Jokipojat vaihtaa päävalmentajaa

Seitsemän ottelun tappioputkeen ajautunut Jokipojat vaihtaa päävalmentajaa. Seura on vapauttanut Ari Aaltosen tehtävästään, ja valmennusvastuun ottaa vanha tuttu Jouni Varis. Jokipojat sorvasi Variksen kanssa samalla myös jo sopimuksen kaudesta 2017–18. "Turbon" potkuista huolimatta Eemeli Parikka jatkaa edelleen joukkueen kakkosvalmentajana.

 

Jokipoikien viimeaikaiset otteet kaukalossa ovat sujuneet mollivoittoisesti. Tällä hetkellä joukkue on Mestiksen runkosarjassa kuudentena, kuusi pistettä pudotuspeliviivan yläpuolella.

Perättäisiä tappioita on kertynyt kuitenkin jo seitsemän kappaletta, ja viikonloppuna ärjypaidat hävisivät ottelunsa runkosarjan jumboja IPK:ta sekä RoKia vastaan.

– Joukkueen otteet eivät ole olleet sillä tasolla, mihin joukkueen pelillinen kapasiteetti riittää ja mitä seurajohto edellyttää, hallituksen puheenjohtaja Jarkko Immonen toteaa.

– Tämä on valitettava mutta pakon sanelema ratkaisu. Haluan kuitenkin kiittää Ari Aaltosta hänen meille antamastaan panoksesta. ”Turbo” osoitti hänellä olevan suuri ärjysydän näiden vajaan kahden vuoden aikana, jotka hän joukkueen kanssa työskenteli, Immonen lausuu.

Ari Aaltonen aloitti Jokipoikien päävalmentajana kesäkuussa 2015. Viime keväänä Jokipojat ylsi tulokaskaudellaan Aaltosen komennuksessa Mestiksen pronssimitalille. Aaltonen valittiin Mestis-kauden päätösgaalassa myös vuoden valmentajaksi.

Vastuun joukkueesta ottaa tästä päivästä eteenpäin Jokipoikien valmennuksessa pitkän uran tehnyt Jouni Varis.

Edustusjoukkueen mukana Varis oli viimeksi kausina 2011-2014, jolloin hän toimi Mikko Haapakosken rinnalla kakkosvalmentajana. Hän toimi tuolloin välillä myös päävalmentajana Haapakosken ollessa nuorten maajoukkueen mukana.

Tämän jälkeen Varis valmensi yhden kauden Jokipoikien A-nuoria, kunnes jätti valmentajan hommat kahdeksi vuodeksi.

– Halusin pitää taukoa kiekkohommista, ja se tuntuu tepsineen. Nyt on mies intoa täynnä, ja lähden tähän pestiin todella latautunein mielin, Jouni Varis kertoo.

Varis hyppää liikkuvaan junaan, sillä pudotuspeleihin on tästä päivästä aikaa enää reilut kolme viikkoa.

– Kiire tulee, mutta kaikki on vielä itsestä kiinni. Tavoitteena on viedä pelit mahdollisimman pitkälle kevääseen, mies kommentoi

Varis jää työlomalle virastaan turvallisuusasiantuntijana Karelia-ammattikorkeakoulussa. Tämä mahdollistaa hänen urallaan ensimmäistä kertaa kokopäivätoimisen keskittymisen jääkiekkovalmentamiseen, kunhan AMK:n kanssa saadaan tehtävät järjestettyä.

– Se on iso mahdollisuus, ja siitä pitää antaa Karelia-AMK:lle valtaisa kiitos, että paketti saatiin tällä tavalla järjestymään.

Jokipoikien pelejä Varis on seurannut erittäin tarkasti, ja tulevien viikkojen suuntaviivat ovat hänellä jo selvillä.

– Haluan luoda joukkueeseen hyvän ilmapiirin, jossa jokainen pelaaja tuntee olonsa rennoksi. Se on urallani ollut aina tärkeää. Myös itse pelaamiseen on varmasti luvassa tiettyjä muutoksia, hän tuumii.

Puheenjohtaja Jarkko Immonen tuntee Variksen pitkältä ajalta. Jo keväällä 2004 hän oli pelaamassa Jokipoikien joukkueessa, joka voitti Variksen luotsaamana Suomi-sarjan mestaruuden ja nousi samalla Mestikseen.

– Jounilla on pitkä historia Jokipojista, ja hän tulee varmasti jatkamaan ”Turbon” aloittamaa linjaa, jossa omille, nuorille pelaajille annetaan rohkeasti vastuuta, Immonen toteaa päävalmentajavalinnan taustoista.

– Mielestäni Jouni Varis on yksi parhaista valmentajista, joiden alaisuudessa olen itse saanut pelata. Hän on sekä energinen, että innostava, Immonen päättää.

Jouni Variksen sopimus kestää kauden 2017–2018 loppuun. Sopimus sisältää option myös kaudesta 2018–2019.

Joukkueen kakkosvalmentajana jatkaa Eemeli Parikka ja maalivahtivalmentajana Arto Pyykkö. Lisäksi Mika Martikainen toimii loppukauden ajan kotipeleissä katsomovalmentajana.

Jokipojista tuli Ari Aaltosen potkujen myötä kolmas tällä kaudella päävalmentajaa vaihtanut Mestis-joukkue. Aiemmin vastaavaan ratkaisuun olivat päätyneet Iisalmen Peli-Karhut ja Rovaniemen Kiekko.

Kommentit   

+2 #1 VasenPakki 20.02.2017 16:13
KIITOS JOKIPO! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tervetuloa Jone, huippu juttu!!!
-2 #2 tilkka 20.02.2017 16:29
Kiitos Hilppa!! Tämä olisi pitänyt tehdä jo joulukuussa!
+1 #3 rizee 20.02.2017 16:55
Paras uutinen tälle vuodelle tähän mennessä. Kiitos Hilppa! Ja kiitos Turbolle kaikesta, vaikkakin loppua kohden täällä foorumeilla alkoi homma karata jo vähän lapasesta.

Jouni mainitsi haastattelussa joistain pelillisistä muutoksista, sille iso peukku.
+6 #4 Lptl 20.02.2017 17:02
Harmi että kävi näin, mutta suunnanmuutos oli pakko saada. Kiitos Turbolle pronssista ja kaikesta. Aika aikansa kutakin ja nyt toivottavasti kohti pitkää kevättä!
+9 #5 HeHa 20.02.2017 17:06
Katoavaista on maine ja kunnia! Mutta olihan tuo nähtävissä marraskuusta lähtien: henki voittaa materian ja nyt kävi silleen negatiivisessa mielessä. Toivotaan Varikselle pitkää lentoa:)
+5 #6 Peks1 20.02.2017 17:09
Kiitos Turbo ja tervetuloa Jone. Mukavaa, että taas oman kylän pojat saavat näyttää taitojaan valmentajana. Turbo oli vuoden valmentaja Mestiksessä viime kaudella. Siinä on Variksellekin tavoitetta.
+10 #7 JTK 20.02.2017 17:24
Nyt veti kyllä hiljaseksi. Toisaalta ymmärrän paniikin, mutta nyt maksetaan taas kahdelle pääkoutsille palkkaa. Olis menty vaan Turbolla kausi loppuun. Tuo kanssa ihmetyttää, että heti tehtiin pitkä soppari ja optiokin vielä? Olis ensin katsottu tää kausi loppuun ja katottu sitten mahdollista jatkoa. Nähtäväksi jää antaako Jone mahkuja omille junnuille yhtä rohkeasti kuin Turbo. Näin ei nimittäin välttämättä tapahdu.

No toivotaan, että kaikki menee hyvin ja suunta kääntyy. Nyt on Jonella näytönpaikka ja toivotaan, että hän lunastaa sen hyvin. Tsemppiä!!
+1 #8 möly 20.02.2017 17:41
No niin.. Nyt voi lähteä katsomaan kauden kolmannen kotipelin kun sen aika on.. Ja varmaan 4,5,6 ja jne.. Olikohan viimevuoden titteli "vuoden valmentaja" Turbon tuho? Sitä yks,kaks onkin peli 2-1 ;)
-5 #9 jiikoo12345 20.02.2017 18:24
Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii. Variksen pelikirja:"pitk ä päätyyn ja perään". Jokipoikien taru alkaa olla tässä!
+5 #10 selästä taklaaja 20.02.2017 18:30
Niin, pakkohan se on seurajohdon jotenkin reagoida. Joukkuetta ei voida vaihtaa, mutta valmentajan vaihdolla voidaan joskus saada muutosta. Usein ainakin hetkellisesti.. .. Tämä voi tuoda muutaman sarjapisteen ja sen myötä vaikkapa varmistaa sarjapaikan. Jone on varmaan parempi vaihtoehto kuin vaikkapa Esa Tikkanen johon turvauduttiin muutama vuosi sitten. En tiedä heidän palkkojaan, mutta kahdelle palkan maksaminen on varmastikin enemmän kuin yhdelle.
+3 #11 jiikoo12345 20.02.2017 18:46
Varmasti näin on. Tikkasella ei ollut pelikirjaa, omien sanojensa mukaan. Ei ole Variksellakaan. Kiekkokontrolli nen menetys kielii siitä etteivät pelaajat ole samalla kartalla. Pelitaktiikka ei ole.
+6 #12 Eastside22 20.02.2017 19:13
Jotenkinhan tähän piti reagoida , vaikkei tiedossa ookkaan pelin aneemisuus . Turbo teki puoltoista kautta tosi hyvää työtä , kiitokset siitä . Jonelle onnee jatkoon ja eikun solmuja aukomaan !!!
+5 #13 Goodwill 20.02.2017 19:35
Hienoa ja tervetuloa takaisin remmiin Jone..
Sen kyllä uskon että joukkueen ilmapiiri tulee paranemaan ja sitä myötä myös tulokset.. hankalaan saumaan kyllä vaihdos tuli mutta uskon että Jone hoitaa tiiminsä kanssa hienosti tän loppukauden.
+1 #14 Repe 20.02.2017 19:40
"Piiri pieni pyörii" edelleen joensuulaisessa jääkiekkoilussa valmentajissa, eihän Tikkanen valmentaja ollut sanan varsinaisessa merkityksessä, piti kuitenkin Jokipojat sarjassa 2011:) Samaa mieltä Jtk:n kanssa siitä että tässäkin tapauksessa ensin vaan loppukauden sopimus, vai saneliko Varis sopimuksen pituuden?;) Kuivaa huumoria loppuun:)
+2 #15 Teppana85 20.02.2017 20:33
Ei mitään pelikirjavelhoj a kumpikaan, entinen eikä nykyinen. Vaan ihan positiivisin mielin loppukautta kohti, ei se entisestään ainakaan huonone :) tsemiä Jonelle ja joukkueelle!
+6 #16 JTK 20.02.2017 20:49
Toisaalta ensi kauden joukkue on rakenteilla niin ehkä se onkin vain hyvä jo käytännönkin kannalta, että tulevan kauden koutsi on selvillä?

Turbolle iso kiitos rupeamasta joukkueen peräsimessä. Hän oli paras vaihtoehto siihen saumaan mihin tuli ja hienosti vei joukkueen pronssille ja antsaitsi vuoden valmentaja tittelin. Ihan hyvillä fiiliksillä oli, kun soiteltiin aiemmin tänään. Kiitos Turbo!!!
+2 #17 Korppu 21.02.2017 04:29
Kiitos Turbo panoksestasi Jokipoikiin ja tervetuloa Jone takaisin valmennus tehtäviin, Mutta itse en voi vielä hallille tulla, koska seurajohto ei avaa millään tavalla tulevaisuuden suunnitelmia :( t:Kausikortin joka kausi sarajatasosta riipumatta uusiva asiakas! Kiekkopojat for life mut ei voi mitään.
+5 #18 JTK 21.02.2017 08:06
Etelässä vedetään leveällä pensselillä, kun vanhan Matinkylän jäähallin paikalle tulee uusi jääurheilukesku s. Sinne tulee kaksi normi harkkahallin kokoa olevaa kaukaloa, yksi olympiakokoa ja yksi NHL-kokoa oleva kaukalo. Lisäksi tulee peräti 58 kuivaushuonetta jne.!!! Huh huh ne piirtää kellä on liituu. On varmasti junnuilla makeet oltavat.
#19 jokipofani 21.02.2017 09:04
Lainaus JTK:
Etelässä vedetään leveällä pensselillä, kun vanhan Matinkylän jäähallin paikalle tulee uusi jääurheilukeskus. Sinne tulee kaksi normi harkkahallin kokoa olevaa kaukaloa, yksi olympiakokoa ja yksi NHL-kokoa oleva kaukalo. Lisäksi tulee peräti 58 kuivaushuonetta jne.!!! Huh huh ne piirtää kellä on liituu. On varmasti junnuilla makeet oltavat.

Tästähän tiedotettiin jo marraskuun alkupuolella, homma ollut selvä siitä asti...
+7 #20 JTK 21.02.2017 09:30
Joo eka kerran tiedotettiin jo viime vuoden maaliskuussa tästä, mutta pari päivää sitten tuli tietoa mitä jääurheilukesku s pitää sisällään.
-5 #21 rizee 21.02.2017 12:35
Lainaus JTK:
Etelässä vedetään leveällä pensselillä, kun vanhan Matinkylän jäähallin paikalle tulee uusi jääurheilukeskus. Sinne tulee kaksi normi harkkahallin kokoa olevaa kaukaloa, yksi olympiakokoa ja yksi NHL-kokoa oleva kaukalo. Lisäksi tulee peräti 58 kuivaushuonetta jne.!!! Huh huh ne piirtää kellä on liituu. On varmasti junnuilla makeet oltavat.

Ja millä tapaa tämäkin uutinen liittyy Jokipoikiin tai Aaltosen potkuihin? Eikös tämä ole Jokipoikien fanisivu? Mikset mene kirjoittelemaan vaikka EU:n Jatkoajan keskustelupalst alle näistä.
+1 #22 rokkipoika 21.02.2017 13:06
Lainaus rizee:

Mikset mene kirjoittelemaan vaikka EU:n Jatkoajan keskustelupalstalle näistä.

Eikä tarvii lähteä edes merta edemmäs kalaan.
http://mehtimakelainen.net/keskustelupalsta/paasivu
Vaikkakin tuolla näyttäs olevan suht kuollutta keskustelu :)
+4 #23 Theme_84 21.02.2017 13:47
Nyt sitten voittoja ja kotietua saalistamaan
+1 #24 Repe 21.02.2017 14:05
Etelässä vedellään pensselillä, täällä vaan köykäisesti pullasudilla;) Näytönpaikka tosiaan Variksella ei tämänkään viikon pelit helppoja ole.
+1 #25 Repe 21.02.2017 14:11
Lainaus rokkipoika:
Lainaus rizee:

Mikset mene kirjoittelemaan vaikka EU:n Jatkoajan keskustelupalstalle näistä.

Eikä tarvii lähteä edes merta edemmäs kalaan.
http://mehtimakelainen.net/keskustelupalsta/paasivu
Vaikkakin tuolla näyttäs olevan suht kuollutta keskustelu :)


Jep, sanan varsinaisessa merkityksessä kun ottelu-osiossak in viimeisin kirjoittaja on Upi vuodelta 2012.
+6 #26 JTK 21.02.2017 14:42
Rizeen kysymykseen vastaus: Ei mitenkään! No onneksi aihe oli kuitenkin jääkiekkoon liittyvä asia.

Repe on oikeassa viikon peleistä. Ei tule varmasti helppoa. Peliitat on vain kahden pisteen päässä takana. Ja touhu vain kovenee, kun vastaan tulevat vielä K-Vantaa ja Sapko, joka on pirun vahva pienessä kotikaukalossaa n ja muutenkin.

Usein koutsin vaihto piristää ainakin hetkeksi joukkueen pelaamista. Toivotaan sitä nytkin ja ihan koko loppukaudeksi!
+3 #27 Teppana85 21.02.2017 15:05
Onkohan kellään tietoa, mikä mahtaa olla Oula Uskin kunto?
+5 #28 Peks1 21.02.2017 15:08
Minäkin laitoin edelliseen ketjuun Jukureiden taloudesta tekstiä. Ei liittynyt suoraan Jokipoikiin, mutta kyllä se vaan kirvoitti silti aasinsiltoja Jokipoikiin.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    20.03. Jokipojat–K-Vantaa 1–2 ja.

    Joonas Larinmaa

    Larinmaa oli jälleen kerran Jokipoikien näkyvimpiä hyökkääjiä. Haastoi jatkuvasti omalla hyvällä liikkeellään ja kiekonkäsittelyllään vantaalaisia. Viimeisteli Jokipoikien ainoan maalin, kuten monesti aiemminkin, ajamalla röyhkeästi maalin edustalle.

    Jonathan Iilahti

    Ensimmäisen kerran pudotuspeliottelun Jokipoikien maalilla aloittanut Iilahti oli Kiekko-Vantaata vastaan loistava. Ajoittain kiekko hieman poltteli, mutta esitti vastapainoksi myös muutamia huipputorjuntoja.

     

    Matti Koistinen

    Puolustuspään konkari oli mies paikallaan. Vaikka kellotti kenttäpelaajista eniten peliaikaa (33.48), jaksoi Koistinen pelata kovalla tasolla läpi ottelun. Liigaan siirtyvä Joel Olkkonen sai varmasti paljon oppia pelatessaan Koistisen pakkiparina.

    Kokonaistilanne:

    17 tähteä: Samuel Jukuri
    15 tähteä: Joonas Larinmaa
    14 tähteä: Oskari Lehtinen, Tuomas Huhtanen
    11 tähteä: 
    Oula Uski, Joel Olkkonen
    10 tähteä:
     Lauri Huhdanpää 
    8 tähteä: 
    Juho Ratilainen, Juuso Akkanen, Ville Halonen
    7 tähteä: 
    Jesse Paukku
    6 tähteä: Nico Friman, Matti Koistinen
    5 tähteä: Samu Pitkänen
    4 tähteä: Ville Silvast, Jonathan Iilahti
    3 tähteä: Joonas Valkonen, Ville Räsänen, Eppu Rissanen
    2 tähteä: Jere Myllyniemi
    1 tähti: Antti Helanto, Joona Manninen, Lauri Hukkanen

Sarjatilanne

 

Jokipojat top5

 

Maalivahdit

 

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.