RoKi parempi napapiirin maalijuhlissa

RoKi–Jokipojat 6–5 ja. (0–1, 2–2, 3–2)

Jokipojat kärsi keskiviikkona jo neljännen perättäisen tappionsa, kun Rovaniemen Kiekko oli kotonaan parempi todellisiksi maalijuhliksi äityneessä ottelussa. Mestiksessä toiseksi viimeisenä oleva RoKi ratkaisi lukemiin 6–5 päättyneen pelin edukseen, kun jatkoaikaa oli pelaamatta enää 27 sekuntia. Jokipojat johti ottelua vielä päätöserässä 5–3 mutta päästi isännät tasoihin erän puolivälin tuntumassa. Ärjypaitojen maalit napapiirillä iskivät Joonas Larinmaa (1+1), Heikki Puustinen (1+1), Santeri Arousva (1+1), Joni Muranen ja Tuomas Huhtanen (1+1). Ensimmäisen ottelunsa tämän vuoden puolella Jokipoikien maalilla pelannut kakkosvahti Juho Ratilainen torjui 33 kertaa.

 

Otteluraportti

Jokipojat hävisi jatkoajalla dramaattisen Mestis-ottelun Rovaniemen Kiekon vieraana. Joensuulaiset johtivat peliä moneen otteeseen, parhaimmillaan lukemin 5–3, mutta tunaroivat lopulta pelin jatkoaikatappioon numeroin 5–6 (1–0, 2–2, 2–3, 0–1).

– Tämä oli hyvä jääkiekko-ottelu. Meillä oli jo kolme pistettä käsissämme, mutta päästimme RoKin peliin mukaan ja käteen jäi vain piste, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen harmitteli.

Peli näytti jo ratkeavan vieraille, kun ajassa 46.17 Tuomas Huhtanen ohjasi Jokipojat 5–3-johtoon. Jokipojat pystyi kovalla taklauspelillä rikkomaan isäntien pelin.

Käsittämättömästi ote kuitenkin herpaantui, ja RoKi tuli aikalisän jälkeen reilussa kahdessa minuutissa tasoihin. Ensin Henri Joki-Erkkilä ampui kaukaa ja yllätti Jokipoikien veskarin Juho Ratilaisen pahasti. Maalin edessä ei ollut maskia, ja kiekko upposi verkkoon helposti.

Tasoitusosumassa RoKi sahasi koko puolustuksen palasiksi, ja jälleen kiekko livahti verkkoon helpon näköisesti. Jo 3–3-tasoituksessa Ratilainen menetti kiekon RoKin kärkikarvaaja Tommi Siliämaalle, joka kiersi vanhanaikaisella kiekon maaliin.

– Meillä on aiemmissa peleissä ollut maalinteko-ongelma. Nyt tehtiin maaleja, mutta maalivahtipeli sakkasi pahasti, Aaltonen latasi suoraan.

– Jos tehdään viisi maalia, peli pitää voittaa. Ja oli ratkaisuhetkillä muissakin vikaa. RoKin viidennessä maalissa jätkät seisovat tumput suorana, ja kaveri käveli maalille. Kyllä uhrautumista pitäisi löytyä enemmän, päävalmentaja jyrisi.

Jatkoaikaa oli jäljellä vain 27 sekuntia, kun Tuomas Komulaisen (2+2) tarkka laukaus upposi etunurkkaan ja sinetöi voiton isäntäjoukkueelle.

Teksti: Markku Saukko

 

Maalit ja syöttäjät

00.19 Joonas Larinmaa (Tuomas Huhtanen, Samu Pitkänen) 0–1
27.48 Jarkko Harjula (Tuomas Komulainen, Olli-Aleksi Pietilä) 1–1 yv.
28.45 Pietilä (Komulainen, Harjula) 2–1
34.18 Heikki Puustinen (Matti Koistinen, Ville Halonen) 2–2 yv.
37.20 Santeri Arousva (Ville Silvast, Teemu Holttinen) 2–3
42.16 Tommi Siliämaa 3–3
45.30 Joni Muranen (Puustinen, Arousva) 3–4
46.17 Huhtanen (Larinmaa, Pitkänen) 3–5
47.01 Henri Joki-Erkkilä (Juhani Tamminen, Harjula) 4–5
49.12 Komulainen (Harjula, Pietilä) 5–5
64.33 Komulainen (Miika Huhtanen, Miro-Pekka Saarelainen) 6–5

Maalivahtien torjunnat

Paavo Hölsä, Roki 7+10+8+1=26
Juho Ratilainen, Jokipojat 9+6+18+0=33

Rangaistukset

RoKi 4x2 min = 8 min
Jokipojat 4x2 min = 8 min

Yleisöä: 1 035

 

Jokipoikien kokoonpano

23 Tuomas Huhtanen – 44 Samu Pitkänen – 91 Joonas Larinmaa
92 Lauri Huhdanpää – 11 Ville Halonen – 88 Oskari Lehtinen
61 Lauri Hukkanen – 41 Joona Manninen – 14 Heikki Puustinen
90 Ville Silvast 71 Kasimir Puruskainen – 50 Teemu Holttinen

20 Santeri Arousva – 6 Joni Muranen
4 Juuso Akkanen – 21 Ville Räsänen
47 Matti Koistinen – 42 Eppu Rissanen
3 Antti Helanto

35 Juho Ratilainen
(31 Samuel Jukuri)

 

 

Otteluennakko

Seitsemän ottelun pisteputkensa edellisessä ottelussaan katkaissut Jokipojat hakee keskiviikkona kotiedun kannalta elintärkeitä pisteitä kaukaa Lapista. Napapiirillä ärjypaitoja vastaan asettuu Rovaniemen Kiekko. Muutamassa aiemmassa ottelussa oman maalinteon kanssa tuskaillut Jokipojat lähtee Rovaniemelle tavoitteenaan saada oma viimeistely kuntoon. Jokipoikien kokoonpanosta on varmuudella sivussa kaksi elintärkeää pelaajaa, sillä loukkaantuneet puolustaja Joel Olkkonen sekä hyökkääjä Nico Friman eivät ole pelikunnossa aivotärähdysten vuoksi. Joonas Larinmaa on nostettu ykköskenttään, ja Oskari Lehtinen pelaa pitkästä aikaa laitahyökkääjän paikalla kakkoskentässä. Jokipoikien maalilla aloittaa Juho Ratilainen.

Jokipoikien edellisessä ottelussa lauantaina Mehtimäellä niin sanotussa kuuden pisteen pelissä vierailija Kiekko-Vantaa pelasi eheän ottelun. Joukkue puolusti viisaasti ja viimeisteli omista harvoista maalipaikoistaan erittäin hyvällä prosentilla.

Jokipojilla oli puolestaan suuria ongelmia oman viimeistelynsä kanssa. Ottelu päättyi lukemiin 1–4.

– Meillä oli ottelussa selkeä maalinteko-ongelma. Kun tulee karkeita virheitä, niin tarpeeksi hyvä vastustaja käyttää ne hyväkseen. Kiekko-Vantaa käytti meidän pahat virheet hyväkseen, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen summaa.

– Kun ei saatu itse tehtyä maaleja, niin se sitten aina kasvattaa maalinteon tuskaa.

Try-outin myötä viime viikon Jokipoikien mukana ollut ja perjantaina Kajaanin Hokkia vastaan pelanneen puolustajan Jaska Ojanperän jatkosta Jokipojissa ei ole vielä tarkempaa tietoa.

– Hyvin hän pelasi Kajaanissa. Hän teki hienon ja tärkeän maalin meille. Miehellä on maailmanluokan laukaus.

– Mutta puutteita hänen pelaamisessaan vielä on. Jos mies Mestistä haluaa pelata, niin töitä pitää tehdä paljon liikkumisen ja kiekonhallinnan kanssa, Aaltonen sanoo.

Jokipojat ja RoKi ovat kohdanneet tällä kaudella kahteen otteeseen. Molemista kohtaamisista Jokipojat on vienyt täydet pistepotit.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa lokakuun alussa Jokipojat oli kotonaan vahvempi lukemin 6–2. Joulukuussa Rovaniemeltä pisteet matkasivat Joensuuhun numeroin 2–4.

Vaikka RoKi on tällä hetkellä sarjasijoituksissa toiseksi viimeisenä, on joukkue edellisen viiden ottelun kuntopuntarilla Mestiksen kolmanneksi paras joukkue.

Rovaniemeläiset ovat keränneet edellisessä viidessä pelissään kymmenen pistettä. Jokipoikien vastaava lukema on seitsemän pistettä.

RoKi lähtee otteluun varmasti latautuneena, sillä joukkueen tavoitteena on välttää karsinnat ja mahdollinen tippuminen sarjaporrasta alemmaksi.

– Edelleenkään joukkueiden välillä ei ole suuria pelitavallisia eroja. Kaikki pyrkivät paineistamaan, kotijoukkueet varsinkin. Rovaniemen pienemmässä kaukalosta pitää päästä paineen alta pois.

– Me otamme liikaa jäähyjä. Jäähyttömyyden pitää tulla pikkuhiljaa kunniaan. Turhat virheet pois, niin se peli lähtee siitä rullaamaan. Hyvä puolustuspelaaminen tukee hyvää hyökkäyspelaamista.

– Meillä ei ole varaa lähteä mihinkään peliin takki auki. Katsoin viime sunnuntaina Espoo United–RoKi -ottelun, ja RoKi pelasi hyvää jääkiekkoa. Jos jotain halutaan Rovaniemeltä saada, niin se vaatii huippupelin meiltä, Aaltonen analysoi.

Jokipoikien kolme sopimuspelaajaa, eli hyökkääjät Roope Hämäläinen, Teemu Nissinen sekä puolustaja Jere Niemelä ovat pelanneet viime aikoina Suomi-sarjan Kiekkokoplassa.

– Hämäläinen on helmikuun vielä Kiekkokoplassa. Tällä hetkellä Roope ei ole mahtunut meillä pelaamaan.

– Niemelä ja Nissisen ovat toistaiseksi Kiekkokoplassa ottelu kerrallaan. Hyvä juttu, että miehet ovat päässeet Koplassa pelaamaan, niin saadaan jokaiselle peliaikaa.

Noin puolentoista kuukauden sisään viisi eri Jokipoikien pelaajaa on joutunut pään alueelle suuntautuneen taklauksen uhriksi. Vain yhdestä tilanteesta on taklaajalle tuomittu pelikielto.

– Järkyttävää toimintaa. Olkkonenkin sai töötin päähän Kajaanissa, eikä tullut taaskaan mitään sanktiota. Ihan uskomatonta edelleenkin. Friman on ollut kolmatta viikkoa sivussa, eikä ole tietoa, milloin hän pääsee palaamaan. Päivä ja viikko kerrallaan mennään.

– Olen (Mestiksen erotuomaripäällikkö) Harri Aholan kanssa keskustellut asiasta. En ala asiasta ruikuttamaan, mutta ihmettelen tätä hommaa.

– Meillä on äijät poissa viikkoja. Se on uskomatonta, että selitellään, että ei ole päähän kohdistuneita taklauksia ja meillä on äijät aivotärähdyksen takia poissa. En löydä yhtälöä.

– Olen pettynyt (Mestiksen kurinpitäjän) Pasi Järvisen toimintaan. Ihmettelen suuresti pelaajien kunnioittamista toisia pelaajia kohtaan, että onko se kadonnut vai mikä siinä on, että tällaisia tapahtuu, "Turbo" ihmettelee.

Ottelu Lappi-areenalla alkaa kello 18.30.

 

Aiemmat kohtaamiset

RoKi-Jokipojat
2016: 2–4
2015: 2–6
2015: 1–2
2014: 3–1 (Suomi-sarja)
2010: 1–8
2009: 5–6

Saldo: 1–0–5 (maalit 14–26)

Jokipojat-RoKi
2016: 6–2
2016: 4–1
2015: 6–0
2014: 6–3 (Suomi-sarja)
2010: 8–1
2009: 3–4 ja.

Saldo: 5–0–1 (maalit 3311)

Kommentit   

-3 #1 Repe 31.01.2017 17:57
Jospa nyt Aaltonen jättäisit sen peruutuspeiliin katsomisen ja keskittyisit tulevaan matsiin. Noita taklaustarinoit a on kuultu jo riittävästi.
+2 #2 Riffixi 31.01.2017 21:33
Nyt Turbo lopettaa se ruikuttamisen ja keskittyy pelinhallintaan . Joukkue provosoituu ja tuskailee näistä ja menee ulos fokuksesta. Siellä on pakiston pelivarmuuden kanssa ihan tarpeeksi ongelmia.
+8 #3 JTK 01.02.2017 09:48
Eihän tuossa ole kyse ruikuttamisesta vaan keskustelua pelaajien arvoista ja toisen kunnioittamises ta sekä Mestiksen kurinpidosta. Niin pitkään, kun näitä tapahtuu ja jätetään rankaisematta on asioita syytä nostaa esille. Ja Turbohan todennäköisesti vastaa tuossa edellä haastattelijan kyselyihin eikä ruikuta.

Helppoa huudella sivusta, mutta varmasti joukkueen sisällä nämä loukkantumiset nostaa tunteita pintaan. Kyseessä on kuitenkin tuttuja oman joukkueen pelikavereita ja aivotärähdykset eivät koskaan ole leikin asia. Monen ura on niihin loppunut.

Pelaajat ja koutsit ovat sen verran ammattilaisia, että varmaan pystyvät nämä asiat käsittelemään ja keskittyvät olennaiseen niin hyvin kuin osaavat. Toivotaan, että pisteet lähtee mukaan tänään. Lappiareena ei ole helppo paikka vierailijoille, mutta hyvin Jokipojat on siellä pärjännyt. Pitkä on matka, mutta ei anneta sen häiritä. Heti vaan täysi höyry päälle. Tsemppiä reissuun!!
-8 #4 Repe 01.02.2017 14:50
Katohan, mulla oli +3 tuossa edellisessä viestissä aiemmin, jotkut kauhistui siitä ja miinusta peliin, mutta asiaan. Nykyaikana nuo tilanteet missä taklataan pystytään tarkistamaan jälkikäteen videolta myös Mestiksessä. Itse en ole noita tilanteita nähnyt en ota kantaa suuntaan enkä toiseen. Tosiasia on kuitenkin se että moni taklauksen vastaanottaja nykyaikana ei osaa ottaa niitä vastaan verrattuna entisaikoihin.
+5 #5 JTK 01.02.2017 15:26
Tottakai joskus rapatessa roiskuu, mutta liikaa näitä päätällejä nyt on ollut! Aina, jos pelaaja saa aivotärähdyksen niin se on ikävä ja valitettavan usein myös vakava juttu. Tuntuu ihmeelliseltä, että äijiä on telakalla aivotärähdyksie n takia ja muka ei ole ollut päähän kohdistuneita taklauksia?

Se on totta, että usein pelaaja ottaa taklauksen huonosti vastaan eikä ole valmiina, mutta usein myös taklaaja voisi jättää kyseenalaisen taklauksen tekemättä. Toki aina taklaajakaan ei kerkiä reakoida ja sattuu vahinkoja. Kovaa voi taklata, mutta se pitää tehdä puhtaasti. Taklaukset ovat kuitenkin yksi hieno osa-alue tätä lajia.
+4 #6 komposiitti 2 01.02.2017 15:46
Veikkaisin tänään ratkaisijoiksi vierasvoitossa nousevan tuoreitten sopimuspahvien omistajat Eppu tai Ville....
+2 #7 selästä taklaaja 01.02.2017 15:53
Onko se vika taklaajassa vai taklattavassa niin tuo ei ole mielestäni niin helvetin tärkeä asia. Kun nuori ihminen saa harrastuksestaa n päävamman niin se on todella järkyttävää. Ja siitä pitää keskustella ja yrittää estää nämä tapaukset...eik ä siitä, että kummanka pelaajan vika oli tuo. Siis koko lajiin sääntömuutoksia , mutta olen satavarma siitä, että niitä ei tule. Nyt siis päävammat ovat tässä lajissa tavallaan sallittuja ja niiden kanssa on elettävä.
-4 #8 Repe 01.02.2017 16:29
Vaikka on klisee: Olisiko mekkala tällä palstalla samanlainen jos Jokipojat olisi "raggarijoukkue " jonka jäljiltä monessa joukkueessa aivotärähdyksen saaneita?
+3 #9 Theme_84 01.02.2017 16:59
Oon kyllä ihmetelly tuota Pasi Järvisen toimintaa tuolla kurinpito asioissa. Monta asiaa menee huti eikä ota asiakseen hoitaa työtänsä...
+3 #10 Theme_84 01.02.2017 17:01
Milloinkahan kuullaan lisää ensikauden soppareista?
-3 #11 Repe 01.02.2017 17:39
Lainaus Theme_84:
Milloinkahan kuullaan lisää ensikauden soppareista?


Ehkäpä ensi kesällä;)
+3 #12 Lptl 01.02.2017 18:29
Fanseat taas kyykkää. Oivoi.
+5 #13 laha 01.02.2017 18:55
Lainaus Lptl:
Fanseat taas kyykkää. Oivoi.


Ihan jumissa, Elisa Viihteestä näkyy telkkarista, mutta ei kuulu. No nyt sekin meni mustaks. Mobiilisovellus ei toimi myöskään :( just ajattelin ennen pelin alkua kun näppäilin www.fanseat.com että "tällä kaudella ompi hyvin toiminu" :D no nyt telkkarista näkyy ja äänikin mukana!
+5 #14 Lptl 01.02.2017 19:06
Lainaus laha:
Lainaus Lptl:
Fanseat taas kyykkää. Oivoi.


Ihan jumissa, Elisa Viihteestä näkyy telkkarista, mutta ei kuulu. No nyt sekin meni mustaks. Mobiilisovellus ei toimi myöskään :( just ajattelin ennen pelin alkua kun näppäilin www.fanseat.com että "tällä kaudella ompi hyvin toiminu" :D no nyt telkkarista näkyy ja äänikin mukana!


Ensimmäisen erän viimeinen puoli minuuttia sitten näkyikin jo fanseatista. Peli 0-1 ja mielellään toista erää jo katsomaankin.
#15 Lptl 01.02.2017 19:35
Kolme Jokipoikaa sählää siniviivalla kiekon kanssa, RoKi saa kiekon ja pistää maaliin 2-1.
#16 rokkipoika 01.02.2017 19:36
Järkyttävät virheet ja maaleja alko ropisemaan
+4 #17 JTK 01.02.2017 20:11
1.erästä kerkesin vähän lopusta katsomaan ja ainakin vauhtia oli pelissä.

2.erässä Jokipojat pelasivat tosi löysästi av:n ja maalihan siitä tuli. Olis voinut helposti purkaa pari kertaa. Toka rokin maalissa tais olla Arousva joka teki omalle veskarille maskin. Veto lähti suoraan syötöstä ja kiekko taisi muuttaa vielä suuntaakin? No toisessa päässä Arousva pelasi sitten hienosti tilanteen loppuun ja teki 2-3 maalin.

Hienosti pelasi myös Pude tilanteen yv:llä ja iski 2-2 tasoituksen Koistisen riparista.
+1 #18 Lptl 01.02.2017 20:17
Hirviä puolustuspään virhe ja Ratilainen lähti seikkailemaan. 3-3.
-6 #19 jokipofani 01.02.2017 20:19
Eiköhän se samppa oo meijän ykkösveskari... ja akkanen koplaan!
+2 #20 Lptl 01.02.2017 20:21
Muranen irtokiekosta 3-4. Nyt lyheni kotimatkakilome trit kummasti.. mut vaan kun tilanne säilyisi.
+2 #21 Lptl 01.02.2017 20:22
Huhtanen bingopallona kimmotteli jostain kummasta kolmeen-viiteen !
+1 #22 Lptl 01.02.2017 20:24
Viivasta helpon oloisesti mutta olhan siellä maskia. 4-5.
+2 #23 Lptl 01.02.2017 20:29
...ja tasoitus. Masennuin.
+3 #24 Theme_84 01.02.2017 20:29
Huhtanen-Pitkän en-Larinmaa näyttää toimivan :)
-3 #25 Repe 01.02.2017 20:33
Maalitalkoot näyttää olevan ja Roki voittaa jatkoajalla, toivottavasti olen väärässä, vaikka pari viime veikkausta menikin oikeaan:)
+4 #26 Lptl 01.02.2017 20:33
Kahden miehen alivoima kestettiin. Minuutti vielä Akkasen jäähyä jäljellä.
-1 #27 hessu 01.02.2017 20:47
On varmaan valmennukselle selvää että loppukauden otteluissa Jokipo maalia vartioi Jukuri. Ei ole oikein vara antaa paria maalia löysää vastustajille.
+4 #28 JTK 01.02.2017 21:11
Akkaselta paha harhasyöttö, jota Juho yritti paikata, mutta epäonnistui pahasti mailapelissään ja roki pääsi peliin mukaan. Sitten taas painettiin pari maalia karkuun. Huhtanen teki rinnallaan maalin. Aikalisän jälkeen Roki rupes pelaamaan ja tuli rinnalle ja jatkoajalla ohitte.

Oli kerrassaan ihmeellinen peli. Varsinkin vika erä. Rokin Komulainen erottui liikkeellään ja tehoillaan (2+2) kentältä. Taitava jätkä.
+3 #29 Ärjysydän 01.02.2017 21:11
[quote name="JTK"]Eihä n tuossa ole kyse ruikuttamisesta vaan keskustelua pelaajien arvoista ja toisen kunnioittamises ta sekä Mestiksen kurinpidosta. Niin pitkään, kun näitä tapahtuu ja jätetään rankaisematta on asioita syytä nostaa esille. Ja Turbohan todennäköisesti vastaa tuossa edellä haastattelijan kyselyihin eikä ruikuta.

Helppoa huudella sivusta, mutta varmasti joukkueen sisällä nämä loukkantumiset nostaa tunteita pintaan. Kyseessä on kuitenkin tuttuja oman joukkueen pelikavereita ja aivotärähdykset eivät koskaan ole leikin asia. Monen ura on niihin loppunut.

Pelaajat ja koutsit ovat sen verran ammattilaisia, että varmaan pystyvät nämä asiat käsittelemään ja keskittyvät olennaiseen niin hyvin kuin osaavat.

Täyttä asiaa! Kiitos JTK. Toivottavasti muutkin "natisijat" tämän ymmärtävät :)
+6 #30 rokkipoika 01.02.2017 21:16
Lainaus Lptl:
...ja tasoitus. Masennuin.

Kyllä tuota suorituksen vuoristorataa seuratessa tulee olla lääkitys kohdallaan.
+6 #31 Ärjysydän 01.02.2017 21:22
Ja voi Repe Repe... Mukavaa kun olet mukana keskusteluissa. Harmi vain ettet ole Turbona Turbon paikalla, miten lie sitten ottaisit nämä saamasi miinukset vastaan... :D Tosiaan liian paljon on näitä päävammoja sattunut viime aikoina, ja hyvä että siihen on päävalmentaja ottanut kantaa. Friman pelistä pois ollut jo kolmatta viikkoa. Olkkosesta ei tietoa milloin mukana. Ynnä muut. Joku sentään pitää joukkueen puolia, Turbo, ja uskoo myös joukkueeseensa kympillä, myös huonoina aikoina (ja niitä riittää myös liiga puolella). Täällä ollaan erottamassa valmentajaa samantien, kun joukkue häviää. Kovin on unohdettu mitä Turbo sai aikaan viime kaudella. Tsemiä Jokipo!!!
-3 #32 halttunen 01.02.2017 21:23
Pääsee turbo taas kehumaan että pelattiin hyvä peli ja Akkanen oli kentän Kingi.
Seuraavaksi jännittämään pelataanko pleijareissa vai päästäänkö kauden päättäjäisiin
+5 #33 JTK 01.02.2017 22:18
Oli muuten jännät paikat 3.erän loppupuolella, kun Juho torjui välillä kaulallaankin ja kiekko löytyi kaulasuojan sisältä sekä oma pakki meinas vika sekunneilla ohjata kiekon omaan maaliin. Onneksi saatiin edes piste.

Huomasin vasta nyt, että Jormanaisen Jesse pelasi tänään Hermeksessä ja Vaakanainen JYP Ak:ssa kirjauttaen yhden syötön.
+1 #34 rokkipoika 02.02.2017 07:54
Eikö tossa edellisessä pelissä sit maalivahtipeli sakannu, jos Jukurille kirjattiin 14 torjuntaa ja KiVa voitti 1-4?
+2 #35 halttunen 02.02.2017 13:24
ei se jyrse siellä maalilla sakannut ,Akkanen menetti kiekon alimpana miehenä syöttämällä vastustajan kantapäähän ja vielä sen jälkeen oli maalin kulmalla haaveilemassa ja ohjaamassa kiekkoa omaan maaliin.
-2 #36 Repe 02.02.2017 14:39
No kuten aiemmin sanoin että videokuvat on Mestikseenkin keksitty, ja kuten tosi "lätkäjätkät", teidän muka jääkiekosta tietävien sijaan huomaavat, että vaikka kirjoitankin monesti paikkansa pitävää asiaa, niin mulle vastataan vaan peukun imemisenä, monestikaan ei saa takaisin järkevää vastausta:)
#37 Repe 02.02.2017 14:47
Ja turhahan Aaltosen on julkisesti ripittää mitä teki Ratilaista, olisi ottanut maalilta pois aikaisemmin. Jos on kritiikin tarvetta ne sanotaan pukukopissa.
+3 #38 JTK 02.02.2017 20:07
Juniori Jokipoikien ensi kauden kilpaikäluokan joukkueiden vastuuvalmentaj at ovat nyt selvillä. A:n Mikko Fiskin jatko olikin jo aikaisemmin varmistunut. Hänen apuvalmentaja Jaakko Piirainen siirtyy vetämään B-nuoria ja Simo Karjalainen koutsaa C1-nuoria. Apuvalmentajat vahvistetaan myöhemmin. Seura järjestää huhtikuun lopulla try-out tapahtuman, jossa kartoitetaan pelaajia ensi kauden A- ja B-nuorten joukkueisiin. Hieno homma, että ajoissa on kuviot selvät!!

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    20.03. Jokipojat–K-Vantaa 1–2 ja.

    Joonas Larinmaa

    Larinmaa oli jälleen kerran Jokipoikien näkyvimpiä hyökkääjiä. Haastoi jatkuvasti omalla hyvällä liikkeellään ja kiekonkäsittelyllään vantaalaisia. Viimeisteli Jokipoikien ainoan maalin, kuten monesti aiemminkin, ajamalla röyhkeästi maalin edustalle.

    Jonathan Iilahti

    Ensimmäisen kerran pudotuspeliottelun Jokipoikien maalilla aloittanut Iilahti oli Kiekko-Vantaata vastaan loistava. Ajoittain kiekko hieman poltteli, mutta esitti vastapainoksi myös muutamia huipputorjuntoja.

     

    Matti Koistinen

    Puolustuspään konkari oli mies paikallaan. Vaikka kellotti kenttäpelaajista eniten peliaikaa (33.48), jaksoi Koistinen pelata kovalla tasolla läpi ottelun. Liigaan siirtyvä Joel Olkkonen sai varmasti paljon oppia pelatessaan Koistisen pakkiparina.

    Kokonaistilanne:

    17 tähteä: Samuel Jukuri
    15 tähteä: Joonas Larinmaa
    14 tähteä: Oskari Lehtinen, Tuomas Huhtanen
    11 tähteä: 
    Oula Uski, Joel Olkkonen
    10 tähteä:
     Lauri Huhdanpää 
    8 tähteä: 
    Juho Ratilainen, Juuso Akkanen, Ville Halonen
    7 tähteä: 
    Jesse Paukku
    6 tähteä: Nico Friman, Matti Koistinen
    5 tähteä: Samu Pitkänen
    4 tähteä: Ville Silvast, Jonathan Iilahti
    3 tähteä: Joonas Valkonen, Ville Räsänen, Eppu Rissanen
    2 tähteä: Jere Myllyniemi
    1 tähti: Antti Helanto, Joona Manninen, Lauri Hukkanen

Sarjatilanne

 

Jokipojat top5

 

Maalivahdit

 

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.