26.11.2015 16:13

Rutiinit

Kirjoittaja 
Arvostele
(5 ääntä)

Oletteko kuulleet lausahduksen rutiinit luovat turvallisuudentunnetta?

Lueskelin tuossa Samun blogia ja siinä nousi esiin pelipäivän päiväunet. Tulisiko sinulla mieleen mitään muuta, mitä pelaaja voisi kutsua pelipäivän rutiiniksi? Nyt kun hokkarit ovat tukevasti naulassa, niin minä kerron mitä minun pelipäivän rutiineihin kuului. Tai ainakin ne asiat mitä niistä enää muistan. Ei niitä nyt niin montaa ole.

Peliin valmistautuminenhan alkaa edellisenä iltana. Minulla pelipäivän rutiinit alkoivat heti valmistavan jääharjoituksen päätyttyä. Ensimmäiseksi vieraspäätyyn suoraan syötöstä vetoja, siten, että veto suuntautuu kovaa oikeaan yläkulmaan aivan ristikon alle. Tämän jälkeen maalin edestä ohjauksia siten, että toinen pelaaja ampuu viivasta ja minä ohjaan vetoja maalin edestä maaliin. Onnistuneita suorituksia olisi hyvä saada ainakin viisi putkeen. Viimeiset vuodet hovisyöttäjänä ja ampujana toimi Matti Koistinen, sitä ennen Juuso Rajala.

Tämän jälkeen siirryttiin koppiin ja tehtiin perus loppuverryttely, jonka jälkeen kun suunnilleen muut alkoivat olla lähteneet hallilta vaihdoin usein terät luistimiin, mikäli entiset olivat tylsät, erkkasin mailat ja tein uudet tupit niihin. Aamulla tulin sitten aikaisin hallille, varustetsekkaus ja ennen jäätä 15 minuutin kuntopyöräily.

Sitten menin noin 10 minuuttia ennen muita jäälle. Otin kaikki kiekot vieraspäädyn siniviivalle ja siitä laukaukset vasempaan alakulmaan, oikeaan alakulmaan, vasemmalle puoleenväliin, oikealle puoleenväliin, vasemmalle yläkulmaan ja oikealle yläkulmaan. Tämän jälkeen istumaan vaihtoaitioon ja seurailemaan millä fiiliksellä muu joukkue oli.

Jäätreenit menivät sitten niin miten valmentaja sen piirsi. Treenin jälkeen oli aina palaveri jäällä, jonka jälkeen otin yhden kiekon, jonka ammuin rystyltä kotipäädyn ränniin. Siitä sitten nopeasti vehkeet pois päältä ja suihkun kautta kotiin.
Pelipäivän päiväunia minä en hirveästi varsinkaan kotipelissä loppuvuosina suosinut.

Siinä saattoi käydä niin, että omassa sängyssä nukuit niin sikeästi, että olit vielä illallakin ihan tokkurassa. Joten minä tyydyin katselemaan joitain sarjoja ja elokuvia, mitä nyt sattui olemaan tallennettuna.

Tasan viisi tuntia ennen peliä oli sitten ruokailun vuoro, joka oli aina sama. Ruokailun jälkeen katselin vielä hetken sarjoja, ja tasan 50 minuuttia ennen ottelupalaveria starttasin hallille. Reitti kulki aina samoja latuja, tietenkin.
Hallilla ensin mailat mailatelineeseen, siten, että ne peittivät pistokkeen telineen takana. Sitten pelipaita loosissa tiettyyn koukkuun, omaansa kaulasuoja jne. Teippiä huoltaja Harri Puustinen toi valmiiksi siten, että oli koskemattomat rullat polvisuojateippiä, leveää valkoista eristysnauhaa mailan lapaa varten ja mustaa kapeaa eristysnauhaa luistimen nilkkoja varten, näiden päälle taittelin valkoisen hikipyyhkeen.

Sitten laitoin lämmittelykamat päälle, ja istuin omalle paikalle seurailemaan muiden touhuja. Ottelupalaverin jälkeen söin noin 2 desiä turkkilaista jugurttia höystettynä hunajalla. Lehikoisen Esa näki kerran vaivaa ja täytti hunajatuubin kinuskikastikkeella, oli taas muilla hauskaa.

50 minuuttia ennen jääverryttelyä lähdin verkkarilämmittelyyn, jossa kaikki suoritteet tietysti tapahtuivat aina samalla tavalla. Puoli tuntia ennen jäälle menoa aloitin varusteiden pukemisen siten, että aina kaikista varusteista puin ensin vasemmanpuoleisen objektin, sukka, luistin, kyynärsuoja, jne. Kun varusteet oli puettu, menin vessaan ja heitin kylmää vettä naamalleni, viisi kourallista ja naaman kuivasin viidellä käsipyyhepaperilla. Paperit heitin kopin roskikseen, siihen niistä kahdesta, jota en muuten käyttänyt.

Visiirin puhdistus oli vuorossa seuraavaksi, visiiristä tiputin puhdistusainetta lattialle siten, että se muodosti yhtenäisen lätäkön. Vielä ennen jäälämmittelyä oli vuorossa kapteenin ominaisuudessa puhuttu puhe joukkueelle, jonka jälkeen olimmekin valmiita siirtymään jäälämmittelyyn.

Jäällä ensimmäisen kiekon ammuin toimitsija-aitiota kohti ja kun se kimposi takaisin, niin lauoin kiekon kohti vastustajan maalia. Toinen ammuttu lämäri vastustajan maaliin jonka jälkeen palasin omaan päähän ja ammuin kiekon oman maalin vasemman yläputken alle, niin monesti, että olin tyytyväinen laukaukseen. Tämän jälkeen otin vähän tuntumaa kiekkoon. Kikkailukiekon syötin Juuso Kaijomaalle viivan tuntumaan ja seurasin, että hän tekee maalin, jos ei niin uusi kiekko ja uusi yritys, niin kauan, että maali syntyi. Sen kummempia rutiineita ei jäällä enää ollut.

Lämmittelyn jälkeen tulin nopeasti koppiin, jälleen viisi kertaa vettä naamalle ja viisi käsipaperia, niin kuin aikaisemmin ja tiettyyn roskikseen roskat. Mailan erkkaus jonka jälkeen kävin mielikuvina pelin eri tilanteita läpi rentoutushengitysten kera. Näiden yksinkertaisten toimenpiteiden jälkeen, peli oli valmis alkamaan. Vieraspeleissä minulla oli tietenkin hyvin erilaiset rutiinit.

Sanomattakin on selvää, että jos jokin näistä muutamasta jutusta meni syystä tai toisesta väärin, oli ainakin puolittainen paniikki valmis.

Luettu 2720 kertaa Päivitetty: 26.11.2015 16:26
Jarkko Immonen

Jarkko ”Hilppa” Immonen on pelaajauransa keväällä 2015 päättänyt Jokipoikien monivuotinen kapteeni. Immonen pelasi Jokipoikien edustusjoukkueessa 573 ottelua, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Toimii nykyään seuran hallituksen puheenjohtajana.

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Jarkko Immonen

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Palkkamurhaaja
 

Tämän blogin kirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.