Rovaniemeltä täysi pistepotti

RoKi–Jokipojat 2–4 (0–0, 1–1, 1–3)

Jokipoikien vierailu Rovaniemellä toi joukkueen plakkariin täyden pistepotin. Vielä ottelun alussa RoKin maalivahti Paavo Hölsä (28 torjuntaa) piti joukkuetta pystyssä, mutta kolmannessa erässä vierailijoiden viimeistely toimi kotijoukkuetta paremmin. Jokipoikien maalintekijöinä kunnostautuivat Santeri Arousva, Ville Silvast, Heikki Puustinen ja Joonas Larinmaa (1+1). Jukuri-laina Joonas Valkonen loukkaantui polvitaklauksen seurauksena, joten Jokipojat joutui pelaamaan suuren osan ottelusta viidellä puolustajalla. Jokipoikien maalilla Juho Ratilainen torjui 21 kertaa.

 

Otteluraportti

– RoKi oli vahva, ja tämä oli pojilta aivan loistava taistelu, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen kiitteli sotureitaan.

Mestiksen jumboksi jämähtäneelle RoKille tappio oli jo seitsemäs peräkkäinen.

– Tässä sarjassa ei ole mitään väliä, kuka on kärjessä tai viimeisenä. Joukkueet ovat todella tasavahvoja ja sarja tasainen, Aaltonen alleviivasi.

Ottelu oli tasaista pienten marginaalien kiekkoa. Molemmat maalivahdit, Jokipoikien Juho Ratilainen ja RoKin Paavo Hölsä, pelasivat hyvän pelin.

Karjalaiset ratkaisivat ottelun kolmannessa erässä tekemällä kaksi maalia alle kahdessa minuutissa.

Ensin RoKin puolustus aukeni helposti, kun Kasimir Puruskainen sitoi itseensä kaksi RoKi-pakkia ja onnistui heittämään kiekon paineettomalle puolelle Ville Silvastille, joka viimeisteli komeasti yläputken kautta.

Voittomaali 1-3 syntyi heti perään Heikki Puustisen siniviivalta lähettämän kiekon kimpoillessa lopulta verkon perille asti. RoKi kavensi vielä, ja Jarkko Harjulan laukaus meni hieman helposti ohi Ratilaisen, joka ei ollut tilanteessa edes maskissa.

RoKi haki tasoitusta rohkeasti, ja Hölsä siirtyi vaihtoaitioon jo kolme minuuttia ennen summeria. Jokipojat löivät maltilla pitkää kiekkoa ja tappoivat sekunteja kellosta.

Lopullinen niitti oli sitten Joonas Larinmaan tyhjiin lyömät loppunumerot.

– Meillä on ollut pitkä vaikea jakso marras-joulukuussa seitsemän pelin ajan. Peliä on yritetty saada uomiinsa ja joukkueen kanssa keskusteltu paljon. Tämä oli taisteluvoitto, jätkät todellakin lähtivät voittamaan, Aaltonen kehui.

– Hetki nautitaan voitosta ja lähdetään parantamaan peliä vielä tästäkin, Aaltonen lupasi.

Teksti: Markku Saukko

 

Maalit ja syöttäjät

26.00 Tuomas Komulainen (Olli-Aleksi Pietilä, Samu Paajanen) 1–0
39.58 Santeri Arousva (Lauri Huhdanpää, Joonas Larinmaa) 1–1
44.51 Ville Silvast (Kasimir Puruskainen, Matti Koistinen) 1–2
46.36 Heikki Puustinen (Joel Olkkonen, Ville Leskinen) 1–3
49.37 Jarkko Harjula (Teemu Korpela, Antti Järvelä) 2–3
59.22 Larinmaa (Oula Uski, Huhdanpää) 2–4 tm. 

Maalivahtien torjunnat

Paavo Hölsä, RoKi 13+9+6=28 (poissa 57.03–59.22, 59.32–60.00)
Juho Ratilainen, Jokipojat 4+7+10=21

Rangaistukset

RoKi 5x2min + 10min = 20 min
Jokipojat 4x2min = 8 min

Yleisöä: 798

  

Jokipoikien kokoonpano

16 Jesse Paukku – 11 Ville Halonen – 65 Nico Friman 
92 Lauri Huhdanpää – 12 Oula Uski – 91 Joonas Larinmaa
14 Heikki Puustinen – 50 Teemu Holttinen – 42 Ville Leskinen
90 Ville Silvast – 41 Joona Manninen – 88 Oskari Lehtinen
71 Kasimir Puruskainen

20 Santeri Arousva – 5 Joonas Valkonen
4 Juuso Akkanen – 6 Joni Muranen
47 Matti Koistinen – 2 Joel Olkkonen

35 Juho Ratilainen
(31 Samuel Jukuri)

 

Otteluennakko

Jokipojat matkustaa keskiviikkona 550 kilometrin päähän Rovaniemelle kohtaamaan RoKin. Rovaniemen Kiekko on hävinnyt peräti kuusi perättäistä otteluaan, ja joukkue onkin valahtanut sarjataulukon viimeiseksi. Myös Jokipoikien viime aikojen otteet ovat olleet mollivoittoisia, sillä joukkue on voittanut viimeisestä seitsemästä ottelustaan vain kaksi.

Jokipoikien kokoonpanosta on varmuudella poissa ainoastaan koko kauden sivussa oleva Ossi Pellinen. Normaalisti laiturin paikalla pelannut Teemu Holttinen pelaa kolmosketjun sentterinä. Jokipoikien maalilla aloittaa Juho Ratilainen.

Jokipoikien edelliseen viikkoon kuului kolme ottelua. Ainoat pisteet irtosivat perjantaina Kokkolassa Hermestä vastaan, kun Jokipojat vei ottelun jatkoajalla lukemin 2–1.

Lauantaina Jokipojat kohtasi Mehtimäellä KeuPa HT:n, joka vei ottelun nimiinsä varsinaisten maalikarkeloiden jälkeen numeroin 6-7.

– Se oli vähän hullu peli. Kuten (KeuPan päävalmentaja Mikko) Heiskanen sanoi, niin ottelu muistutti enempi salibandypeliä. Eka erä oli meiltä todella hyvä. Sitten varmaan vähän luultiin, että tämä hoituu tästä. Sitten kävikin kalpaten, Jokipoikien kakkosvalmentaja Eemeli Parikka muistelee.

Jokipoikien alkukauden menestyksen avaimena toiminut tiivis viisikkopuolustus on ollut viime otteluissa ailahtelevaa.

Joukkueella on aiemmissa peleissä ollut hyviä jaksoja, joiden aikana peli on toiminut erittäin mallikkaasti ja joukkue on hallinnut peliä.

Vastapainona erityisesti toiset erät ovat olleet ajoittain joukkueelta erittäin heikkoja esityksiä.

Tästä hyvänä esimerkkinä on edellinen kamppailu KeuPaa vastaan, jossa Jokipojat hallitsi ensimmäistä erää vieden erän lukemin 4–1. Toisessa erässä joukkue sortui tekemään virheitä, joiden myötä KeuPa vei erän maalein 1–5.

– Sen kun tietäisi mitä toisessa erässä kävi, niin olisi viisas mies. Ihan kokonaisvaltaisesti lähti homma väärille raiteille. Alivoima oli huonoa, ja sitten tuli muutama helppo virhe. Sitä kautta vastustaja sai maaleja.

Jokipojat ja RoKi ovat kohdanneet kuluvalla kaudella yhden kerran. Tuo ottelu oli lokakuussa Mehtimäellä, jossa kotijoukkue kairasi pisteet vakuuttavasti lukemin 6–2.

– Vähän vastaavanlainen peli kuin edellisenä kautena olemme pelanneet RoKia vastaan. Kyllä se ottelu oli selkeää hallintaa meiltä alusta loppuun. Pikkuisen toisessa erässä annettiin sauma Rokille tulla mukaan, mutta kolmas erä hallittiin täysin.

– Olemme onnistuneet hyvin RoKia vastaan. Taisimme viime vuonna voittaa jokaisen pelin heitä vastaan.

Vaikka RoKi on sarjajumbona, ei Parikka odota Rovaniemeltä helppoja pisteitä.

– Homma taas muuttuu. Ennen kaikkea RoKin kotikaukalossa pelit ovat olleet vaikeita. Meillä on pitkä matka Rovaniemelle. RoKi on aktiivinen hyvin luisteleva joukkue, jolla on tämän sarjan kärkiyksilöitä. 

– RoKi pyrkii pelaamaan aktiivisesti, tiesimme sen hyvin jo edellisessä pelissä. Heilläkin on nyt vaikeampi hetki ollut, kun on ollut tappioita. Kotona he tulevat kovaa. He tykkäävät paineistaa ja kääntää peliä nopeasti. Rovaniemi on vaikea paikka pelata, Parikka analysoi.

Vaikka Jokipoikien otteet ovat viime aikoina olleet ailahtelevia, ei Parikan mielestä ole aihetta paniikkiin.

– Kaikille joukkueille tulee tässä sarjassa heikompia jaksoja. Tämä on tasainen sarja. Pieniä asioita koitetaan parantaa. Muistutamme niistä asiosta, mihin olemme nojanneet.

– Välillä on unohtunut meidän pelaamisen perusasiat. Koitetaan niitä muistutella ja saada sitä kautta hommaa tuloksellisesti paremmin raiteilleen. On muistettava, että olemme pelanneet paikoitellen tosi hyvin. 

– Maajoukkuetauon jälkeen on ollut hyviä pelejä siellä joukossa. Siellä on ollut hyviä eriä. Nyt se pitäisi saada sellaiseksi jatkuvaksi se tekeminen, että tulisi hyviä pelejä putkeen ja saisimme kokonaisuutena hyviä pelejä.

– Ei saisi tulla tuollaisia niinkuin KeuPa-pelissä, että pelaamme huikean ensimmäisen erän, ja sitten toinen erä on vastakkainen, Parikka toivoo.

Jokipoikien paras pistemies Jesse Paukku kävi maanantaina pelaamassa uransa ensimmäisen Liigaottelunsa Hämeenlinnan Pallokerhon paidassa. Pahaa loukkaantumissumaa paikkaamassa käynyt Paukku paukutteli heti tehot 2+0 HPK:n voittaessa Vaasan Sportin.

– Paukun visiitti tuo pelaajille uskoa siihen, että täältä voi nousta korkeammalla sarjatasolle. Samalla näkee, että kuinka hyviä pelaajia meillä täällä pelaa. Hieno nähdä, että kun meidän pelaajat saavat saumoja, niin niitä hienosti myös käyttävät.

– Uskon, että tilanne tuo virtaa Jesselle niin kuin koko joukkueelle. Minulla on sellainen tunne, että tämä asia kääntyy positiiviseksi, ja itseasiassa se on kääntynytkin jo, Parikka analysoi.

Ottelu Rovaniemellä alkaa kello 18.30

 

Aiemmat kohtaamiset

RoKi-Jokipojat
2015: 2–6
2015: 1–2
2014: 3–1 (Suomi-sarja)
2010: 1–8
2009: 5–6

Saldo: 1–0–4 (maalit 12–22)

Jokipojat-RoKi
2016: 6–2
2016: 41
2015: 6–0
2014: 6–3 (Suomi-sarja)
2010: 8–1
2009: 3–4 ja.

Saldo: 5–0–1 (maalit 3311)

 

Kommentit   

+1 #1 Eastside22 06.12.2016 19:28
Tässä on vain yks suunta , ylöspäin . Näyttäkää miten oikeesti pelataan lätkää !!!
+3 #2 jokipofani 06.12.2016 19:41
miksi turbo välttelee haastatteluja ja muuta julkisuutta? haiskahtaa hiukan...
+3 #3 jones 06.12.2016 20:47
Rokin puolustus on vuotanut viimepelit kuin 50-luvun mahonkivene.

Voitto on tultava. Kaikki muu on katastrofi.
+2 #4 JTK 07.12.2016 07:41
Tänään takaisin voittojen tielle! Rokin meno on hyytynyt mitä pidemmälle kausi on edennyt ja paluu arkeen on sielläkin tapahtunut. Lappiareenalle pitää lähteä aina hyvällä asenteella, sillä Roki elää kotipeleistään ja ottaa niistä pisteitä, jos on ottaakseen.

Nyt vain koko 60min hyvällä asenteella eikä vain osaa pelistä niin pisteet tulee himaan. Lappiareena on hieno paikka pelata. Iso halli Mestikseen 3500 istumapaikkaa ja katsomot ovat lähellä ympäri kaukaloa. Toivotaan, että Jokipojat ottaa hallin haltuun ja pistävät Rokin ja hyvin torjuneen Hölsän lujille! Tsemppiä!!
+3 #5 Repe 07.12.2016 15:24
Onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen asiaan, ettei yhtään blogia ole tullut Mehtimäkeläisee n tällä kaudella, taitaa hiipua tuokin touhu yhdessä pienenevien yleisömäärien kanssa. Roki-Jokipojat 2-3.
+3 #6 Peks1 07.12.2016 16:10
Olen kiinnittänyt huomiota ja arvasinkin niin käyvän, koska omalla työpaikalla sama juttu. Ensin joku höyryää, että perustetaan blogeja ja sitten hetken päästä kukaan ei jaksa kirjoittaa tai ei keksi mitään kirjoitettavaa. Jos pitää olla blogia ollenkaan, niin minusta voisi olla yksi ainoa Mehtimäkeläisen blogi, jossa olisi sitten useampia kirjoittajia. Jokainen lupaisi kirjoittaa yhden jutun per kausi, se on realistinen määrä per henki. Mieluiten kuitenkin kattoisin Mehtimäkeläisen makasiiniohjelm aa vaikka kerran kuussa. Oli niin hyvä se tunnarikin ja Ema Hurskainen oli hyvä juontaja.

Jokipo voittaa, kolme pistettä saa bussikyytiä 550 km Joensuuhun.
+2 #7 selästä taklaaja 07.12.2016 19:18
Komea on Rokin halli. Kauniita sinisiä penkkirivejä tyhjillään.
Eikä mitään heräämistä ole Jokipoikien pelissä nähtävissä. Minne lie se taistelutahto hävinnyt? Tuollaisella asenteella ei tarvitsekaan tulla pisteitä eikä niitä taatusti tulekaan...
+2 #8 selästä taklaaja 07.12.2016 20:16
Hyvä tietysti kun tuli tuo tasoitus, mutta ei muuten mitään positiivista sanottavaa tuosta tekemisestä. Jos muutosta ei tapahdu niin valmentaja tulee vaihtumaan. Turbo ottaa itse lopputilin kun ei jaksa tuota meininkiä katsoa...
+3 #9 jones 07.12.2016 21:01
Lainaus selästä taklaaja:
Jos muutosta ei tapahdu niin valmentaja tulee vaihtumaan. Turbo ottaa itse lopputilin kun ei jaksa tuota meininkiä katsoa...


Ei tule vaihtumaan vaikka mitä tapahtuu. Voisin lyödä vaikka vedon. Enkä tuota pelaamista nyt Turbon niskaan kaataisi muutenkaan. Ennemmin huutelisin tuonne hattuhyllylle, kun kaverin työkaluja heikennetään mutta katsojien vaatimukset ei muutu rosterin mukana.

Hyvä kun tuli voitto, kuten ennalta pitikin. Katsellaan miten jatkuu ja vieläkö Paukkua kiinnostaa pelata Mestistä.
+3 #10 JTK 07.12.2016 21:20
Hyvä voitto tärkeään paikkaan. Toivottavasti nyt tulis tästä voitosta lisävirtaa ja ruvettas voittaa näitä pelejä ja saataisiin tasaisuutta tekemiseen. Pääasia kuitenkin, että pisteet lähti mukaan ja voiton myötä kotimatkakin varmasti tuntuu ainakin vähän lyhyemmältä.
+2 #11 Peks1 07.12.2016 21:22
Hyvä, Jokipo! Mukavampi körötellä 550 km, kun sai täydet pisteet mukaan.

Kalpa vei Hokin kapteenin. Hokin faneja ei varmaan hirveesti enää kiinnosta väntäytyä hallille.
+2 #12 JTK 07.12.2016 22:29
Onhan se Hokille menetys, mutta eihän kukaan "vienyt" Seppälää vaan hänelle avautui mahdollisuus lähteä Kalpaan, kuten Hokin manageri sanoo. Seura etsii tilalle uuden pelaajan ja kapteeniksi nousee Näppi ja hommat jatkuu. Eiköhän Hokin fanit ole tottuneet tähän, kun heillä on paljon lainapelaajia ja liikennettä on suuntaan, jos toiseen?

Seppälä sai näköjään heti pitkän sopparin sillä tämän kauden lisäksi siihen kuuluu seuraavat kaksi ja vielä optio yhdestä? Hänellä on entuudestaan pitkä kokemus Kalpasta junnuna ja pelasi toissa kaudella siellä Liigaakin.
+2 #13 Peks1 07.12.2016 22:34
Näinhän se taitaa olla, että Kajaanissa on totuttu tällaiseen.
+2 #14 Eastside22 07.12.2016 23:02
Tähän saumaan tärkee taisteluvoitto , kun alkuun on päästy niin pe lisää!!!
+2 #15 Eastside22 07.12.2016 23:02
Tähän saumaan tärkee taisteluvoitto , kun alkuun on päästy niin pe lisää!!!
+2 #16 jukkis 07.12.2016 23:44
Lainaus Repe:
Onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen asiaan, ettei yhtään blogia ole tullut Mehtimäkeläiseen tällä kaudella, taitaa hiipua tuokin touhu yhdessä pienenevien yleisömäärien kanssa. Roki-Jokipojat 2-3.

On ihmiset vaihtuneet ylläpitäjän toimituksessa, eikä ole tälle kaudelle kyselty haluttaisiko kirjotella.
+2 #17 rokkipoika 08.12.2016 11:56
"Joonas Valkonen loukkaantui polvitaklauksen seurauksena, joten Jokipojat joutui pelaamaan suuren osan ottelusta viidellä puolustajalla."

Mielenkiintoisesti menee oikeudenjako. Koistinen taklasi takapuolellaan, sai polvitaklaukses ta 5+20min. Minkäslaisen rangaistuksen tämä Roki- pelaaja sai polvitaklaukses ta?
+2 #18 Ärjysydän 08.12.2016 12:05
Toimitus huom otteluraportiss a; "Voittomaali 1-3 syntyi heti perään Heikki Puustisen siniviivalta lähettämän kiekon kimpoillessa lopulta verkon perille asti."

Se oli kyllä Olkkosen siniviivalta vetämä lämäri joka meni Heikki Puustisen luistimesta sisään.
+2 #19 Repe 08.12.2016 14:31
Lainaus jukkis:
Lainaus Repe:
Onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen asiaan, ettei yhtään blogia ole tullut Mehtimäkeläiseen tällä kaudella, taitaa hiipua tuokin touhu yhdessä pienenevien yleisömäärien kanssa. Roki-Jokipojat 2-3.

On ihmiset vaihtuneet ylläpitäjän toimituksessa, eikä ole tälle kaudelle kyselty haluttaisiko kirjotella.


Ok, jos noin aiemmin toiminut että toimituksesta otettu yhteyttä blogin kirjoittajiin. Ei luulisi olevan kummempaa julkaisukynnyst ä myös tarjota niitä tänne.
+2 #20 selästä taklaaja 08.12.2016 15:03
Lainaus jones:
Lainaus selästä taklaaja:
Jos muutosta ei tapahdu niin valmentaja tulee vaihtumaan. Turbo ottaa itse lopputilin kun ei jaksa tuota meininkiä katsoa...


Ei tule vaihtumaan vaikka mitä tapahtuu. Voisin lyödä vaikka vedon. Enkä tuota pelaamista nyt Turbon niskaan kaataisi muutenkaan. Ennemmin huutelisin tuonne hattuhyllylle, kun kaverin työkaluja heikennetään mutta katsojien vaatimukset ei muutu rosterin mukana.

Hyvä kun tuli voitto, kuten ennalta pitikin. Katsellaan miten jatkuu ja vieläkö Paukkua kiinnostaa pelata Mestistä.

Minä kai tässä olen Turbon vaihtamista vähiten vaatinut tai toivonut. Onko tuo tekstini tosiaan noin huonosti kirjoitettua, että sen voi väärin ymmärtää?
+1 #21 Theme_84 08.12.2016 15:51
En kyllä antaisi Turbolle potkuja..
+2 #22 Peks1 08.12.2016 15:58
Pahimpia kriisijoukkueit a ovat Hermes, Roki ja Espoo. Ja kuuluuko joku joukkue vielä tuohon kriisiporukkaan ? Eilen Fanseatin haastattelussa Rokin valmentajan katse oli niin tyhjä, mies oli itkun partaalla. Mutta ei auta itku markkinoilla.
+2 #23 jones 08.12.2016 16:08
Lainaus selästä taklaaja:

Minä kai tässä olen Turbon vaihtamista vähiten vaatinut tai toivonut. Onko tuo tekstini tosiaan noin huonosti kirjoitettua, että sen voi väärin ymmärtää?


Olen ymmärtänyt mitä kirjoitit.

Yleisesti totean, ei saa Turbo potkuja eikä tule itse lähtemään ainakaan kesken kauden.

Eikä kumpaakaan ole mitään syytä olemassa.
+2 #24 jones 08.12.2016 16:13
Lainaus Peks1:
Pahimpia kriisijoukkueita ovat Hermes, Roki ja Espoo. Ja kuuluuko joku joukkue vielä tuohon kriisiporukkaan?


Miksi Hermes on kriisissä?

Joukkoon kuuluu Hokki. Pelaa ihan vääristä asioista kuin kauden ennakkoon oli odotukset.
#25 Peks1 08.12.2016 16:15
Hermeksellä taitaa olla 7 tappiota putkeen.
#26 jones 08.12.2016 16:30
Lainaus Peks1:
Hermeksellä taitaa olla 7 tappiota putkeen.


Juu, tuo on ruma putki kyllä. Ovat mielestäni muuten ylittäneet odotukset.

Silloin kun menee huonosti, niin hyvät ja huonot valmentajat erottuu joukosta. Kuten Laukkanen Hokissa. Silloin kun peli luisti, ei ongelmaa. Sitten kun takkuaa, niin...
+2 #27 selästä taklaaja 08.12.2016 16:38
Hokki, Hermes ja Espoo. Kyllä minä syksyllä veikkasin näitä kärkiporukoihin . Tuto oli toki ykkössuosikki ja on alun taapertelun jälkeen noussutkin sarjan kärkeen. Sapkolla on kulkenut tasaisesti koko alkukauden ja se on mielestäni pieni yllätys. Hermes ja Hokki suurimmat pettynykset,ja tietysti tuo Espoo, mutta runkosarjan peleillähän ei ole paljonkaan merkitystä ja sehän näkyy yleisömäärissä. Jokipoikien esitys kokonaisuutena ihan hyvä, mutta tuo yleisilme muutamassa viime pelissä on ollut huono. Tsemppiä Jokipojille!
+2 #28 jones 08.12.2016 17:20
Onko Espoon taaperrus lopulta suurikaan yllätys?

Mielestäni ei. Itse povasin joukkuetta taistelemaan playoff-paikasta.

Syynä se, että joukkueen kasaaminen myöhästyi valovuoden ja tuolla harjoittelumäär ällä pitäisi olla ihan ylivertainen materiaali, että pelattaisiin top-3 paikoista. Materiaali heillä ei ole kummoinen.

Se taasen on yllätys että valmentaja ei ole vaihtunut ja Salonoja hankkinut mitään isompaa vahvistusta kauden edetessä.
+2 #29 JTK 08.12.2016 17:49
Espoon kasaaminen todellakin myöhästyi ja rosteri ei ole sitä tasoa mitä sen luultiin olevan. Hirschovits ei ole pelannut ja Pirnes ja muutamat muut eivät tulleetkaan. Pitää myös muistaa, että Espoo United rakentaa yhtäaikaa jääkiekkojoukku eita miehiin ja naisiin sekä koripalloon. Varmasti työtä riittää?

Henkilökohtaisesti Sapkon menestys ei ole yllätys sillä veikkasin sitä kärkiporukoihin Tuton ohella. Hokkia veikkasin myös kärjen tuntumaan, mutta se meni pieleen. Muuten sarjatilanne näyttää normilta. Jokipojat on ollut hyvä. Toki viime aikoina on ollut vähän vaikeampaa, mutta näitä jaksoja tulee välillä.

Liigan puolella taas yllätyksiä on riittänyt. Positiivisiä ylläreitä ovat Kalpa, HPK ja Jukurit. TPS on myös kiva nähdä kärkipäässä pitkästä aikaa. Sport on vakiintunut Liigan keskikastiin, mutta KooKoolle taisi koittaa karu arki. Kärpät ja Lukko ovat pahoja pettymyksiä. Muut ovat suunnilleen siellä missä pitääkin.
#30 jokipofani 08.12.2016 20:54
Lauri hyvönen: jos saa ehdottaa, nii jokipon saadessa yv:n voisi ennen aloitusta laittaa soimaan DIRLANDAA! viimevuonna se oli huippujuttu!!!! !

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    20.03. Jokipojat–K-Vantaa 1–2 ja.

    Joonas Larinmaa

    Larinmaa oli jälleen kerran Jokipoikien näkyvimpiä hyökkääjiä. Haastoi jatkuvasti omalla hyvällä liikkeellään ja kiekonkäsittelyllään vantaalaisia. Viimeisteli Jokipoikien ainoan maalin, kuten monesti aiemminkin, ajamalla röyhkeästi maalin edustalle.

    Jonathan Iilahti

    Ensimmäisen kerran pudotuspeliottelun Jokipoikien maalilla aloittanut Iilahti oli Kiekko-Vantaata vastaan loistava. Ajoittain kiekko hieman poltteli, mutta esitti vastapainoksi myös muutamia huipputorjuntoja.

     

    Matti Koistinen

    Puolustuspään konkari oli mies paikallaan. Vaikka kellotti kenttäpelaajista eniten peliaikaa (33.48), jaksoi Koistinen pelata kovalla tasolla läpi ottelun. Liigaan siirtyvä Joel Olkkonen sai varmasti paljon oppia pelatessaan Koistisen pakkiparina.

    Kokonaistilanne:

    17 tähteä: Samuel Jukuri
    15 tähteä: Joonas Larinmaa
    14 tähteä: Oskari Lehtinen, Tuomas Huhtanen
    11 tähteä: 
    Oula Uski, Joel Olkkonen
    10 tähteä:
     Lauri Huhdanpää 
    8 tähteä: 
    Juho Ratilainen, Juuso Akkanen, Ville Halonen
    7 tähteä: 
    Jesse Paukku
    6 tähteä: Nico Friman, Matti Koistinen
    5 tähteä: Samu Pitkänen
    4 tähteä: Ville Silvast, Jonathan Iilahti
    3 tähteä: Joonas Valkonen, Ville Räsänen, Eppu Rissanen
    2 tähteä: Jere Myllyniemi
    1 tähti: Antti Helanto, Joona Manninen, Lauri Hukkanen

Sarjatilanne

 

Jokipojat top5

 

Maalivahdit

 

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.