa ensi kautta toivottaen hyvää kesälomaa Jokipojille.
+3 #41 JTK 21.03.2017 10:32
Täytyy toivoa myös, että Kopla pysyy Suomi-sarjassa. Näin heidän kanssaan on hyvä jatkaa tällä kaudella tehtyä yhteistyötä.
+3 #42 Peks1 21.03.2017 11:05
Muuten, sanokaas te asiaa paremmin tuntevat, että onko A:ssa keitä sellaisia nimiä, jotka saattaisivat tulla edariin? Taitojensa puolesta ja sen puolesta, että tulevat yli-ikäisiksi A:han. Entä onko Koplassa ketään, jonka taso saattaisi riittää Jokipoikiin?
+2 #43 ^ipe^ 21.03.2017 11:45
Markku Kyllönen liittyy sporttii Tomekin valmennusryhmää n.
+3 #44 Peks1 21.03.2017 12:17
Onnea matkaan,Kynä. Eihän sitä tiedä, vaikka Kyltsi olisi sitten 2 vuoden päästä Jokipoikien päävalmentaja.
+3 #45 JTK 21.03.2017 13:10
Kynä toimii apukoutsina yhdessä Tervosen kanssa. Kynä ja Tervonen tekivät yhteistyötä jo Jokerien junnuissa aikoinaan. Juniori Jokipoikien kehityspäällikk önä toiminut Kynä on tehnyt täällä todella upeaa työtä. Hänen lähtönsä kauden jälkeen oli tiedossa junnupuolella jo hyvissä ajoin, joten siihen on ehditty reagoida hyvin ensi kautta ajatellen.
+3 #46 joo,joo 21.03.2017 17:34
Ei ikinä mitään farmi paskaa Joensuuhun!!! Ennemmin pelataan vaikka maakuntasarjass a kuin ollaan jonkun farmi!!! Ei IKINÄ!!!
Kiitos joukkueelle kaudesta...oish an se ollut mukava katella vielä jokunen peli..mut tälleen nyt...
+3 #47 Repe 21.03.2017 18:23
Eihän ne "farmipaska"-ku viot ole ennenkään onnistuneet, ettei ole siitä huolta. Minua ei haittaisi kun Jokipojat jämähtäneet ikiajaksi Mestis-tasolle: )
+3 #48 JTK 21.03.2017 19:26
Maakuntasarja voi vielä koittaakin, jos ei olla hereillä valmiina uudistumaan ja päivittämään toimintaa. Tietysti, jos tää nykyinen toiminta koetaan tarpeeksi laadukkaaksi niin jatketaan sitten tällä tiellä.

Jossain oli Mestis-joukkuei den ikärakenteista niin meidän porukka on vanhimmasta päästä keski-iältään. Vantaa taisi olla kolme vuotta nuorempi keski-iältään meitä, jos oikein muistan ja esim. Sapko on vielä vähän nuorempi. Tästäkin voi ottaa koppia ja päätelllä miksi vauhti ei aina ihan riitä vastustajiin nähden. Mestis on nuorille pelaajille hyvä sarja mennä etiäpäin isompiin valoihin.
+2 #49 JTK 21.03.2017 21:09
Jokipoikien kasvatti Teemu Väyrynen täräytti äsken eka Liiga pudotuspelissää n av-maalin, kun TPS voitti HIFK:n 4-1. Katsoin tämän illan kumpaakin Liigamatsia osapuilleen puoliksi ja täytyy sanoa, että on se vaan aivan hemmetin hienoa ja laadukasta kiekkoa. Ja mikä tunnelma varsinkin Tampereella. Nöyräksi vetää. :)
+4 #50 ierikka 22.03.2017 08:56
Semmoinen se. Tämmöistä on jääkiekko. Aina ei voi voittaa, eikä se miltään sitten enää tuntuisikaan se voittaminen. Onpahan nyt sitten vapaita iltoja keväälle.

Posin puolelta seurassa meni tuo somessa tiedottaminen eteenpäin, siellä tehtiin hyvää työtä. Eikäpä minulla nyt muutenkaan niin valittamista ole, pelit alkoivat ja loppuivat ajallaan, erätauolla kahvin sai. Parantaahan voi aina mutta kannattaa jokaisen muistaa että ei se matsi ihan itsestään järjesty nytkään, töitä sekin vaatii.

Joukkueessa positiivisella meiningillä jatkoi ainakin Larinmaa, josta en kyllä uskonut tulevan noin hyvää ukkoa Mestikseen. Oula Uski pelasi parhaan kautensa ja ensi kaudesta tulee vielä parempi. Iilahti on viihdyttävä ukko ja varmasti mielenkiintoine n seurattava ensi kaudella. Katsotaan sitten että ketkä jatkavat missäkin ja mitä joukkueita tässä sarjassa sitten pelaa.

Eastsidelle toipumisia. Nähdään hallilla taas syksyllä.
#51 selästä taklaaja 22.03.2017 16:23
Aikoinaan täällä esitettiin mielipiteitä siitä, että omilla kasvateillako vai vierastyöläisil lä? Itse kirjoitin tuolloin, että omilla kasvateilla taistellaan mestiksessä jostain sijoista 8-12 ja sarjapaikasta ja katsomossa on n.500 katsojaa. Jos meillä on Mestiksen kärkipaikoista taisteleva joukkue, jossa toki on mahdollisimman paljon sarjan vaatimustason täyttäviä omia pelaajia, niin katsomossa on myös runkosarjassa n.1500 silmäparia. Tuo ensin mainittu on nyt aika tarkkaan toteutunut. Kumpi lie sitten taloudellisesti kannattavampaa kaikkine oheismyyntineen ja mainostuloineen ...
+2 #52 selästä taklaaja 22.03.2017 16:31
Ja JTK:n kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että jos aiotaan taistella Mestiksen kärkitiloista ja samalla katsojamääristä ja sponsorirahoist a niin ainoa mahdollisuus on yhteistyö liigaseurojen kanssa. Siitäkin huolimatta, että tuo farmiseura-ajat us ei ole minunkaan mielestä mitenkään mukava...
+1 #53 tilkka 22.03.2017 19:54
Kyllä itse kanssa kannatan yhteistyötä liigaseuran kanssa. Hifk tai Hpk voisi olla ne seurat jonka kanssa voisi alkaa tekemään yhteistyötä! Ei Joensuun omilla pojilla tosiaan riitä taso pelata Mestiksessä kärkisijoista. Kiekkokoplan kans parempaa yhteistyötä?
+1 #54 Teppana85 22.03.2017 20:51
Tosiasia on se, että loppukauteen mahtui liikaa alisuorittamist a niin yksilöiltä, kuten myös joukkueenakin (yv-peli jne). Itseluottamus taisi olla kateissa välillä yhdellä jos toisellakin.
Tuolla rosterilla olis voitu mennä ihan hyvin neljän parhaan joukkoonkin, mutta turhapa sitä on jossitella kun kaikki asiat vaikuttaa kaikkeen.

Ensi kaudelle jos saisi muutamat pelimiehet palautumaan omalle tasolleen ja kärkeä terävemmäksi esim. parin maalintekijän ja "huippupakin" muodossa.
Tietysti toivoisi seuralta pian ulostuloa lähivuosien suunnitelmien tiimoilta.
+2 #55 JTK 23.03.2017 07:29
Sopivassa suhteessa pelaajia niin omia kasvatteja, vahvistuksia kuin myös mahdollisen Liigayhteistyön kautta tulevia pelaajia. Näin saataisiin hyvä joukkue ja jokaisella katsojallekin löytyis mieleistä fanitettavaa. Ja tietysti kolminaisuus edustus, A-nuoret ja Kopla pitäs pyöriä luontevasti.

Omissa kasvateissakin kannattas huomioida nuoret potentiaaliset pelaajat paremmin suhteessa "vanhoihin" joilla ei välttämättä hirveästi enää tavoitteita ole. A-nuorista kentällinen parhaita äijiä kesärinkiin ja antaa heille kauden aikana näytön paikka mihin pystyy.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    20.10. Jokipojat–SaPKo 2–3

    Oskari Lehtinen

    Voimahyökkääjän viimeistelyssä ei tosiaankaan ollut moitittavaa SaPKoa vastaan. Kahden hienon maalin lisäksi nähtiin jälleen kerran kovia taklauksia ja hyvää kamppailupelaamista.

    Joonas Larinmaa

    Kultakypärää päässään pitäneen Larinmaan vikkelyys ja oivaltavuus ovat omalla tasollaan. Hiukan paremmalla viimeistelyllä olisi illan saldona ollut myös maali. Nyt joutui tyytymään kahteen syöttöpisteeseen.

     

    Oula Uski

    Uskin johtama kenttä kantaa tällä hetkellä erittäin suurta vastuuta hyökkäystehojen osalta. Saalisti Larinmaan tavoin syöttöpisteet molempiin Lehtisen maaleihin. Uski kellotti peliaikaa yli 22 minuuttia ja kauhoi 19 aloituksesta 11 joukkueelle.

     Kokonaistilanne:

    5 tähteä: Joonas Larinmaa
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti
    3 tähteä:
    Tuukka Rajamäki, Oskari Lehtinen, Oula Uski
    2 tähteä: Timo Hiltunen, Roni Viirlas, Lassi Raitanen

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.