4.10.2015 13:32

Takaisin myrskyn silmään

Kirjoittaja 
Arvostele
(54 ääntä)

Piipahdin viikolla vanhoilla kulmilla Manchesterissä,  jossa pelasin joululta kevääseen kaudella 1999-2000. Lopulta Englannin visiitti kesti puolitoista kautta, kun menin vielä Newcastleen seuraavaksi kaudeksi.

Englannissa pelaamista saa selitellä vielä nykyäänkin aika usein, mutta lätkähän siellä ei ollut ollenkaan hassumpaa. Olin syksyllä 1999 odottanut kotona repalaisen syksyn (käsileikkaus, Jokipojat ja Pelicans) jälkeen työpaikkaa ja hyppäsin Manchesterin koneeseen suunnilleen päivän varoitusajalla. Sitten kun ensimmäisessä matsissa Stormin riveissä oli 11 000 katsojaa, niin mietin, että ei tämä paskempi paikka taida ollakaan. Halli, Manchester Evening News Arena, oli moderni 20 000 katsojan areena, joten ei ollut puitteissa tosiaan valittamista.

Porukkakin oli hyvä ja ollut mukana europeleissäkin samana syksynä. Omakin peli kulki, tosin sain kiekon niin kipeästi jalkaan, että jouduin kuukaudeksi telakalle. Lopulta matsit jäivät Stormin riveissä 14:ään. 

Käytännössä palettia briteissä pyörittivät kanukit valmennusta ja seurajohtoa myöten. Esimerkiksi Newcastlessa meillä oli rosterissa tasan yksi britti, eikä hänkään juuri minuutteja saanut. Joku kolmosveskari saattoi myös olla alkuasukas.

Jos nimen perässä on englannin lippu, tarkoittaa se käytännössä kahden passin kanukkeja. Joku Jonathan Weaver oli poikkeus, hän teki engelsmannina hyvän uran kotimaassaan ja oli yksi sarjan parhaita pelaajia. Ja kun tilastoja katsoo, niin taitaa Sunderlandin poika pelata yhä. 

Se toki on todettava, että organisaatioissa oli isoja eroja. Siinä kun Stormissa kaikki oli hoidettu viimeisen päälle, oli seuraava talvi Newcastlessa aikamoista puuhastelua. Tuolloin Hjallis Harkimo ja Jokerit puuhasivat Euroopan valloitusta, ja Englannissa tukikohta rakennettiin Newcastleen. Jos joku siis ihmetteli logoa, niin se oli sama kuin Jokereilla tuohon aikaan. Jester tarkoittaa narria.

Meitä oli seitsemän suomalaista pelaajaa - tai kahdeksan jos Rajamäen Erkin piipahdus lasketaan -, ja Jalosen Jukka (joka toki oli vielä nobody tuohon maailman aikaan) koutsina. Käytiin ennen lähtöä kuuntelemassa Virmasen höpötyksiä Helsingissä ja kaikki näytti oikein hyvältä. Satsaukset olivat kovia ja suunnitelmat suuria. 

Mutta eipä mennyt kuin pari kuukautta, kun Jokerit ilmoitti luopuneensa osuudestaan ja paikalliset sepät ottivat ohjat. Long story short: lopulta jäätiin sarjassa viimeiseksi, Jalonen sai kenkää, ei päästy pleijareihin ja sisään jäi kolmen kuukauden tili. Se vähän veetutti, etenkin kun palkanmaksu oli takapainotteinen vain ja ainoastaan siitä syystä, että Jokerit näin toivoi.

Muutenhan sellaiseen ei kukaan ikinä suostu. Mutta eipähän siinä osannut pullikoida, kun Virmas-Matti vakuutti, että "nyt ei tarvitse ainakaan palkoista olla huolissaan". 

Minulla jäi saamatta 70 000 markkaa, että kyllähän se otti pattiin. Aika hiljainen kesä oli tulossa.

Joku tonni saatiin myöhemmin paikallisesta palkkaturvasta, mutta aika laiha oli lohtu. Mutta sellaista se on joskus.  

PS. Kuvassa Stormin aikainen pelaajakortti, jonka löysin netistä. Hieno.

Luettu 1818 kertaa Päivitetty: 4.10.2015 15:10
Arttu Käyhkö

Kirjoittaja on Jokipoikien ex-kapteeni, joka ehti pelata vuonna 2005 päättyneellä urallaan Joensuun lisäksi joitain pelejä SM-liigaa (TPS, Lukko ja Pelicans) sekä useita vuosia ulkomailla Pohjois-Amerikassa, Englannissa ja Itävallassa. Peliuran jälkeen Käyhkö oli Jokipoikien Mestis-joukkueen kakkosvalmentajana kolmen kauden ajan (2006-2009).

Toimii nykyään Joensuun kaupunkilehti Karjalan Heilin päätoimittajana.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Freddy Kovia miehiä, surullisia tarinoita »
 

Tämän blogin kirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.