Samu Pitkänen

Samu Pitkänen

Kirjoittajana toimii Jokipoikien kapteeni Samu Pitkänen. Paikallisessa edustusjoukkueessa meneillään on kuudes kausi. On uransa aikana pelannut Mestistä myös Tutossa sekä Hokissa.

Jääkiekon ohella arkeen kuuluvat myös oikeustieteiden opinnot Itä-Suomen yliopistossa.

23.11.2015 13:09

Reissussa

Nyt on sitten reissattu ihan huolella tässä viime viikkoina. Vielä ennen joulua on kaksi pitkää reissua, kun vieraillaan sekä Vantaalla, että Kokkolassa. Pitkät bussimatkat haastavat pelaajia keksimään tekemistä. Monella on tietenkin rutiineja, kuten se, että pelipäivänä pitää nukkua päikkärit. Kuuden tunnin unet eivät välttämättä kuitenkaan auta onnistumaan matkan tarkoituksessa, siksi on kehiteltävä muutakin matkan ajaksi. Tämän kauden akateeminen joukkue tietenkin viettää suurimman osan matkoista nenä kiinni kirjoissa.


Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana aktiviteetit ovat varmasti aika paljon kokeneet muutoksia. Internet ja älylaitteet ovat mullistaneet myös bussimaailman. Monet, useasti myös minä, tuijottavat oman laitteensa näyttöä pelaten jotain mobiilipeliä, katsoen leffoja ja sarjoja tai selaillen sosiaalista mediaa.


Ennenhän parhaimmat ajanviettotavat linja-autossa oli joko bussin pieniltä näytöiltä elokuvien katsominen, kirjojen lukeminen tai korttipelit. Television katsominen kylläkin oli vain murto-osalle mahdollista, ellei ottanut kiikareita mukaan reissuun, sen verran pienet olivat näyttöjen koot. Takapenkin läheisyydessä on männävuosina ollut myös kovat korttipelit, jossa myös raha liikkui. Jossain joukkueissa se sitten kiellettiinkin ainakin menomatkoilta. Joillakin oli nimittäin hieman keskittyminen hukassa pelissä, kun oli hävinnyt kaikki rahansa korttirinkiin.


Onneksi nykyään jopa bussissa olevista näytöistä löytyy kokoa hieman enemmän, niin moni voi Puustis-Hartsan valitsemista, välillä jopa laadukkaista, leffoista nautiskella. Ongelmaksi tietenkin muodostuu se, jos eräät haluavat niin sanottuun päiväuniaikaan katsoa Mad Maxia volyymit kaakossa. Herättää muuten hieman ärtyneisyyttä takapenkissä. Ennen leffojen hakeminen ja valitseminen oli asetettu joukkueen nuorimpien tehtäväksi. Siinä on muuten varsin haasteellinen tehtävä, kun kaikkia on miellytettävä! Onneksi itselleni ei tämä velvollisuus ikinä langennut, mutta Heikki ”Pude” Puustinen ei ollut niin onnekas. No, mutta se tehtävänanto ei pitkään kestänyt, kun ensimmäisellä reissulla mukana oli Käsky sekä Another gay movie. Enempää en noista elokuvista kerro, mutta kaikki ketkä ovat ne nähneet voivat varmaan ymmärtää, miksi Pude kuulee näistä leffavalinnoista vielä tänäkin päivänä.


Tämän kauden bussimatkojen erityismaininta on annettava kyllä Pellisen Ossille. Siinä vaiheessa, kun ei ole mitään tekemistä, niin alkaa vaan kuuntelemaan Ossin tarinoita. Jos Ossi ei löydä juttukaveria, höpöttelee hän sitten vaikka itsekseen.


Tähän loppuun on kiitettävä mainostoimisto Fabrikia sekä Heikkinen yhtiöitä! He sponsoroivat meille pelireissuille käytettäväksi hienot talvitakit Intersportista. Nyt joukkue voi näyttää yhtenäiseltä myös kaukalon ulkopuolella! Kiitos!

Olen monesti kuullut sanottavan, että jonkun isä elää omaa menetettyä nuoruuttaan lapsensa kautta yllyttämällä ja joskus jopa pakottamalla häntä urheiluharrastukseen. Monesti näissä tapauksissa lapsellakin voi haluja olla kyseiseen lajiin, mutta intohimo tulee vanhemmalta. Katsomoissa kehutaan omaa lasta ja haukutaan toisten lapsia, ihmetellään miksi oma kultamussukka ei mahdu pelaamaan ja tuo toinen ”selvästikin huonompi” pelaa koko ajan.

Onhan siinäkin ihan hyvä harrastus vanhemmille, mutta ovatko lapset silloin siellä missä haluavat? Joka tapauksessa itse näen kaksi syytä siihen, miksi joku yksittäinen pelaaja menestyy lajissaan sekä nauttii sen harrastamisesta.

Ensimmäiseksi tulee intohimo.

Juniorivalmennuksessa on tietenkin tärkeätä luoda vahva pohja sille, että juniori voi pelata jääkiekkoa nauttien siitä. Luistelutaito ja mailankäsittelytaito tietenkin ihan perusteina ja siihen päälle aletaan rakentaa ominaisuuksia, jotka kehittävät lasta jääkiekkoilijana. Sitten tulee tietenkin muutkin taidot, esimerkiksi taito olla osa toimivaa joukkuetta, joka on suuri apu myös muualla elämässä. Kuitenkin tärkein asia, minkä mielestäni valmentaja voi junioreilleen tartuttaa, on intohimo lajia kohtaan. On mahtavaa seurata, kuinka esimerkiksi Kyllösen Markku valmentaa nuoria. Hirmuinen halu on viedä jok’ikistä nuorta lupausta eteenpäin. Intohimo välittyy varmasti. Itseeni intohimon tartutti oma isäni. Uskallan myös väittää, että hän tartutti intohimonsa kaikkiin valmentamiinsa pelaajiin.

Ilman intohimoa tekemistä kohtaan, ei ole mitään.

Toisekseen menestymistä ei ole ilman voittamisen tahtoa!

Toinen taito, jonka isäni opetti minulle. Ei välttämättä tarkoituksella, eikä hän välttämättä myöskään myönnä opettaneensa sitä. Voidaan ehkä minun kohdallani puhua tarkemminkin siitä, että vihaan häviämistä yli kaiken. Se on vienyt minua eteenpäin jääkiekkoilijana todella paljon. Aina se ei tietenkään ole ollut hyvä asia. Sisaret ja serkut eivät välttämättä katso hyvällä, kun monopolinappulat ja – lauta lentää olohuoneen seinään. Onneksi ne pelit eivät nykyisin aivan niin pahasti mene tunteisiin.

Loppujen lopuksi jääkiekkomaailma on varsin raju paikka. Jos et ota paikkaasi, joku toinen tulee ja vie sen. Menestyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan huipulle pääseminen vaatii suuria uhrauksia, tahtoa sekä intohimoa!

22.9.2015 13:42

Ihanat korvasuojat

Muutama sääntömuutos päätettiin tuoda Mestikseenkin. Kiinnostavimpana ainakin yleisölle lienee kolmella kolmea vastaan pelattavat jatkoajat. Myös korvasuojat asetettiin pakolliseksi.


Aikaisemminhan ensimmäinen asia, mitä edustustason jääkiekkoilija on tehnyt saatuaan uuden kypärän, on ollut korvasuojien irrottaminen. Koska ”tyylikkyys ennen kaikkea”. Sen vuoksihan kyseessä on todella ärsyttävä sääntömuutos. Miten nyt on edes mahdollista näyttää hyvältä kaukalossa? Näkyväthän korvasuojat varmasti ainakin eturivissä istujille asti..


Jatkoaikaan kohdistuva muutos on erittäin mielenkiintoinen ja varmasti puhuttaa kauden mittaan useita. Alun perin tasapeliratkaisun poistamiseksi tuotiin voittolaukauskilpailu. Nyt luotiin jatkoaikaformaatti, millä pyritään siihen, että suurin osa peleistä ratkeaisi ”pelaamalla”. NHL:n nettisivuilta lunttasin, että AHL:ssä viime kaudella 75 % jatkoajalle menneistä peleistä ratkesi pelaamalla, eikä voittolaukauksia tarvinnut ampua (siellä siis jo viime kaudella 3 v 3). Kyseessä huomattava muutos aiempaan (aiempi 35,3 %). Onko tämä sitten hyvä tapa ratkaista ottelut?


Mainitakseni muutaman muutoksen viidellä viittä vastaan pelaamiseen: enemmän tilaa kentällä, enemmän maalipaikkoja, maalivahtipeli korostuu (torjujana ja pelin avaajana), kiekkokontrolli korostuu sekä taitavat yksilöt tulevat huomattavasti enemmän esiin. Itsessään viimeinen seikka on varsin toivottava muutos, koska nykyajan ”pelikirjakiekko” on luonut huomattavasti enemmän robotteja, jotka vain tekevät oman hommansa pelikirjaa soveltamatta, heittävät kiekon päätyyn ja menevät vaihtoon, kuin pelaajia, jotka omalla henkilökohtaisella taidolla luovat viihdykettä kansalle. Molemmat nykyjääkiekossa hyvinkin tärkeitä pelaajia, ensimmäinen malli ei vaan saa katsomoita pullolleen faneista! Nykyistä jatkoaikaa voidaan tavallaan verrata voittolaukauksiin. Luotiin malli, jolla saadaan väkisin maalipaikkoja, että saadaan lähes varmasti toinen joukkue voittamaan.


Milloinkas tasapeleistä tuli synti? Vai onko nyky-yhteiskunta niin voitto- sekä menestysorientoitunut, että edes ”sirkushuveissa” ei suvaita tasapelejä. Mielestäni tasapeli olisi huomattavasti parempi ratkaisu nykymalliin verrattuna. Voitto pakotetaan keinoilla, joilla ei välttämättä ole hirveästi tekemistä normaalin jääkiekon kanssa. Tietenkin ne ovat hienoja hetkiä, joissa pelitapahtumat aiheuttavat esimerkiksi rangaistuslaukauksen tai vieläkin harvinaisemman 3 vastaan 3 tilanteen, mutta keinotekoisesti luotuna, eivät ne mielestäni toimi ratkaisukeinoina. Kyllä playoffit viimeistään osoittavat parhaat joukkueet!


No ehkä ei tuomita uutta systeemiä vielä, onhan meillä sellainen joukkue kasassa, josta löytyy yksilötaitoa varsin huomattavia määriä. Ja jos sattuu olemaan muuten tylsä peli, joka päättyy tasan, niin ainakin mahdolliset 5 minuuttia yleisö saa nauttia ”havaiji-kiekosta”.

Nyt aletaan olemaan jännän äärellä. Ensimmäinen merkityksellinen peli lähestyy. Yksittäisenä pelinä ajatellen tietenkin ottelu on vain yksi viidestäkymmenestä kamppailusta. Ottelu vaikuttaa siitä näkökulmasta loppujen lopuksi hyvinkin merkityksettömältä. Ensimmäiset pelit kuitenkin asettavat aina lähtökohdat kauteen. Kyseinen peli tarkoittaa itselläni myös entisen seurani kohtaamista heidän kotikaukalossaan. Hieman normaalia suurempaa jännitystä saattaa siis olla ilmassa.

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.