SaPKo tyly isäntä Jokipojille

SaPKo–Jokipojat 4–0 (2–0, 0–0, 2–0)

SaPKo oli revanssiviikonlopun ensimmäisessä kohtaamisessa Savonlinnassa tyly isäntä Jokipojille. Kotijoukkue karkasi vahvan ensimmäisen erän myötä kahden maalin karkumatkalle. Jokipojat pääsi peliin mukaan toisessa erässä ylivoimien myötä, mutta viimeistely ei ollut toivotulla tasolla. Ottelu oli Jokipojille kauden ensimmäinen vierasottelu, jossa joukkue ei onnistunut tekemään yhtään maalia. Jokipoikien maalilla Samuel Jukuri torjui 25 kertaa.

 

Otteluraportti 

Revanssiviikonlopun avausottelu sarjan kärkipaikat valloittaneiden rakkaiden vihollisten välillä kiinnosti selkeästi molemmissa kaupungeissa, sillä lukuisien joensuulaisfanien avustuksella yleisömääräksi kirjattiin Savonlinnassa hieno 1087 katsojaa.

Ottelun ensimmäisessä erässä joensuulaiset eivät meinanneet päästä pelirytmiin ollenkaan mukaan. Kotijoukkue SaPKo puolestaan sai luotua itselleen tilaa hyökkäyspäässä.

– Saimme hyvän startin peliin ja ensimmäisen erän pelasimme hyvää, kurinalaista lätkää. Hyvää kamppailupeliä molemmin puolin ja pakkikalustomme pystyi vastaamaan Jokipoikien vahvoille hyökkääjille ja päästiin niin hyvin omista pois, tuumi voittoisan kotijoukkueen päävalmentaja Pasi Räsänen.

Ottelua leimasi fakta, että vaikka tilastollisesti laukaukset jakautuivat melko tasaisesti, ei Jokipojat päässyt montaa kertaa hakemaan ratkaisua parhaasta sektorista, kun puolestaan savonlinnalaiset saivat useita ylivoimahyökkäyksiä ja myös viimeistelivät paikoistaan kylmänviileästi.

Ärjypaitojen laukaukset puolestaan lähtivät sektoreista, joista ei loistavan alkukauden pelannutta SaPKon maalivahtia Juhana Ahoa uhattu.

– Vanha klisee: tämä on maalintekopeli ja jos et tee yhtään maalia, et voi voittaa. SaPKo käytti todella hienosti maalipaikkansa, mietiskeli lyhytsanainen joensuulaispäävalmentaja Ari Aaltonen.

Toisessa erässä ärjylauma pääsi paremmin peliin mukaan, kun SaPKo otti muutaman typerän jäähyn, mutta ylivoimapeli oli tehotonta.

– Olisimme voineet ratkaista pelin toisessa erässä, mutta emme tänään vain pystyneet siihen. SaPKo ansaitsi voittonsa. Hyvä joukkue, mietiskeli Aaltonen.

Teksti: Tero Dahlström

 

Maalit ja syöttäjät

02.10 Kalle Saramäki (Kasper Elo, Ville Paalanen) 1–0
17.41 Joona Monto (Teemu Lepaus, Jonatan Tanus) 2–0
40.49 Tanus (Lepaus) 3–0 tv.
53.29 Rasmus Hämäläinen (Janne Kettunen, Niklas Salo) 4–0 vt.

Maalivahtien torjunnat

Juhana Aho, SaPKo 5+14+10=29
Samuel Jukuri, Jokipojat 10+8+7=25

Rangaistukset

SaPKo 5x2 min = 10 min
Jokipojat 2x2 min = 4 min

Yleisöä: 1 087

 

Jokipoikien kokoonpano

92 Lauri Huhdanpää – 11 Ville Halonen – 65 Nico Friman 
16 Jesse Paukku – 12 Oula Uski – 91 Joonas Larinmaa
14 Heikki Puustinen – 88 Oskari Lehtinen – 42 Ville Leskinen
90 Ville Silvast – 28 Roope Hämäläinen – 71 Kasimir Puruskainen
41 Joona Manninen

20 Santeri Arousva – 3 Antti Helanto
4 Juuso Akkanen – 2 Joel Olkkonen
5 Joonas Valkonen – 6 Joni Muranen

31 Samuel Jukuri
(35 Juho Ratilainen)

 

Otteluennakko

Mestiksen revanssiviikonlopussa perjantaina ja lauantaina toisistaan mittaa ottavat sarjakärjessä oleva Savonlinnan Pallokerho ja kakkosena oleva Jokipojat. Perjantaina joukkueet kohtaavat Talvisalon jäähallissa, ja lauantaiksi ne siirtyvät mittelemään voimiaan Mehtimäen jäähalliin. Revanssiviikonlopun lisäotteluiden myötä joukkueet kohtaavat runkosarjassa yhteensä kuusi kertaa.

Jokipoikien loukkaantumistilanne on poikkeuksellisen hyvä, sillä kokoonpanosta ei ole poissa varmuudella ketään. Mikkelin Jukureista lainalla oleva Ville Leskinen palaa kokoonpanoon loukkaantumisensa jälkeen. Maalilla aloittaa Samuel Jukuri.

Jokipoikien muutamassa aiemmassa kotipelissä ajoittain takunnut viimeistely korjaantui edellisessä kotiottelussa Heinolan Peliittoja vastaan.

Aiemmissa kotiotteluissa Jokipojat juuttui hyökkäysalueelle päästyään pyörimään nurkissa. Joukkueen ongelmana oli saada kiekkoa ja miehiä vastustajan maaliedustalle.

Ennen Peliittoja vastaan käytyä ottelua Jokipojat muutti selkeästi pelitapaansa. Se näkyi heinolalaisia vastaan, sillä joukkue pyrki selkeästi olemaan kiekon kanssa rohkeampi ja menemään vastustajan maalinedustalle taistelemaan irtokiekoista.

Joukkueen kaikki neljä tehtyä maalia syntyivätkin parhaalta maalintekosektorilta maalin edestä. Ottelu päättyi lukemiin 4–2. Jokipoikien voiton myötä Peliittojen hurja kahdeksan ottelun voittoputki katkesi.

Lisäksi Jokipojat oli muuttanut kokoonpanoaan, ja muutama alkukauden hyvin pisteitä tehnyt pelaaja joutui katsomaan peliä katsomon puolelta.

– Ottelu Peliittoja vastaan oli sellainen peli kuin joukkueelta toivottiin. Hyvin nopeasti pystyimme sisäistämään pelitavan muutoksen. Joukkue reagoi tilanteeseen hienosti. Sitä on nyt jatkettu eteenpäin. Sanoinkin, että sellainen kulmissa pörräämisen aika on pelillisesti ohi. Se ei ole enää voittavaa jääkiekkoa, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen analysoi. 

– Tässä syksyllä maalineduspelaaminen vähän hämärtyi, kun pelasimme suhteellisen hyvin ja saimme voittoja vähän eri tyylillä. Ongelma tuli silmille ottelussa KeuPaa vastaan uudestaan. Hyvä että se tuli, ja pystyimme reagoimaan tilanteeseen.

– Meidän pitää parantaa kaikkia pelin osa-alueita. Emme saa unohtaa vahvuuksiamme eli hyvää hyökkäys- ja puolustuspelaamista sekä hyvää luistelua.

Jokipojat ja SaPKo ovat kohdanneet tällä kaudella jo kerran. Aivan kauden ensimmäisessä runkosarjaottelussa Jokipojat oli Mehtimäellä vahvempi lukemin 5–1.

Vahvasti harjoituskaudella pelannut SaPKo oli kauden ensimmäisessä ottelussa yllättävän aseeton Jokipoikia vastaan.

– Tiedetään kyllä minkälainen vastus on tulossa. SaPKo on sarjaykkönen, ei kahta sanaa. SaPKo on vahva ja hyvin luisteleva joukkue.

– Meidän pitää pystyä lyömään kapuloita SaPKon rattaisiin. Katsotaan 60 tai 65 minuutin jälkeen, mikä on lopputulema.
Sitten kauden alun SaPKo ei ole muuttanut omaa pelityyliään. Heidän pelityylinsä on vahvistunut kauden mittaan.

– Ainakin omassa pelissämme olemme menneet eteenpäin verrattuna siihen, mitä se oli kun syksyllä aloitettiin. 

SaPKon puolustus- ja maalivahtipeli ovat olleet alkukauden erittäin hyvässä kuosissa. Joukkue on päästänyt keskimäärin vain kaksi maalia omiin, ja se johtaakin Mestiksessä kyseistä tilastoa.

SaPKon ykkösmaalivahtina toiminut Juhana Aho on ollut alkukaudesta Mestiksen parhaimpia maalivahteja. Hän on torjunut kiekkoja 13 ottelussa torjuntaprosentin ollessa 93,79%. Miten sarjan paras puolustus rikotaan?

– Meidän pitää saada miehiä ja kiekkoa maalille. Se on tämän päivän peliä. Kun katsotaan sarjatasoa kuin sarjatasoa, niin sieltä maalin edestä ne maalit tehdään. Siellä se trafiikki pitää olla maalivahdin edessä.

– Totta kai pitää voittaa kaksinkamppailut. Kova kamppailupelaaminen on tämän päivän peliä. Kentällä on nopeajalkaisia pelaajia, hyvä kääntöpelaaminen tämän päivän trendi.

Tuttu vastustaja sytyttää Aaltosen mielestä niin valmennuksen kuin myös pelaajat.

– Tässä on sarjan ykköspaikka tarjolla. Jos ei tämmöiseen peliin pelaajat syty, niin ei syty mihinkään. Minä ainakin valmentajana olen todella hyvin valmistautunut, ja toivon joukkueelta samaa. SaPKoa vastaan on aina ollut hyviä kamppailuita. Jo silloin kun minä pelasin, niin aina on ollut SaPKo hyvä vastus.

– Peleissä on aina ollut virtaa, paljon taistelua ja kamppailua. Asetelmat on aina olleet hyvät. Tämmöinen pieni viha-rakkaussuhde joukkueiden välillä. Hieno juttu, että pelataan SaPKon kanssa revanssiviikonlopussa. Hieno viikonloppu tulossa kun vastakkain ovat kaksi tällä hetkellä kuuminta ja parasta joukkuetta.

Joukkueen terveystilanne on poikkeuksellisen hyvä. Kukaan ei ole loukkaantunut, mutta flunssaa on liikkeellä, joten poissaolot ovat mahdollisia. Joni Muranen palaa kokoonpanoon loukkaantumisensa jälkeen. Hänen piti pelata jo Peliittoja vastaan, mutta vatsatauti esti hänen pelaamisensa. 

– Muranen on taas kerran pelikunnossa. Hän on hyvä nuori puolustaja ja tuo lisämausteen meidän puolustuspäähän.

Jokipojat jatkaa maalivahtien peluutuksessa samaa linjaa kuin aiemmin. Peräkkäisinä päivänä pelattavissa otteluissa molemmat maalivahdit (Samuel Jukuri sekä Juho Ratilainen) saavat vuorollaan torjuntavastuun.

Savonlinnassa käytävään kamppailuun Susirajan Punamustat järjestävät fanimatkan. "Turbo" uskookin, että Talvisalossa nähdään jälleen hyvää kannustusta.

– Meidän fanit ovat aina Talvisalossa huutaneet SaPKon kannattajat suohon. Toivon, että sama meno jatkuu. Meillä on aina ollut hyvä kannustus Savonlinnassa.

Ottelu alkaa kello 18.30

 

Aiemmat kohtaamiset

SaPKo–Jokipojat
2016: 6–3
2015: 2–3 ja.
2015: 1–5
2014: 4–1
2014: 3–2
2013: 4–5 vl.
2013: 1–4
2013: 2–4
2013: 4–5 vl.
2012: 2–5
2012: 1–2 (playoffs)
2012: 2–1 (playoffs)
2012: 3–1
2012: 2–3
2011: 4–3 ja.
2011: 5–2
2011: 3–1
2010: 4–3
2010: 5–4 vl.
2009: 3–2 ja.
2008: 1–8
2008: 2–3
2008: 5–2
2007: 2–3 ja.
2007: 5–4
2006: 5–3
2004: 2–7 (Suomi-sarja)
2003: 1–4 (Suomi-sarja)
2003: 4–2 (Mestis-karsinta)
2003: 2–2 (Suomi-sarja)
2002: 2–6 (Suomi-sarja)
2001: 1–5 (Suomi-sarja)
2001: 6–2 (Suomi-sarja)
2000: 3–8
1999: 3–6
1999: 2–3

Saldo: 16–1–19 (maalit 103–122)

 Jokipojat–SaPKo
2016: 5–1
2016: 1–2 ja.
2015: 3–4
2015: 5–4 vl.
2014: 0–3
2014: 4–1
2013: 4–2
2013: 4–3
2013: 5–2
2012: 5–1
2012: 3–4
2012: 5–2 (playoffs)
2012: 3–2 ja. (playoffs)
2012: 3–1 (playoffs)
2012: 1–5
2011: 3–5
2011: 4–2
2010: 2–3 ja.
2010: 3–4
2010: 3–6
2010: 3–0
2009: 6–4
2009: 2–3
2008: 4–5
2008: 3–2 rl.
2007: 0–2
2006: 3–2 ja.
2006: 5–3
2004: 3–1 (Suomi-sarja)
2003: 8–3 (Suomi-sarja)
2003: 4–3 ja. (Mestis-karsinta)
2003: 4–5 (Suomi-sarja)
2002: 2–2 (Suomi-sarja)
2002: 4–6 (Suomi-sarja)
2001: 1–2 (Suomi-sarja)
2000: 5–2
1999: 3–4
1999: 3–1

Saldo: 21–1–16 (maalit 128–101)

Kommentit   

#1 tilkka 17.11.2016 21:19
Onko Paukku kokoonpanossa vai Jukureissa?
+1 #2 Peks1 17.11.2016 21:31
Jos Jere Karalahti meinaisi aloittaa Jukureissa, kuten tuolla Jatkoajassa vieläkin pohdiskellaan, niin eikös pitäisi ensin pelata pari Mestis-matsia pelituntuman saamiseksi, vai mitä ;)
+2 #3 Eastside22 17.11.2016 22:42
Peleistä tulee varmasti yleisöystävälli siä , kun kaksi parasta on vastakkain . Kaikkihan tietää kumpi on parempi vai mitä jokipofani .
+2 #4 JTK 18.11.2016 07:57
Välillä on jo ollut vähän puuduttavaakin, kun Jokipojat ja Sapko kohtaavat toisensa usein kauden aikana, mutta kyllähän nyt on todella herkullinen tilanne revanssi viikonlopun peleille. Nyt näitä pelejä odottaa jo innolla mitä tuleman pitää.

Tänään Sapkolla on kotietu ja pieni kaukalo on usein tuottanut Jokipojille vaikeuksia.Veik kaan kuitenkin, että Jokipojat ottaa voiton viimeistään jatkoajalla tai "rankeilla" ja huomenna Mehtimäen lentokentällä isännät ottaa sitten takuuvarmasti puhtaat kolme pistettä.

Huomenna harkkahallissa alkaa B-nuorten peli Jokipojat-Roki kello 17:15. Ottelu on Mestiskarsinta lohko 1:sen kärkiottelu. Käykää edarin pelin erätauoilla tankkauksen lomassa kannustamassa meidän poikia voittoon!
+2 #5 jokipofani 18.11.2016 12:51
Lainaus Eastside22:
Peleistä tulee varmasti yleisöystävällisiä , kun kaksi parasta on vastakkain . Kaikkihan tietää kumpi on parempi vai mitä jokipofani .

Mielestäni molemmat on suosikkeja kotipeleissään. Toivotaan kuitenkin että homma kääntyy meille.
+2 #6 jokipofani 18.11.2016 12:52
Missä Koistisen Matti? Matti ollu hyvä viivapelote yv:llä
#7 selästä taklaaja 18.11.2016 14:07
Lainaus jokipofani:
Missä Koistisen Matti? Matti ollu hyvä viivapelote yv:llä

Varmaan joku muukin miettii samaa? Se nyt on vaan niin, että valmentaja nimeää joukkueeseen tietyn määrän pelaajia ja kaikki eivät sovi siihen. Varmaan Matti sopisi, mutta nyt halutaan antaa peliaikaa esim. Muraselle. Varmaan lauantaiksi tulee muutamia vaihtoja.
Meinasin viime viikolla kirjoittaa, että kun Jokipojat antaa peliaikaa Jukureiden pelaajille jotka eivät sovi liigakokoonpano on, niin kaipa siinä on olemassa mahdollisuus meidänkin pelaajille liiganäyttöihin ? Ajattelin jopa mainita muutaman pelaajan nimeltä.Ei minulle tullut Paukun yhteydet tuonne Mikkeliin päin mitenkään yllätyksenä. Seurataan pelaajaliikenne ttä, mutta jos Jokipojat ja Sapko ovat tammikuussa mestiksen kärkijoukoissa niin aivan varmasti joukkueista siirtyy pelaajia liigaan kesken kauden. Kaksi parasta ja aidointa mestisjengiä tänään vastakkain. Tsemppiä hyvälle taistelulle ja pisteet vieraille:)
-3 #8 rizee 18.11.2016 14:08
Lainaus tilkka:
Onko Paukku kokoonpanossa vai Jukureissa?

Toivon todella, että olisi saanut näytön paikan Liigasta. Loukkaantumiset ovat piinanneet Jesseä pitkin juniorivuosia (ties miten pitkällä olisi jo ilman loukkaantumisia ), ja ennemmin tai myöhemmin Jesse kuuluu vähintäänkin liigaan. Toivotaan, että pysyy terveenä.
-1 #9 jokipofani 18.11.2016 14:24
Peliitta pelin maalikoosteessa noin ajassa 4:30 hauska tapaus:D joku pelaajista, auvinen? Ottaa nuuskapussin huulesta ja laittaa sen hanskaan;D
+4 #10 Vanha SaPKolainen 18.11.2016 16:46
Tervetuloa Talvisalon halliin, eli "Mediatili Areenaan".Jänni ttävä kärkiottelu tulossa. 1 erätauolla esitellään se joukkue, joka nosti SaPKo:n ensimmäisen kerran Mestaruussarjaa n vuonna 1966, eli 50 vuotta sitten. Joukkueen keski-ikä on n.70 vuotta.
-3 #11 jones 18.11.2016 17:24
SaPKo, tuo köyhän miehen Montreal Canadiens
+4 #12 HeHa 18.11.2016 19:12
2-0, eikä mitään jakoa Jokipojilla. Paineen alla tulee virheitä kuten Pudelle 2-0-maalissa.
+3 #13 jukkis 18.11.2016 19:22
Jäätävän paskaa peliä, kummaltakin.
+6 #14 selästä taklaaja 18.11.2016 19:23
Eka erä täydellistä Sapkon hallintaa. Uskoisin Turbon antavan tauolla voimakasta palautetta joukkueelleen. Aivan luokaton ja hengetön oli tuo Jokipoikien esitys. Toivottavasti joukkue alkaa toisessa erässä pelata, että saadaan aikaan edes kunnon taistelu.
Luottopakki Akkanen ja kokenut Puustinen pelasivat tuossa lopussa vielä tuon 2-0 paikan kotijoukkueelle:(
Herätys ja uutta matoa koukkuun...
+2 #15 J58 18.11.2016 19:50
Lainaus jokipofani:
Peliitta pelin maalikoosteessa noin ajassa 4:30 hauska tapaus:D joku pelaajista, auvinen? Ottaa nuuskapussin huulesta ja laittaa sen hanskaan;D

Voi hellanlettas... .oletko koskaan kuullut hammassuojista ,jotka pelaaja pistää rannesuojan väliin ,näin siis tässäkin tapauksessa.
+2 #16 HeHa 18.11.2016 20:06
Hyvä toinen erä, mutta paikoista pitäsi tehdä maali/maaleja. SaPKo kyllä puolustaa hyvin!
+2 #17 selästä taklaaja 18.11.2016 20:11
Lainaus HeHa:
Hyvä toinen erä, mutta paikoista pitäsi tehdä maali/maaleja. SaPKo kyllä puolustaa hyvin!

Joo parempaa oli tuo toinen erä. Sapkolle muutama jäähy ja siten Jokipojille muutama maalipaikka. Ei vaan riitä taidot maalin tekemiseen. Sapko on kokonaisuudessa kuitenkin kahden erän jälkeen ollut parempi, ei siitä mihinkään pääse.
+3 #18 HeHa 18.11.2016 20:55
Neljä muna: tää on maalintekopeli. Tulukee poijjes sieltä. Huomenna on kasvojenpesupäi vä!
+2 #19 Riffixi 18.11.2016 22:29
Niin....tämä on tulosurheilua ja sapkolla ei ole omia junnuja joita voitaisiin nostaa edustukseen. Tai sitten ei haluta. Olen seurannut pitkin syksyä noita SaPKon hankintoja,niin täytyy todeta että melkoisia talentteja ovat saaneet hankittua. Räsäsellä ja Myllyksellä laaja tuntemus ja rahaakin ovat kuulema saaneet pelaajiin.
#20 Kannattaja 18.11.2016 23:06
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/122856-insinooritoimisto-jormakka-oy-on-haettu-konkurssiin
+2 #21 Peks1 18.11.2016 23:10
Sapkolle kehut sarjajohdosta, hyvin ovat siellä toimisto ja valmennus onnistuneet. Mutta ei se runkosarjan voitto vielä ole varmaa. Huomenna sitten nähdään, onko Sapko tosiaan niin hyvä miltä telkkarissa näytti ja osaavatko pelata lentokentällä. Me saadaan varmaan reservistä tuoreita jalkoja laatikkoon.
+2 #22 Vanha SaPKolainen 19.11.2016 07:02
Lainaus Peks1:
Sapkolle kehut sarjajohdosta, hyvin ovat siellä toimisto ja valmennus onnistuneet. Mutta ei se runkosarjan voitto vielä ole varmaa. Huomenna sitten nähdään, onko Sapko tosiaan niin hyvä miltä telkkarissa näytti ja osaavatko pelata lentokentällä. Me saadaan varmaan reservistä tuoreita jalkoja laatikkoon.


Eihän runkosarjan voittaja ole läheskään ratkaisu, sarjasta on yli puolet pelaamatta.
Pieniin asioihin tulee tämänpäiväinen peli ratkeamaan, eikä Jokipojat tule kyllä mitään antamaan ilmaiseksi. Pitää katsoa Fanseatista, kun ei pääse paikalle.

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



Heilin tähdet

  • Karjalan Heili antaa jokaisessa kotiottelussa tähdet kolmelle kotijoukkueen parhaalle pelaajalle.

    18.11. Jokipojat–Espoo United 2–4

    Oskari Lehtinen

    Lehtinen kellotti jälleen kerran hyökkääjistä eniten peliaikaa. Väänsi jälleen kerran tärkeitä aloituksia. Viimeisteli Jokipoikien ensimmäisen maalin väkisin pienestä kulmasta. Luottomies niin yli- kuin alivoimalla.

    Eppu Rissanen

    Oli oikeastaan ainoa Jokipoikien puolustaja, joka yritti horjuttaa eilen pelanneita Unitedin pelaajia fyysisellä pelillään. Oli erittäin hyvä alivoimilla. Kellotti puolustajista toiseksi eniten peliaikaa. Oli ainoa Jokipoikien pelaaja, joka jäi tehotilastossa plussalle.

     

    Timo Niemi

    Piti jälleen kerran Jokipojat mukana pelissä hyvillä torjunnoillaan varsinkin kahden ensimmäisen erän aikana. Vaikka taakse meni kolme kiekkoa, ei Niemeä voida syyttää mistään takaiskusta. Merkkautti yhteensä 29 torjuntaa.

     Kokonaistilanne:

    8 tähteä: Oskari Lehtinen
    7 tähteä: 
    Tuukka Rajamäki, Timo Niemi
    5 tähteä: 
    Joonas Larinmaa
    4 tähteä: 
    Jonathan Iilahti, Lassi Raitanen
    3 tähteä:
    Oula Uski
    2 tähteä: Timo Hiltunen, Roni Viirlas, Ville Halonen, Eppu Rissanen
    1 tähti: Juuso Akkanen, Jani Ollitervo

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.