27.9.2015 20:12

Oikea tapa vai väärä tapa?

Kirjoittaja 
Arvostele
(6 ääntä)

Kummalle puolelle näkkileipää laitat voin? Sileemmälle vai sinne röpöläisemmälle? Kummin päin sinun vessapaperisi on telineessä? Paperin irtopää itseesi päin vai seinään päin? Kumpi laitetaan leivälle ensin, juusto vai makkara? Sopiiko rumpujen pauke jääkiekkojoukkueen kannustukseen vai ei? Makuasioita, sano koira kun persettään nuoli. Ja vaihtelu virkistää, sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Tämä iänikuinen pahanmielen tuottaja, rumpujen pauke jääkiekko-ottelussa. Tästä on väännetty vuosikausia, toiset on puolesta ja toiset on vastaan. Aikomukseni oli kirjoittaa tällä kertaa fanimatkailusta Jokipoikien vieraspeleihin, mutta jätän sen myöhemmäksi. Sanallisen arkkuni auki kirvoitti tällä kertaa narina, kun joku mielensäpahoittaja ei kuullut Savonlinnassa kenttäkuulutuksia, koska rumpujen pauke oli niin kova. Toinen taas oli ne kuullut ihan hyvin. Pari vuotta sitten eräs herra samaisessa paikassa tuli ihan itse sanomaan, että älkää huutako noin lujaa, hän haluaa seurata ottelua ihan rauhassa. Liekkö sama herra nytkin kyseessä, en tiedä.

No, Mehtimäellä on rummut paukkuneet jo vuosia, ja kenttäkuulutukset kuuluneet ihan hyvin silti. Eri asia tietysti on, kun halli on tulitikkuaskin kokoinen, ja sattuu istumaan kahden metrin etäisyydellä rummuista. Ihan omana mielipiteenäni sanon, että mieluummin kannustetaan rummuilla kuin ilman. Kajaanissa ei ollut rumpuja mukana, ja tahdissa pysyminen tuotti haasteita. Liekkö sitten johtunut rumpujen puutteesta vai mistä. Itsehän olin kuskina.

Eriävä mielipide tässä rumpuasiassa kuitenkin esim Jyväskylän malliin, jossa paikallisen musiikkileikkikoulun lapset on palkattu pillimehupalkalla takomaan lyömäsoittimia samban rytmiin kokoajan. Siis ihan kokoajan, ilman taukoja. Jos tällä haetaan tunnelmaa halliin, niin sillä mennään kyllä metsään. Ei sillä ole mitään tekemistä fanittamisen ja kannustamisen kanssa. Mutta kun rummuilla tahditetaan kannustusta, se on minun mielestä hyvä juttu.

Näitä keskusteluja aiheesta ”oikeita” ja ”vääriä” tapoja kannustaa, on saatu lukea monelta saitilta. Yleensä aina se vastustajajoukkueen fanien tapa on väärä. Mikkeliläisillä on kauheeta läpsytystä pitävät paperiviuhkat, joita me täällä ollaan rummunpaukkeessa haukuttu ja naureskeltu, jotta onpa tyhmän näköistä touhua. Jyväskylässä siis samban kilke on ihan karmeeta. Ja jos ei näy eikä kuulu mitään kannustusta, ei sekään ole hyvä.

Mutta, Mehtimäen tunnelmaa on julkisestikin vieraat, niin fanit kuin joukkueetkin kehuneet hyväksi, joten eiköhän jatketa samaan malliin! Pääasia on se, että oma joukkue tykkää, vieraat vähän kärsii, ja meillä on hauskaa! Eipä tässä taas muuta, kun vaan JOKIPO!!!
 

Luettu 2515 kertaa
Jukka Saari

Mehtimäellä jo vuodesta tekojäärata.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Faniuden ytimessä Vastustajaa katsomaan? »
 

Tämän blogin kirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.