Jarkko Immonen

Jarkko Immonen

Jarkko ”Hilppa” Immonen on pelaajauransa keväällä 2015 päättänyt Jokipoikien monivuotinen kapteeni. Immonen pelasi Jokipoikien edustusjoukkueessa 573 ottelua, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Toimii nykyään seuran hallituksen puheenjohtajana.

26.11.2015 16:13

Rutiinit

Oletteko kuulleet lausahduksen rutiinit luovat turvallisuudentunnetta?

Lueskelin tuossa Samun blogia ja siinä nousi esiin pelipäivän päiväunet. Tulisiko sinulla mieleen mitään muuta, mitä pelaaja voisi kutsua pelipäivän rutiiniksi? Nyt kun hokkarit ovat tukevasti naulassa, niin minä kerron mitä minun pelipäivän rutiineihin kuului. Tai ainakin ne asiat mitä niistä enää muistan. Ei niitä nyt niin montaa ole.

Peliin valmistautuminenhan alkaa edellisenä iltana. Minulla pelipäivän rutiinit alkoivat heti valmistavan jääharjoituksen päätyttyä. Ensimmäiseksi vieraspäätyyn suoraan syötöstä vetoja, siten, että veto suuntautuu kovaa oikeaan yläkulmaan aivan ristikon alle. Tämän jälkeen maalin edestä ohjauksia siten, että toinen pelaaja ampuu viivasta ja minä ohjaan vetoja maalin edestä maaliin. Onnistuneita suorituksia olisi hyvä saada ainakin viisi putkeen. Viimeiset vuodet hovisyöttäjänä ja ampujana toimi Matti Koistinen, sitä ennen Juuso Rajala.

Tämän jälkeen siirryttiin koppiin ja tehtiin perus loppuverryttely, jonka jälkeen kun suunnilleen muut alkoivat olla lähteneet hallilta vaihdoin usein terät luistimiin, mikäli entiset olivat tylsät, erkkasin mailat ja tein uudet tupit niihin. Aamulla tulin sitten aikaisin hallille, varustetsekkaus ja ennen jäätä 15 minuutin kuntopyöräily.

Sitten menin noin 10 minuuttia ennen muita jäälle. Otin kaikki kiekot vieraspäädyn siniviivalle ja siitä laukaukset vasempaan alakulmaan, oikeaan alakulmaan, vasemmalle puoleenväliin, oikealle puoleenväliin, vasemmalle yläkulmaan ja oikealle yläkulmaan. Tämän jälkeen istumaan vaihtoaitioon ja seurailemaan millä fiiliksellä muu joukkue oli.

Jäätreenit menivät sitten niin miten valmentaja sen piirsi. Treenin jälkeen oli aina palaveri jäällä, jonka jälkeen otin yhden kiekon, jonka ammuin rystyltä kotipäädyn ränniin. Siitä sitten nopeasti vehkeet pois päältä ja suihkun kautta kotiin.
Pelipäivän päiväunia minä en hirveästi varsinkaan kotipelissä loppuvuosina suosinut.

Siinä saattoi käydä niin, että omassa sängyssä nukuit niin sikeästi, että olit vielä illallakin ihan tokkurassa. Joten minä tyydyin katselemaan joitain sarjoja ja elokuvia, mitä nyt sattui olemaan tallennettuna.

Tasan viisi tuntia ennen peliä oli sitten ruokailun vuoro, joka oli aina sama. Ruokailun jälkeen katselin vielä hetken sarjoja, ja tasan 50 minuuttia ennen ottelupalaveria starttasin hallille. Reitti kulki aina samoja latuja, tietenkin.
Hallilla ensin mailat mailatelineeseen, siten, että ne peittivät pistokkeen telineen takana. Sitten pelipaita loosissa tiettyyn koukkuun, omaansa kaulasuoja jne. Teippiä huoltaja Harri Puustinen toi valmiiksi siten, että oli koskemattomat rullat polvisuojateippiä, leveää valkoista eristysnauhaa mailan lapaa varten ja mustaa kapeaa eristysnauhaa luistimen nilkkoja varten, näiden päälle taittelin valkoisen hikipyyhkeen.

Sitten laitoin lämmittelykamat päälle, ja istuin omalle paikalle seurailemaan muiden touhuja. Ottelupalaverin jälkeen söin noin 2 desiä turkkilaista jugurttia höystettynä hunajalla. Lehikoisen Esa näki kerran vaivaa ja täytti hunajatuubin kinuskikastikkeella, oli taas muilla hauskaa.

50 minuuttia ennen jääverryttelyä lähdin verkkarilämmittelyyn, jossa kaikki suoritteet tietysti tapahtuivat aina samalla tavalla. Puoli tuntia ennen jäälle menoa aloitin varusteiden pukemisen siten, että aina kaikista varusteista puin ensin vasemmanpuoleisen objektin, sukka, luistin, kyynärsuoja, jne. Kun varusteet oli puettu, menin vessaan ja heitin kylmää vettä naamalleni, viisi kourallista ja naaman kuivasin viidellä käsipyyhepaperilla. Paperit heitin kopin roskikseen, siihen niistä kahdesta, jota en muuten käyttänyt.

Visiirin puhdistus oli vuorossa seuraavaksi, visiiristä tiputin puhdistusainetta lattialle siten, että se muodosti yhtenäisen lätäkön. Vielä ennen jäälämmittelyä oli vuorossa kapteenin ominaisuudessa puhuttu puhe joukkueelle, jonka jälkeen olimmekin valmiita siirtymään jäälämmittelyyn.

Jäällä ensimmäisen kiekon ammuin toimitsija-aitiota kohti ja kun se kimposi takaisin, niin lauoin kiekon kohti vastustajan maalia. Toinen ammuttu lämäri vastustajan maaliin jonka jälkeen palasin omaan päähän ja ammuin kiekon oman maalin vasemman yläputken alle, niin monesti, että olin tyytyväinen laukaukseen. Tämän jälkeen otin vähän tuntumaa kiekkoon. Kikkailukiekon syötin Juuso Kaijomaalle viivan tuntumaan ja seurasin, että hän tekee maalin, jos ei niin uusi kiekko ja uusi yritys, niin kauan, että maali syntyi. Sen kummempia rutiineita ei jäällä enää ollut.

Lämmittelyn jälkeen tulin nopeasti koppiin, jälleen viisi kertaa vettä naamalle ja viisi käsipaperia, niin kuin aikaisemmin ja tiettyyn roskikseen roskat. Mailan erkkaus jonka jälkeen kävin mielikuvina pelin eri tilanteita läpi rentoutushengitysten kera. Näiden yksinkertaisten toimenpiteiden jälkeen, peli oli valmis alkamaan. Vieraspeleissä minulla oli tietenkin hyvin erilaiset rutiinit.

Sanomattakin on selvää, että jos jokin näistä muutamasta jutusta meni syystä tai toisesta väärin, oli ainakin puolittainen paniikki valmis.

30.10.2015 14:47

Palkkamurhaaja

Arttu soitti minulle ja kysyi, josko alkaisin kirjoittamaan Mehtimäkeläiseen omaa blogia. Ensiksi mietin, että en varmasti, mutta en vaan sitä kehdannut suoraan sanoa. Arttu lupasi soittaa myöhemmin, kun olisin vähän mietiskellyt.

Syy miksi tätä blogia en olisi ryhtynyt kirjoittamaan ei olisi ollut se, että en olisi halunnut avata ajatuksiani teille arvon lukijat, vaan se, että tällä hetkellä tuntuu, että kellossani on noin 10-15 tuntia liian vähän per vuorokausi. Itse kirjoittamisessa ei ole mitään vikaa, kun vaan aikaa riittäisi.

Haaveeni olisi joskus kirjoittaa kirja. Ei vaan varmaan ole ihan yksinkertaista. En yhtään tiedä mistä voisin kirjoittaa. Itselle mukavaa kirjoittamista olisi varmasti läpileikkaus ajaltani Jokipojissa. Luulen vaan, ettei se ihan kauhean isoa kuulijakuntaa kiinnostaisi.

Lisäksi saattaisin saada hieman kriittistä palautetta entisiltä pelikavereiltani. Tosin olen minä jo kirjan kirjoittanut, nimittäin metsästyspäiväkirjan, mutta sitä ei kukaan muu takuulla jaksa lukea kuin minä.

Mutta eikö ole näin, että haaveita pitää olla. Minulla niitä on riittämiin, kun vaan olisi sitä aikaa niitä toteuttaa. Lempilauseeni on varmasti, että sitten joskus, kun on aikaa. Kiva olisi vaan se joskus nähdä.
Yksi haaveeni on olla näyttelijä. Kerran se meinasi toteutua, vaikkakaan en tiedä miten lähellä se oikeasti oli, siitä seuraava tarina. Todettakoon, että pienestä asti olen tunkenut itseäni kaikkeen missä saa olla esillä ja toteuttaa itseään. Siihen kai myös osaltaan liittyy nautinto pelata jääkiekkoa, sekä nykyinen ammattini toimia opettajana, esiintymiseen.

No siihen tarinaan, johon liittyy vahvasti entinen pelikaverini ja hyvä ystävä Matti Koistinen. Tämä tapahtui jo joitakin vuosia sitten ja ajoittui pikkujouluaikaan. Sanottakoon, että jääkiekkolialle pikkujoulu katkaisee yleensä kauden ja siitä alkavat pienet vapaat, jotka yleensä tulevat tarpeeseen.

No joskus pelit loppuvat vähän huonosti siten, että pikkujoulut ovat keskellä viikkoa. Niin kävi myös tällä kertaa. Minulla oli vaikka mitä tekemistä seuraavalle päivälle, muun muassa röntgenkuvissa käynti. No pointti oli siinä, että hyvä olisi olla skarppina seuraavana päivänä.

Päätettiin Matin kanssa, että lähdemme hyvissä ajoin jo iltapäivällä paikalliseen urheilubaariin, otetaan ne kuuluisat ”seitinohuet” päiväkännit ja ilta lasketellaan sitten kevyesti selviten. Kylmänä pakkastalvena rommitoteilla aloitettu iltapäivä ei sitten kestänyt aivan seitinohuissa, vaan hyvässä laitamyötäisessä saavuimme itse pikkujouluillalliselle Teatteriravintolaan.

Oikein mukava ilta olikin hyvää ruokaa ja varsinkin juomaa riittävästi. Pitäisihän suomalaisen miehen tietää, että ilmaista kun on tarjolla, ei sitä malta olla sitten ottamatta. Illan kuluessa sitten teatteriporukkakin oli siinä viereisessä tilassa omassa illanvietossaan ja heidän kanssaan keskustelu sitten virisikin hyvin nopeasti molempien ammatteihin ja mahdollisiin yhteistöihin.

No nopeasti kävi selväksi, että minä olen haaveillut näyttelemisestä ja siitä teatterilaiset saivat tulta sammuvaan hiillokseen. Minun piti lähteä kotiin valmistautumaan seuraavaan päivään, mutta löysinkin itseni Matin kanssa suunnittelemasta teatterilaisten kanssa ensi-iltaa kaupunginteatterin pienelle näyttämölle. Suunnitteluun puitteet antoi tietenkin legendaarinen Jokela. Aamulla ei ollut kovinkaan voittajafiilis.

Sanottakoon, että näytelmän piti olla dialogi minun ja Matin välillä, sen nimi oli Palkkamurhaaja. Olli-Kalle Heimo jos luet tämän, se en ollut minä joka jänisti, jos muistat.

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.