Liigassa on saanut tällä kaudella kenkää kolme päävalmentajaa:  Tuomas Tuokkola Ilveksestä, Pasi Arvonen HPK:sta ja viimeksi helmikuun alkupuolella Pekka Rautakallio Ässistä.

Tietysti kynnystä antaa monoa alentaa se, jos valmentaja olisi ollut vaihtumassa seuraavaksi kaudeksi joka tapauksessa. Ei ole sattumaa, että niin Tuokkolan, Arvosen kuin Rautakallionkin tapauksessa oli jo syksyllä päätetty, että seuraavalla kaudella penkin takana seisoo joku muu.

Kun pääkäskijä laitetaan laulukuoroon - etenkin jos se tapahtuu loppukaudesta - valmennusvastuun nappaa usein joku seuraavan kauden valmennusrinkiin kuuluva, kuten Ässissä Mikael Kotkaniemi tai viime keväänä TPS:ssä ex-Jokipoika Jarno Pikkarainen.

Tässä on järkeä, valmennusryhmä saa otettua varaslähdön seuraavan kauden joukkueeseen tutustumisessa ja kun moni pelaaja on mukana jatkossakin, päästään heidät scouttaamaan tositilanteessa. Tuleva ykköskoutsi on yleensä vielä kiinni senhetkisessä seurassaan ja muutenkin olisi riskaabelia laittaa uusi ykkönen enemmän tai vähemmän vihkoon vetäneen joukkueen ruoriin muutamaksi viikoksi - siinä kun ei todennäköisesti ihmeitä saa aikaan ja syödään samalla tärkeitä viikkoja seuraavan syksyn kuherruskuukaudesta.

Kun ykkönen lähtee, apuvalmentaja tai useampikin lähtee usein samalla ovenavauksella. HPK:ssa Arvosen kanssa kamppeensa sai pakata Vesa Viitakoski ja Ässissä Rautakallion peesissä nimikylttinsä ruuvasi irti Pasi Kaukoranta. Ilves oli poikkeus, kun Sami Hirvonen sai armon jatkaa pestissään uuden käskijän Kari Heikkilän kanssa. 

Lähtökohtaisesti voisi miettiä, että miten on ylipäätään mahdollista, että apukoutsi voi pitää paikkansa, jos ykkönen saa kenkää. Tiimityötähän valmennus nykyään on. Joskus on jopa käynyt niin, että kakkonen on ottanut ykkösen paikan tämän saadessa fudut. Silloin luonnollisesti herää kysymys, että jos kakkonen kerran tietää, miten homma pitää hoitaa, miksi hän ei kertonut sitä jo aiemmin? Jääräpäisimmänkin pääkoutsin luulisi höristävän korviaan viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa pallinsa heiluvan.

Kakkonen voi muutenkin olla hyvinkin eri mieltä ykkösen kanssa vähän kaikesta, mutta joukkueelle hän ei voi sitä näyttää. Jos apuvalmentaja alkaa kulisseissa arvostella päävalmentajaa, se on raukkamaista ja ainoastaan vahingoittaa joukkuetta. Sillä, että kakkonen voi olla täysin oikeassa, ei ole tässä kohtaa merkitystä.

Näissä tapauksissa on äärettömän turhauttavaa olla kakkosvalmentajan tuulipuvussa, mutta siinä ei auta muu kuin purra hammasta ja yrittää olla hyödyksi edes jollain tavalla. Ja kauden päätyttyä häipyä vähän ääniin uusiin haasteisiin. 

Asiat harvoin ovat niin yksinkertaisia, kuin miltä ne äkkiseltään näyttävät. Olen ollut muun muassa mukana joukkueessa, jossa seurajohto kertoi päävalmentajalle noin kuukautta ennen kauden loppua, että jatkosopimusta ei tulla tekemään, minkä jälkeen päävalmentaja ei käytännössä laittanut rikkaa ristiin. Videopalaverit loppuivat siihen paikkaan ja niin edelleen.

Sen sijaan, että kyseinen ”ammatti”valmentaja olisi hoitanut urakan kunnialla päätökseen, hän käytti tarmonsa toitottaakseen joka tuutissa, kuinka päätös lähteä oli hänen eikä seuran - vaikka totuus oli siis juuri toisinpäin. Eikä asialla sinänsä edes ollut mitään väliä, valmentajan on syytä vaihtaa maisemaa tasaisin väliajoin vaikka olisi millainen poppamies, ja tämän kaikki myös tietävät (paitsi Alex Ferguson, mutta poikkeus vahvistaa säännön).

Muistan kun olimme hävinneet runkosarjan lopussa vierasmatsin 6-0. Pelissä ei meidän joukkueemme kannalta ollut mitään hyvää, ja pleijareiden alkuun oli viikko tai pari. Matsin jälkeen kuulin bussissa, kun päävalmentaja jutteli kakkosvalmentajan kanssa. Kakkonen totesi, että lienee syytä katsoa vähän videota, mihin ykkönen vastasi, että ”ei kannata, ei nämä tule meitä vastaan pleijareissa kuitenkaan” ja alkoi samaan hengenvetoon huudella pelaajia korttirinkiin. Bussi ei ollut vielä edes lähtenyt hallin pihasta siinä vaiheessa. Vahvempaa ”kausi on paketissa” -viestiä ei valmentaja joukkueelle voi enää antaa.

Mutta oli koutsi oikeassa yhdessä asiassa: ei tullut se porukka pleijareissa vastaan…

Jos ykkönen kerta kaikkiaan heittää pyyhkeen kehään, ei todellakaan ole vääryys, että kakkonen ottaa hänen paikkansa. Ei joukkue mestariksi nouse, mutta miksi uhrata kakkonen tuollaisen päävalmentajan takia? 

Aika monessa organisaatiossa olin mukana, eikä näitä tapauksia ollut onneksi kuin yksi. Ja aika hiljaista on sittemmin ollut työmarkkinoilla tällä valmentajalla, mitä olen hänen myöhempiä polkujaan seurannut. Hyvä näin.

Pitää muistaa sekin, että valmentaminen on paljon muutakin kuin harjoitusohjelmia ja taktisia kuvioita, joita valmennustiimi tuhertaa kimpassa fläppitaululle. Yksi erittäin oleellinen valmentamisen elementti on se, kuinka hyvin joukkue saadaan syttymään koitokseen. Kun runkosarjassa pelataan 50-60 matsia, on motivoinnilla valtavan iso merkitys.

Apuvalmentaja saattaa olla huomattavasti parempi sytyttäjä kuin päävalmentaja, mutta se on siitä huolimatta ykkösen tehtävä ja sillä hyvä. Kakkonen voi analysoida vastustajan ja vetää pelipäivän aamujään ja ruotia kuviot ylivoimaviisikon kanssa, mutta mitä tulee palopuheeseen viisi minuuttia ennen ottelun alkua, se on ykkösen heiniä. Jos kakkonen alkaa ottaa roolia siinä, viesti on joukkueelle hyvin ristiriitainen: kuka tätä palettia oikein johtaa? Ja jos nokkimisjärjestys ei ole kristallinkirkas, seuraa ongelmia.

Montako valmentaa on muuten saanut potkut Mestiksessä tällä ja viime kaudella? Ismo Lehkonen joutui lähtemään TuTosta, mutta Lehkosen tuntien taustalla on todennäköisesti paljon muutakin kuin pisteet sarjataulukossa. Muitapa en ainakaan minä parilta viime vuodelta muista, enkä googlaamalla löytänyt. Täydentäkää jos olen väärässä. 

Ei valmentajien potkiminen ole mikään itseisarvo, mutta jostain tuo kertoo. Mistä, sitä voi jokainen miettiä tahollaan.

Vielä lopuksi tsemppiä Jokipojille loppukauteen! Hyvältä näyttää.

Huolestuneina ovat ihmiset seuranneet Jokipoikien pelien yleisömääriä. Samoin minä. Alle julkisesti budjetoidun on menty viimeaikoina. Kaikki kysyy: Miksi näin? No siksi, että ihmiset eivät vaivaudu hallille! Ja nämä ihmettelijät ihmettelevät sitä kotisohvalta, ja etsivät syitä ihan muualta. Kuulkaa, se syy löytyy siitä että ette tule paikanpäälle kun siellä peli on. Kellä tähän sitten on mikäkin syy. Milloin vika on sarjan kiinnostuksen puutteesta, yleisesti jääkiekkoliitossa, jopa Liigassa. Milloin ei ole tarpeeksi oman kaupungin kasvatteja, ja nyt kun niitä on niin puuttuu yleisöä kiinnostavat tähtipelaajat. Kaikenlaisia syitä mietitään. Jos ei ole nälkä niin paskattaa. Koskaan ei ole hyvä. Sen verran kuitenkin kiinnostaa, että jaksetaan kotoa netistä seurata ja valittaa.

Jokipojat palasi vuoden tauon jälkeen Mestikseen, ja pelaa hienoa kautta. Pudotuspelit lähestyvät, ja kotietu on tiukasti hanskassa, omissa hanskoissa. Joukkueessa ei ole maankuuluja tähtipelaajia, suurin osa oman kaupungin kasvatteja. Lisättynä ”tuontimiehillä”, jotka sopivat hyvin joukkueen kemiaan. Loukkaantumissuma on ollut uskomaton, mutta silti keikutaan sarjan kärkipäässä.  Omat junnut paikanneet loistavasti, kun ovat saaneet näyttöpaikkoja. Joukkue on mielestäni järkevästi koottu. Suht nimettömästä joukkueesta on valmennus Turbo Aaltosen johdolla saanut paljon enemmän irti kun uskallettiin odottaa. Ja jotkut vaan valittaa, ja vielä kotoa käsin!

En minäkään allekirjoita päättäjien päätöksiä suljetuista sarjoista, se on mielestäni historian paskin päätös jääkiekossa Suomessa kautta aikain. Mutta miksi sen takia en menisi katsomaan oman joukkueeni pelejä? Panokset tietysti Mestiksessä on pienet, kun nousun mahdollisuutta ei ole. Mutta silti, jokainen peli on omansa, jokaisessa pelissä on tunnelmansa, ja jokaisessa pelissä joukkue taistelee voitosta! Sitä minä menen katsomaan ja muutenkin aistimaan. Samalla annan tukeni joukkueelle, rakastamalleni seuralle. Niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Niin!

Eipä tässä sitten muuta, kun jotta JOKIPO!!!
 

3.1.2016 21:32

Scouting report

Kirjoittaja

Alle 20-vuotiaiden MM-kisoja (huikeaa lätkää, huhuhuh!) ovat tapittamassa silmä kovana kaikki NHL-seurat, moni näistä GM:ää myöten. Ja totta kai ovat, eihän missään muussa yksittäisessä happeningissä pääse näkemään käytännössä kaikkia ikäluokkan - tai itse asiassa useamminkin ikäluokan - kirkkaimpia lupauksia yhdellä kertaa.

Useimmat kaksikymppisten turnausta pelaavista on toki jo varattu, mutta myös heistä saadaan arvokasta tietoa mm. paineen alla pelaamisesta - etenkin pudotuspelit kun ovat monelle nuorelle pelaajalle uran siihen asti kovimmat koitokset. Plus ovathan varatutkin pelaajat kauppatavaraa siinä missä taalaliigassa jo tahkoavat, joten kiinnostusta riittää myös muissa organisaatiossa, vaikka pelaaja korvamerkitty olisikin. Treidattiinhan esimerkiksi vuoden 2014 ensimmäisen kierroksen varaus Kasperi Kapanen Pittsburghista Torontoon ennen ensimmäistäkään esiintymistä ”showssa”.

Hyvä pelaajatarkkailu on NHL-seuroille aivan ehdoton asia. Ei ole sattumaa, että jos GM saa kenkää, usein samalla lähtee laulukuoroon pelaajatarkkailusta vastaava tai useampikin. Varausjärjestelmäkin on tehty niin, että kaudella huonoimmin sijoittuneet pääsevät varaamaan ensimmäisinä ja näin rakentamaan uutta tulemista. Nykyään tosin liigan viimeinen ei pääse automaattisesti varaamaan ensimmäisenä, vaan vuorot arvotaan painotetusti. Jumbo kylläkin on päässyt varaamaan vähintään kakkosena. Ensi kesänä systeemi muuttuu niin, että kolmen ykkösvarauksen järjestys muodostuu kolmen eri arvonnan perusteella, ja runkosarjan jumbo voi pudota pahimmillaan neljänneksi. Asiasta enemmän HS:n Jouni Niemisen blogissa

Muutos on hyvä, sillä vanhan systeemin aikana - ja etenkin silloin, kun viimeinen pääsi automaattisesti varaamaan ensimmäisenä - nähtiin pleijarihaaveensa haudanneiden jengien kesken pahimmillaan jopa kamppailua siitä, kuka jää viimeiseksi. Vaikka sitä nyt ei ääneen kukaan sanonutkaan.

Sinänsä systeemi on hyvä ja toimiva, ja sen ansiosta moni pohjamutia vuositolkulla rypenyt organisaatio on noussut pikkuhiljaa jaloilleen ja muutaman vuoden kuluttua aina Stanley Cupiin saakka, kuten teki Chicago. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkillä varauksilla yksikään joukkue ei tee ”chicagoita”, vaan siellä pitää tehdä paljon muutakin oikein.

Varaukset, niin ykköskierroksen kuin muutkin, ovat näin ollen parhaassa tapauksessa aivan ratkaisevassa asemassa koko tivolin tulevaisuuden suhteen, joten ei ole ihme, että pelaajatarkkailuun laitetaan paukkuja. Jopa silloin kun itse hain stipendiä yliopistoon jenkkeihin, joukkueen kakkoskoutsi lensi Bostonista Turkuun, katsoi yhden matsin ja lensi takaisin.

Ja laitetaan pelaajatarkkailuun toki paukkuja myös Suomessa, ja näin tehdään koko ajan enemmän. Mainittakoon näistä vaikkapa Jukka Holtari, jolla oli isosti lusikkansa sopassa Jypin noustessa välimallin liigajengistä Suomen mestariksi.

Kävin joulukuussa Helsingissä katsomassa Jokereiden KHL-matsin ja erätauolla meille kävi rupattelemassa Jokereiden pelaajakoordinaattori Janne Vuorinen. Vuorinen vastaa Jokereiden scouttaamisesta, ja hyvinhän helsinkiläiset ovat pelimiehiä löytäneet - ottaen huomioon, että aika moni KHL-jengi pystyy lyömään Jokereita enemmän rahaa pöytään. Edellä mainittu tosiasia johtaa myös siihen, että Jokerit menettää joka vuosi parhaat tykkinsä ja sen on etsittävät korvaavat tilalle.

Kyselin Vuoriselta vähän scouttaamisen logiikkaa ja sitä, mikä tekee hyvän scoutin. Ei Vuorinen ehtinyt meitä erätauon aikana sen kummemmin työnsä saloihin syventämään mutta muistutti, että asiaan vaikuttaa hyvin paljon se, millaiseen rooliin pelaajaa ollaan hankkimassa. Myös pelaajan persoonallisuus yms. kaikki vaikuttavat. Ja näinhän se luonnollisesti on.

Persoonan ja luonteen tärkeydestä/sopivuudesta puhuu sekin, että myös NHL:n varaustilaisuudessa lupaukset haastatellaan hyvin tarkkaan. Ei liene muuten kenellekään yllätys, että Ville Nieminen teki aikoinaan tässä yhteydessä lähtemättömän vaikutuksen useampaankin organisaatioon…

Mutta olen minäkin scouting reportin antanut, ja jopa itselleen Jukka Jaloselle. Kuten olen kertonut, Jalonen valmensi minua Newcastlessa 2000-2001, joten tunnen hänet hyvin. Jukka oli sitten siirtynyt HPK:n päävalmentajaksi ja soitteli minulle kysyäkseen pelaajasta nimeltä Pavel Brendl - oltiinhan pelattu Pavelin kanssa yhdessä Jokipojissa kaudella 2004-2005.
Tsekki Pavel oli huippulupaus ja varattiin änäriin vuonna 1999 hela hoidon neljäntenä nimenä. Vuoden 2001 nuorten kisoissa Tshekki voitti kultaa ja Pavel valittiin tähdistöön jne.

NHL-ura ei kuitenkaan lähtenyt rullaamaan ja sittemmin tähti oli ollut aika pahasti laskussa, mikä toki oli Jokipoikien onni, ja mies saatiin Joensuuhun ko. työsulkukaudella.

Istuin kopissa Pavelin vieressä ja mukava heppu hän oli. Lahjakas kuin mikä ja hirveä lämäri. Mutta valitettavasti Pavel oli yhtä laiska kuin lahjakas, minkä myös Jukalla suoraan sanoin. ”Älä helvetissä ota”, taisi olla suora sitaatti jos oikein muistan. En tiedä, missä vaiheessa Pavelin ja HPK:n neuvottelut olivat ja vaikuttiko palautteeni missä määrin asiaan, mutta Pavel päätyi tuoksi kaudeksi Elitserieniin - ja voitti maalipörssin ja oli pistepörssin kakkonen. Eikähän tuo ihan vihkoon mennyt seuraavillakaan kausilla, jos tilastoja katsoo…

Ei ole Jukka muuten tarvinnut scouting-apuani sittemmin, ihme juttu.

27.12.2015 13:47

Jääkiekko on hieno laji!

Kirjoittaja

Tässä joulunpyhinä on aikaa mietiskellä kaikenlaista. Ja ajattelin sitten pitkästä aikaa jotain ajatuksia tännekin kirjata. Jokipoikien syyspuoli kaudesta meni hienosti, joulutauolle sarjakolmosena! Ja seuralle ei niin ominaiseen tapaan ensi kaudenkin kuulumisista jo on kerrottu. Valmennuskolmikko jatkaa, ja muutama pelaajakin. Nuori maalivahti Jukurikin, vaikka jotkut jo ennustivat jotta liigajäät kutsuvat. Outoa toimintaa Jokipojilta, ei me tämmöiseen ole totuttu!

Mutta ei se tuo  ole ollut minun mietinnän kohteena niinkään. Mietin ihan jääkiekkoa lajina, miten isoa joukkoa ihmisiä se koskettaa jo pelkästään Joensuussa. Tästä esimerkkinä hienot päivät 18. ja 19.12.2015, joissa sain olla mukana. Toivottavasti nyt 7-8v junnut ei lue tätä, sillä meinaan tehdä paljastuksen. Olin nimittäin Joulupukkina Jokipojat – Jukurit pelissä 18.12. Ja sitten myös 19.12. junnujen pelissä, jossa he pelasivat äitejään vastaan. Kovasti oli ihmeteltävää junnuilla, kun Pukki ilmestyi vaihtoaitioon, antoi yläfemmoja ja piti tsemppipuheita. Ja Pukilla vielä Ärjy-logo vyönsoljessa! Äiditkin tykkäsivät kun sitä ylpeänä esittelin.

Se pelaamisen ilo, niin lapsilla kuin äideilläkin, isät ohjaamassa vaihtoaitiossa ja kannustamassa katsomossa. Hienoa katseltavaa. Joensuussa tehdään hienoa työtä junnukiekossa.

Sitten saman päivän iltana olin bändini kanssa keikalla Musikoitten pikkujouluissa. Oli kunnia olla viihdyttämässä entisiä Jokipoikien pelureita vaimoineen. Osa heistä pelasi jo silloin, kun Mehtimäen tekojääradalla pikkujätkänä kieli kiinni rautakaiteessa ihmettelin menoa. Itseni tosin tunsin myös aika vanhaksi, kun veteraanijoukkueessa pelaa jo itseäni nuorempiakin!

Ja vielä jatkoilla kylillä törmäiltiin nykyisiin pelaajiin ja valmentajiin, kun he viettivät omaa pikkujouluaan. Sain siis olla saman päivän aikana tekemisissä niin tulevien, nykyisten, kun entistenkin Jokipoikien edustusjoukkueen pelaajien kanssa. Hieno päivä! Paljon on jääkiekko ja varsinkin Jokipojat minulle antaneet vuosien saatossa, ja paljon tulen vielä saamaankin. Hieno laji, hieno seura!

«AlkuunEdellinen123456SeuraavaLoppuun»
Sivu 1 / 6
 

Uusimmat blogikirjoitukset

 
 
 

mehtimakelainen.net © 2015 Karelia Viestintä Oy -kaikki oikeudet pidätetään.