4.10.2015 13:32

Takaisin myrskyn silmään

Kirjoittaja

Piipahdin viikolla vanhoilla kulmilla Manchesterissä,  jossa pelasin joululta kevääseen kaudella 1999-2000. Lopulta Englannin visiitti kesti puolitoista kautta, kun menin vielä Newcastleen seuraavaksi kaudeksi.

Englannissa pelaamista saa selitellä vielä nykyäänkin aika usein, mutta lätkähän siellä ei ollut ollenkaan hassumpaa. Olin syksyllä 1999 odottanut kotona repalaisen syksyn (käsileikkaus, Jokipojat ja Pelicans) jälkeen työpaikkaa ja hyppäsin Manchesterin koneeseen suunnilleen päivän varoitusajalla. Sitten kun ensimmäisessä matsissa Stormin riveissä oli 11 000 katsojaa, niin mietin, että ei tämä paskempi paikka taida ollakaan. Halli, Manchester Evening News Arena, oli moderni 20 000 katsojan areena, joten ei ollut puitteissa tosiaan valittamista.

Porukkakin oli hyvä ja ollut mukana europeleissäkin samana syksynä. Omakin peli kulki, tosin sain kiekon niin kipeästi jalkaan, että jouduin kuukaudeksi telakalle. Lopulta matsit jäivät Stormin riveissä 14:ään. 

Käytännössä palettia briteissä pyörittivät kanukit valmennusta ja seurajohtoa myöten. Esimerkiksi Newcastlessa meillä oli rosterissa tasan yksi britti, eikä hänkään juuri minuutteja saanut. Joku kolmosveskari saattoi myös olla alkuasukas.

Jos nimen perässä on englannin lippu, tarkoittaa se käytännössä kahden passin kanukkeja. Joku Jonathan Weaver oli poikkeus, hän teki engelsmannina hyvän uran kotimaassaan ja oli yksi sarjan parhaita pelaajia. Ja kun tilastoja katsoo, niin taitaa Sunderlandin poika pelata yhä. 

Se toki on todettava, että organisaatioissa oli isoja eroja. Siinä kun Stormissa kaikki oli hoidettu viimeisen päälle, oli seuraava talvi Newcastlessa aikamoista puuhastelua. Tuolloin Hjallis Harkimo ja Jokerit puuhasivat Euroopan valloitusta, ja Englannissa tukikohta rakennettiin Newcastleen. Jos joku siis ihmetteli logoa, niin se oli sama kuin Jokereilla tuohon aikaan. Jester tarkoittaa narria.

Meitä oli seitsemän suomalaista pelaajaa - tai kahdeksan jos Rajamäen Erkin piipahdus lasketaan -, ja Jalosen Jukka (joka toki oli vielä nobody tuohon maailman aikaan) koutsina. Käytiin ennen lähtöä kuuntelemassa Virmasen höpötyksiä Helsingissä ja kaikki näytti oikein hyvältä. Satsaukset olivat kovia ja suunnitelmat suuria. 

Mutta eipä mennyt kuin pari kuukautta, kun Jokerit ilmoitti luopuneensa osuudestaan ja paikalliset sepät ottivat ohjat. Long story short: lopulta jäätiin sarjassa viimeiseksi, Jalonen sai kenkää, ei päästy pleijareihin ja sisään jäi kolmen kuukauden tili. Se vähän veetutti, etenkin kun palkanmaksu oli takapainotteinen vain ja ainoastaan siitä syystä, että Jokerit näin toivoi.

Muutenhan sellaiseen ei kukaan ikinä suostu. Mutta eipähän siinä osannut pullikoida, kun Virmas-Matti vakuutti, että "nyt ei tarvitse ainakaan palkoista olla huolissaan". 

Minulla jäi saamatta 70 000 markkaa, että kyllähän se otti pattiin. Aika hiljainen kesä oli tulossa.

Joku tonni saatiin myöhemmin paikallisesta palkkaturvasta, mutta aika laiha oli lohtu. Mutta sellaista se on joskus.  

PS. Kuvassa Stormin aikainen pelaajakortti, jonka löysin netistä. Hieno.

3.10.2015 17:00

Vastustajaa katsomaan?

Kirjoittaja

Paljon puhutaan Jokipoikien kotipelien yleisömääristä. Joidenkin mielestä ne ilmoitetaan yläkanttiin, ja joidenkin mielestä oikein. No, se on mulle periaatteessa ihan sama miten ne ilmoitetaan, väliä on vain sillä paljonko siellä ihmisiä todellisuudessa on. Yksi asia minua ihmetyttää. Viime viikolla kun Jyp-Akatemia vieraili Mehtimäellä, yleisöä oli ilmoituksen mukaan paikalla vain hieman yli 1100. Tyhjältä katsomot tosiaan näyttivätkin. Usein olen kuullut ihmisiltä, että ei jaksa raahautua hallille kun vastassa on ”vain joku farmiseura”.

Jyp-Akatemiaa vastaan pelattu ottelu oli vauhdikas, loppua kohti jännittävä, vaikka Jokipojilta jäikin palkinto saamatta hienosta loppukiristä huolimatta. Tasoltaan peli oli minusta kohtalaisen hyvää mestistasoa, puolin ja toisin.  Jyp-Akatemiassa pelaa paljon nuoria, tulevaisuuden hyvinkin potentiaalisia liigapelureita. Ja yleisöä ei kiinnosta! Minulle on periaatteessa ihan sama kuka on vastassa, minä menen katsomaan Jokipoikien peliä! Toki toiset vastustajat ovat mielenkiintoisempia kuin toiset, riippuen joko pelaajista tai valmentajasta, sarjasijoituksesta, pelin tärkeydestä, jne. Mutta vastustajasta huolimatta, jokaisessa pelissä on jaossa yhtä paljon ja yhtä tärkeitä pisteitä. Runkosarjan lopussa nämä kaikki pisteet lasketaan yhteen, ja on aivan sama mistä pelistä ne on saatu.

Onhan se hyvä, että joskus Mestiksessä on sellaisia yleisömagneetteja, kuten Tami Tamminen, Tiki Tikkanen, ja tällä kaudellakin Ville Nieminen. Nämä tuovat lisää yleisöä kaikkiin halleihin. Onhan jääkiekko suurta sirkushuvia ihmisille, ja halutaan nähdä kuuluisuuksia. Mutta itse jääkiekko on se asia, jota minä sinne menen katsomaan. ja toivoisin noin kahdentuhannen muunkin joensuulaisen jääkiekon ystävän tulevan Mehtimäelle katsomaan Joensuun omaa joukkuetta, JOKIPOIKIA! Vastustajasta huolimatta.

Ensi kerralla asiaa fanimatkailusta Jokipoikien vieraspeleihin, jos ei tule mitään muuta mieleen ennen sitä.
 

27.9.2015 20:12

Oikea tapa vai väärä tapa?

Kirjoittaja

Kummalle puolelle näkkileipää laitat voin? Sileemmälle vai sinne röpöläisemmälle? Kummin päin sinun vessapaperisi on telineessä? Paperin irtopää itseesi päin vai seinään päin? Kumpi laitetaan leivälle ensin, juusto vai makkara? Sopiiko rumpujen pauke jääkiekkojoukkueen kannustukseen vai ei? Makuasioita, sano koira kun persettään nuoli. Ja vaihtelu virkistää, sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Tämä iänikuinen pahanmielen tuottaja, rumpujen pauke jääkiekko-ottelussa. Tästä on väännetty vuosikausia, toiset on puolesta ja toiset on vastaan. Aikomukseni oli kirjoittaa tällä kertaa fanimatkailusta Jokipoikien vieraspeleihin, mutta jätän sen myöhemmäksi. Sanallisen arkkuni auki kirvoitti tällä kertaa narina, kun joku mielensäpahoittaja ei kuullut Savonlinnassa kenttäkuulutuksia, koska rumpujen pauke oli niin kova. Toinen taas oli ne kuullut ihan hyvin. Pari vuotta sitten eräs herra samaisessa paikassa tuli ihan itse sanomaan, että älkää huutako noin lujaa, hän haluaa seurata ottelua ihan rauhassa. Liekkö sama herra nytkin kyseessä, en tiedä.

No, Mehtimäellä on rummut paukkuneet jo vuosia, ja kenttäkuulutukset kuuluneet ihan hyvin silti. Eri asia tietysti on, kun halli on tulitikkuaskin kokoinen, ja sattuu istumaan kahden metrin etäisyydellä rummuista. Ihan omana mielipiteenäni sanon, että mieluummin kannustetaan rummuilla kuin ilman. Kajaanissa ei ollut rumpuja mukana, ja tahdissa pysyminen tuotti haasteita. Liekkö sitten johtunut rumpujen puutteesta vai mistä. Itsehän olin kuskina.

Eriävä mielipide tässä rumpuasiassa kuitenkin esim Jyväskylän malliin, jossa paikallisen musiikkileikkikoulun lapset on palkattu pillimehupalkalla takomaan lyömäsoittimia samban rytmiin kokoajan. Siis ihan kokoajan, ilman taukoja. Jos tällä haetaan tunnelmaa halliin, niin sillä mennään kyllä metsään. Ei sillä ole mitään tekemistä fanittamisen ja kannustamisen kanssa. Mutta kun rummuilla tahditetaan kannustusta, se on minun mielestä hyvä juttu.

Näitä keskusteluja aiheesta ”oikeita” ja ”vääriä” tapoja kannustaa, on saatu lukea monelta saitilta. Yleensä aina se vastustajajoukkueen fanien tapa on väärä. Mikkeliläisillä on kauheeta läpsytystä pitävät paperiviuhkat, joita me täällä ollaan rummunpaukkeessa haukuttu ja naureskeltu, jotta onpa tyhmän näköistä touhua. Jyväskylässä siis samban kilke on ihan karmeeta. Ja jos ei näy eikä kuulu mitään kannustusta, ei sekään ole hyvä.

Mutta, Mehtimäen tunnelmaa on julkisestikin vieraat, niin fanit kuin joukkueetkin kehuneet hyväksi, joten eiköhän jatketa samaan malliin! Pääasia on se, että oma joukkue tykkää, vieraat vähän kärsii, ja meillä on hauskaa! Eipä tässä taas muuta, kun vaan JOKIPO!!!
 

23.9.2015 11:29

Freddy

Kirjoittaja

Ynnäilin tuossa pelanneeni aikuisiällä 17 eri seurassa (Jokipojat laskin kolmeen kertaan, koska visiiteillä oli sen verran väliä - vaikka tietysti joku Haapala oli ja pysyi). Jos laskee, että joukkueessa on noin 20 pelaajaa, ehdin kurvailla urani aikana 340 eri joukkuetoverin kanssa. Siihen mahtuu monenlaista persoonaa.

Näistä yksi oli Frederik Oduya. Freddy oli ruotsalainen, tummaihoinen ja tappelija, joten ymmärtänette, että mies jäi mieleen. Pelasimme Freddyn kanssa yhtä aikaa Orlandossa IHL:ää kaudella 1998-1999 ja meidät treidattiin yhtä aikaa Saint Johniin AHL:ään. Näissä pyörteissä meistä tuli kavereita ja vietimme paljon aikaa kimpassa. Jos nimi muuten vaikuttaa tutulta, niin se johtunee siitä, että Freddyn pikkuveli on Johnny Oduya, joka tahkoaa taaloja NHL:ssä. Poikien isä on kenialainen, mistä tumma hipiä.

Freddy oli äärimmäisen sivistynyt kaveri. Hän luki paljon ja käytti sellaisia englannin sanoja, joita edes alkuasukkaat eivät aina ymmärtäneet: "Quit using those fancy words, Freddy! Fuckin´ ay!", kuten kanukit asian ilmaisivat.  Erään kerran Freddy tavaili bussissa Hitlerin Mein Kampfia, ja silloin piti kyllä käydä ihan kysymyssä, että onko kaikki ok. Freddy vaan naureskeli. 

Freddy meni Pohjois-Amerikkaan jo junnuna, eikä hän suinkaan alussa ollut "tough guy", mitä termiä hän itse itsestään käytti. Mutta jos pelityyli oli mikä oli ja kaveri vahva kuin härkä, niin oli aika ilmeistä, että myllyt olivat pian osa ruokavaliota. Ja kyllähän ihonvärikin asiaan osaltaan vaikutti, ovathan tummaihoiset NHL-pelaajat aika usein olleet tuon osaston miehiä. Ehkä ei enää samalla tavalla, toivotaan niin.

Freddy toki ymmärsi, mikä on homman nimi ja teki mitä piti. Ei hän siitä erityisesti tykännyt, vaan kertoi joskus, miten kiva olisi mennä pelaamaan Ruotsiin vaikka ruokapalkalla, kunhan voisi keskittyä ihan vaan kiekkoiluun. 

Tuli yksi huvittava tapaus mieleen, kun näitä muistelin. Meillä oli Saint Johnissa, joka siis oli Calgaryn farmijoukkue, kovat kähinät Frederictonin kanssa, se kun oli saman provinssin porukka plus verivihollisen Montrealin farmijengi. Frederictonin kovanaama oli Dave Morissette, jonka kanssa Freddy usein otti yhteen. 

Me kevääksi joukkueeseen tulleet asuimme samassa hotellissa kuin vierasjoukkue. Meillä oli ollut edellisiltana tuima matsi juuri Frederictonia vastaan ja sama porukka oli vastassa taas tänä kyseisenä iltana. Freddy ja Morissette olivat myllyttäneet edellisillan ottelussa ihan pitkän kaavan mukaan. 

Olimme Freddyn kanssa matkalla hallille ja seisoimme hotellin hississä, kun hissin ovi avautui. Siellä oli kyseinen Morissette ja muutama muu Canadiensin pelaaja. Eipä siinä, jätkät astuivat hissiin ja minä ja Freddy moikattiin kohteliaasti. Sen jälkeen olikin sitten vähän hiljaisempaa. Freddy ja Dave tuijottelivat kenkiensä kärkiä, molemmilla naama ruvella edellisillan kähinästä. Minua tilanne huvitti suuresti, mutta aika kivutta sain pidettyä naaman peruslukemilla.

Ihan vaan kun siitä hissihiljaisuudesta usein puhutaan...

Googlailin Freddyn myöhempiä vaiheita tätä kirjoitusta varten ja surukseni sain tietää, että kaveri oli kuollut moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 2011. R.I.P.

Mutta illalla sitten Jokipoikia kannustamaan. Otan Haapalan mukaan ja laitan Instagramiin kuvia kahden miehen puukkoraadistamme. Käykää tsekkaamassa @mehtimakelainen.

Siellä on aika niukalti matskua vielä, mutta Harri the Huoltaja oli saanut uuden luurin ja lupasi korjata tilanteen...

 

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.